torstai 29. joulukuuta 2022

Vanhoja päiväkirjamerkintöjä (tw)

ᴛᴡ: ᴘᴀʟᴊᴏɴ ᴋɪʀᴏɪʟᴜᴀ, ᴛᴏᴅᴇʟʟᴀ ᴘᴀꜱᴋᴀᴀ ʏꜱᴛÄᴠʏʏᴛᴛÄ ᴊᴀ ᴛᴏᴅᴇʟʟᴀ ʜÄɪʀɪÖʟʟɪꜱᴛÄ ꜱʜ-ᴋÄʏᴛᴛÄʏᴛʏᴍɪꜱᴛÄ!

Koska ajatukseni ovat hieman levällään tällä hetkellä (mutta aamupaino oli tänään 55,9 kiloa!!!) ja tuntuu siltä, että olen vihdoinkin astumassa uuteen niin jotenkin koen suurta tarvetta julkaista nämä vanhat hetket nyt ikään kuin pois alta. Nämä ovat lukuja kirjassa, jonka kannen olen viimeinkin sulkemassa ja saan painaa tämän kirjan syvälle kirjahyllyyn sille ylimmälle hyllylle, josta en saa sitä alas ilman apua. Siellä korkeuksissa se saa pysyä piilossa ja pölyttyä, kun siirryn täyttämään uusien pastellisten kansien välissä olevia kauniita ja vaaleita sivuja.

Merkinnät ovat salaisesta Tumblr-blogistani ajalta, jolloin ensimmäisen kerran työnsin jalkani syömishäiriökäyttäytymisen sameisiin vesiin eli vuodelta 2018 ja 2019. Vuoden 2018 tammikuun aloituskuvani löytää täältä ja muutenkin tuon vuoden alun tunnelmia. On toki huomautettava, että hyviäkin aikoja on mahtunut näihin vuosiin ja etenkin viime vuoden ortoreksiasukellukseni avasi vedenalaisen maailman sellaiseen rauhaan ja onneen, että en olisi ikinä aiemmin uskonut, mitä voisin kokea elämällä niin terveellisesti kuin mahdollista! Mutta etenkin vuodet 2018-19 olivat todella vaikeita ja näistä olen valmis päästämään irti ja sulkemaan tuon jakson kokonaan ulos elämästäni ja tulevaisuudestani.

Joten tässä pieni katselmus juuri sairastuneen pääni sisään. Hakasulkujen sisällä olevat kursiivit ovat lisättyjä kohtia enkä ole korjaillut kirjoitusvirheitä tai tekstin ulkoasua ja kappalejakoja mitenkään!

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat netistä!

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

5.6.2018

Päivä 1.

Tänään se taas alkaa. Vituttaako? Kyllä vituttaa. On vaan niin paljon helpompaa syödä kun huvittaa. Nyt on vatsa täynnä, mutta päätin etten syö muuta kuin jonkun hedelmän iltapalaksi. Menen enolle yöksi ja kyllä vähän pelottaa, koska pelkään, että siellä tarjotaan kaikenlaista herkkua mistä en osaa kieltäytyä.

Ajattelin vetäistä ABC:tä niin pitkälle kuin kerkeän myös kiinteellä ruoalla ja sitten 15.6. alkaen juon nesteenä sen mitä "pitääkin." Onneksi porukat lähtee 16.6. pois viikoksi niin saan laihtua ja maata himassa puolikuolleena ihan omassa rauhassa!

Nyt riittää ees taas huopaaminen, mulle meni ihan vitun hyvin vitun pitkään, sit tuli koestressiä ja aloin vaihtamaan dieettiä ja aaaa. Nyt haluun, että tää homma toimii. Kaikista kamalinta on se, että mä toivon että mulla olis kunnon syömishäiriö eikä EDNOS ja etenkin ahmimisongelma ilman oksentamista. Vaikka tiiän, etten pystyis nauttimaan laihasta kehostani kuitenkaan kun en näkis sitä mut ainakin muitten mielestä olisin laiha...

18.6. on rantabileet, haluan näyttää siellä hyvältä! Mua vituttaa, kun mun kaverin solisluut näkyy vaikka sei oo ees kovin laiha! Ja mua myös vituttaa se, miten se on yhtäkkiä laihtunu kaks kiloa (okei, kohta vissiin alle kaks, mut silti) ja mä jumitan 48 kilossa. Kolme kiloa vielä. KOLME.

Sentään oon tosi paljon laihtunut, korkein paino oli se joku 54 kg (se tais kyllä olla vain yhden päivän, mutta silti..) ja sitten muistaakseni aloin kunnolla laihduttaa 53 kilosta eli 5 kiloa jo lähtenyt! Jospa sais toiset viis pois..

Tällä hetkellä oon ihan ok näkönen. Oikeilla vaatteilla saan kaiken piilotettua mut tässä kuussa en halua menkkoja, en vaan halua. Se on merkki siitä, että on feilannut ja mä en halua sitä. Ja haluan tän mun vatsan pois. Hauskaa, miten oon aina ennen sanonut että ei vatsa oo niin tärkeä mut nyt oon alkanut toden teolla tarkkailemaan sitä.

Ystäväni sanoi hyvin sen, mitä haluan olla: henkari vaatteilleni. Haluan fyysisesti olla huomaamaton, haluan ihmisten huomaavan vaatteeni, pukeutumiseni, tyylini. Ja haluan menkat, rinnat ja naiselliset muodot pois. [Ja nyt minä treenaamalla treenaan itselleni muotoja, koska oma fysiikkani ei riitä minulle, niin absurdia! :D] Vaikka pelkäänkin, että näytän vielä muodokkaammalta laihempana koska mun lantio on ihan luiden takia aika leveä joka tapauksessa... Mutta let's hope the best!

Vituttaa atm kaikki. Ihan kaikki. En jaksas lähteä sinne vitun Porvooseen. Haluaisin olla laiha.

Ja mua vituttaa, kun kukaan ei kommentoi "sä oot laihtunut" Ei kukaan. Koska mä oon laihtunut! Kun meen portaita ylös mun alareisien sisäosiin tulee sellanen ihana viiva mikä erottaa lihaksen ja muun<3 Mutta ei kukaan huomaa.

Vittu ens viikon lopulla porukka tulee kyllä huomaamaan! Ja etenkin siellä beach partyissä. Haluun, että porukat kattoo mun perään sillee "wow toi on laihtunu, tosi hyvännäkönen!" Ja haluun vielä joskus, että mut postataan thinspoblogeihin. Haluan myös oikeesti aiheuttaa huolta ihmisissä "onks toi ihan kunnossa, meneeköhän sillä asiat ihan putkeen?"

Oon täynnä sitä, että mulla on muka kaikki asiat koko ajan hyvin. Katsokaa, ei ole!

Mun jalkani tulevaisuudessa, tää on NIIN MUN TAVOITE enkä luovuta ennen kun mun jalat näyttää tolta!


You'll seeeeeeeeeee

Nyt vielä vähän puuteria naamaan, tukan loppusilaus, vesipullon täyttö ja matkaan kohti rautatieasemaa!

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

6.6.2018

Päivä 2.

Taisi mennä perseelleen. Eilinen oli ihan ok, nyt tekee vaan mieli ahmia ja oonkin syönyt yli 500 kaloria uskoisin. Vituttaa, mutta jotenkin mulla on aikamoinen ahmimisfiilis enkä jaksa ees yrittää. Aion kyllä tehdä pari treeniä vielä, mun on oikeesti pakko. Ja sitten teen itelleni liikuntasuunnitelman ens viikoks. Mun on oikeesti pakko laihtuu, haluun näyttää mun kaverille miten pystyn laihtumaan.

Jotenkin viime aikoina oon vaan halunnu tehä sen kateelliseks kaikesta... Mulla on sellanen laukku minkä se haluis, haluun sellasen kehon millasen se haluis... Haluun saada sen kateelliseks. Joten haluisin olla tikkulaiha seuraavan kerran, kun nään sen...

Kuvia siltä, miltä haluan näyttää ens kerralla kun nään sen:

 Huomenna tuun kävelemään kaks tuntia ja sitten aattelin, että voisin syödä banaanin ja kaks omenaa, sitten illalla joudun varmaan syömään jotain. Mut toivon mukaan vedän vaan Kokis zeroa... 

 
Vittu kun on koko ajan sellanen tunne että haluun vaan ahmia ahmia ahmia... En tajua, kaikenlisäks mä en usko että oon mitenkään säästöillä tai sillee, must mun keho saa ihan normaalisti ravintoa, huonoa ravintoa kylläkin mut silti... Joten miks vitussa mun aivot sanoo SYÖ LEIPÄÄ. [Just siksi, että et ole antanut sille hyvää ravintoa, vaan kemikaaliroskaa niin kuin itsekin myönsit...] Lihoonko tosta yhestä? Haluun syödä. Jos ahmin tänään ja sitte huomenna nään nälkää? Ihan kunnolla nään nälkää? Syön vaan kun nään [nimi poistettu], tai sillonki toivon mukaan vaan juon limua. Saan syödä... En saa, en saa syödä ku yhen omenan.
 
Huomenna pitäis miettiä mitä kuvia vielä otan ja ne pitäis lähettää kans. Ja sitte pitäis keksiä mitkä vaatteet laitan huomiseks ja tällei... Ei yhtään huvittais lähteä. Haluisin vaan kävellä ja kävellä... Kävellä kunnes pyörryn.
 
