Jes hyvä minä ja SGD! Syön vähän, treenaan Töölö gymillä kunnon hikitreenejä, näen ystäviä, nukun kunnon yöunia ja.... Eikun hetkinen, eihän elämä noin ole mennyt viimeisen kahden viikon aikana.
Olen kyllä syönyt vähän, check, mutta treenannut en ole muuten kuin kävelyiden merkeissä. Ystäviä en ole jaksanut tavata enkä ole ainakaan viikkoon nukkunut ollenkaan stressin takia. Olen juossut töissä sinnetänne sekopäisenä ja yrittänyt saada tehtyä kaiken, minkä olen luvannut jo aiemmin tekeväni, mutta työmotivaation puutteessa ja ahdistuksessa en ole pitänyt lupauksiani. Ja nyt on ollut kiire, sillä tämä on viimeinen viikkoni nykyisessä työssä. Tai oikeastaan tänään tulee olemaan viimeinen päivä, sillä plussatunteja on kertynyt niin paljon, että teen tänään puolikkaan päivän ja huomenna olen saldovapaalla.
En tiedä johtuuko tämä kaikki väsymyksestä, mutta jotenkin uusi työkään ei tunnu enää helpottavalta, sillä minuun on pesiytynyt outo levottomuus, juurettomuus ja päämäärätiedottomuus. En jotenkin oikein tiedä, millaista minää haluan rakentaa ja mitkä ovat tavoitteeni tälle vuodelle. Millasia päivittäisiä rutiineita haluan, jotta saan pidettyä yllä unelmaminääni. Kaipuu ortorektisiin tapoihin on nostanut päätään ja toisaalta tuo kaipuu tuo myös hirveästi syyllisyyttä. I ei ansaitse sairasta puolisoa. Mutta enhän minä olisi sairas, vaan uskomattoman ja epäinhimillisen terve!
Katson aamuyöllä entisen Raw Alignmentin videoita ja minulle tulee kaipuu siihen kaikkeen. Ruskettunut iho, todella pieni, mutta kuitenkin treenatun näköinen keho, pitkät hiukset, vain terveellistä, vegaania ruokaa eikä mitään ylimääräistä. Yksinkertaista elämää kirkkailla väreillä ja niin mielessä kuin fyysisessä ympäristössäkin pelkästään se vähin tarvittava. Muistan, kun löysin hänen YouTube-kanavansa ensimmäistä kertaa kunnolla syksyllä 2019 ja se muutti elämäni, valehtelematta. Eivät niinkään ne uudet videot, mutta hänen vanhat askeleensa olivat niin inspiroivia ja toivat minulle aivan uudenlaisen yhteyden itseeni ja ympäröivään maailmaani enkä ole sen jälkeen enää huonoimpinakaan aikoina pystynyt palaamaan takaisin siihen, miten joskus näin kaiken.
Tuolloin kolme vuotta sitten katsoin kaikki hänen videonsa neljän vuoden ajalta ja muistan, miten palat loksahtivat paikoilleen ja löysin jotain sellaista minussa, jonka olemassaolosta en edes aiemmin tiennyt. Kävin koko asuntoni läpi ja hankkiuduin eroon kaikesta turhasta, muutin kertaheitolla unirytmini aamupainotteiseksi ja en sen jälkeen ole enää jaksanut valvoa, vaan herään mieluummin aikaisin aamusta ja katson auringon nousua. Tyhjensin vaatekaapistani kaiken turhan, maalasin muutaman oudon värisen huonekalun maanläheiseksi, jotta asuntoni tuntui yhtenäisemmältä ja rauhallisemmalta. Aloin nauttia elämän pienistä yksityiskohdista. Aloitin meditoinnin ja edistyin siinä nopein harppauksin. Aloitin salitreenaamisen ja edistyin siinäkin nopeasti. Aloin pitää itsestäni ja kodistani parempaa huolta ja tajusin yhtäkkiä, mikä minun ja I:n välillä oli tapahtumassa enkä enää pelännyt hypätä tuntemattomaan hänen kanssaan.
Se oli pelkkää tykitystä ja vuosi 2020 on edelleen tähän astisen elämäni paras vuosi. Ei, kaikki ei ollut täydellistä, mutta olin niin in the zone oman henkisen kasvuni ja laihduttamisen kanssa, että pienet huonot hetket eivät haitanneet. Mutta sitten muut ympärilläni alkoivat oireilla muutoksestani ja säikähdin. Muutuinko liikaa? Menettäisinkö kaikki vähäisetkin ystäväni? Pakkia, pakkia! Ja tuon jälkeen jäin häilymään jonnekin uuden ja vanhan minän välirajoille, ilman kunnon identiteettiä, ilman kunnon tavoitteita ja fokusta kunnes 2021 sain hetkellisesti taas tuosta kaikesta kiinni. Menettääkseni oikean minäni taas uudestaan tuon vuoden loppukesällä.
Haluan olla taas minä. Haluan olla se universumia sädehtinyt energiapallo, mikä joskus olin. Kaikesta on tullut niin staattista enkä edes tiedä, onko minua ja I:tä olemassa ja toisaalta tiedän, että on. Tuntuu, että olen menettänyt otteeni aivan kaikkeen ja se ahdistaa eikä sen takia uusi työkään tunnu uudelta alulta, koska sisälläni loiskuu viemäriltä haiseva harmaa vesi. Joten huomenna, kun minulla on vihdoinkin aikaa hengähtää, teen kunnon suunnitelman siitä, miten minusta tulee taas se aurinko, joka joskus olin. Pyyhin kaiken tämän viime vuoden aikana kertyneen lian päältäni ja annan itseni olla oma itseni. Annan itseni muuttua laihaksi, uskallan istua tuntien ajan hiljaa eivätkä ajatukseni pelota minua, sädehdin puhtautta ja epäinhimillistä rauhaa.
Sellainen minusta tulee. Oikea minäni, vihdoinkin. Back into Alignment.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti