Vapaa(sti vankilassa)

Kuva on omani

Olen tämän viikon aikana laittanut blogin yksityiseksi ja taas julkiseksi ainakin viisi kertaa. Jotenkin minussa on kasvanut tarve olla vapaa ei pelkästään ruokaan liittyvissä asioissa vaan jollain muullakin, aiemmin kokemattomalla tavalla. Ja se, mikä minulle tuli mieleen, oli ikään kuin blogimaailmasta "valmistuminen", graduation.

Aloitin ensimmäisen blogini vuonna 2018, mutta sitä kesti vain lyhyen hetken. Sen jälkeen aloitin uuden blogin vuoden 2020 alussa, kun aloin laihduttaa minun ja I:n tapaamista varten, mutta korona luonnollisesti vei kaikilta suunnitelmiltamme pohjan. Sitten palasin vuoden 2022 tammikuussa takaisin tänne ja onpahan ollut matka, ei voi muuta sanoa!

Blogin kirjoittamisesta on tullut minulle tapa ja myös osa identiteettiä. Täällä minä höpötän monologiani, kun kaikki muut ovat hiljaa, mutta käyvät silti tasaisena virtana katsomassa, mitä minulle kuuluu. Ja selvästi muutama kokonaan uusikin lukija on tänä syksynä löytänyt tänne, tervetuloa! Tämän kaiken takia kuluvan vuoden tapahtumat ovatkin olleet todella raskaita.

Huomaan jatkuvasti miettiväni sanojani ja jotenkin vain haluaisin aloittaa alusta ja toisaalta en, koska realistisesti tiedän, että läpikäymäni matka vaikuttaa ajatuksiini ja tekoihin ja matkani on myös asia, josta en koe, että sitä pitäisi joutua peittelemään. Tällä viikolla jokainen aamu heti herättyäni olen ollut sitä mieltä, että laitan tämän blogin yksityiseksi lopullisesti ja iltapäivään asti olen tätä mieltä, kunnes sitten pehmitän tuota ajatusta todeten, että ehkä voisin vain olla koko marraskuun poissa ja katsoa, miltä se tuntuu. Ja sitten illalla olen sitä mieltä, että ei hitto, räjähdän, jos en pääse jakamaan asioita jonnekin!

Esimerkiksi eilen aloin taas olla todella huolissani terveydestäni. Kurkkukipuni on äitynyt kunnon nuhaksi, mutta ilman kuumetta ja lisäksi eilen iltapäivällä aloin taas kärsiä epätyypillisen vetisestä ja runsaasta vuodosta aina, kun vaikkapa niistin nenäni. Yön jälkeen tuo oire on sentään onneksi loppunut ja muutenkin olo on ollut tänään parempi johtuen joko eilisestä höyryhengittelystä, nelinkertaisesta sinkki- ja C-vitamiiniannoksesta tai ihan vain levosta. Eilen nimittäin poikkeuksellisesti kävelin vain vajaan tunnin ja senkin kahdessa erässä todella rauhalliseen tahtiin.

 

Kuva on omani

Joka tapauksessa olen ollut tänä vuonna aivan liian usein kipeänä ja se huolestuttaa minua. Heti vuoden alussa olin kuumeessa, tästä puolitoista viikkoa eteenpäin ja olin kurkkukivussa ja lievässä nuhassa, helmikuun puolessa välissä olin kunnon nuhakuumeessa, toukokuussa olin taas nuhakuumeessa ja tällä kertaa oireilu jatkui lähes kaksi viikkoa, noin kolme viikkoa sitten heräsin maanantain ja tiistain välisenä yönä korkeaan kuumeeseen ja sen jälkeen minulla oli lievää kurkkukipua muutaman päivän ajan. Ja nyt sitten vielä tämänhetkinen nuha.

Nuha-kuumeilun lisäksi minulla on ollut erinäisiä iho-ongelmia, joita olen hoitanut kortisonivoiteilla ja lisäksi tuota epätyypillisen runsasta vuotoa, joka alkoi viime kuussa ja se on aaltoillut todella paljon. Koskaan tuo vuoto ei kuitenkaan pahimpina aikoinakaan ole ollut selvästi oudon näköistä tai hajuista, vaan tavallaan ihan "perus minua". Kaikki nämä oireet ovat sellaisia, joita minulla ei ole koskaan aiemmin ollut. Aiemmin sairastuin flunssaan ehkä kerran tai pari kertaa vuodessa ja huolimatta siitä, että ihoni on herkkä, en kärsi lähes koskaan ihottumista eikä minulla oikeastaan koskaan ole ollut mitään gynekologisia ongelmia. 

Voisiko tämä kaikki olla kuitenkin jotenkin hormonaalista? Esimerkiksi tämän kuun oireilu on tapahtunut vain muutaman päivän viiveellä alkoholin liiallisen käytön jälkeen ja alkoholihan tunnetusti vaikuttaa hormoneihin ja myös häiritsee kehon vastustuskykyä. Eilen tuo runsas vuoto alkoi muutama tunti sen jälkeen, kun olin syönyt oikein kunnon maito- ja lihapommin lounaaksi ja myös nuo ruoat voivat heilauttaa etenkin jo lähtökohtaisesti epätasapainossa olevia hormonitasoja vieläkin huonommiksi. 

Varaa aika lääkärille, hoopo! Juu, tiedän... Ja toisaalta tiedän sen, että perus verikokeista ei tulla saamaan mitään irti ja jotenkin haluaisin löytää tälle tilanteelle ratkaisun itse, etenkin elämäntavoistani. Sillä se, mikä on myös fakta, on se, että tänä vuonna olen syönyt huonommin kuin hetkeen ja silloinkin, kun olen palannut takaisin niin sanotusti terveellisiin tapoihin, nuo terveet tavat ovat sisältäneet lihaa ja maitotuotteita. 

Tämä vuosi on siis ollut poikkeuksellisen "standard diet"-tyylinen, joten sinänsä ei kai ole ihme, että kehoni on aivan ulapalla. Vuodesta 2020 lähtien olen kuitenkin nimenomaan pyrkinyt kokonaan vegaaniin ruokavalioon ja tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen muistaakseni lähes joka viikko syönyt eläinperäisiä ruokia. Totta kai varmasti myös ilmansaasteet ovat osaltan voineet vaikuttaa kipeäksi tulemiseen, mutta tällöinkin uskon, että jokin on romahduttanut vastustuskykyni jo aiemmin.

Mutta minunhan piti olla vapaa... Tiedän. Mutta en minä näinkään voi elää, nuhasta nuhaan, ihottumasta ihottumaan... Minun on saatava terveyteni takaisin. Miksi helvetissä kaikki on taas niin vaikeaa...

Sekavia ajatuksia

Kuva on WANIMAL BLUE:n

Viime viikon täydelliset päivät: 5/7 

Tämän viikon täydelliset päivät perjantaiaamuun mennessä: 2/4

Yhteensä täydellisiä päiviä perjantaiaamuun mennessä: 12/18

Paino sunnuntaina 6.10.: 59.0 kg

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Viime viikko oli jotenkin todella erikoinen ja oudolla tavalla sekava. Ja silti niin paljon ihanaa tapahtui ja tuntui siltä, että olin vihdoinkin lähtenyt liikkumaan oikeaan suuntaan. Treenasin ihan kunnolla, söin terveellisesti ja järkevästi, mutta.... Yksi virheistä tapahtui perjantaina, kun poikkeuksellisesti annoin itselleni tarjottavan punaviiniä. 

Lauantaina olin väsynyt ja hieman alakuloinen. Aloitin aamun särkylääkkeellä pään jomotuksen takia enkä saanut koko päivänä mitään otetta mistään. Ajattelin kuitenkin, että joskus on ihan hyvä, että on tällaisia hyvin yksinkertaisia ja minimaalisen tekemisen päiviä, joten annoin itseni nauttia kirjan lukemisesta sohvalla aamu- ja iltakävelyn välissä. Sunnuntaina tarjoilin lounaan ystävilleni ja tuosta ateriasta luokseni jäi kuusi pientä ja niin ihanan kuohkeaa hedelmäkakun palaa sekä hieman muita ruokien jämiä, jotka laitoin hetkeäkään miettimättä pakastepusseihin ja pakkaseen odottamaan jotain tärkeää hetkeä. Sen sijaan itse tekemäni kasvisateria oli hyvin vähärasvainen enkä lisännyt suolaakaan kuin aivan minimaalisen määrän, joten sen loppujen syömisestä en ole kokenut huonoa omaatuntoa.

Tuon lounaan jälkeen putosin johonkin outoon yksinäisyyteen enkä taaskaan tehnyt mitään järkevää loppupäivänä. Ei, en edes käynyt sillä lenkillä, jonka olin luvannut tehdä. Sen sijaan tein sen maanantaina ja maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin kuumeeseen. Kärvistelin koko yön läpi täristen, mutta tuon yön jälkeen minulla ei ole enää ollut mitään muita oireita kuin hieman kipeä kurkku. En ymmärrä.

Kuva on WANIMAL BLUE:n

Minusta tuntuu etten taaskaan ymmärrä kehoani. Minulle on viime viikkoina jatkuvasti tullut finnejä otsaan - paikkaan, jonne en ikinä saa finnejä. Lisäksi muutamassa sormessani on hassua ihottuman kaltaista jälkeä. Nuo punertavat, epätasaisen röpelöiset alueet eivät kutia enkä oikeastaan huomaa niitä ollenkaan, joten ne eivät ole mitään tavallista ihottumaa tai kuivaa ihoa. Ja edelleen: minulla ei ole minkäänlaista taipumusta ihottumiin tai minkäänlaiseen atooppiseen ihoon.

Olen jo muutaman viikon ajan kokenut, että minun tulisi tehdä ihan kunnon suolihuuhtelu, sillä yleensä finnit otsassani kertovat siitä, että suolistooni on jäänyt jotain liian rasvaista, joten tein sen viimeinkin eilen. Ja siihen meni uskomattomat puolitoista tuntia ennen kuin vesi tuli ulos riittävän puhtaana, yäk! 

Toinen asia, jota olen miettinyt, on mehupaasto. Alun perin minun piti olla mehupaastolla keskiviikosta sunnuntaihin, koska uskokaa tai älkää, ahmin ihan kunnolla pitkän kaavan kautta tiistaina! Niinpä keskiviikkoaamuna join aamupalaksi kylmäpuristettua mehua, mutta sitten kahdentoista aikoihin naksahti ja loppupäivän mässäilin sisääni sipsiä, pizzaa, karkkia ja jäätelöä. Eli olen tällä viikolla vetänyt ihan kunnon ahmimissessiot kahtena peräkkäisenä päivänä, hip hei!

Kuva on WANIMAL BLUE:n

Eilen heräsin yllättävän vähän turvonneena ja puristelin etenkin reisiä ja peppuani helpottuneena: kyllä, kotisalilla viimeisen parin viikon aikana pumpatut lihakset ovat edelleen tallessa. Mutta helpotuksesta huolimata tunsin taas tuttua juurettomuutta ja sen tuomaa epätoivoa. Mieleni täyttyi kaikista erilaisista ruokavalioista ja elämäntavoista, joista mikään ei tunnu juuri nyt kutsuvan minua millään erityisellä äänellä. Ei, ei edes sataprosenttisesti puhtaasti syöminen. Mietin johtuuko se siitä, että olen vuosien saatossa laiskistunut ja 90-10 tai 80-20-tyylinen syöminen on vain paljon helpompaa pitkällä tähtäimellä. Vai siitä, että en vilpittömästi koe liian tiukasti tietynlaiseen syömiseen rajoittunutta elämää omaksi identiteetikseni.

Minulle tulee mieleen vuoden 2022 kesä, jolloin luulin lähteneeni Italiaan elämään unelmieni RT4-elämää ja laihtumaan vihdoinkin tavoitepainooni. Kunnes tajusin, että tuo identiteetti ei sopinutkaan enää itselleni ja sain itseni kiinni siitä, että ruokailutottumusteni täytyi aina olla väkisin jotain valtavirrasta poikkeavaa. Samaan aikaan katsoin edessäni hehkuneita italiattaria, jotka olivat niin paljon terveempiä kuin minä ja silti heidän kaikkien lautasilta löytyi juustoja, lihaa ja pastaa. Ja voi, miten minä hypinkään eri ruokaidentiteettien ja hämmennyksen vallassa koko tuon kesän!

Ja kun alan ajatella tätä kaikkea, minuun pesiytyy kiukku. Herranen aika, enkö oikeasti pysty sitoutumaan edes viideksi päiväksi johonkin yhteen asiaan, josta on oikeasti minulle vain hyötyä?! Mitä helvettiä nyt, Minni! Miten luulet koskaan saavasi elämän, jollaista sinulla ei ole koskaan ollut, jos et uskalla edes viiden päivän ajan olla jotain, mitä et ole koskaan aiemmin ollut? Tai jos ei sentään "et koskaan" niin ainakaan et pitkään aikaan. 

Kuva on WANIMAL BLUE:n

Myös urheilun osalta huomasin viime viikon treeneissä, että kehoni pystyisi kyllä esimerkiksi isompiin painoihin ja vielä siihen yhteen ylimääräiseen toistoon. Mutta harvemmin enää nykyään tulen edes ajatelleeksi, että voisin työntää itseäni vielä vähän pidemmälle. Kun käyn kävelyillä, joiden aikana liikun tavallista ripeämmällä tahdilla, heti, kun minulle tulee kuuma tai tunnen oloni väsyneeksi, käännyn takaisin kohti kotia sen sijaan, että kokeilisin, olisiko tuossa kuitenkin vain kyse pienestä kynnyksestä, jonka yli on kyllä mahdollista kävellä.

Ja mehupaastoon liittyen tiedä, että ruoansulatuselimistöni selvästi rakastaisi sitä juuri nyt, sillä kuten viimeeksi kirjoitin, minulla on ollut ongelmia mahan turpoilun kanssa ja nuo turpoamiset ovat jatkuneet tämän viikon alkuun asti. Maanantaina aloitin vihdoinkin maitohappobakteerit, mutta puhdas ja ravitseva ruokavalio on avain siihen elämään, jossa minun ei tarvitsisi olla noiden jauhepussien varassa. Ja mehupaasto toisi tarpeellista taukoa koko keholle, jolloin se pääsisi korjailemaan itseään. 

Tiedän, mitä elämältäni haluan, mutta en ole varma, miten haluan sen saavuttaa. Osa minusta myös muistuttaa, että tässä on kyse matkasta. Sen takia olinkin asettanut kahden ensimmäisen viikon tavoitteisin vain sen, että palaan syömään täysin kasvipohjaisesti ja muita rajoituksia en asettanut. Minun ei siis tarvitse saada kaikkea toteutettua tässä ja nyt vaan voin ihan hyvin antaa itseni laskeutua hiljalleen esimerkiksi mehupaastojen maailmaan. Tai minun paastoni voi olla vain se, että korvaan pelkän aamupalan tai aamupalan ja lounaan mehulla ja muuten syön normaalisti. 

Luulenkin, että kaikesta päässäni olevasta sekamelskasta huolimatta, jatkan jollain tylsällä puolitiellä olemisella. Osa minusta iloitsee siitä, osa on sitä vastaan ja pitää minua heikkona luuserina, mutta niin kauan, kun en selvästi täysin sataprosenttisesti koe jotain omakseni, niin kauan en pakota itseäni hyppäämään siihen. Minun on saatava impulsiivisuuteni jotenkin kuriin, sillä muuten en ikinä pääse tavoitteisiini. Minun on opittava valjastamaan se voimakseni eikä antaa sen kerta toisensa jälkeen rikkoa kaiken, mitä olen vaivalla saanut rakennettua.