Okei, saan tänään syödä ruisleipää niin paljon ku haluun ja loppuviikosta elän omenoilla, nuudeleilla, hemapa-pusseilla ja banaaneilla. OIKEESTI. Vittu mun pakko saada joku roti tähän! 
 
Ei. Mä en syö tota ruisleipää. En vittu syö. Mun on pakko saada kuri takasin ja mä oon ainut joka sen pystyy palauttamaan, ei kukaan muu. Jos asuisin vaan yksin... En haluis tuhlaa rahaa ruokaan, ei tarttis murehtii siitä et kaapista löytyy jotain, mitä ei sais syödä... En syö. Vittu en syö.
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 

7.6.2018

Päivä 3.

Aamu alkaa ulostamalla [Anteeksi tästä! :D Kärsin tuolloin jatkuvasta ummetuksesta, joten tyhjentyminen oli suoranainen ihme aina, kun se tapahtui!]. Ja hyvä näin, saapahan vanhaa paskaa ulos! Kirjaimellisesti...
 
Tässä just etsiskelen uusia vaatteita uudelle tyylilleni. Haluan olla pieni kukkaistyttö. Laiha, tikkulaiha keiju, joka on söpö ja ihana! Ajattelin että voisin ehkä illemmalla käydä shoppailemaan ensimmäiset vaatteet, saa nähdä... Vähän ahdistaa kun on kesäloma ja kaupunki on koko ajan täynnä porukkaa...  Mutta siinä tekemistä vähäksi aikaa!
 
Tänään aattelin, että syön kaks omenaa, puolikkaan ruisleivän ja sitten jotain... Voisin ehkä ostaa ananaspurkin tj. Tai sitten hei, syönkin ruisleivän sijasta tonnikalaa! Joo eli iltapalaksi tonnikalaa ja ehkä luumutomaatteja tai jotain pientä. Loistavaa! Pitää muutenkin yrittää syödä vähän eri juttuja ettei kyllästy niin helposti. 
 
Otanpa samalla mitat vaikka en halua tietää... [kauttaviivan jälkeen olevat ovat siis ilmeisesti pienimmät mittani ikinä, jos muistan oikein!]
Vatsa: 62 cm / 60 cm 
Lantio: 73 cm / 70 cm 
Peppu: 88 cm / 86 cm 
Reidet: 50.5 cm & 51 cm / 48 cm 
Pohkeet: 32 cm / 30 cm 
Kädet: 23 cm & 22 cm / 20 cm 

Vituttaa kun kaveri soitti ja nyt sen kanssa pitäis sit puhua puhelimessa koko päivän... Haluisin treenata, aattelin et tekisin jonkun tanssitreenin ja sit kävisin vilvottelusuihkussa ja varmaan ehkä menisin kävelylle tj.

Must tuntuu siltä, et mä vaan lihoon koko ajan ku istun tässä...

Edit 1: En vastannut kaverin puheluihin. Urheilin puol tuntia, kävelyä on vielä tiedossa n. kaks tuntia ja tällei!

Oon syönyt nyt: 

  • 1/2 ruisleipä (70 cal) 
  • 1 omena (40 cal) 
  • banaani (100 cal) 

Eli 210 kaloria tähän mennessä, 90 jäljellä! 

Mutta toisaalta, aion kyllä vetää sen tonnikalapurkillisen ainakin vielä koska periaatteessa mun ei pitäis laskea hedelmien ja vihannesten kaloreita. Mut lasken varmaan n. suurinpiirtein ennen kuin oon tavotepainossa (nyt on ankara kuri ennen rantajuhlia!) ja sit hellitän. Tänään mulla on sellanen tunne, että haluan tuntea nälkää ja haluun mennä nukkumaan vatsa kurnien koska se merkitsee sitä et aamulla oon askeleen lähempänä tavotetta!

Edit 2: Just vittu, kirjotin pitkän merkinnän ja kone jäi tilttiin.. Mutta lyhyesti: päivä meni TÄYDELLISESTI! 
 
Kävelin neljä tuntia, söin koko päivän aikana: 1/2 ruisleipä, omena, banaani, 100g hemapa, 185g tonnikalaa. Huomenna toivon mukaan olis mitat pienentyny ja voisin punnita kans itteni!

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

8.6.2018

Päivä 4.
 
VOI VITTU !

Mun kaveri tekstas just että sen paino oli neljällä eri vaa'alla max 51.9kg ja sen uudet mitat on: vatsa 65-66cm, lantio 78cm ja peppu 90cm!

Voi vittujen vittu oikeeti! Kaikenlisäks sillä näkyy solisluut ihan kunnolla jo nyt vaikka se ei oo ees superlaiha ja mulla taas ei pahemmin näy! Mua itkettää, mä tärisen, mua VITUTTAAAAAA! [En tätä tekstiä lukiessani aluksi ymmärtänyt, miksi olin kateellinen siitä, että joku oli isompi kuin minä, mutta se johtui kai lähinnä siitä, että hän läheni omia tavoitteitaan ja hänen luunsa esim. näkyivät enemmän kuin minun, joka oli kuitenkin häntä "oikeasti" laihempi. Niin koin tuon tavoitteisiin pääsemisen uhkana, ehkä...?!]

Sillee okei, sen tavote on 50 kg ja mun 45kg mut en tiiä onko toi sen UGW vai vaan välitavote. Oikeesti aaaaaaaa... En ees uskalla kattoo mun painoa... Mut otan mitat eka:
Vatsa: 61 cm (mitä vittua, miksei se oo 60cm!!
Lantio: 73 cm (se on 71cm huomenna!)
Peppu: 87cm (tätä nyt en ees haaveile pystyväni muuttaa huomiseks..)
Reidet: 50 cm (sama ku edellinen...)
Pohkeet: 32 cm
Kädet: 23cm & 22cm

Siinä noi paskat mitat... Aamulla olin sillee "voi vittu 150 cal päivä" mut nyt mä oon kyllä niin ansainnut sen!

Painon kun uskaltais vielä mittaa... 48,1kg. EDELLEEN. Oon varmaan kuukauden ollu tossa samassa... Mut se kävi 47 kilon puolella joten KUN tää päivä onnistuu niin oon varmaan huomenna 47 kilossa!

Mä syytän tästä kaikesta sitä [nimi poistettu] synttäreiden jälkeistä päivää kun ekaa kertaa Korean jälkeen painoin 47 kiloa ja sit mä menin syömään ihan vitusti karkkia ja sen 30cm Subwayn. Lihosin siitä sen kaks kiloa ja sen jälkeen oon yrittäny päästä siitä kahesta kilosta eroon... [No et todellakaan lihonnut karkista ja subista kahta kiloa!! Se oli vain nestettä, voi apua......] Mut en luovuta. Vittu mä en luovuta. Koska tiiän itekkin että se nopea, lyhytkestonen onn ei voita sitä, ku herää aamulla sillee "voi vittu mä näytän hyvältä" ja "oon taas pienentyny, jes!"

Musta tulee pieni ja söpö, hauras mutta vahva. Ja vittu toi mun kaveri TULEE OLEMAAN mulle kateellinen! Toivon ettei se pääsis ens pe sinne tapahtumaan ni kerkeisin laihtuu kunnolla ennen ku nään sen seuraavan kerran. Koska haluun et se näkee mun suoraan UUDISTUNEENA, laihtuneena, paranneltuna versiona.

Sanoin sille, että se ansaitsee olla laiha mutta ei se ansaitse niin paljon, ku minä ja tässä kohtaa oon tosi törkee mut ihan oikeesti! Ei se oo koskaan tehny niin paljon töitä ku minä tai tuskin myöskään inhonnu kehoaan niinku minä. Se pystyy käyttää tiukkoja housuja vaikka "inhoo reisiään." Vittu mulle ei tulis mieleenkään pukee päälle jotain sellasta mikä näyttää mun läskit reidet!! Ja se pystyy harrastamaan seksiäkin ihan tosta noi vaan mut mä en tän näkösenä valaana suostu alasti olemaan kenenkään edessä! Vittu se ei ees juo niin paljon vettä, ku mä juon...

Tänään mun on varmaan pakko ostaa nuudeleita... Niissä on se joku 34 kaloria. Saa vatsan täyteen mut ei pahemmin kaloreita ja mausteilla aineenvaihdunta nopeutuu!

Eli tän päivän ruokasuunnitelma:
- 1/2 rl (60 cal)
- omena  
- nuudelit (34 cal)
- hemapa 200g

Siin on viel sit 94 cal käyttämättä, että jos nyt meen kaverin kanssa keskustaan, en oo ihan varma, niin jos se ostaa jäätelön ni mä saan ostaa jonkun limujään mutta illalla sitte treenausta 40 minuuttia! Ihan hyvä motivaatiobuusti kyllä toi kaverin tekstari. Luen sen aina ku tekee mieli luovuttaa

Musta tuntuu, et meil on tällänen dieetti review: kaks eri tapaa laihduttaa, kumpi on se parempi, kumpi on toimivampi ja kumpi antaa pysyvämpiä tuloksia. Ja mun on pakko voittaa. Mun on vaan pakko.

Nyt syön aamupalan, omena ja puolikas ruisleipä. 
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

9.6.2018

Päivä 5.
Fasting-päivä!

En oo pienentynyt yhtään joten en ees suostu astumaan vaa'alle. Mun vatsa oli tänään jopa 62cm ja lantio 74cm... VITTU. Mut huomiseks mun on vähän pakko olla laihtunu kert en syö mitään ja nesteet tulee helposti ulos.
 
Pitäis äidin kanssa lähteä vissiin Alepaan ostamaan safkaa, en kyllä aio syödä.

Eilen ja tänään otin jätskiä ja heitin sen omassa huoneessa roskikseen. Outoa miten vahvaks voi tuntua ittensä ku tekee tollasta mikä normaali-ihmiselle ois ihan käsittämättömän häiriintynyttä...

Mutta joo, vanhemmat menevät onneksi yöksi Porvooseen eli mä voin viiden jälkeen rauhassa olla syömättä! 
 
Edit 1: En jaksakaan lähtee keskustaan. Mul on vaan sellanen fiilis et tekisin jotakin tyhmää, kuten ostaisin irtokarkkeja ja sipsipussin.

Vaik just nyt meillä on jäätelöä ja ruisleipää, marjaista muromysliä. Äsken kysyin itteltäni et no enks mä nyt vois käydä siel keskustassa ostamassa herkkuja. Mut mihin se johtais? Mua vituttais et pilaisin kaiken, olisin selvinny jo kuuteen asti ilman ruokaa ja sit pilaisin sen. Ja mun vatsa turpois ja joutuisin alottamaan taas alusta.

Voi vittu, telkaris on pullapitkomainos VITTU VITTU VITTU näyttää niin hyvältä, en kestä.. Äsken aloin itkemään ku katoin "Mitä tänään syötäisiin?"-ohjelmaa. Oikeesti! Mä vaan itkin! Ei telkkaris oikeestaan oo muuta ku ruokamainoksia...
[Fact...] Vois kattoo Supersize vs superskinnyä netistä... Saan jotain katottavaa eikä tee mieli syödä ku näkee sen ihanan laihan ihmisen... Ja sen miten vahva se on, ku se ei syö.

Nyt voisin syödä mitä vaan ni vittu. Mut tiedän, ettei se johtais mua mihinkään. Ja huomenna saan aamupalaks syödä kokonaisen ruisleivän. Kokonaisen ruisleivän. Se jos mikä motivoi pysymään nyt tiukkana itelleni. Ei toi tyttö tossa ylhääl olevassa kuvassakaan oo päässy tohon antamalla periks.

Ja JA se mun kaveri ja sen painonpudotus. Vituttaa vituttaa vituttaa. Mun pitäis pystyy parempaan! En oo vieläkään mun tavotepainossa, oon ollu tosi lähellä. 47,3 kg tais olla se alhasin paino mulla. Siitäkin ois ollu viel kaks kiloa to go... Mut rantajuhlissa haluun olla huoleton. Mun on pakko olla. Eikä se auta ku ahmin, se vaan vituttaa ja niinku sanoin: joutuu alottaa alusta.

Aaaa taas ruokamainos, mitä vittua.

Nyt supersize vs superskinny<3 
 
Edit 2: Bingettyähän sitä tuli.

Yks kokonainen ruisleipä, 5-6 pinaattilettua (olin niin sekasin etten ees muista tarkkaa lukua...) ja varmaan 10 Creamcrackeria. Sitte kävin vielä ostamassa Täytelakuja ja Fazerin sinisen. Nyt on kipossa jätskiä ja tällei...

En kyllä enää IKINÄ yritä fastingiä! OIKEESTI. Ja huomenna alotan SGD:n, hedelmiä saan syödä niin paljon ku haluun, samoin vihanneksia. En haluu enää ahmia, tää on ihan perseestä ku se mun parin kuukauden hyvä putki meni rikki!

Alotan uudestaan SKINNY GIRL LIFESTYLE:n, se on ehkä vähän tylsää joo mut selkeesti se toimi mulla ja se toimii tosi monilla joten siihen aion nyt satsata! Mä oon liian ahmimispainotteinen että pystyisin elämään jollain kahella omenalla per päivä, en pelkää lihoamista NIIN paljoo ku "oikeesti" syömishäiriöiset. Mä oon vaan ahmimishäiriöinen... Enkä osaa motivoitua thisnpo-kuvista. Aattelen aina et kyl mä jotenkin ujuttaudun sinne laihojen joukkoon. That ain't gonna happen jos mä ahmin.

Joten ahmiminen loppuu tähän päivään. OIKEESTI. Syön kolmen tunnin välein edes jotain, en juo enää kokista, koska aspartaani tai se joku aine kummiskin ni hidastaa aineenvaihduntaa. Saan syödä karkkia ja jäätelöä yms kunhan se on sen päivän kalorimäärän rajoissa. En meinaa pahemmin huomannu mitään eroa sillon ku oli 28 ilman karkkia, en ees laihtunu yhtään. Eli parempi antaa keholle vähän sokeria ja herkkuja!
[Ehdottomasti, kyllä alkoholistillekin kannattaa muutama shotti antaa silloin tällöin, koska eihän se voi alamäkeen johtaa!]

Joo. THE PLAN. Mulla oli tästä vähän huonoja aavistuksia. Ja onneks en oo ainut joka on mokannu ABC:n, kaikki mokaa sen. Se on SGD:n vaikeempi versio ja ihan liian vaikee oikeesti. Plus et se pilaa aineenvaihdunnan, siin syödään liian vähän ja se fastingaus on liikaa. Se sekottaa pakkaa viel enemmän. Eli ehkä ihan ok että mun keho pakotti mut syömään. Wake up call.

Sori mun vartaloni. Oon oikeesti pahoillani, huomisesta lähtien saat elää tasapainossa ilman ahmimista tai epätoivosia yrityksiä olla syömättä koko päivänä. Mä lupaan sulle. Lupaa sä mulle laihtua ni me ollaan tasoissa!

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

15.6.2018

SGLS päivä 1.

Pieni päivitystauko, koska itseasiassa tein Blogspotiin blogin mutta sain jo ekaan entryyn kommentin joltain vitun Jannilta sillee "on kyllä surullista, miten näitä ana-blogeja ilmestyy koko ajan vaan lisää" ja sit tajusin, etten jaksa tollasta draamaa et porukka oikeesti luulee niitten kommenttien jotenkin muuttaa mua koska no, musta on surullista että porukka kokee velvollisuudekseen MUUTTAA toisia ihmisiä. [Lol blogidraamaa, how dare you Janni! :D]
 
Joten, aattelin et feidaan pikkuhiljaa ton blogin, OHO OONPAS OLLUT KIIREINEN tyyliin. En vaan jaksa tollasta paskaa ja sitä, et ku tunnen oloni tosi hyväks ja oon pärjänny tosi hyvin (niinku tänään) ni porukka tulee sillee "tolla menolla oot sairaalassa parin kk:n päästä!"

Tänään oli siis SGD:n eka päivä, 450 kaloria. Hassua miten toi on joskus tuntunu vähältä, nyt se tuntu ABC:hen verrattuna taivaalliselta! Liikuntaa tosin tuli vaan se n. tunti, en oikeesti vaan pysytyn kävelee keskustaan.

Huomenna on nam nam 650 kaloria päivä! <3 Ja sunnuntaina on 700 joten saan syödä McFlurryn<3 Mul on vaan jotenki ihan super hyvä fiilis tästä et oon taas SGD:llä. Tuntuu ku ois palannu kotiin. Koska tiiän et pääsen tän avulla taas kuriin ja nyt MÄ LUPAAN etten yritä enää mitään muuta koska tää selkeesti on se mun juttu ja ku menee tylsäks ni kokeilen vaa uusii ruokia.

Otettiin tänään kaverin kanssa kuvia ja näytin kivan laihalta. En todellakaan VALMIILTA, mut ei yhtään pahalta! Huomisesta en oikein tiedä mitään... Eipä sillon taida tapahtua mitään erikoista. Voisin siivota, päivittää blogin, miettiä maanantain asua... Sitte illemmalla varmaan vois joko lähteä parin tunnin kävelylle tai vetää treenit, kattoo nyt miten lämmintä on!

Mut nyt ruokapäiväkirja:
- 1 rl (140 cal)
- 1/2 rl (70 cal)
- 2 karjalanpiirakkaan (~200)
 
Eli laskettavia kaloita n. 410 kaloria eli just loistavasti!
Sit oon kyllä syöny myös:
- 1 banaani
- 1 omena
- 7 luumutomaattia
- 100 g hemapa
 
Mut noita ei lasketa! :) En kyllä voi olla ajattelematta että pelkästään tossa banaanissa on se yli 100 cal...

Mutta joo, nyt alan painumaan unten maille! Huomenna saan nukkua niin niiiiiin pitkään, ku huvittaa! Nyt on vikat "velvollisuudet" suoritettu eikä tartte enää stressaa MITÄÄN ! :-)


✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
16.6.2018
 
SGLS päivä 2.

Äsken mittasin mun lantion ja se on edelleen se 74cm (kaverilla siis oli 75cm eli oon melkein samoissa mitoissa sen kanssa yyyy) nmut silti mulla ei ole läski olo!

Kaikki mitat:
Vatsa: 61.5 cm (eli oon lihonnut itseasiassa hmm)
Lantio: 74 cm
Peppu: 87 cm (no change)
Reidet: 51.5 cm (MITÄ VITTUA?) & 51 cm
Pohkeet: 32.5 cm (WTF) & 32 cm
Kädet: 22.5 cm (OU JEE!) & 22 cm
Paino: 48.1 kg

MUTTA mun paino kävi jopa 48.4 kilossa eli nyt täytyy oikeesti skarpata! Mä katoinki et niis yhissä kuvissa näytin yllättävän läskiltä, sillon ku olin lavalla. Hassua kummiski miten laiha fiilis mulla on...

Äitiki oli sillee ku mulla oli se vaaleensininen toppi missä näkyy yläkeho ni se sano et hui millon susta on tullu tollanen tikku. [Tämän muistan edelleen ja ah, yläkroppani oli niin kauniin siro tuolloin!] Mutta edelleen kolme kiloa to go! Jos saisin edes sen 400 g tällä viikolla pois ni oisin oikeesti tosi ilonen! Mietin, et varmaan kyllä vaan lepään tän päivän koska yleensä mun paino laskee niitten päivien jälkeen ku keho on saanu rauhassa levätä.

Saan olla nyt tän yön yksin jee! Hirveesti houkuttais lähtee kauppaan mut nyt mun ei kyllä tee mieli sipsiä yhtään tai muutakaan rasvasta. Enemmänki karkkeja ja hedelmiä<3

Mutta joo, nyt syön aamupalaa eli AAH kokonainen ruisleipä, kolme meetvurstia ja muki kaakaota<3 Tässä on n. 300 cal mut en oo ihan varma laskenko maitoa vai en... Sitte n. neljältä syön omenan ja hemapoita, seittemältä pari pinaattilettua ja kymmeneltä varmaan loput hemapat! :)

Ihana päivä tulossa<3
 
Edit 1: Söin vähän aikaa sitten. Söin kylläkin yhen Activian (115 cal) ja sitten hepama mut mietin että iltapalaks sillon seittemän aikaan voisin kyllä vetästä nuudeleita. Mua alo vähän ahdistamaan ajatus siitä että itseasiassa muun aamupala kaakao ja kaakaojauhe mukaanluettuna oli joku yli 300 kaloria D: Pitäisköhän mun kattoa noi kalorit netistä ihan vamuuden varalta... Vaik en tiiä laskenko sitä ollenkaan koska kylhän mun luut tarttis maitoo mut nii...

No ei se ollukaan ku joku 212 kaloria... Eli jos nyt lasken että toi plus 115 cal on 327 kaloria eli mulla on puolet vielä käyttämättä! Siinä tapauksessa voisin syödä vikat pinaattiletut, siit tulis joku 205 cal eli 532. Sit mul on silti vielä 118 kaloria jäljellä... Syön varmaan ne nuudelit. En vaan tiiä et miten aattelin jaksaa syödä kaiken ton koska tulin pelkästään tost Acitiviasta täyteen :'D

Oon kyllä vettä juonu tosi huonosti :( Kaakaon lisäks vaa yks lasillinen ja oon kummiski ollu hereillä jo tai no VASTA neljä tuntia... Mut en haluu et mun vatsa täyttyy liikaa vaik periaatteessa vesi nyt ei kerkee olla siel niin pitkään et se varsinaisesti lihottais mut silti...

Nyt alan siivoomaan! Sitku oon siivonnu huoneen, laittaudun nopsaa ja käyn Alepassa! :) 

Edit 2: Söin taas äsken, 4 pinaattilettua ja yhen ruisleivän eli so far kalorit about 602. Vielä sitku syön ne nuudelit illemmalla ni kalorit on just sopivasti 635 eli tosi hyvä päivä! :) Mut mua edelleenkin pelottaa et mun vatsa on liian täynnä jotta mä laihtuisin :(

Katoin äsken että Smarties McFlurryssä on 355 kaloria! D: Jotenki olisin toivonu et siinä ois joku kaks sataa kaloria, mut ihan tyhmä ajatus kun kyseessä on kummiskin jäätelö ja siinä viel suklaakarkkeja...
 
Edit 3: Nyt oon käyny kaupassa, kävin Alepassa ni kävelyä tuli abt 40 minsaa ja oon syöny yhden banaanin ja 55g nuudeleita ja oon IHAN TÄYNNÄ! :( Vähän ehkä liian täynnä... Mietin yhes kohtaa, että lopetanko, ku olin semisti täynnä mut nuudelit on varmaan ainut ruoka mitä en pysty lopettamaan kesken... Se on vähän sellanenki et ei sitä voi syödä enää myöhemmin!

Nyt mua todella pelottaa et oon vaan lihonnut huomiseks... Etenekin vatsasta ja vyörätöltä... Mutta aina mul on ollu sillee et ku oon alottanu SGD:n et parina ekana päivänä ei oo lähteny mitään, sit sitä alkaaki lähtee sillee melkeen 400 g per päivä tai ainaki per pari päivää!

Nuudeleiden jälkeen muuten mulle tulee himo ahmia. Nytki tekis mieli vetästä joku kaks banaania... Onneks on jo niin myöhä ettei voi haaveilla karkeista tai sipseistä! Tai voi, mut ne suunnitelmat ei oikein tuu toteutumaan...
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
31.5.2019
 
Päivitys pitkästä aikaa!

Enpä ole tänne sataan vuoteen kirjottanut eli toisin sanoen n. vuoteen. Ja eilen sitten pitkästä aikaa luin tätä blogia ja täytyy sanoa, että tulin VI-HA-SEK-SI. Olin niin pieni tolloin ja mitä vittua mä valitin siitä kun mun vatsa oli menny 60 sentistä 61 sentiin! HUI KAUHEETA!

Ihan vaan pieneksi huomautukseksi mitat tuolloin ja nyt:
Vatsa: 61.5 cm / 67 cm | +6.5 cm
Lantio: 74 cm / 79 cm | +5 cm
Peppu: 87 cm / 90.5 cm (oho mitä helkkari :O se on edelleen toi...) | +2.5 cm
Reidet: 51.5 cm & 51 cm /55 cm & 54.5 cm | +4.5 cm & 3.5 cm
Pohkeet: 32.5 cm & 32 cm / 33.5 cm & 33 cm | +1 cm
Kädet: 22.5 cm & 22 cm /25 cm (WTF) & 24 cm | +2.5 cm & 2 cm
Paino: 48.1 kg / EN HALUA TIETÄÄ. Yli 50 kg kumminki, joku 54 kg oisko...

Et tota joo...
Eli oon nyt jostain maaliskuusta asti kamppaillu aikamoisen ahmimisen kanssa. Sit nyt täs viime aikoina oon saanu otettuu itteeni niskasta kiinni mut en tarpeeks ja jotenki mua on masentanu, ku en oo laihtunu etenkää reisist paljo yhtään. Ja sit mua kans stressaa kesätyö ni eilen: sipsipussi (ei kyl kokonaan mut silti), Aino-jätski (jonka syön koht loppuun hmmm..), irtokarkkipussi ja sit viel illemmal kävin nopee ostaa Alepast karkkipussin minkä sit chewspittasin. Että näin.

Tänään syötynä jo kaks ruisleipää ja sit syön sen jäätelön. Mietin et tekisin jonkun hienon dieettisähellyksen kunnes oon alle 50 kilossa. Eli sillee et aamulla ja illalla syön vaan ananaspurkin. Sit päivällä saan syödä kaks kertaa jonkun jutun, esim. ruisleivän ja omenan + 5 luumutomaattia tai sitte nuudelit ja omenan tms. Ja sit haluun alkaa taas tekee taas hikitreenii. Toi kuntopyörä on periaattees ihan jees, mut se ei oikee treenaa muuta ku reisien alaosan ulkolihaksia ja en oikeen tykkää siitä miten se muotoilee mun jalkoja :(

Mut joo pitää alkaa treenaamaan joka päivä! Tarviin vaan jonkun mattosysteemin lattialle, koska en haluu olla mikään tömistelevä sekopää :o Mut tänään enkä huomenna treenaa koska mul on tänään töitä 17-23 mikä nyt ei sinänsä oo mitenkään outoo mut sit la-su mul on vuoro 24-06 ja en tiiä yhtään et mitä siitä tulee. :( Saa kyl luvan olla vika yövuoro, oikeesti! Toi yövuoro oli kans yks syy minkä takii ahmin eilen. Mua vaan ahistaa se...

Mut nyt tän kahen päivän aikana (tai illan ja yön...) tasailen mun syömisiä. Pitää taas alkaa pitää kunnolla ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa ja sit kans kirjottaa ylös kekhölit
[Ilmeisesti tarkoitan ulostamista hahhah :D Ummetusongelmat jatkuvat ja oikeasti pidin näistä kirjaa kalenterissa, koska tätä tosiaan tapahtui vain joitakin kertoja viikossa, voi luoja....] ja muut... Nyt alkaa KURI ja sitä myötä ONNELLISUUS. Taino oikeestaan ihan sama vaikka en oiskaan onnellinen koko ajan koska pitkällä tähtäimellä tiiän et oon kummiski onnellisempi laihana ku tälläsenä, joten vaikka seuraavat pari viikkoa mua vaan vituttais ni ihan sama: se on sen arvosta! Perun ehkä tapaamisen kaverin kanssa jos en sitä ennen oo kerenny laihtuu tarpeeks. Etenki mun naama on atm ihan super turvonneen näkönen koko ajan ja se vituttaa...

Täl hetkellä syön sellasii Salt Balance super-pillereitä jotka on siis jotain nesteenpoistajia mut paketissa ainaki lukee et toimii myös silmäpusseihin ja selluliittiin. Yks sh-bloggari sano et on kuulemma HC kamaa ja toivon niin! Sit mulla on kans toisii nesteenpoistajia mut niillä en oikee oo huomannu olevan vaikutusta. Sit mulla on vielä rasvanpolttajia, mut niillä on huomannu olevan yhteyden mun masentuneisuuteen sillon ku oon syöny tosi vähän ja sit napsinu noit pillereitä. Eli vähän kaloreitä per päivä + noi pillerit = henkinen romahdus. Joten syön noit aina niinä päivinä vaan ku oon ahminu.

No joo, siinä tällänen pikanen päivitys. Alan varmaan tänne kirjottamaan ihan joka päivä, etenkin sit noiden työvuorojen jälkeen ku alkaa kunnon treeni ja ruokailu!
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
1.6.2019
 
Eilinen meni kyllä ihan penkin alle. Kaiken suhteen. Ennen töihin menoa itkin jo, ahisti ihan tajuttomasti ja sama meno jatku töissä: juoksin vähän välii takahuoneeseen itkee. En oikeesti tiiä miten selviin tänää koska eilen illast jo ne känniläiset alko ahistaa ja vitutti se ettei ne voinu odottaa hetkeekään. Oon jotenki niin vaan vittuuntunu muitten jatkuvaan palvelemiseen et se pirtee asiakaspalvelija on kokonaan kadonnu enkä ees yritä olla töis kiva ihminen asiakkaille.

Sit vihdoin loppu vuoro, kävelin satees itkien siihen vitun Deli-asiaan, ostin jätskiä ja sipsipussin. Himaan, söin. Sit tänää kävin ostaa Fazerin Sinisen ja Ässämixin JA kaks Kinder-buenoo ja sit viel Saarioisen kinkkupizzan.

Täl hetkel mä en ees oo mitenkään erikoisen iso joten vituttaa ku nyt ahmin tällee, mut emt.. Oikeen reiden yläosan sivulla tuntuu sellast oksettavaa kasvukipua... Yritin äsken viiltää, mut en sitäkään enää osaa tehä sillee et tulis verta... Paska mikä paska.

Meinasin äsken tehä treenin mut en vaan jaksa. Se tuntuu turhalta. Mut aion päästä takas siihen entiseen rytmiin, ei mulla oikeen oo muuta vaihtoehtoa... Tänä vuonna mä oikeesti haluun nähä vaa'alla numeron, mikä alkaa 45:lla, ja loppu voi olla vaikka ysi, kunhan se on 45:n puolella!

Kai mun on "pakko syödä" toi pizza pois, koska huomenna haluun syömisen kuntoon ja sit maanantaina alotan kunnolla tekee kans treeniä! 

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 4.6.2019

Joo eli eilen ahmin taas ja mulle tuli TAAS ihan hullu pahaolo. Kiva ku ennen oon pystyny ahmimaan "normaalisti" sillee et oon vaan ollu täynnä mut viime kertoin mulle on tullu oksetusolo. [No ohhoh, onpa tosi hassua eikä yhtään sen kuuloista, että kannattaisi sitten varmaan miettiä, miten saisi arjen ruokailut tasapainoon ilman näännyttämis-ahmimis-ympyrää!] Ja tuli äskenki ku yritin tehä 4 min exercise-jutun. :/ Eli lopetin sen kesken mut käyn tänää n. tunnin kävelyllä ja sit teen lihasliikkeet ni siin saa olla se...

Yö oli ihan kauhee, heräilin ihan koko ajan ja siin välis en nukahtanu kunnol ku pari kertaa. Ja mun leuka on ihan kamalan läski, nykyää mul ei niinku mee mitään melkee solisluiden päälle mut kaikki menee suoraa leukaan. Turvottaa ja olo on ihan ugh...

Mut joo, tän päivän TO DO-lista:
1. Soita Kelalle
2. Siivoa
3. Käy kävelyllä ja tee lihasliikkeet
4. Vaiha lakanat 
 
Edit: Nyt oon kävelly abt tunnin. Kävin hakemas postista mun avaimenperän ja se on ihana, mut olisin halunnu sen sini-punasena :( Mut joo...

Tähän mennes oon tähän mennes syöny ja juonu:  
- mukillinen yogurttia ja mansikoita  
- 2 x mehulasillista

Kuudelt syön varmaa nuudelit, koht voisin syödä omenan... Taino, syönki loput raejuustot. Tosi outoo ku en täl hetkel voi päivittää sitä yht blogii :( Sinne sain kummiski julkisesti kirjottaa ajatuksiini mitä en muualle voi. Mutta joo, jotta en jumiudu taas koko päiväks vaan koneelle ni alan siivoomaan!
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
5.6.2019
 
Yö oli taas aika sekanen :/ Eilisen total syönnit ja liikunnat:
- yogurtti + vadelmia
- 150g raejuustoa
- 2 x mehulasi
- nuudelit
- ananastölkki

- kävelyä n. tunti
- lihasliikkeet

Eli okei, söin aika paljon mut no... Aamulla ainaki oli nälkä ja ei noist nyt kalorimääräsesti ihan hirveitä tuu.

Tänään siis oli tarkotus et syön töiden jälkee omena + 5 luumutomaattia MUTTA... Nyt tulee mielenkiintonen osa
[Käytin sanaa "mielenkiintoinen" tuolloin, mutta nyt sanoisin, että aivan todella kuvottava ja surullinen osa eli lue omalla vastuulla!]: huomasin jossain kohtaa et siin yhes rodessa oli suklaa cupcake. Tiirailin sitä siinä pitkään, aina ku vaik menin taakse juomaan. Ja sit jossain kohtaa mä vaan otin sen sieltä ja juoksin äkkii pukkariin piilottaa sen mun laukkuun. Siinä oli kynsiä päällä koska yks työntekijä oli leikannu ennen töit kyntensä MUTTA SEHÄN EI MINUA HAITANNUT! Menin eka takas, sit vähän ajan kuluttuu, heti ku pystyin, juoksin hakee sen cupcaken ja sit vessaan syömään se.

Koko vessan/suihkun lattia oli ihan niissä saatanan murusissa ja sitku olin saanu syötyy sen ni siivoilin paperilla niit muruja pois. Mut olin ilmeisesti vahingos jättäny sen yhen paperin, mil pyyhin suun, ni siihen saippuakoneen alle, en usko et kukaa kerkes siin välis käydä vessas ku kävin siel uudestaan mut silti: IHAN SIKA NOLOO! Ja toihan oli periaattees ruuan varastamista =O

No ei se mitään: sit tyyppi halus suklaapirtelön ni ku pitää aina tehä sillee et eka vähän valuttaa sitä haluaansa pirtelö ni et se maku kerkee kunnol "vaihtuu" ni sit vedin nössiin joku 10ml suklaapirtelöä...

Ja sillon päätin et meen tänään lenkille. En tiiä pitäiskö uskaltautuu kattoo toi mun ihanan "työbingen" kalorimäärä, ehkä en ahista itteeni sillä. Töis aattelin etten syö enää mitään, mut kyl mä varmaan viel syön nuudelit (tasalt alan tekee niit) ja sit lenkin jälkeen juon Vitalinean juoman. Ja sit se siitä. Aattelin tähtää sillee et oisin joskus abt Salkkareiden aikaan takas himassa.

Edit 1: Tekee ihan sikana mieli ahmia. :( Muka sellanen "tää on vika kerta"-ahmiminen... Mut sen sijaan sanon EI ja vedän alkuperäsen suunnitelman mukaan paitsi et aattelin et voisin kyl vaan kävellä.
 
Mut voisin kyl täs alkaa pikkuhiljaa lähtee sinne lenkille. Ja lompakon todellaki jätän himaan ettei tuu tehtyy mitään tyhmää!

Edit 2: Tää päivä:
- yo + vad
- cupcake
- 10ml suklaapirtelöä
- naudanlihanuudelit
- vitalinea-juoma

- seisomista/hidasta kävelyä 4h
- kävelylenkki 1,5h
- vatsat (170)
- kädet (40)

Onneks en ahminu! Tuli nii hyvä olo ku näin rannan ja veden ja auringon<3 Mut kyl mä ton matkan aikana silti mietin mont kertaa et onks täs mitään järkee. Kaks ja puol vuotta syömisvammailuu ja en oikeestaan oo laihtunu mihinkään. Ja ku mä selkeesti oon ahmimiseen taipuvainen ni olis hyvä et edes mun kehon ja aivojen tasapaino olis mahdollisimman hyvä. Sit voisin keskittyy "muihin" ongelmiin kans ja laihtusin itsestään. Ku esim. Supersize vs superskinnyssä ne laihat syö aina joku 1200-1500 kaloria ja ne on silti ihan sika laihoja. Eli n. 1000 kalorilla kyl laihtuu, mut täs on ehkä vaan vähän se, et mä oon atm niin iso et haluisin laihtuu mahollisimman nopeesti. Ni siks haluisin täl hetkel laihuttaa tällee dramaattisesti.

Ja jotenki mua pelottaa et 1000 kalorin syöminen per päivä ois atm vaan tekosyy ahmii niinku nää mun "parantumiset" aina on. :/ Toisaalt tosissaan ku miettii et hei haloo, melkein kolme vuotta. Mihin kaikki yhtäkkii muuttuis?

Ja nyt mä luen kaikkii netis olevii juttuja siitä, miten alle 1000 kaloria ei kannata syödä ja mietin, pitäiskö käydä Alepassa... Tänki mä haluisin pois, tän JOKO-TAI-ajattelun. Et jos oon vain syöny sen cupcaken ni koko päivä on pilalla.

Meen kauppaan. VITUT IHAN SAMA. Viel tänään. Ja sit huomisest lähtien EN. ENÄÄ. YRITÄ. LAIHUTTAA. EPÄTERVEELLISESTI. Tää vaan johtaa ahmimiseen, ei musta enää oo tälläseen ja ehkä ihan hyvä vaan. Kannatti kävellä... Vähän vituttaa mut ihan sama.

Edit 3: Munariisipasteija, Hot rod-sipsejä, Cookies-keksejä, 2 x Kismet, Ben&Jerry Cookie Dough

Tänä yönä ei nukuta. En tiedä miks teen tän taas, mut oikeesti: nyt en enää yritä laihuttaa epäterveellisesti. Saa luvan loppuu!

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
 6.6.2019

No niin eli tänään yritän totutella ajatukseen siitä et päivän kalorimäärät on yli 1000. Vaikka no, kyl musta jotenki edelleen tuntuu et tää on vaan tekosyy ahmii mut eiköhän tää täst kuhan saan vaan jonkun aikaa tarpeeks ravintoo ni sit halu ahmii vähenee/lähtee.

Tänään heräsin joskus kuudelt, kirjotin päivistä, pyörrytti, menin takas sänkyyn. Nukuin/lepäsin joku abt puoltoist tuntii, sit olin paljo reippaampi ja loppu päivä meni ihan jees! Vähän kyllä ahistaa nyt se, mitä oon syöny... Tavallaan ahmin vähän ruisleipää mut mietin et en nyt syö enää mitään vaa juon vaa cola lightia.

Eli ruuat:
- 3 x ruisleipä
- omena
- 5 luumutomaattia
- loput sipsit (30g?)
- loput B&J (50?)

Ja sit teen lihakset tänään. Muuta en syö. Houkuttelee edelleenki ihan sikan vaa ahmii ja huomen alottaa joku dieetti. Mut en haluu et tää(ki) kesä menee sillee et ahmin ja ahistun samal ku katon Suurinta pudottajaa mis muut vaan laihtuu ja mä lihon taas samanlaiseen ällöön tilaan ku viime vuon. Nyt ei saa tapahtuu niin!

Silti houkuttaa palaa vanhaan. Mut ei se oikeesti auta: kaks ja puol vuotta koht ees taas huopaamista. Ja mitä, sen aikana oon painanu KAKS kertaa melkeen tasan 47 kiloo. EI JÄRKEÄ. Tossa mun paino: vihreelle alueelle en oo ikinä päässy, täl hetkel paino punasella. Oranssilla alueella oon ollu suurimman osan ajasta ja keltaselle oon aina välillä päässy.


Eli mitä järkeä? Loppujen lopuks en oo ikin ollu sillonkaa tyytyväine ku oon ollu tuol 47-48 kilossa, oon silti mun mielestä ollu läski ja hauskint on et suurin osa mun Suurista Motivointiyrityksistä on tehty nimenomasesti just tollon eli ku oon ollu laihimmillani. [Facts mikä on todella surullista!] Helmikuus painoin 49.4 kiloo ja haluisin ainaki sinne takasin. En tiiä millon uskaltaisin käydä vaa'alla... Ehkä sunnuntaina tai sit ehkä vast ens viikolla :/ Koska mun vatsa on vaan liian iso atm... Äsken peppu mitattuna 92 cm mut toivon mukaan pienempi huomenna.

Mut aattelin et käyn nyt vaan kerran viikos vaa'lla ja otan kans mitat. Koska se vaan masentaa jos ei ookaan laihtunu ja sit yleensä vaan päädyn ahmimaan ku "oon jo valmiiks läski, mitä välii". Toisaalta myös toi ajatus saa mut täl hetkel pohtii ahmimista koska "mitä välii ku ei mun kuitenkaan tartte huomiseks tsemppaa ja tänäänkää en oo kävelly paljo yhtään ja ja..." Mut täl hetkellä mä kuitenki poltan levossa n. 1600 kaloria eli ei mulla pitäis olla hätää.
[En todellakaan polttanut vaan hieman yli 1400! En oikein osannut laskea mitään kaloreita noihin aikoihin. :') En esimerkiksi osannut laskea Mama-nuudeleiden kaloreita ollenkaan eli en tajunnut, että siinä takana olevassa taulukossa puhutaan valmiista nuudeleista, joihin sisältyy myös se keitetty vesi...]

Pitää vaan jotenki nyt yrittää aatella just tota et hei haloo, koht kolme vuotta. Ja et tää on mun loppuelämää ajatellen paras vaihtoehto. JA että toivon mukaan ahmiminen loppuu eli myös lihominen itseasias loppuu vaik eka saattaaki tuntuu silt et vaan lihon enkä ikinä laihdu. Onhan tää joo vähän huono aika tälläselle "elämäntapamuutokselle" ku en laihukaan niin nopeesti, mut toisaalta tällä ainaki estän lihomisen mikä ei todellakaan myöskään toimi nyt kesällä! Ja haluun olla laihtunu ku palaan takas opiskelumaailmaan, en lihonnu niinku viime kerralla...

Huomenna meen kotiin käymään, pelottaa et ahmin mut syön sitä ennen ku meen sinne (banaani ja omena) ni toivon et se hillitsee ahmimishimoja ku ei tuu sellasta "tää on mun mahollisuus nyt syödä kaapit tyhjäks, ku meen kotiin en voi enää syödä". Äiti varmaa tuonu jotain herkkuja mut syön niit toivon mukaan pikkuhiljaa sit viikonlopun ajan.

Naama kuplii ihanasti, mut se on varmaan vaa monien kuukausien ahmimisen jäljiltä... Kyl se puhdistuu. Pakkohan sen on!

 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
 7.6.2019

Bingebingebinge

No niin, perus himassa käynti: vatsa on niin vitun täynnä et käveleminenki on hankalaa. Joten kävin viel kaupassa ostamassa irtokarkkeja totta kai... Oksettaa miten isot mun rinnatki on, ne tulee koko ajan tielle.

Tiedän mitä lupasin mut I can't. I. MUST. STARVE. Ainaki siihen asti et painan joku 47 kiloo taas. Suunnittelen taas mun syömiset TOSI tarkkaan ettei tuu mielitekoja ja ihan vitun se ja sama miten mun tekis mieli ahmia: EN AHMI. Piste.

Mun naaman huonolle kunnolle löyty muuten syy: menkat tekee tuloaan. Vittu. Nekin vielä... Lisää syitä olla syömättä. Huomenna syön aamupalan, päiväl tyyliin omenan ja illal jotain pientä. Muuten kalorit tulee mehusta ja ehk tyylii Vitalineasta. Enkä lopeta ennen ku oon eka alle 50 kiloo ja sit katon uudelleen tilanteen. Taino...

EN LOPETA HALF/HALF
[En muista mikä tämä half/half oli? Puoliksi nesteitä ja puoliksi kiinteää ruokaa?] ENNEN KU PAINAN 48.5 KILOA!!

Mun uudet motot:

Eating isn't very Chanel

&

[Nimi poistettu, apua!!! En tiedä, kuka tämä henkilö oli, mutta se oli selvästi tuttavallinen lempimi/nimen lyhennys ja se oli kirjaimellisesti puolet I:n nimestä! Todella absurdia, sillä en tässä vaiheessa vielä edes tiennyt hänen oikeaa nimeään tai ollut muutenkaan erityisen kiinnostunut hänestä.] wouldn't approve that.
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
9.6.2019

Loistava päivä takana! =)

Tänään on menny HYVIN!

Eilen: lähin siis kävelylle, sit jossain kohtaa mulle vaan tuli sellanen olo et vittu mä bingeen. VIELÄ KERRAN. Vielä sen kuuluisan "viimeisen kerran" koska hei, kohtahan mä alotan yhen ryhmän kanssa ABC:n. Sit mun on pakko olla ahmimatta, kyl mä viel yhen kerran saan. Olin kävelly tunnin ja syöny aamul hyvin ja sit tein plänin: eka Sokoksen S-markettiin ostaa safkaa, sit viel Mäkkärist safkaa ja sit himaan.

Eli eilinen pähkinänkuoressa: mäkkisafkaa, sipsipussi, jäätelöpaketti, pasteijoita, karkkia...

Kamalaa... No mut, tänään oonki sit ihan kunnol siivonnu ahmimisen jälkiä: siivosin NELJÄ TUNTII. Se on jotenki aina niin outoo herää bingen jälkesenä päivänä, kunno dagen efter, ja kattoo ympäri asuntoo bingen jälkii ja miettii et mitä vittuu tapahtu...
[Muistan tämän ja tuo oli oikeasti aivan kamalaa.... Tuntui kuin jokin ulkopuolinen mörkö olisi yön pimeinä tunteina hiipinyt asuntooni ja sotkenut paikat.]

Mut tosissaan, oon siivoillu ihan hulluna ja peruin kaveritapaamisen huomiselta... En vaa pysty huomen näkee mun kaverii, oon liian iso etenkin naamasta... Mut sovittiin et nähään parin viikon pääst ni mul on täs viel viikko aikaa laihtuu! Pakko ainaki saada tää hullu pöhötys pois...

Mut joo, tän päivän saldo:
- 100g yo + vad
- Vital-mehua
- Vitalinea-yo
- Ruisleipä + 2 kalkkunasiivua
- Alpro soya-kaakao ja 100g raejuustoa

Liikunnat:
- 4h siivousta
- 1,5h kävelyä
 
Fatsecretin mukaan oon siis polttanu tänään kaiken minkä oon syöny<3 Huomisen suunnitelman teen varmaa ennen ku meen nukkuu =)

I WILL BE SKINNY!!
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
10.6.2019
 
Toinen loistava päivä!

Tänää siis aamu alko vähän huonosti nukutun yön jälkee n. kymmeneltä. Mielialat on vähän vaihellu, ei nyt sillee super onnelliselt oo tuntunu kertaakaan tän päivän aikana. Kuuma ei onneks tullu ku kävelin kotiin. Kotona tein Kela-asiat kuntoon ja lähin kävelylle. Kävelin/hölkkäsin puoltoist tuntii!! =) Sit tulin himaa ja tein nuudeleita ja nyt katon Suurinta pudottajaa<3 Tänä vuon en todellakaan kato tätä ohjelmaa ja LIHO samal ku noi tuol telkkaris laihtuu. Tänä vuon mä ja noi suurimmat pudottajat laihdutaan yhessä!

Oho... Aattelin et o-ou, oon syöny ihan tosi paljon ku aamul söin ruisleivän, sit päiväl banaanin ja sit äsken nuudelit + ruisleipä mut silti vaan 310 kaloria :O Ai nii joo, se fucking Jaffa light... Pitää laittaa se viel tonne, mut silti, ihan sika vähän! No joo, 316 :''D Katotaas paljon oon kuluttanu abt around.. 417! Eli mahtavaa :) Sain tollasen tekstin lol:

*The number of calories you should eat to manage your weight depends on many factors, including how many calories you burn through exercise. It may seem counterintuitive, but eating too little while burning too much can actually hurt your weight-management goals and the outcome of your fitness program. If you are consistently burning more calories than recommended here, please update your fitness settings as soon as possible. This may adjust your calorie ranges (if necessary) so you can reach your goals in a timely and healthy manner.

Bitch, don't care!
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
 11.6.2019

Yhyy :(

Eli tää päivä alko hyvin, mut nyt tuntuu et oon failure...

Aamulla heräsin joskus kymmeneltä ja harjottelin vähän tanssii. Söin heti sellasen kofeiinisuklaa-jutun ja mulle tuli tosi huono omatunto siitä, joten jätin toisen palasen syömättä. 

No sit tulin ihan innoissaan himaan et jeejee lähen taas parin tunnin kävelylle ja roippeet niskaan ja ulos! Sit jossain kohtaa, ku olin kävelly abt tunnin, mul tuli yhtäkkii sellane iha hullu pisto sydämen kohalle niinku eilenki ku olin menos nukkuu. Päätin sit lähtee vaan kaupan kautta kotiin ja ostin vähän "lisäruokaa" jotta söisin tänään vähän enemmän. Koska toi kipu varmaanki johtuu siit et oon pari kk ahminu ja nyt yhtäkkii oon kävelly 2-4h/pv ja syöny joku 500-600 kaloria.

Tän hetkinen koko päivän suunnitelma näyttää kalorimääräks ~660, mut must tuntuu et kämmäsin silti. Vituttaa ku ei mennykään niinku olin suunnitellu vaik kyl mä kuitenki kävelin melkee kaks tuntii eli yhteensä tänään oon kävelly 2,5h.

Syönnit:
- suklaapala (33)
- omena (40) + 7 lt (21)
- proteiinijuoma (195)
- proteiinipatukka (185)
- karkkia chew&spit (~150)

Urheilut:
- kävelyä 1h
- kävelyä 1,5h

Buu... Ja tuntuu vaan niin läskiltä chew&spittaa jotain vitun karkkii mut toisaalt jotenki halusin kans palkita itteni tost ihan suht hyvinmenneest esityksestä ja karkit tuli ekana mieleen. 

Taidan alkaa pääseen takas rytmiin kert mua ahistaa syödä yli 600 kaloria ja haluisin koko ajan vaan mennä kävelylle. Mut aion nauttia siitä! Kohta alkaa Suurin pudottaja ja huomenna mul on töitä buu... Mut ihan hyvä vaan koska mul meni tänäänki joku 7e ruokaan, eilen meni kans saman verran... Ja viime viikol meni ahmimisen takii varmaa joku 30e...

Tää menkkojen tuleminen kans vituttaa mut ainaki on hyvä tekosyy sille miks mun vatsa on niin jäätävän kokone...
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 
12.6.2019

Syömiset ok, muuten blah

Eilen söin viel puolikkaan banaanin ja yö oliki aika helvetillinen: heräsin joskus kolmen-neljän aikaan ja olin hereil varmaa abt pari tuntii :/ Joten päätin et tänää syön vähä enemmän mut ahistaa silti!

Fatsecretin mukaan syötynä alle 500 cal jos ei lasketa niit pirtelöhörppäyksiä töissä. Joo, lupasin ennen töit etten tekis tollei mut mul oli vaan niin kova nälkä ja mun vaan teki niin mieli sitä pirtelöö... Roskikses oli valkosuklaakakkuu ja jos siel ei ois ollu niin paljon työntekijöit töis, olisin varmaa taas pölliny sielt rodest sen...

No joo, työpäivä meni ok tahtiin, sain lähtee aikasemmin. Ja sit kotona söin 100g raejuustoo ja ananastölkin. Mun oli eka tarkotus tehä ite safka, siis kanaa ja riisiä, mut sit jotenki... No, mun teki mieli nuudeleita ja kans se kalorimäärä ahisti.

Tähän mennessä oon siis syöny:
- yo+vad
- pirtelöä (~0.2ml)
- raejuustoa ja ananastölkki
- nuudelit
- ruisleipä

Sit oon juonu koht ton Rainbown orange limun loppuun, mut siis edelleen, kalorit alle 500. Töissä poltin ehkä joku 500 kaloria, Fatsecret arvioi mun arvion mukaan et 700 mut en nyt ihan usko ku en kävelly siel paljoo tänää vaan seisoin aika paljo.

Olin tekemäs lihasliikkeit mut laiska minä, en tehny ku 20 habaa ja 50 vatsaa. Laiska minä ei jaksanu muuta, noloa... Väsyttää ihan sikana, mut hyvä vaan ni saan sit nukuttuu tänä yön vähän pidempään!

Ai nii, olin tänää jo lähös ostaa herkkuja: ekaks kaveri sano et se oli matkal Alepaan ostaa Aino-jäätelöö. Mietin et no hei, miksen mäki vois? Sit jatkoin siivoomista ja joskus puol ysiltä tuli taas sellane ostan jotain herkkui ja sit katoin telkkaa. Mut onneks en käyny Alepas koska huomen on kuuma päivä ja vaik en oliskaan pahemmin laihtunu ni haluun ees et must tuntuis laihalt huomenna!
 
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
 14.6.2019

BED?
 
AHMIN EILEN?

Mitä vittua mitä vittua mitä vittua. Ja nyt oon ihan helvetin turvonnu! Mun kaksoisleuka on niin vitun oksettava et haluisin vaan koko vklopun pysyy neljän seinän sisäl ja todellaki peruu maanantaine kaverin tapaamine. Huomisen kaveritapaamisen kyl perun... En vaan kehtaa olla liikkeellä tälläsenä vitun valaana.

MIKSI MÄ AHMIN EILEN MIKSI? Olin neljä päivää eläny nii alhasil kalorimääril et totta kai mä lihoin eilisestä ihan saatanasti. Eilen muka mietin et jos alkaisin Syömään Terveellisemmin. PASKAT VITTU. Tänään syön vaan aamupalan ja iltapalan ja muuten meen nesteillä. Oon ihan saatanan oksettava paska enkä kestä itteeni enää.

Mä en halua syödä ennen ku oon alle 50 kiloa. Haluisin peruu juhannuksen. Alotan karkkilakon. En syö herkkuja. Voin mä silti nauttii juhannuksesta mökillä mut ilman sitä paskaa tunnetta mikä tulee paskasta. Mehujää on ainut mitä voin syödä.

Ihan oikeesti, mun on pakko saada joku roti tähän. Meen Vital-mehupaastolla niin pitkään ku pystyn. Siit tulee 400 cal/pv ja sit syön aamupalan ja iltapalan. That's it. Vittu saatana ku mul pitää tänään olla tanssitunti ja huomen ja ylihuomenna töitä... Mut poltanpahan töissä ainaki kaloreita. Oksetan itteeni niin helvetisti et en tiiä mitä pitäis tehä... Eiku wait a second, tiedänpäs:

LOPETTAA AHMIMINEN JA NÄÄNNYTTÄÄ KUNNES OON TÄYDELLINEN. Kunnes mussa ei oo yhtään ylimäärästä uloketta. Kunnes oon pieni, kaunis, siro. Hento, hauras, mut silti sisältä vahva. Mä en voi alottaa koulua tälläsenä TAAS ku tulee syksy. Ei. Sillon mun pitää olla söpön pieni mun isoissa neuleissa ja viininpunasissa farkuissa.

Mä en haluu syödä. En haluu en haluu. Ehkä mun pitäis lopettaa ajattelemasta liikaa mun aineenvaihduntaa ja tehä kerranki niinku tunteet sanoo. Eli et en tänäänkää söis mitään. Mut ongelma on siin, et tiiän et jos en syö ni aineenvaihdunta hidastuu.

Toisaalt en kyl haluis käyttää enää yhtään lisää rahaa ruokaan (eilenki meni 20e...) eli ehkä mä syön nyt kaapit kerranki tyhjäks enkä osta koko ajan vaan uutta ruokaa. Eli eka syön KIRJAIMELLISESTI kaapit tyhjäks ja sit kokoon uuden ruokavalion. Vittu ku mul meni niin hyvin sillon ku muutin tänne ku pelkäsin et rahat loppuu kesken ja mul oli muuten vaa hyvä tatsi mut nyt oon just siin vittumaises kohas mis aattelee koko ajan sillee "en ikin laihu, ihan sama oon jo läski, voin ahmii". Mut nyt lupaan et annan KAKS VIIKKOA AIKAA tälle dieetille (SGD varmaan) ja sit jos ei oo muka tapahtunu muutosta ni... Sit en tiiä mitä teen.

Mut KAKS VIIKKOA.

Tän päivän plän on seuraavanlaine:
- ananastölkki + Vital-mehu
- omena + kaakao
- rl + kinkku + Vital-mehu
- yo + vad + Vital-mehu
Total: 724 cal

Tänään pitäis siivota huomista varten. Pitäis viedä töihin lappu täytettäväks. Pitäis käydä ostaa lisää noit unijuttuja. Haluisin vaa et tää päivä olis jo ohi... Aion lähtee tänään tunnilt aikasemmin, kahelta. En pysty olee siel koko aikaa, varsinkaa nyt ku rinnat on taas isontunu. Nää on oikeesti ihan jumalattoman kokoset mut ongelma on se, et mä oon jo ihan tottunu siihen...
[Tällä hetkellä teen lihastreeniä, joka kasvattaa rintojen kokoa eli voi itku, miten asiat ja oma kehon kuvani ovat muuttuneet! :D]

HALUAN LAIHTUA NYT, TÄSSÄ HETI, mut tiedän ettei se mee niin. Tänää, huomen ja ylihuomen syön n. 700-800 kaloria ja sit ens viikolla vähennän 500-600:aan/joka pv. Ja sit viikonloppusin kahtena päivänä taas toi 700-800. KUNNES oon alle 50 kiloo. Sit voin alkaa vähentää jos silt tuntuu. Pitää vain kaks ananaspäivää/viikko tai paastota yhtenä päivänä.

En kestä tätä mun läskiä kehoa...
 
  ✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Mitä tapahtui tuon merkinnän jälkeen...? Tipuin niin syvälle masennukseen, itseinhoon ja syömishäiriöön, että en tiedä, miten edes pääsin sieltä ylös. Näännytin alle 1000 kalorilla viikon, ahmin kaksi, hakkasin itseeni mustelmia kynällä, lopetin kesätyöt muutamaa viikkoa liian aikaisin, koska en vain pystynyt olemaan töissä, en käynyt suihkussa, en pessyt hampaitani, asuntoni oli kamalassa kunnossa, en tavannut ystäviäni kuukausiin, koska minua hävetti se, miten turvonnut olin. En nukkunut ja joka päivä mietin kuolemaa. Ja kuitenkin tuolla kaiken tahman ja vihan keskellä elämääni ja ihastuksekseni ujuttautui yhtäkkiä I....

Vuonna 2020 asiat alkoivat hiljalleen paranemaan ja sen vuoden alussa laihduinkin mukavasti. I oli tuonut elämääni uudenlaista motivaatiota saada itseni niin henkisesti kuin fyysisestikin kuntoon. Tuona vuonna en miettinyt ruokaa tai laihduttamista oikeastaan ollenkaan ja painoni oli suurimman osan vuodesta hyvin tasainen eli painoin noin 53-54 kiloa. Kuitenkin tuon vuoden syksyllä aloin taas ahmia ja lihoin, mistä sitten pääsemmekin vuoden 2021 ortoreksiamatkaani ja tämän blogin alkuajatuksiin eli toiveisiin paluusta tuohon maagiseen vuoden 2021 elämään. 
 
Ja tunnen sen niin vahvasti, kutsuvasti ja suurella ilolla, että olen pääsemässä sinne! Kaikki, missä minun kotini on, on tulossa fyysiseksi todellisuudekseni. Joten kiitos 2018-19, mutta ei enää ikinä. 

perjantai 23. joulukuuta 2022

Pienenevä keho

Kuva on netistä

Olen urheillut tällä viikolla todella paljon ja on vasta perjantai! Tai ainakin tuntuu siltä, että viikkoa on vielä jäljellä vaikka miten paljon. Lisäksi olen huomannut, että etenkin yläkroppani ja reiteni ovat alkaneet laihtua ja näen kylkiluuni taas selkeämmin. Kävin tänäänkin taas heti aamusta juoksemassa Töölö gymissä neljän kilometrin nopean lenkin ja lisäksi treenasin painoilla yläkroppaa ja peppua. Olo on aika väsynyt, mutta se varmaan lähinnä johtuu siitä, että nyt on ollut niin paljon stressiä töistä ja kaikesta muusta ja nukun vieläkin pois pahimman stressihuipun univelkoja. 

Huomasin toissapäivänä, että epäterveellinen ruoka on alkanut taas onneksi ahdistamaan todella, todella paljon! Tapasin ystäviäni ja he halusivat käydä syömässä Burger Kingissä. Tutut vanhat kylmät kädet kuristuivat kaulani ympärille, kun kävelimme kohti rasvaa ja eläinten jänteitä ja minulla ei edes ollut nälkä. 

"Mutta sähän voit ottaa noita kasvisnugetteja vaikka?" 

Miksi? Miksi ne olisivat yhtään sen parempi vaihtoehto?! Loppujen lopuksi otin kuitenkin pienet ranskalaiset, jotka tuntuivat heti takertuvan maharullaani kiinni, mutta toistin vain itselleni, että everything work outs for me, everything work outs for me. Ja kaipa ehdin saman päivän aikana salilla kuluttaa ne pois, mutta silti en halua tuollaista roskaa kehooni enää, kiitos vain!

Olen tutkinut paljon esimerkiksi 50-60-luvun ruokailutottumuksia ja reseptejä, jotka kiehtovat sillä, miten vähän niissä on mitään lisäaineita sisältävää, miten yksinkertaisia reseptit ovat, miten tuoreista raaka-aineista ne tehdään ja miten paljon valmistetaan itse, koska puolivalmisteita ei vain yksinkertaisesti ole ollut niin paljoa kuin nykyään on. Oma tavoitteeni on ehdottomasti se, että eläisin samalla tavalla ja saisin poistettua elämästäni kaiken sellaisen kuonan, jota ihminen ei oikeasti tarvitse elääkseen. Samalla saisin osoitettua I:lle sen, että hän voi syödä määrällisesti paljon, kunhan hän vain valitsee syömässä ruoka-aineet tarkoin eikä hänen enää tarvitsisi laihduttaa tiukoilla dieeteillä vaan voisi olla tasaisesti sen painoinen kuin onkin. 

Tällä hetkellä Koreassa sukupolven vaihdos alkaa näkyä juurikin länsimaalaiseen valmis- ja puolivalmiskulttuuriin siirtymisessä eikä moni nuori enää tee ollenkaan ruokaa kotonaan. Kotiäidit ovat yleensä pitäneet tuoreen ja ravitsevan ruoan kulttuuria yllä, mutta nyt kun harva nainen enää haluaa avioitua ja jäädä kotiin, niin tämä kulttuuri alkaa hiljalleen kadota. Kauhuissani katsonkin liha- ja maitotuotteiden määrän huimaa kasvua ja tuoreen kotiruoan määrän laskua ja mietin millainen terveyspommi tulevaisuuden Koreaa uhkaa. Kiinassa tämä ilmiö on jo huomattu ja kansan ylipaino on suuri terveysongelma, mutta Korea ja Japani ovat ainakin vielä onnistuneet pysymään liiallisen länsimaisen pikaruokakulttuurin vaikutuksen ulkopuolella. 


Kuva on netistä

Lähtökohtaisesti I:n ei edes tarvitsisi laihduttaa ikinäkoskaan, mutta niin kuin lähes kaikilla korealaisilla niin myös hänelläkin on maaginen omassa päässään oleva ideaalipaino, johon hän aina palaa hetkellisten hairahduksien jälkeen. Toki tuo paino on onneksi nykyään korkeampi kuin aikaisemmin ja muutenkin hän pitää itsestään parempaa huolta eikä paino enää heilahtele niin paljoa kuin aiemmin. Nykyään kyse on enää joistain kiloista eikä hänen painoindeksinsä enää tipahdan alipainon puolelle toisin kuin aiemmin, jolloin hän näännytti itsestään vajaassa kuukaudessa pois 10 kiloa ja painoindeksi painui huomattavan alipainon puolelle. 

Tiedän, että oma tavoitteeni on alipainon puolella, mutta kaipa omassa päässäni ajattelen aivan samoin kuin I:nkin yhteiskunnassa eli että nainen saakin olla huomattavasti miestä pienempi ja on täysin tavallista olla hieman alipainon puolella kunhan se ei aiheuta ns. kauneushaittoja eli hiusten ohenemista, verisuonten näkymistä jne. Toki raskaus ja äitiys muuttaa kehoa ja se on ihan ymmärrettävää ja toivottuakin, mutta tällöinkään esimerkiksi painon radikaali nousu ei ole suotavaa eikä kiireinen perhearki ole tekosyy ahmia itseään ylipainoiseksi. Kaipa tuossa taustalla on ajatuksena sekä se, että ylipaino on visuaalisesti epämiellyttävää muille ja viet enemmän tilaa muilta, mutta myöskin se, että jos sinulla on selvästi aikaa syödä liikaa niin se tarkoittaa, että et laita aviomiestäsi ja lapsiasi etusijalle.

Huomenna on joulu ja miten paljon toivoisinkaan voivani viettää sen I:n kanssa, mutta pääasia on se, että en tule syömään itseäni ähkyyn ja saan nauttia pienestä tänään alkavasta lomasta, kun otin ensi viikon kokonaan vapaaksi töistä! Meillä on kyllä vielä aikaa.