Tämä uudelleenohjelmointi on tarkoitettu ensisijaisesti ortorektisten taipumusten saavuttamiseen. Tämän hetken tavoitteeni ei ole siirtyä kokonaan samanlaiseen ortoreksiaan, jossa elin aiemmin, mutta olen myös valmis antamaan tilanteen mennä tuohon, jos se tuntuu hyvältä. Ortoreksian määritelmä Mehiläisen nettisivuilta:
Ortoreksia on syömishäiriö, jonka taustalla on pakonomainen tarve syödä mahdollisimman terveellisesti. Ortoreksia on epätyypillinen syömishäiriö, jolle on ominaista se, että potilas ihannoi pakonomaisesti terveellistä ruokavaliota ja välttää epäterveellisiä, rasvaisia ja energiapitoisia ruoka-aineita.
Omaa elämäntapaani tulee saumattomasti liittymään oma versioni raw til 4-ruokavaliosta. Alkuperäisestä versiosta olen kirjoittanut enemmän täällä ja lisää tietoa löytyy esimerkiksi Freeleen nettisivuilta, mutta en seuraa hänen ruokavalionsa kalorisuunnitelmaa. Tästä omasta raw til 4 Minnin tyylin-versiosta löytyy teksti täällä.
Uudelleenohjelmoinnin päämäärä
1. Päästä takaisin elämäntapaan,
johon ei kuulu roskaruoka, valmisruoat tai mikään
ei-vegaani. Ei-vegaaniuden osalta poikkeuksen muodostavat ainoastaan vierailla ja ravintolassa
syöminen, jolloin kuitenkin pyrin syömään kasvisruokavalion mukaisesti.
2. Harrastaa liikuntaa päivittäin niin, että "lepopäivät" ovat pelkkiä kävelypäiviä. Liikuntoina tanssi (kerran viikossa), lenkkeily (kaksi kertaa viikossa), jooga (silloin, kun siltä tuntuu), sali (kerran viikossa) ja kävely (joka päivä).
3. Saavuttaa tavoitepainoni (46 kg) ja -rasvaprosenttini (18%) ja saada takaisin aiempi timmi kroppani.
Vuoden 2021 tilanteeni
- Paino: 48 kiloa
- Painoindeksi: 18,2
- Rasvaprosentti: 19%
- Mitat:
- vatsan ohuin kohta: 62 cm
- vatsan levein kohta: 75 cm
- peppu/lantio: 87 cm
- reidet: 50,5 cm
Vaihe 1 - aloitus
1. Kirjoita ylös yksityiskohtainen kuvaus unelmasinästä. Millaiselta hän näyttää, miten hän pukeutuu, miten hän aloittaa aamunsa, miten hän syö, mitä hän inhoaa, mitä hän harrastaa, mitkä ovat hänen elämänarvonsa ja -tapansa jne.
2. Kirjoita jokaisesta kohdasta vähintään kaksi aktiivista askelta, joiden avulla pystyt muuttamaan itseäsi ja elämääsi tuohon haluttuun suuntaan. Sitä mukaa, kun aktiiviset askeleet alkavat muuttua automaattisiksi, keksi uusia askeleita kunnes et enää tarvitse niitä.
- 1. vaiheen "soft launch": Toinen mahdollisuus elämään ja terveyteen
- 1. vaiheen "soft launchin" ajan kuulumisia: "Watch my life go bling bling"
- 1. vaiheen kunnollinen aloitus: Terveysmatka alkaa ㅡ viimeisen kerran
Vaihe 2 - arkielämän muutos
1. Käytä mantroja ajatustesi ja toimintasi muuttamisessa. Esimerkiksi kun menet kauppaan tai ostat ruokaa netistä, toista mielessäsi sitä, miten sinun ei tee mieli mitään muuta kuin terveellisiä ruokia. Hypetä itsesi rakastamaan terveellistä ruokaa, vaikka tällä hetkellä tiedätkin, että tuo hypetys ei ole vielä täysin tai ollenkaan totta. Tämä tuntuu aluksi tyhmältä, mutta älä anna periksi! Tämä oikeasti toimii, sillä mitä ikinä kuulemmekin jatkuvasti, alamme uskoa.
2. Kun valmistat ja syöt omaa terveellistä ruokaasi, katso YouTubesta ylipainoisten, roskaruokaa syövien henkilöiden videoita. Tämä tuntui ja tuntuu välillä edelleen pahalta etenkin, kun en vilpittömästi haluaisi mitään muuta kuin terveyttä ja pitkää elämää esimerkiksi Candylle (Hungry Fat Chick). Mutta yritä ajatella, että et ota kantaa itse syövään ihmiseen, vaan laajemmin siihen, miten kuvottava ruokateollisuus on, koska meillä on ylipäätään mahdollisuus tunkea kehoihimme sellaista roskaa.
3. Älä katso roskaruokaa syövien laihojen ihmisten kuvia tai videoita! Tämä vääristää kuvaa siitä, että sinäkin voisit syödä samoin ja olla silti laiha ja onnellinen. Koskaan ei voi tietää, mitä kyseinen ihminen on joutunut tekemään (esimerkiksi monen päivän paasto), "voidakseen" syödä sen yhden aterian.
4. Ala seurata somessa ainoastaan henkilöitä, jotka elävät juuri niin kuin sinäkin haluat elää. Vasta siinä vaiheessa, kun olet saanut kunnolla uuden elämäsi pohjan, voit alkaa lisätä muitakin vaikutteita. Kuitenkin, jos huomaat, että alat esimerkiksi epäilemään ylös kirjoittamaasi unelmaminää ja haluaisit lähteä muuttamaan sitä eri suuntaan jonkun toisen vaikutuksesta, lopeta kyseisen henkilön seuraaminen saman tien!
Vaikeudet
1. Sosiaaliset tilanteet: Syntymäpäivät, juhlat, tavalliset illanistujaiset... Näiden osalta aion itse tehdä joitakin poikkeuksia esimerkiksi, mikäli juhliin liittyy vanhempia henkilöitä, jotka eivät osaa/halua valmistaa kokonaan vegaania ruokaa. Kannattaakin kirjata itsellesi jonkinlainen lista varasuunnitelmista sellaisten tilanteiden varalle, jolloin et itse voi 100% päättää syömisistäsi!
Ystävien ja läheisempien ihmisten kanssa sinun täytyy rohkaistua ehdottamaan esimerkiksi sitä, että sen sijaan, että tilaisitte pizzaa tai muuta roskaa, tekisitte itse terveellisempiä versioita samoista ruoista. Ota aktiivinen aloite tällaisissa tilanteissa, etsi reseptejä jo valmiiksi ja ehdota, että voit hoitaa suurimman osan ruoka-aineista jo valmiiksi, jotta muut kokevat, että kynnys oman version valmistamiseen on mahdollisimman alhainen.
Anna periksi joissain asioissa ainakin alussa tai sovi jo etukäteen, että sinä ostat esimerkiksi vegaanin version juustosta ja muut voivat hankkia tavallista. Esimerkiksi omat ei-vegaanit ystäväni Suomessa eivät voi sietää vuustoja, joten en edes yritä enää saada heitä samaan veneeseen, vaan tuon tapaamisiin oman vuustoni.
Nämä ruokakokeilut ovat tehneet ison muutokset illanistujaisiini, sillä uusien reseptien kokeilu ja niiden jälkeinen paljon parempi olo kuin tavallisen roskaruoan mättäminen ovat selvästi yllättäneet ja innostaneet läheisiäni! Lisäksi ylipäätään se, miten iloinen, aktiivinen, aikaansaava ja hyvinvoiva olet, innostaa ympärilläsi olevia ihmisiä jäljittelemään sitä, mitä teet. Myös urheilun osalta, muista hehkuttaa saavutuksiasi, jotta muut innostuvat sinun innostuksestasi.
Anna tälle muiden prosessille kuitenkin aikaa eli et tule näkemään tätä muutosta muissa välittömästi, mutta voit ehdottomasti luottaa siihen, että läheisesi kyllä seuraavat tuntosarvet tarkkoina tekemisiän. Äläkä anna tämän pelästyttää sinua, vaan näe se motivaationa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti