Täällä jälleen....

Kuva on netistä

Tulipa sitten pidettyä lähes kahden viikon blogitauko, joka alkoi työväsymyksestä ja sitten vain jotenkin tuntui raskaalta tulla kertomaan kaikki kuulumiset, anteeksi! :( 

Paisuin hetken aikaa stressistä eli en syönyt mitenkään erityisen paljon tai huonosti, mutta kehoni oli jatkuvasti täynnä vettä ja olin todella turvonnut. Nyt tilanne on onneksi rauhoittunut ja kehoni on taas "normalisoitunut", mutta unettomuus vaivaa edelleen, sillä nyt siitä on vain tullut tapa herätä välillä jopa ennen neljää aamuyöllä

Työstressin helpottuessa päälle iski lisäksi toisenlainen stressi: jokin mystinen aika loppuu kesken. Aamuyöllä päässä pyörivät sota, juotavan veden loppuminen, ilmastonmuutos, maanjäristykset, I:n tuleva asepalvelus ja kahden vuoden inttileskeys, pinnan alla edelleen kuplivat kaveriongelmat, laihtumisen pysähtyminen niin hyvin alkaneen putken jälkeen......... 

Tällä viikolla totesin, että en voi elää näin ja päätin ottaa käyttöön uuden mantran, josta katsoin videon. Metodi on yksinkertainen eli aina, kun ahdistaa/stressaa/jotain pahaa tapahtuu tai myös, kun jotain hyvää tapahtuu ja asiat menevät täydellisesti, toistat itsellesi: everything works out for me. Ja voisinpa kertoa teille yksityiskohtaisesti jokaisen aivan epäluonnollisen upean asian, mikä on tällä viikolla tapahtunut, kun olen aloittanut toistelemaan tuota mantraa etenkin hädän hetkellä, mutta tämä blogiteksti paisuisi aivan liian pitkäksi! Mutta parhaimpana esimerkkinä olkoon se, että tein töissä aivan järkyttävän huolimattomuusvirheen ja niinpä tällä viikolla kädet täristen toistelin tuota mantraa miettien, mitä ihmettä teen seuraavaksi. 

Kerronko mitä tapahtui ja otan vastaan varoituksen ja sen, että kaikki menettävät luottamuksen minuun? Leikinkö, että en huomannut mitään ja kaikki menettävät luottamuksen minuun, kun asia paljastuu? Kerronko tästä kollegalleni, joka voisi ehkä auttaa vai tulenko vain tehneeksi hänestä joko ahdistuneen rikoskumppanin tai minut paljastavan vasikan? Voisiko olla niin, että en paljasta tätä ja se ei vain koskaan tule ilmi tai jos tulee niin vasta lukuisten vuosien päästä? Eihän tämä vain voi ylittää mitään uutiskynnystä, eihän.....? Vai voisiko tämä jotenkin vielä selvitä niin, että minun ei tarvitsisi sanoa mitään tai menettää kasvojani tai yöuniani? 

Alun kauhun jälkeen minulle tuli jotenkin ihmeellisen rauhallinen olo ja minulle syntyi päähänpinttymä siitä, että minun piti tarkistaa yksi hyvin tarkka paikka toimistossamme. Kun olin käyttänyt kaikki mahdolliset resurssit virheeni korjaamiseen ja kehittänyt myös uskottavan tarinan siitä, miksi se, mitä kävi, tapahtui, päätin, ettei minulla ollut enää mitään menetettävää ja suunnistin heti seuraavana aamulla toimistolle tullessani tuonne tiettyyn paikkaan. 

 

Kuva on netistä

And everything truly was working for me, voi helkkari! Poikkeuksellisesti roskia ei oltu viety ja löysin sen, minkä olin epähuomiossa heittänyt roskiin! Ja siinä hetkessä, kun löysin tuon etsimäni kuoren, en edes ollut mitenkään erityisen innoissani tai helpottunut siitä, vaan minut valtasi se tuttu "kyllähän minä tämän tiesin"-olo, jollainen minulle tulee aina, kun selvästi jokin minun ulkopuolinen voima ohjaa minut juuri oikeaan paikkaan ja asiat selviävät. Tuon aivan absurdin kokemuksen innoittamana olenkin sitten testaillut mantran voimaa ja en voi edes sanoin kuvailla sitä, miten uskomattomia ihmeitä olen nähnyt ja kokenut!

