Viimeinen kappale tätä vuotta

Kuva on omani

Uuden vuoden aaton suunnitelmani muuttuivatkin, kun yhdelle ystävälleni tuli yllätysvuoro ja toinen haluaa vain töiden jälkeen levätä, joten minulla on kunnolla aikaa istua alas ja mietiskellä tätä aivan järjetöntä sotkua, joka oli vuosi 2024. Ja vaikka eilen olin vähän pettynyt siitä, että joutuisin kuuntelemaan, kun muut lähtevät viettämään uutta vuotta ystäviensä kanssa, nyt olen kiitollinen siitä, että saan pysähtyä tänään ihan kunnolla ja jatkaa sekä asuntoni että itseni valmistelua uutta tulevaa vuotta varten. 

Aloitinkin aamun pienellä joogasessiolla sekä kävelyllä ja nyt päivän vihdoinkin sarastaessa tein Lavendairen meditaation ja pohdin tätä kulunutta vuotta hänen kysymystensä avulla (video täällä). Minun piti alun perin käydä jo tänään kehonkoostumusmittauksessa, mutta 12 kk jäsenyyteni olikin jo loppunut, mikä on hieman hämmentävää, koska tilasin sen 31.12. viime vuonna, joten mielestäni sen olisi pitänyt jatkua vielä tämän päivän ajan... No, joka tapauksessa, käyn siellä heti huomenaamusta! (Ja totta kai pari tuntia uuden jäsenyyden tilauksen jälkeen sain sähköpostiini -25% alennuskoodin Bodymajalta, argh! Olisinpa malttanut odottaa...)

Vuoden 2024 katsaus

1. Mistä olen ylpeä?

Voi apua, en lähes mistään... Tai ehkä tämän vuoden lopun oivalluksista ja siitä, että olen lähtenyt erilaisella ajatuksella eteenpäin. Ja toki siitä, että olen tänä vuonna urheillut enemmän ja säännöllisemmin kuin esimerkiksi viime vuonna! Eipähän kerrankaan tarvitse aloittaa vuotta rapakunnossa. Lisäksi olen enemmän sinut kehoni ja seksuaalisuuteni kanssa kuin tämän vuoden alussa.

2. Mikä toimi ja mikä ei toiminut?

Tämä on yllättävän vaikea kysymys, koska juuri nyt tuntuu siltä, että mikään ei toiminut. Mutta ehkä ainakin joustavampi ruokavalio, vaikka eipä sekään toisaalta estänyt ahmimisia. Mutta ainakin sain kokemuksia siitä, miten kehoni pystyy muuttumaan aika lyhyessäkin ajassa ilman RT4-sähläystä. 

Mikä ei toiminut... Periaatteessa kaikki ne asiat, jotka minun vain piti käydä läpi: identiteetin rikkominen, jopa oman moraalikoodiston rikkominen, pohjalla käyminen, sekoilu, valehtelu, pakoilu... Sillä vaikka nämä tekivät tästä vuodesta pirstaleisimman ikinä, niin tiedän, että tuon kautta löysin sellaisen minän, jota en muuten olisi löytänyt.

3. Mitä opin vuonna 2024?

Paaaaaaljon! Opin, että sellaiset itsesuojelumallit, jotka ovat aiemmin toimineet, eivät enää tuo minulle helpotusta. Opin, että pystyn kyllä syömään terveellisesti jopa viikonloppuisin ja treenaamaan sata lasissa, kunhan vain sitoudun siihen. Opin pitämään ulkonäöstäni parempaa huolta enkä ole koskaan tainnut esimerkiksi kuoria vartaloani ja kasvojani niin säännöllisesti kuin tänä vuonna olen tehnyt. Opin, että likainen, salainen elämä ei tee minua onnelliseksi tai tuo elämään kivaa pientä piristystä. Opin, etten voi enää pelleillä terveydelläni. Opin, että minun identiteettini ja elämäni ei ole enää I:ssä kiinni ja osittain ehkä ongelmani ovatkin kuplineet siitä, että asia on ollut noin jo pidemmän aikaa ja olen alitajuntaisesti tiennyt sen, mutta en ole uskaltanut ja osannut päästää irti.

4. Miten elämäni kehittyi?

Sain kokeiltua "pois alta" sellaisia asioita, joita minun ei tarvitse kokeilla uudestaan eikä myöskään enä miettiä, millaiselta ne tuntuisivat. Tietyssä mielessä tuntuu paljon aikuisemmalta nyt kuin aiemmin.

