Anteeksi katoamiseni!
Halusin keskittyä Italiassa vain olemiseen ja ehkä jonkinlaiseen henkiseen parantumiseen. Ei parantumiseen laihdutushimosta, mutta halusin rauhan ja sen, että saisin taas oman, kosmisen valtani takaisin. Nyt olenkin keskittynyt pääasiassa sellaiseen typeryyteen kuten paikoillaan hiljaa istumiseen, kiitollisuuteen ja kiittämiseen, olen pyrkinyt keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan ja olen aamuisin lukenut ääneen paperille kirjoittamani "minä olen/minulla on" -lauseet.
Ja kas vain, viikossa on alkanut tapahtumaan todella paljon ja asiat etenevät juuri niiden täydellisessä järjestyksessä! Pieniä viitteitä oikeasta polusta ja ne eivät ole sattumia, koska ne ovat vain niin uskomattoman spesifejä ollakseen sattumia. Ne ovat kuin niitä pieniä palapelejä, joita sai Kinder-munista. Niiden pienet palaset loksahtavat täydellisesti paikoilleen ja vaikka palapeli onkin pieni, se on tarkoin suunniteltu ja muiden pienten palapelin kanssa siitä muodostuu täydellinen kokonaisuus.
Olen siis palannut eilen Suomeen ja yritän totutella kaikkeen tähän uuteen ja vanhaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tulevaisuus on valoisa ja auki, mutta en tiedä, miten kauan sitä kestää. Olen kokonaan lopettanut uutisten lukemisen, sillä Italiassa uutiset koskivat pääasiassa helteestä johtuvia kuolemia ja kamalaa kuivuutta ja siitä johtuvaa hätätilaa. Suomessa taas uutiset luonnollisesti täyttyvät sodalla. Mutta koitan pitää oman linjani, sillä tiedän, että minun uutisten kyttäilyni ei muuta maapallon tulevaisuudesta mitään.
Olen onnistunut laihtumaan, näin uskon, mutta toki olenkin tällä viikolla lähes paastonnut. En tiedä painoani, koska vaa'asta ovat patterit loppuneet, mutta käyn tänään ostamassa uusia. Istun juuri parvekkeella kylmässä ja katson ja kuuntelen uinuvaa kesäistä Helsinkiä ja sen kattoja. Voiko sanoa, että on hyvä olla kotona?