Ainoa pitkä miinus tälle viikolle (katoilta tippuvien raskaiden jäälaattojen lisäksi....) on suhteeni muutamaan kaveriin eli niihin, joiden kanssa välini ovat olleet etäiset tänä vuonna. Alun eroahdistuksen jälkeen aloin nimittäin rentoutua siihen uuteen vapauteen, jonka olin saanut, kun otin etäisyyttä noihin ihmisiin ja olenkin siitä kirjoittanut blogin puolella. Nyt kuitenkin yksi heistä on alkanut taas pyrkiä läheisyyteeni ja haluaisin ottaa hänet vastaan puhtaalta pöydältä, koska en jaksa kantaa vihaa tai kaunaa, mutta jotenkin kaikki vain mättää. 

Se, ettei hän vieläkään puhu minulle asioista suoraan, vaikka odottaa sitä minulta. Se, että kun olen yrittänyt virittää keskustelua niin kuin hän on minulta toivonut, hänen vastauksensa on vain tykätä kommentistani eikä kirjoittaa mitään takaisin. Se, miten vähän meillä on oikeasti yhteistä enää. Ja etenkin se, että en vain pysty luottamaan häneen ja hän tuntee niin suurta vihaa lähes kaikkea sitä kohtaan, mikä tuo minulle rauhaa, iloa ja onnea.

Saan suuria ahdistuksen tunteita pelkästään sen ajattelemisesta, että mainitsisin I:stä edes yhdelläkään lauseella hänelle. Koska I on paha ja hän on vain minulle ase, jotta saan tehtyä itsestäni uhrin, kun entinen ystäväni yrittää olla ystävällinen ja pelastaa minua tuolta hirviöltä, joka on tehnyt minusta tyhjäpääorjansa. Koska halu tulla vaimoksi ja äidiksi ei missään nimessä voi olla minun omasta päästäni lähtöisin! Se ei voi olla sitä, että I:n kautta olen hyväksynyt itseni enkä yritä enää esittää, vaan sen on pakko olla ulkopuolelta minuun istutettu valhe. 

Mielessäni ovat edelleen kaikki hänen sanansa ja harhaiset johtopäätöksensä asioista, joista osaa ei - pelottavaa kyllä - ole edes koskaan tapahtunut ja etenkin tämän vuoden aikana olen oikeasti tullut jatkuvasti sekä huolestuneemmaksi että myös väsyneemmäksi hänen harhaisten ailahteluidensa takia. Ja tämän kesän aikana teinkin sen päätöksen, että en voi auttaa häntä ja minun täytyy nyt vain ottaa etäisyyttä. Hänen kanssaan keskusteleminen on yhtä tyhjän kanssa, koska hän on jo päättänyt, mitä minä ajattelen ja tunnen ja miten asiat "oikeasti" ovat. Ja se, että yritän kertoa minun totuuteni on vain bensaa hänen ärtymyksensä liekkeihin, koska hänelle näyttäydyn kaiken totaalisesti kieltävänä sokeana lampaana.

Hän on kuitenkin edelleen ilmeisesti jonkinlaisissa väleissä muutaman toisen henkilön kanssa, joiden kanssa vietän itsekin aikaa ja jotenkin tällä hetkellä tuntuu siltä, että tuon yhden ihmisen kylmä läsnäolo alkaa hiljalleen liukua elämääni kuin oven alta tulevana vetona, joka jäädyttää varpaat. Mutta toisaalta en jaksa enää uutta draamaa, joten nyt yritän tasapainoitella jonkinlaisessa näennäisessä tuttavuudessa ja lasken päiviä siihen, kun voin I:n varjolla ottaa häneen reilun 7000 kilometrin etäisyyden. 

 

Kuva on netistä

Tässä oli nyt jonkinlaisia sekavia kuulumisia. Olen niin onnellinen siitä, että olen jo tarpeeksi aikuinen, jotta voin viettää jouluni niin kuin itse haluan, joten tulen ensi viikolla jatkamaan terveellisesti syömistä ja liikkumista niin kuin tähänkin asti! Nyt olen jotenkin hyväksynyt tämän jo jonkun aikaa kestäneen edistyksen puutteen laihtumisessa, sillä nopea vilkaisu siihen, missä tilassa olin tämän vuoden alussa, todistaa minulle sen, että olen edistynyt todella paljon. Ja uskon siihen, että tällä pienellä pysähtyneisyyden hetkellä on tarkoituksensa. Olkoon se sitten esimerkiksi se, että läheiseni ovat huomanneet minun kyllä aktivoituneen ja muuttuneen, mutta se ei ole kuihduttanut minua tikuksi. Vielä. 

Mutta tavoitteeni ovat edelleen olemassa enkä aio luopua niistä. Ja nyt kun olen ottanut pieniä testieriä tuon uuden mantran kanssa muilla elämän osa-alueilla, niin ehkäpä on aika laittaa se käyttöön myös laihdutuksen kanssa.... ;)

Don't be so pathetic, just open up and sing

Kuva on omani

 ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 

ᴍᴀʀɪɴᴀ - ɪ ᴀᴍ ɴᴏᴛ ᴀ ʀᴏʙᴏᴛ
1:38 ────❍──── 3:38
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Lauantaisesta onnettomuudesta ohjussodan todelliseen uhkaan. Miksi Pohjois-Korea herää aina silloin, kun heitä vähiten kaivataan? He eivät saa edes omaa kansaansa ruokittua, vaan etelästä lähetetään heille jatkuvasti ruoka-apua, mutta täydellisessä prioriteettien puutteessa olevia hullujahan tällä planeetalla riittää...

Olen jatkanut heräilyjä kello 3-4 välillä aamuyöllä ja vaikka neljältä heräily aina välillä ei haittaa, sillä normaalisti herään ilman herätyskelloa viiden aikoihin, niin nyt tämä 1-2 h vähemmän yöunta joka yö alkaa näkyä ja tuntua. Paino ei tipu, kasvot ovat jatkuvasti turvonneet, maha on turvonnut, mieliala ärtynyt ja töiden jälkeen en ole jaksanut liikkua. Olen joka ilta ajatellut, että nyt rauhoitun hyvissä ajoin nukkumaan, jotta saan univelkaa pois, mutta eihän se tietenkään niin mene. 

Joten nyt tästä päivästä eteenpäin vaikka pakotan itseni urheilemaan töiden jälkeen, sillä myös liikkumattomuus väsyttää ja aiheuttaa tunteen siitä, että olen epäonnistuja. Kun en liiku, alan nähdä elämäni rumana, tahmaisena kasana muovailuvahaa, johon on sekoittunut rumasti eri värejä, pölyä, leivänmuruja ja muuta roskaa. Liikkumattomuus tuo tunteen siitä, että olen pelkkä ajopuu enkä pysty vaikuttamaan yhtään mihinkään elämässäni. Ja noissa ajatuksissa sitten vellonkin aamuöisin.

Syömisten osalta koen, että minun pitäisi lisätä ruokaa lounaalle ainakin hetkellisesti, jotta minulla olisi hieman enemmän energiaa puskea läpi päivän. Tai vaihtoehtoisesti syödä lounas normaaliin tapaan, mutta lisätä jokin pieni välipala hieman ennen töiden lopettamista, jotta saisin energiapiikin juuri siihen kohtaan, kun lopetan työt ja jaksaisin urheilla. Saatan palata hetkellisesti maca-jauheeseen, joka on raivostuttavan vaikeaa sekoittaa veteen, mutta joka antaa kofeiinittoman energiaboostin, jolla olen usein onnistunut pitämään itseni aktiivisena töiden jälkeen syksyisin ja talvisin.

Mielessä myllertää halu muuttaa koko ruokavalioni tässä ja nyt, mutta tiedän, että se ei ole järkevää, sillä tästä univelasta ja levottomuudesta huolimatta kehoni on selvästi reagoinut todella hyvin siihen, miten nyt syön eikä ruokavalion muuttaminen ole se avain, jolla saisin energiani takaisin. Turvotusta siis on, mutta tunnen ja näen kaulasta, solisluista, lantiosta ja reisistäni sen, että paino kyllä tippuu ja sain myös heti tänne tultuani kuulla, että olen hoikistunut ja miten paljon terveemmältä ja sädehtivältä näytän nyt verrattuna touko-kesäkuuhun.

Olen aika pitkälle noudattanut raw till 4-ruokavaliota eli päiväni menevät suurinpiirtein näin:

• Aamupala: hedelmäsalaatti (esimerkiksi kolme omenaa ja kaksi päärynää tai monomeal 500 g vesimelonia jne) ja kaurajuomaa (ei raakaruokaa, tiedän, mutta en ole kokenut tarvetta fiksata tätä)
  
• Lounas: kaksi isoa tai 3-4 pientä banaania
• Päivällinen: lämmin ateria

Päivällisen olen pitänyt mahdollisimman yksinkertaisena ja olen huomannut dramaattisen muutoksen siinä, miten ns. ruokaminimalismi on helpottanut ja nopeuttanut ruoan sulamista! Eli päivälliseni on usein tyyppiä 500 g perunaa, yksi kokonainen pieni sipuli, 3-4 porkkanaa tai vaihtoehtoisesti 50-100 g tofua/seitania uunissa paistettuna tai 250 g (ennen keittämistä) pastaa, paseerattua tomaattia (eli pelkkää tomaattia ja vettä), sipulia ja soijarouhetta. Mausteita käytä rohkeasti ja se riittää tekemään ruoasta todella maukasta niin ettei noihin ylläoleviin ruokiin edes tarvitse muuta. 