5. Mitä jätän vuoteen 2024?

Miesten kanssa sekoilun jopa oman terveyden kustannuksella. Ahmimisen ja näännyttämisen kierteen ja erilaisten dieettien välillä sekoilun sen sijaan, että tekisin elämäntyylistäni jo lähtökohtaisesti mahdollisimman joustavan niin mielitekojakaan ei tulisi. Alkoholin liikakulutuksen ja humalahakuisen juomisen; hei, hei, Suomi, tervetuloa etelä-eurooppalaiset tavat! Meditaatioiden ja rauhoittumisen poisjäämisen ja tanssituntien epäsäännöllisyyden.

Pienetkin valkoiset valheet, joihin kietoutumiseen olen jotenkin vain tottunut tänä vuonna. Esimerkiksi töissä pomoni kysyi minulta oliko hän muistanut aiemmin sanoa yhtä työvaihetta, joka liittyy sellaiseen tehtävään, mitä olemme tehneet jo 2022 alkaen. Eikä hän ole koskaan muistanut sitä sanoa, mutta jostain syystä tuossa hetkessä minä vain nyökyttelin ja sanoin, että joo, olet sanonut. Mikä tarkoittaa nyt sitä, että minun täytyy jotenkin ensi vuonna salaa ja mahdollisimman pikaisesti hoitaa nuo työtehtävät kuntoon sen sijaan, että vastuu tuon työvaiheen poisjäämisestä olisi pomollani niin kuin kuuluisikin olla. En tiedä, miksi minusta kuoriutui etenkin tänä vuonna aivan kamala valehtelija ja värittäjä, mutta tämä ei todellakaan siirry mukanani ensi vuoteen! 

Ja vielä kerran haluan pyytää teiltä kaikilta anteeksi, että olen vetänyt teidätkin tähän mukaan. Minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä sitä ja etenkään minun ei olisi pitänyt palata takaisin vanhoihin itserauhoittelukeinoihin vielä uudestaan elokuussa. Olen niin niin niin pahoillani kaikesta! :( Sanani ovat pelkkää helinää eivätkä nämä kirjaimet täällä merkitse varmastikaan enää kenellekään mitään, mutta voin vain jatkaa eteenpäin ja osoittaa, että olen muuttunut ja matkalla kohti parempaa minää.

_________________________________________

Jos jaksan tänään valvoa puoleen yöhön niin päästän ulos helpottuneen huokaisun, kun vuosi muuttuu 2025:deksi. Olkoonkin se miten typerän valheellista tahansa. Jos jotain hyvää on sanottava niin tämä vuosi on ehkä nopeiten ohi mennyt vuosi! Siitä, jos jostain, olen kiitollinen...

Pieni avaus tämän hetken ajatuksiin

Istuin maanantaina terapeutin tummanturkoosissa nojatuolissa tämän vuoden kolmannessa ja samalla viimeisessä tapaamisessa. Olen saanut kehuja siitä, miten pitkälle olen selvästi pohtinut omia käyttäytymismallejani, kartoittanut sudenkuoppia ja myös muistanut huomioida omia vahvuuksiani. Olen tuonut esiin isoimmiksi ongelmikseni menneisyyteen takertumisen, kykenemättömyyden käsitellä pettymyksiä ja epäonnistumisen pelon, jotka linkittyvät myös kaikki toinen toisiinsa. Olen surkutellut sitä, miten pohjattoman pettynyt olen tähän vuoteen ja miten en uskalla antaa itseni tuntea tuota pettymystä, vaan yritän aina viimeiseen asti kääntää asian saman tien siihen, miten paljon kaikkea hyvää ja ihanaa on myös tapahtunut. 

Terapeutti kysyy voisiko tuo johtua siitä, että loppujen lopuksi omakuvani ja identiteettini on niin hutera, että en yksinkertaisesti pysty luottamaan siihen, että voisin antaa itseni tuntea tuota pettymystä vaan pelkään, että romahdan lopullisesti. Tavalla, josta en saakaan enää kurottua itseäni kasaan. Ehkä, sanon hiljaa lattiaan katsoen, oikeassa etusormessa olevaa helmisormustani pyöritellen. Luultavasti, sanon hetken hiljaisuuden jälkeen kovemmalla äänellä.

Sanon, etten tiedä osaanko selittää sitä tunnetta kunnolla, mutta huomaan tavallaan tarvitsevani menneisyyden haaveiden filtterin, jonka läpi katson itseäni, koska en ehkä ole valmis katsomaan itseäni sellaisena kuin oikeasti olen. Että tuo filtteri on kuin kasvot silottava kauneusfiltteri, joka poistaa sellaisia virheitä minusta, joita en halua nähdä. Olen tänä vuonna sekoillut enemmän kuin koskaan - välillä tarkoituksella ja täysin tiedostaen, välillä ahdistuksen sanelemana. Ja koska en voi antaa itseni olla tuollainen ja käsitellä noita asioita läpi järkevästi, tungen kaikki ne teot ja tilanteet kaunistavan filtterin läpi. Uskotellen, että olen edelleen se sama viaton ihminen kuin olin muutama vuosi sitten ja että tämä on vain yksi huono hetki. 

