Pala kesää

Kuva on omani

  ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 
ᴍɪᴄʜᴀᴇʟ ꜱʜʏɴᴇꜱ - ᴀ ʜᴏᴜꜱᴇ ᴍᴀᴅᴇ ᴏꜰ ʏᴏᴜ
1:38 ────❍──── 3:23
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Lauantai oli aivan i-h-a-n-a! Ja jollain oudolla tavalla tuntui melkein ensimmäistä kertaa siltä, että oli oikeasti kesä, vaikka jouduimmekin hetken aikaa etsimään kohtaa, jossa tuuli ei tehnyt kesästä alkusyksyä. Löysimme kuitenkin paikan ja huolimatta ajatuksestani olla kokonaan alkoholiton, ystäväni olivat tuoneet yhden pullon kylmää proseccoa.

Korkki poksahti pirteänä, kaadoimme lasimme täyteen. Tuossa hetkessä olin niin uskomattoman onnellinen ja kiitollinen. Istuimme puistossa tunteja, kunnes lähdimme ystäväni kautta kävelemään ympäri kesäistä Helsinkiä. Ja vaikka olenkin viime aikoina haikaillut pelkästään Toscanan ja Soulin perään, kesäinen Töölö on jotain niin rakasta minulle. Se on paikka, jossa edes huonot muistot eivät haittaa, koska olen kokenut liikaa hyvää. 

Sen kaduilla liikkuvat muistot siitä, miten muutin ensimmäiseen omaan asuntooni. Miten juoksin marraskuun kamalassa kaatosateessa Töölön kirjastoon, koska olin lukenut Eat, pray loven ja minulla oli niin polttava halu aloittaa jooga. Miten lähdin niin monena kesäiltana ulos hiukset vielä märkinä, korot kuumaan asvalttiin kopisten. Miten istuin erään unettoman yön jälkeisenä aamuna Temppelinaukiolla ja katsoin oranssiksi muuttuvaa kaupunkia.

Suuntasimme ystävieni kanssa kävelyn jälkeen ruokakaupan kautta luokseni ja pian muutama henkilö lisää liittyi pizzerian kautta asuntooni. Minulla oli niin ihanaa ja aurinkoinen asuntoni kimalteli kesää, ystäviä ja onnea. Söin omia ruokiani, kun muut söivät pizzojaan ja join vain muutaman lasillisen hyvää punaviiniä. Avasimme kaikki olohuoneen ikkunat ja parvekkeen oven, jolloin koko olohuoneen seinästä paahtoi sisään kesän aurinko ja istuimme lattialla musiikin virratessa välissämme. 

Tuntui kuin olisin meditoinut siellä kaiken iloisen puheensorinan, naurun ja alhaalta kantautuvan kesäisen Helsingin äänten keskellä. Olin niin sanoinkuvaamattoman onnellinen. 

Kuva on omani

Sunnuntaina sen sijaan nukuin liian pitkään ja juoksin ympäri asuntoani näennäisesti siivoten ennen kuin äitini saapuisi pitkästä aikaa luokseni. Piilotin pizzalaatikot, kaadoin muutamista punaviinilaseista loput juomat tiskialtaaseen, heitin vaatteeni piiloon vaatekaappiin, vein roskat, pesin astiat, kävin suihkussa ja hiukset vielä märkinä kasvoihini liimautuneena lakkasin varpaankynteni punaisella.

Siinä poukkoillessani ympäri asuntoa ja yrittäessäni piilottaa jälkiäni naureskelin sille kaikelle typeryydelle. Sille, miten yritin piilottaa jotain ihmeellisiä jälkiä sinkkuelämästäni niin kuin tämän ikäinen nuori nainen ei voisi olla hieman sotkuinen ja lauantain jäljiltä punaviinin tahrima. Mutta jotenkin tuo on sellainen puoli minussa, jota en halua äitini edelleenkään näkevän minusta. Sain siivottua juuri sopivasti, kun ovikello soi.

Maanantaina kävin heti aamusta kahdeksan kilometrin lenkillä ja olen niin helpottunut siitä, että olen pystynyt palaamaan takaisin juoksun pariin näinkin kivuttomasti! Minulla on ollut niin kova ikävä niitä aikoja, kun 10-12 kilometrin juokseminen oli nopea vajaa tunnin aamulenkki ja on ollut todella harmillista joutua aloittamaan uudestaan kolmen kilometrin lenkeistä. Mutta olen taas hyvässä rytmissä ja olen joka viikko nostanut juostavaa kilometrimäärää ilman ongelmia!

Loppupäivän pääasiassa vain nautin auringosta ja ystävistä. Kävelin Töölöstä Hernesaareen ystäväni luokse ja hänen luotaan rannalle. Jotkut porukastamme kävivät uimassa, osa minä mukaan lukien jäi rannalle kirjan pariin. Muutaman tunnin jälkeen kävimme syömässä ystäväni luona ja palasimme sitten takaisin auringon alle. Seuraamme liittyi muitakin ystäviä, tuttuja ja tuntemattomia. Nautimme isolla porukalla kaksi punaviinipulloa ja minulla on niin onnellinen olo siitä, että olen vihdoinkin löytänyt ihmisiä, jotka oikeasti pystyvät pitämään juomisen vain siinä muutamassa lasillisessa eivätkä tarvitse yhtään enempää.

 

Kuva on omani

Seitsemän aikoihin auringon laskiessa katosin taas keskusteluista. Oli kuin olisin ottanut askeleen taaksepäin pois siitä ihanasta hetkestä, missä olin ja mietin sitä, miten pitkälle olen päässyt ja miten ihanalta tämä kaikki muutos oikeasti tuntuu. Viime kesänä haikailin haavoittuneena edelleen kaiken vanhan perään ja mietin sitä vanhaa ystäväporukkaa, jossa aiemmin vietin kesäni. Kaipasin sitä, miten näennäisen hauskoja bilettäjiä me olimme. Oikea ryhmärämä, joka järjesti kaikki parhaimmat juhlat. 

Ja draamat. Niinpä eilen en tuntenut hetkeäkään kaipuuta mihinkään vanhaan ja tuntui jotenkin siltä kuin tuo ovi olisi nyt vihdoinkin kunnolla suljettu. Mikä on helpottavaa, koska olen ollut todella turhautunut siihen ristiriitaan, jossa tiedän asioiden olevan paremmin nyt, mutta silti minussa on elänyt kaipuu noihin vanhoihin aikoihin. Mutta ei enää. Eilen niillä kuumilla rantakivillä en kaivannut hetkeäkään sitä, mitä oli joskus. Kahdeksan aikoihin lähdimme muutaman henkilön kanssa kävelemään takaisin Töölöön ja joukostamme tippui hiljalleen matkan varrella pois ihmisiä, kunnes vain minä jäin jäljelle taittamaan loppumatkan.

Tämän päivän myrsky oli onneksi vain hieman tavallista tuulisempi päivä, joten olen käynyt pitkällä kävelyllä. Muuten olen ollut tänään eilisestä liikkumisesta johtuen hieman tavallista väsyneempi ja päätin, että tänään en tee mitään kovin erikoista. Toki osansa vaikuttaa myös se, että olen ollut todella tiukalla ruokavaliolla, sillä minut pyydettiin nyt lauantaina malliksi ystäväni muotinäytökseen, mistä olen sekä kauhuissani että innoissani! Mallit eivät siis ole mitenkään "oikeita" malleja - olenhan aikamoinen pätkä - mutta haluan silti näyttää niin hyvältä kuin mahdollista!

Toivoisin, että saisin painoni laskettua 57 kiloon lauantaiksi, mutta en tiedä onko se realistista... Joka tapauksessa en tästä päivästä eteenpäin syö mitään muuta kuin hedelmiä, kasviksia ja itse tehtyä seitania päivällissalaatissa. Toivon, että ehtisin huomenna katsoa aamupainoni...

Joka tapauksessa, päivitän viime viikon lopun ja tämän viikon kaloreita ja painoja tänne myöhemmin tällä viikolla. Viimeistään torstaina! :)

Ahmimisjakson jälkeen...

Kuva on netistä

Mietin tätä pääasiassa itselleni, mutta ajattelin, että tästä voisi olla hyötyä muillekin, joten jaan nämä vinkit myös täällä!

1. Siirry saman tien sellaiseen ruokavalioon, jolla toivot jatkavasi, mutta pidä tuo ruokavalio hieman modifoituna muutamana ensimmäisenä päivänä

Esimerkiksi omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että aamupuuroni on tavallista pienempi, samoin päivälliseni, mutta muuten palaan takaisin sellaiseen ruokailutapaan, jonka tiedän toimivan minulle. 

2. Syö enemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja

Nämä auttavat kehoasi puhdistamaan itseään, kuidut auttavat suoliston tyhjennyksessä ja suolistosi hyvä bakteerikanta tulee ruokituksi. Etenkin mikäli olet ahminut roskaruokaa etkä vain pelkkää kotiruokaa, olet tullut antaneeksi kunnon herkkubuffetin suolistosi huonoille bakteereille ja näin ollen kehosi huutaa lisää tuota roskaa.

Bakteerikantasi uudistuu parin viikon välein, joten kun pidät itsesi erossa huonosta sokerista, liiasta rasvasta ja suolasta niin uusiutunut bakteerikantasi tulee olemaan täynnä hyviä bakteereja! Huonojen bakteerien kuoleman voi kirjaimellisesti tuntea: yhtäkkiä mielesi ei vain enää pyydä mitään herkkuja, kun suolistosi ei lähetä tälläistä signaalia!

Lisäksi hevi-osaston ruoat ovat pääasiassa hyvin alhaisen kalorimäärän ruokia, joten voit syödä niitä enemmän, jolloin sinulle tulee tunne siitä, että olet täynnä vaikka et oikeasti olisi syönyt paljoakaan.

3. Suosi matalarasitteisia liikuntamuotoja kuten kävelyä

Olen todennut kävelyn olevan minulle paras liikuntamuoto ahmimisen jälkeen, koska se ei kerrytä lihaksiin niin paljoa nestettä kuin esimerkiksi HIIT- ja salitreenit. 

Lisäksi käveleminen ei rasita kroppaa samalla tavalla kuin vaativammat lajit, joten vaikka kaloreita kuluukin, et luultavasti ole samalla tavalla väsynyt kuin kunnon salitreenin jälkeen. Iisimpi liikkuminen pitää huolen siitä, että kehosi stressitasot eivät nouse liian korkeiksi vaan keho päästää ylimääräisen veden pois nopeasti!

Kehosi on myös ahmimisen jälkeen aikamoisella koetuksella, joten on hyvin mahdollista, että liian rankka treeni vain pahentaisi oloasi mikä taas tuo tunteen aivan täydellisestä epäonnistumisesta. On siis tärkeää aloittaa sellaisella liikuntamuodolla, joka tuo onnistumisen tunteen!

4. Yritä löytää jokin kultareunus

Tämä on vaikea steppi, mutta jokaisessa mokassa on jotain hyvää ja on tärkeää löytää se! Omalla kohdallani hyviä puolia ovat esimerkiksi seuraavat: edelleen vahvempi tunne siitä mikä on oma polkuni (alkoholittomuus ja mahdollisimman terveellisesti eläminen), kiitollisuus siitä, että saan vihdoinkin "palata kotiin" ja nauttia kunnon ruoasta, ylpeys siitä, että olen katkaisemassa tämän putken NYT sen sijaan, että antaisin sen jatkua esimerkiksi koko viikon, koska "tämä viikko on jo pilalla muutenkin".

5. Pidä itsesi kiireisenä seuraavien muutaman päivän ajan

Älä jää miettimään mokaasi, vaan keskity tekemään niin paljon etenkin mukavia asioita kuin pystyt! Voi tuntua "väärältä" antaa itselleen lupa esimerkiksi elokuvailtaan, koska haluaisit vain rankaista itseäsi, mutta on tärkeää osoittaa itsellesi, että ahmimiselämässä ei ole mitään, mitä haluaisit ja että ruoho on niin paljon vihreämpää aidan tällä puolella!

Tee pieniä mukavia asioita itsellesi: sheivaa, laita uudet kynsilakat, tee jalkakylpy, kasvomaski, vaihda petivaatteet, siivoa huone/asunto jne. Nämä asiat helpottavat tekemään rajan menneen ahmimisen ja nykyisyyden välille, kun et vain jätä itseäsi samaan fyysiseen tilaan - kehossasi ja ympäristössäsi - kuin missä olit ahmiessasi.

Korealaisen dieettaamisen numero 1 vinkki: asettele kaikki ruokasi nätisti huolimatta siitä, mitä olet syömässä! Lounaaksi on neljä omenaa? Mahtavaa, paloittele ne ja laita johonkin sievään astiaan. 

Mikäli et omista tarjotinta, jolle voisit asettaa kulhon, haarukan ja lautasliinan, jo pelkkä kunnon lautasliina tuo ruokailuun pientä juhlavuutta ja koet olosi kylläisemmäksi ruokailun jälkeen. 

Toivottavasti näistä oli jotain apua ja muista, että et ole yksin! Loppuun yksi todella motivoiva video eli: never give up! 

Häpeällisen huono alku tälle viikolle

 

Kuva on netistä

Lauantaina laitoin päälleni kullan värisen satiinisen mekon, jonka kaula-aukko paljasti aivan liikaa, mutta minusta tuntui todella upealta. Kävimme syömässä ravintolassa ja sen jälkeen jatkoimme vielä muutamille korkealle kattojen yläpuolelle. Sunnuntaina tapasin muutaman ystäväni ja totesin sitä, miten paljon vihaankaan olla humalassa.

Lauantaina minusta tuntui jumalaiselta, kun kävelin korkeilla koroilla ystävieni kanssa viinin ansioista hieman tavallista kevyempänä. Mekkoni lyhyt helma liehui kevyessä yötuulessa ja keräsimme katseita. Sunnuntaina olin humalassa, vihasin sitä ja päästyäni kotiin jo kuuden aikoihin alkuillasta, panikoin. Humala oli ahdistava paksu peitto, joka hivuttautui päämäärätietoisena päälleni ja minun oli saatava se pois niin nopeasti kuin mahdollista. Joten söin, söin ja söin.

Yritin kuunnella kaikkia niitä biisejä, joiden tahtiin aiemmin tanssin aamuyöhön asti iso hymy kasvoillani, mutta nyt en vain enää pystynyt tuohon. En voi enkä halua. Humalatilaan liittyy edelleen paljon viime vuosina tapahtuneita traumoja, joiden takia pelkään viettäväni loppupäivän vain itkiessä mennyttä. Mutta toinen syy on yksinkertaisesti se, että en vain ole enää sellainen kuin olin joskus. 

Ennen minua ei haittanut käyttää seuraavaa päivää darrassa, vaan se oli hauska naurun aihe ystävien kesken. Ennen minua ei haitannut se, että sain vain muutaman tunnin unta yön aikana. Ennen minua ei kiinnostanut se, että humalassa oleminen on kirjaimellisesti kehon myrkytystila. Aiemmin sillä ei ollut mitään väliä, miten paljon rasvaa ja kemikaaleja upotin kehooni alkoholin ja roskaruoan muodossa.

Nyt kaikella noilla oikeasti on väliä ja olen saanut kuulla siitä ihmisiltä kyllästymiseen asti. Mutta ne isoimmat vastaan vänkääjät, ne eniten tiellä olleet ihmiset, ovat poistuneet elämästäni ja nyt minulla on oikeasti ollu mahdollisuus olla minä itse. Ei enää se bilemimä, vaan terveydestään sairaalloisesti huolta pitävä urheilullinen minä. 

Tai siis minun pitäisi olla. Olen nimittäin klassisesti taas ahminut kaksi päivää putkeen ja vihaan sitä, että näin käy aina, kun olen vähääkään poikennut normaalirutiineistani. Tästä on tullut tapa, jota noudatan sokeasti kaikkiin mahdollisiin syihin vedoten. Tällä kertaa ensiksi siihen, että heinäkuun viimeisen päivän voi vielä mässäillä ja eilisen sen takia, että maanantailta jäi vielä sipsejä syömättä, joten kävin ostamassa useasta eri kaupasta lisää roskaa. M-i-t-ä-?

Tänään ja huomenna myrkyistä vieroittautuminen tulee olemaan rankkaa, mutta minun on vain (taas...) käytävä se läpi. Sunnuntaina sentään kävelin paljon, maanantaina samoin ja eilen aamukävelyn lisäksi tein iltapäivällä vielä kunnon 40 minuutin HIIT-treenin, joten olen onneksi liikuttanut kehoani enemmän kuin aiemmilla ahmimiskerroilla. 

Mutta ei tämä voi näin mennä, herran jumala.... Nousen taas täältä tahmasta. Annan itselleni luvan antautua uudelleenohjelmoinnille, jonka alkuaskeleet olen nyt vihdoinkin koonnut tänne! Päivitän sivua sitä mukaan, kun prosessi etenee ja opin itsekin uutta. Kyllä minä vielä tulen valmiiksi. Minun on pakko.