Ja nyt olen vasta tajunnut sen, miten järjettömiä moni nykyajan resepti oikeasti on lukuisine purkkeineen ja tahnoineen! Tosin italialainen ruoka on yleensä hyvin yksinkertaista ja siitä olenkin tämän vuoden aikana ottanut paljon opiksi, sillä vaikka food combiningilla on usein todella huono maine, niin kyllä sen eron vaan huomaa. Tällä hetkellä esimerkiksi pelkkä ajatus jostain buddha bowlista saa mahani turpoamaan enkä yhtään ihmettele, että aiemmin syömäni annokset aiheuttivat kamalaa turvotusta. Niin kauniilta ja terveellisiltä kuin tuollaiset annokset näyttävätkin niin ne ovat monille mahoille todella vaikeita rasteja.

Food combiningin pointtina on siis se, että syöt yhdellä aterialla ruoka-aineita, joissa on suurinpiirtein samanlainen ravintosisältö, jotta kehosi ei tarvitse nähdä niin paljoa vaivaa ruoan sulatteluun ja pilkkomiseen. Lisäksi täytyy olla tarkkana siinä, että syöt ensin vesipitoisimmat ruoka-aineet eli esimerkiksi, jos hedelmäsalaatissani on viinirypäleitä, omenia ja vesimelonia niin syön ne järjestyksessä vesimeloni, viinirypäleet ja viimeisenä omena. Tähän vesipitoisuuteen liittyen yksi pahimmista mokista, mitä voi tehdä, onkin se, että syöt perus raskaan päivällisen ja sitten hedelmiä jälkiruoaksi: hedelmät ovat todella nopeasti valmiita siirtymään eteenpäin kehossasi, mutta päivällisesi sulatteluun menee pidempi aika, jolloin nuo hedelmät mitä luultavimmin alkavat aiheuttaa turvotusta ja kaasun kertymistä mahaan. 

Itse en ole huomannut samanlaista outoa ja ärsyttävää ähkyä sekä väsymystä kuin moni kokee, jos sekoittaa korkeahiilarista ja rasvaista ruokaa sekaisin eli esimerkiksi minulle lounaaksi syöty avokadopasta ei tee olosta erityisen tukalaa. Mutta joillain tuollainen yhdistelmä saattaa aiheuttaa ongelmia, joten tuostakin kombinaatiosta on hyvä olla tietoinen!

Koko päivä on vielä edessä... Haluaisin vain painaa I:n syliini ja hukkua häneen koko päiväksi. Sulkeutua meidän kahden kuplaan ja olla siellä, turvassa. Töissä menee paremmin kuin hetkeen ja sain tiistaina sekä jatkoa sopimukselleni että palkankorotuksen. Tienaan niin uskomattoman paljon, että en voi edes uskoa sitä ja jotenkin kaikki tuntuu niin epäreilulta, kun minun tililläni vaeltaa kymppitonni ja tuotakin ylimääräistä ennen olen antanut kuukausilahjoituksina ja muina lahjoituksina paljon rahaa pois sinne, missä sitä tarvitaan enemmän. Miten juuri minä voin olla näin onnekas? 

Noh, ehkä tämä riittää tekstiä tähän kohtaan. Menen hetkeksi istumaan hiljaa ja vuoraan itseni toiveikkuudella ja ilolla, sillä edessä voi vielä olla niin paljon ihania ja hyviä hetkiä, jos niille antaa mahdollisuuden. Viime viikolla mieleeni putkahtanut lause "pysy valmiina, jotta sinun ei tarvitse valmistautua" imeytyy minuun ja huolimatta siitä, että tulevaisuuteni on töiden osalta menossa tiettyyn suuntaan niin haluan olla valmis nopeisiin muutoksiin I:n ja meidän yhteisen tulevaisuutemme suhteen. Muistutan jatkuvasti itseäni kylmästä sodasta ja muista loputtomasta määrästä eri konflikteista, joita tämä maapallo on saanut sietää ja silti me olemme edelleen tässä.