Minussa ei koskaan ole ollut niin paljon salaisuuksia kuin tällä hetkellä ja siksi muutamalle parhaalle ystävälleni tulikin täytenä yllätyksenä, kun kerroin eilen, että en malta odottaa, että tämä vuosi loppuu enkä halua palata tähän enää koskaan takaisin. Loppujen lopuksi se, mistä B ja O syyttivät minua vuosia sitten, tuli oikeasti toteen: en kerro asioistani enää samalla rehellisyydellä kuin aiemmin ja olen todella sisäänpäin kääntynyt. 

Ja voisin väittää, että tämä kaikki johtuu nimenomaan huonoista kokemuksistani, kun olen kertonut asioistani rehellisesti ja sanojani on käännelty ja väännelty niin, että muut ovat saaneet niistä aihetta uhriutumisilleen. Mutta tosi asiassa en ole kertonut asioistani tai tästä vuodestani, koska tiedän, että se ei kestä päivän valoa. Koska tiedän tehneeni typeriä valintoja ja olleeni enemmän sekaisin kuin koskaan aiemmin tavalla, joka on pelottanut välillä myös minua itseäni. 

Samaan aikaan, kun olen kompuroinut pääni sisällä, ovat läheiseni käyneet toisiaan vastaan ja ymmärrän sen, että välillä täytyy vain rikkoa vanhoja kaavoja, mutta sen ei tarvitsisi tarkoittaa sitä, että et näe muissa mitään muuta kuin negatiivisia asioita ja arvostelet heitä asioista, joita itsekin jatkuvasti teet. Tuntuu, että tänä vuonna armo ja halu ymmärtää ovat kadonneet kokonaan ja muutamat läheiseni ovat nähneet muut todella mustavalkoisesti - usein hyvin vihamielisestikin. 

Eivätkä he edes ole yrittäneet ottaa etäisyyttä, vaan ovat itse aina olleet ensimmäisinä ehdottomassa tapaamisia, joista saavat sitten valittamisen aiheita. Tämä kaikki on vienyt minutkin hyvin negatiivisiin ajatuksiin ja käyttäytymismalleihin. Lasi on aina ollu puoliksi tyhjä ja olen huomannut, että olen alkanut huomioimaan kaikessa ensiksi aina vain ne huonot puolet. 

Niinpä minun täytyy taas rohkaistua täyttämään elämääni sellaisilla ihmisillä, jotka tuovat minusta parhaimmat puolet esiin ja jotka oikeesti auttavat minua saavuttamaan tavoitteeni. Ikäväkseni minun täytyy taas luultavasti kurottautua johonkin Discord-ryhmään, vaikka mieluummin täyttäisin elämäni ihan fyysisesti läsnäolevilla ihmisillä. Mutta nettitututkin ovat parempi vaihtoehto kuin olla kokonaan yksin tai negatiivisten ihmisten ympäröimänä! 

Haluan tämän vuoden katoavan, mutta en siten, että yritän esittää, ettei sitä koskaan tapahtunut. Vaan siten, että opin tästä vuodesta enemmän kuin varmasti yhteensä edellisestä kymmenestä vuodesta. En halua olla ottamatta vastuuta teoistani ja ajatuksistani, koska se ei hyödytä minua millään tavalla. En myöskään halua enää pelätä ja paeta pelkon sekaisena pimeään metsään, jossa eksyn joka kerta aina vain syvemmälle ja syvemmälle. 

Ja tänä vuonna olen pelännyt paljon - osin oikeista syistä, kuten henkilö X:n takia, mutta osin aivan turhista asioista. Ja toisaalta olen myös iloinen siitä, miten asiat ovat menneet, koska näen nyt, että olen tarvinnut kaikki ne töyssyt, jotka olen saanut, koska en muuten varmasti olisi herännyt tähän kaikkeen juuri nyt. Päivät alkavat taas hiljalleen muuttumaan pidemmiksi ja valoisammiksi ja niin voi käydä myös minulle, kunhan olen valmis tekemään töitä sen eteen. Enää en maalaa maisemaa siitä, miten "toivon" sitä ja "toivon" tätä, vaan nyt tiedän sen, että minun täytyy itse tehdä se muutos. Se tulevaisuus ja minuus, jollaisen haluan.  

Tämä ei ollut se merkintä, joka minun oli tarkoitus julkaista, mutta en saa itsestäni irti muutakaan. Yritän saada jotenkin itseni kasattua, jotta saan päästäni jotain myös tänne.