Viime viikolla laihdutus sujui hyvin: suurimman osan ajasta söin vain aamupalan ja seuraavan kerran päivällisen. Housut alkoivat loppuviikosta tuntua todella löysiltä, mikä on ihme ottaen huomioon, että viime kuun alussa en edes saanut niitä kiinni ilman naruviritelmiä! Huomasin kuitenkin, että töiden jälkeen ei riittänyt energiaa urheilemiseen, kun peruskulutuksen jälkeen jääneet kalorit olivat joka päivältä reilusti yli -1000 kaloria, joten tämän osalta täytyy tällä viikolla hieman parantaa.
Viikonloppuna olin onnellinen ja lauantaina kävinkin lähes kolmen tunnin kävelyllä kauniissa kevätsäässä. Kuitenkin jokin outo "no kyllä mä voin tänään herkutella, niin ku joskus kesäisin, kun oon ollut laiha ja silti herkutellut sunnuntaisin!" pakkomielle otti musta vallan kävelyn lopulla ja kävinkin klassisen ruokakauppareissun: ranskanperunoita, vegaania majoneesia, sipulirenkaita, kaksi karkkipussia, nachoja ja Ben&Jerry's purnukka.
Sanomattakin selvää, että sunnuntaihin heräsin turvonneena ja koko eilisen päivän huomasin oudon ilmiön: jos pysähdyin hetkeksikään hiljaisuuteen enkä tehnyt mitään, aloin saman tien itkemään lohdutonta itkua. Tuo itku toi välillä hengenahdistusta ja loppujen lopuksi luulen, että pelkästään tuo noin vahva reaktio oli se, minkä takia itkin - en edes tiedä varmasti.
Eilinenkin oli oikeasti mukava päivä: kävin parin tunnin kävelyllä, shoppailin hieman Ruohonjuuressa, puunasin asunnon lattiasta kattoon, pesin pyykit ja rentouduin. Ja silti illalla, kun istuin sänkyni reunalla ja annoin vain itseni olla, tuo sama lohduton itku pirskahteli esiin kunnes en voinut enää hillitä sitä. Tänään heti aamusta on edelleen tuntunut oudolta ja jotenkin emotionaalisesti ja henkisesti rikkoutuneelta.
En keksi muuta syytä tuohon eilisen purkautumiseen kuin tuo lauantainen mättö ja se, miten vahvasti tuollainen on ideaaliminääni vastaan sekä se, että I on tällä hetkellä niin iloinen ja elämää täynnä, että lauantainen ruokasekoilu toi (taas...) esiin sen, että ehkä minä olenkin se sairaampi osapuoli ja ehkä I:n vain kannattaisi pysyä minusta erossa. Jotenkin tuollaista järjetöntä herkuttelua ei osaa ajatella samalla tavalla kuin jos joku muu pakottaisi itsensä olemaan pari päivää syömättä. Eihän tuokaan ole hyvä asia, mutta siihen osaa suhtautua niin. Mättöihin ei, koska herkuttelu on normalisoitu länsimaisessa yhteiskunnassa niin vahvasti "perus" viikonlopuksi.
Kasaan siis itseni taas uudelleen ja lähden tähän viikkoon sillä toteamuksella, että you live and learn eikä tuollainen viikonloppumättöily vain ole osa uutta minua. Minun on päästettävä tuosta identiteetistä irti, sillä se ei tuo mitään hyvää elämääni ja vain hidastaa minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti