Olen laihtunut kuukaudessa lähes seitsemän kiloa, mutta olen saattanut menettää I:n lopullisesti. En laihduttamisen takia vaan sen takia, että me vain olemme erkaantuneet. Täytän hiljaisuutta videoilla ja musiikilla, kun käyn kävelyllä kuuntelen kauhutarinoita tai beauty-draamaa enkä keskity olemaan tässä ja nyt.
Ennen maailma oli niin täynnä merkkejä siitä, mihin suuntaan mennä. Ennen koin niitä tunteita, joita sinäkin tunsit juuri sillä hetkellä ja meillä oli telepatinen yhteys, jota kukaan ei varmasti uskoisi, vaikka yrittäisin näyttää todisteitakin siitä. Nyt olen haalea, lähes läpinäkyvä haamu, jolla ei enää ole kosketusta kaikkiin niihin tämän maailman näkymättömiin kerroksiin, joihin aiemmin sukeltelin ongelmitta. Keskityin aiemmin pieniin asioihin: saatoin tuijottaa tunnin ajan lintuja asuntoni ikkunasta tai istua lotusasennossa puoli tuntia putkeen syvää hengitellen ja hiljaisuutta hivellen. Ja tuo puolituntinen tuntui aivan kuin elämäniloa täynnä hyppineeltä viideltä minuutilta.
Tunsin joskus sinut, mutta nyt olet kadonnut. Vai katosinko minä? Yrititkö sinä jatkuvasti tavoitella minua, mutta minä en näennäisen kiireeni keskeltä ehtinyt huomaamaan sinua? Luulitko, että minun hiljaisuuteni tarkoitti sitä, että en halua sinua enää sen sijaan, että luulin sinun vaienneen, koska et halunnut minua enää?
Olen rikki ja silti kevät on kaunis, Helsinki on kaunis ja niin kauan kuin hengitän on toivoa. Mutta jos minulla ei ole sinua, minulla ei ole mitään. Minä laihdutankin takiasi. Kärsin nälästä ja huimauksesta, mutta haluan olla niin pieni kuin mahdollista, jos joskus pääsen katseesi ja käsiesi alle. Päästäthän minut vielä?
Ortoreksia... Niin, suurimmaksi osaksi se on onnistunutkin ja olen palannut niihin tapoihin, joissa näennäisesti annan itselleni perjantaina luvan ostaa jotain pientä herkkua kuten fetajuustopasteijan tai suklaapatukan. Mutta sitten pyörin hyllyjen välissä ikuisuuden ja mukaani lähteekin vain salaattitarvikkeet. Olen tästä kuitenkin kai oikeasti aika helpottunut, sillä ahmimismörkö - se tahmeaa rasvaa tihkuva hirviö - on jotain, mitä en halua enää elämääni.
Back into Alignment. Minun on taas tultava itsekseni. En ole valmis elämään ilman I:tä. Olen tehnyt niin paljon muutoksia elämääni, jotta voisimme joskus olla yhdessä ja minä tiedän, että se on polkuni. Olen kuitenkin sadan ja yhden tekosyyn varjolla antanut ison osan elämääni luisua johonkin, mikä ei ole minun nimelläni koristeltua. Tämän kaiken tajusin eilen, kun kuukausien tauon jälkeen joogasin auringon kimallellessa asunnossani ja muistin, millainen joskus olin. Ja tuo yhtäkkinen tarve joogata... Sellainen intuitio minulla joskus oli jokaisena hetkenä. Jokaisena sellaisena hetkenä, jonka nyt täytän sosiaalisen median roskalla ja turrutan itseni.
En tiedä lukeeko tätä blogia enää kukaan, mutta täällä olen ja toivon, että voin näyttää teille, miten saan kaiken ja enemmänkin, mitä olen aina halunnut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti