Ehkä viimeinkin valmis

Kuva on omani

 ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 
ꜱᴄᴀɴᴅɪɴᴀᴠɪᴀɴ ᴍᴜꜱɪᴄ ɢʀᴏᴜᴘ - ᴠᴀʟᴍɪꜱ 
1:01 ────❍──── 2:55
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Haluan pahoitella sitä, miten sekava ja hämmentävä tämä vuosi on tähän mennessä ollut. Kuitenkin voin sanoa, että olen jakanut tänne vain pintaraapaisun kaikesta siitä, mitä olen käynyt läpi, joten voitte vain kuvitella millainen sotku pääni sisällä on vaeltanut viimeiset seitsemän kuukautta.

Ja minua harmittaa se, miten vähän ne kaikki ihanat tapahtuneet asiat ovat näkyneet täällä. Kaikki onnistumiset, ihanat kohtaamiset uusien ihmisten kanssa, itseymmärryksen syventyminen ja tulevaisuuden selkeytyminen. Tuntuu siltä, että tämä on ollut oikea ääripäiden vuosi ja näiden heilahtelujen keskellä on ollut todella vaikeaa keskittyä siihen, mitä oikeasti olen ja minkä tiedän polukseni. Ja vaikka tämä onkin ollut tarkoitukseni, en silti voi sanoa, että tämä vuosi olisi tähän mennessä ollut elämäni helpoin. Blogiin onkin suodattunut pääasiassa vain se toinen, tummemman sävyinen ääripää, sillä muut asiat olen jakanut läheisteni kanssa.

Onko seitsemän kuukautta mennyt kokonaan hukkaan? En halua ajatella niin, sillä välillä vain täytyy käydä läpi sekasorron hetkiä, jotta osaa löytää ne oikeat palaset tulevaisuuteen. Olen oppinut, että tietous siitä, että minä voin oikeasti olla aivan mitä vain, oli alkuun huumaavan ihana, mutta loppujen lopuksi se muuttui vankilaksi, jonka seiniä pitkin pompin sekopäisenä ja menetin itseni ja suuntani. Niinpä minun täytyykin nyt alkaa asettaa itselleni rajoja, joiden tiedän palvelevan sitä minää, joka minun kuuluu olla.

Olen välillä kokenut kokonaisia unettomia viikkoja, koska pääni on ollut niin täynnä kaikkia tämän maailman tarjoamia mahdollisuuksia, joista en osannut päättää, mitä halusin kokeilla seuraavaksi. Ja heittäytymisestäni huolimatta myös analysoiva puoleni on pitänyt minua hereillä, sillä olen yrittänyt miettiä kaikkien tekojeni ja valintojeni syy-seuraussuhteita ja kyllästänyt mieleni katastrofiajattelulla. Kunnes aurinko on noussut, olen nukkunut neljä tuntia ja todennut paniikkini tyhmäksi tai vähintäänkin epärealistiseksi. 

Kuva on omani

Ei tätä vuotta voi täysin oikeutetusti verrata minkään Dark Hollywoodin vesissä sinkoilleen lapsitähden uudelleen brändäämiseen ja aiempien rajojen rikkomiseen, mutta kyllä se on osittain tuolta tuntunut. Olen aivan vilpittömästi halunnut kokeilla millaisia kokemuksia ja seikkailuja saisin elää läpi, jos itse lähden täysillä mukaan. Olen halunnut rikkoa paljon ja katsoa miten rakennan itseni uudestaan. Aiheuttaa maanjäristyksiä ihan vain nähdäkseni mikä murenee ja mikä jää pystyyn. Nämä ovat ehkä olleet muille tavallisia teinijuttuja, mutta minä en koskaan valitettavasti ole ehtinyt elää niitä läpi, koska olin liian kiireinen itsetuhoisena ja vakavasti masentuneena tyttönä.

Osa rikotuista asioista on koskenut ruokaa ja liikuntaa kuten valmennuksen aloittaminen, mutta iso osa on koskenut sosiaalisia suhteita, sillä näiden osalta olen ollut staattisessa tilassa niin pitkään ja tiedän, että en pääse elämässäni seuraavaan vaiheeseen, jos jatkan tuon ikuisen vanhan kaavan toistamista. Olen aiemmin ollut pääosin se, joka on keksinyt tekosyitä, miksi en voisi osallistua johonkin tai nähdä henkilöä x tai y tiettynä päivänä. Ja surullista kyllä, usein nämä syyt ovat nimenomaan liittyneet ruokaan: joko olen ahminut edellisenä päivänä, suunnitellut ahmimisen tuolle pääpäivälle tai sitten olen halunnut pysyä ateria- ja liikuntasuunnitelmassani 100%:sesti.

Tänä vuonna olen kuitenkin huomannut, että minä en edes osaa olla se peruutuksia sinne tänne sylkevä henkilö, vaikka välillä sille olisi oikeasti ollutkin ihan oikea syy, kuten väsymys. Silti tuo en ole enää minä ja on ollut ihanaa huomata tämä muutos! Olen ollut omana itsenäni uusien ihmisten edessä ja saanut sitä kautta uusia tuttavuuksia. Ja vaikka aiemminkin olen toki heittäytynyt, se on silti vaatinut minulta tavallista enemmän ponnisteluja ja syössyt minut tuon tapahtuman jälkeen jopa viikkoja kestäneeseen ahmimisputkeen. Tänä vuonna nuo asiat ovat nimenomaan olleet ne, mitkä ovat pitäneet minut poissa ahmimisesta ja pitäneet ateriarytmini tasaisena - uskomatonta kyllä!

Kuva on omani

Olen voittanut niin monia pelkoja, karistanut niin monia huolia, keskustellut painamaan jääneitä asioita vihdoinkin halki ja saanut nähdä vilauksia siitä potentiaalista, joka minussa on, kunhan päätän suunnan ja sitoudun siihen. Ja tämä on se, mikä tästä vuodelta tähän mennessä on puuttunut, mutta nyt siihen ehkä olisi vihdoinkin oikea aika. 

Viime viikolla huomasin nimittäin vihdoinkin kaipuuta tietynlaisiin aspekteihin entisessä minussa ja otan nämä sellaisina rakennuspaloina, joita sieluni tarvitsee rakentaakseen hyvän kodin itselleen. Suhteeni seksiin ja omaan seksuaalisuuteeni on ollut ehdottomasti yksi tämän vuoden kantava teema ja olen ihmeissäni siitä, miten helposti olen loppujen lopuksi päässyt suurin piirtein normaaleihin kehyksiin. Olen antanut itseni haluta sitä, mitä haluan ja antanut jonkun toisen myös nähdä ja kokea tämä haluni. Aivan tavallinen asia monille, mutta aiemmin lähes vieras konsepti minulle.

Välillä minussa on herännyt halu tehdä taas jotain sellaista uskaliasta ja väärää, mihin asetin itseni jatkuvasti nuorempana, mutta en ole antanut tuolle puolelle enää minua. Ei se yksinkertaisesti tunnu enää kiehtovalta kuin joskus nyt, kun olen saanut kokea ihan oikeaa huumaa turvallisessa seurassa.

Joka tapauksessa muina palasina ovat valmennuksen kunnolla loppuun tekeminen ja se, että jatkan siitä sitten pienillä muokkauksilla omanlaistani elämää. Lisäksi panostan luoviin projekteihini ja jatkan uusien verkostojen ja ystävyyssuhteiden luomista. Palaan minimalismiin kaikilla elämäni osa-alueilla enkä kuormita mieltäni turhalla. Haluan kuitenkin edelleen jatkaa itseni laittamista tuntemattomille vesille, mutta tällä kertaa noita valintojani ohjaa selkeämpi minä-kuva. 

Mitä terveydelleni sitten tällä hetkellä kuuluu? Sanoisin tilanteen olevan ihan ookoo. Kuntoni on tällä hetkellä paras, mitä se on koko tänä vuonna ollut, mutta painoa on liikaa enkä ole tyytyväinen ulkomuotooni. Rasvaa on tullut lisää, lihastakin hieman, mutta ei tarpeeksi. Ja turhauttavaa kyllä, pahoinvointi oli pahimmillaan nimenomaan sen kahden viikon aikana, kun noudatin ateriasuunnitelmaani 100%:sesti. 

Tästä masentuneena en noudattanutkaan suunnitelmaani viime viikolla käytännössä katsoen ollenkaan muuten kuin aamupalan osalta, mutta en aio jatkaa näin. Tällaiset asiat ovat normaaleita ja sitten ruokia täytyy vain valita toisin ja ruokasuunnitelmaa muokata. Ei sen pitäisi olla sen ihmeellisempää, mutta olin lukkiutunut ääripäiden vaihteluihin, joten annoin tuossakin suhteessa itseni pudota kokonaan kärryiltä. 

Tässä siis kuulumisiani ja ajatuksia tällä hetkellä - sanoja, jotka kumpuavat jostain oudon rauhallisesta paikasta. Ehkä sieltä päätepisteestä, johon tiesin sekopäisen juoksuni vielä joskus päättyvän ja siksi uskalsin heittäytyä. Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleni on täyttänyt vuosia kadoksissa ollut laulu: Scandinavian Music Groupin Valmis. Ja vaikka voisin tuntea paljon syyllisyyttä ja ahdistusta tästä vuodesta, valitsen mieluummin sen, että pudistelen naurahtaen päätäni. Kiitos ja nyt uusin silmin matkaan kohti jotain muuta.

Haluan istua jalkakäytävällä
muistamatta mistä olen tulossa
tietämättä minne olen menossa
lähteä lentokentälle

Haluan ajaa vieraaseen satamaan
hukata puhelimen rantaveteen
joutua ikuiseen katveeseen

Haluan pudota kalliolta
löytyä elävänä käteni kipsiin
sairaalaan kukkia
joita en ole enää näkemässä

Haluan kiusata vierasta lasta
varastaa lompakon
saada sähköiskun pistorasiasta
ja lyödä kerran kunnolla

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi

Scandinavian Music Group - Valmis