Pieni notkahdus

Kuva on omani

Mässäilin eilen ja ilman oikeasti mitään järkevää syytä. Kaikki alkoi kai siitä, kun maanantaina kävin ystäväni kanssa pizzapäivällisellä ja kaduin tuota saman tien, kun olin täyttänyt mahani sillä suola- ja rasvapommilla. Eilen heräsin silmät suolasta kiinni turvonneina, ärsyyntyneenä, pettyneenä ja myös lievästi pahoinvoivana - niin nopeasti kehoni on ehtinyt tottua puhtaaseen ruokaan, että maanantainen mättö oli sille aivan liikaa. 

Ihoni oli rasvainen ja täynnä pieniä finnejä, mieliala todella alhaalla. Lounaalla söin banaanin ja raakapatukan sijaan banaanin ja lihapasteijan ja kaduin tuotakin heti. Silti se ei estänyt minua käymästä ruokakaupassa yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen, jolloin mukaani lähti Apetitin kasvisjauhispizza, Turkinpippuri sour-pussi, pieni nachojuusto-tortillasipsipussi ja pieni Remix choco-pussi. 

Hämmästyttävää kyllä heräsin tänään paljon vähemmän turvonneena ja lisäksi huomattavasti enemmän energisenä kuin eilen ja tämä on myös ensimmäinen aamu, kun aamupalaomenani eivät aiheuttaneet enää pahaa oloa. Ehkä tämä on jonkinlainen toinen tilaisuus. Tilaisuus siihen, että nyt potkaisen itseni kunnolla takaisin kaidalle tielle ja kehoni päästää minut kuin koiran veräjästä tällä kertaa. Mutta kolmatta tilaisuutta ei ehkä koskaan tule, joten lopullinen muutos on tehtävä tässä ja nyt!

Ahdistuin eilen illalla siitä, että taas on mennyt kohta kolme kuukautta enkä ole päässyt mihinkään painoni kanssa. Rasvaprosentti toki oli laskenut, mutta näiden kolmen kuukauden aikana olisin voinut laihtua jo hieman yli kymmenen kiloa, jos olisin syönyt säännöllisesti ja terveellisesti koko tämän ajan. Mutta ei... 

En kuitenkaan nyt saa panikoida siitä, että "aika loppuu kesken", kun kehonikin on suonut minulle tämän toisen tilaisuuden eilisen jäljiltä. Ajattelin, että lasken varuiksi kaloreita ainakin jonkun aikaa ja pyrin siihen, että syön noin 1400-1500 kaloria. Kuulostaa paljolta, mutta tuolloin minun pitäisi saada päivässä noin 400-500 miinuskaloria ja lisäksi tiedän sen, että pääosin hedelmistä ja kasviksista tulevat kalorit eivät useinkaan omalla kohdallani pidä nälkää samalla tavalla kuin prosessoidummasta ruoasta tulevat. Niinpä en usko, että pystyisin syömään 1000-1300 kaloria RT4MT:llä.

Tämän kaiken auki kirjoitettuani minua ärsyttää kaikki paljon vähemmän. Olen siis tänään heti herättyäni kiukutellut kaikille ja kaikesta. Siitä, että kaikki YouTubesta löytyvät soittolistat ovat nykyään pelkkää AI-musiikkia. Että lusikkani kilahteli liian äänekäästi vasten lasiani, kun sekoitin kahvijuomaani. Että urheilukelloni ilmoitti unenlaadun pistemääräkseni vain 66. Että, koska en heti eilen vastannut eräälle miehelle, hän ilmoitti, että poistaa matchinsä aika pian, jos ei saa vastausta takaisin, sillä "elämäni on siistiä ja pidän lähelläni vain samanlaisia ihmisiä *liekkiemoji*". 

Vastasin hänelle tänään raitiovaunun kolistessa kohti työpaikkaani, että teen tällä hetkellä 9-10 tunnin työpäiviä, joten minulla ei riitä energiaa työpäivien jälkeen oikein mihinkään. Ja että jos häntä ahdistaa se, että en heti ole vastaamassa niin hän on enemmän kuin vapaa jatkamaan matkaansa. En voi edes valittaa tästä ystävilleni, sillä muutama heistä on aivan samanlainen ja tiedän, että he ottaisivat valitukseni todella henkilökohtaisesti. 

Joka tapauksessa nyt jatkan töitä ja aion saada valmiiksi tänäänkin kaiken sen, minkä olen aikatauluttanut tehtäväkseni. Olen todella ylpeä siitä, miten olen joka työpäivä saanut tehtyä juuri sen, mitä on pitänytkin! Etenkin eilinen vaikutti lähes mahdottomalta rastilta, mutta kuinka ollakaan kymmentä vaille viideltä pystyin jo siivoamaan jälkiäni ja päättämään työpäivän. Tällä hetkellä yritän vältellä erästä kollegaani, sillä aivan suoraan sanottuna hän ärsyttää minua aivan jumalattomasti... 

Hän on minua huomattavasti nuorempi, tämä on hänen ensimmäinen työpaikkansa, hän on viettänyt hieman yli 1/3 tästä ajasta saikulla ja hän on saanut jo kaksi varoitusta, koska ei ole noudattanut työaikoja ja on todistettavasti valehdellut myöhästymisensä syistä. Kaiken kaikkiaan en ole hänelle velkaa yhtään mitään, mutta silti hän kyselee minulta kuin esihenkilön roolissa, mitä minulla on juuri nyt työn alla. Hän kysyy tätä joka ikinen päivä ja eilen tuijotin häntä nollailmeellä, sillä olen kertonut hänelle jo vähintään neljä kertaa parin viikon sisällä siitä, mitä olen tehnyt ja tulen tekemään ensi viikon loppuun asti. Tilanne ei ole muuttunut mihinkään.

Kun vastasin hänelle, että ei mitään uutta, tätä samaa, mitä aiemminkin, hän näytti jotenkin loukkaantuneelta. En tiedä eikö hän oikeasti muista, mitä olen hänelle aiemmin kertonut vai odottaako hän, että käyttäisin kallisarvoista työaikaani hänen kanssaan turhanpäiväisyyksien jutusteluun. Hän nostaa kiire-kortin esiin aina silloin, kun hän ei haluaisi tehdä jotain työtehtävää, mutta hänellä ei ole mitään ongelmaa jäädä suustaan kiinni lähes tunniksi. 

Viime viikolla hänen tullessaan takaisin töihin kahden lomapäivän ja neljän saikkupäivän jälkeen hän kysyi miten menee mihin vastasin, että kiire. Sen sijaan, että hän olisi toivottanut minulle tsemppiä ja jättänyt minut rauhaan, hän tivasi minulta lyhyen katsauksen siihen, minkä työtehtävän kanssa minulla on kiire?! Edelleen sen helkkarin saman, josta on puhuttu jokaisessa kokouksessa viime vuoden joulukuusta lähtien! Jätä. Minut. Rauhaan.

Joka tapauksessa välttely jatkukoon, samoin kuin RT4MT! Ja jatkossakin ei kiitos miehille, jotka odottavat minun olevan koko ajan heidän tavoitettavissaan.

Ensimmäinen viikko RT4MT:tä

Kuva on omani

Ensinnäkin mikä ihmeen RT4MT? :D Ajattelin kutsua tätä tämän hetken elämäntapaani nimellä RT4 Minnin tyyliin eli RT4MT. Ja miten uskomattoman upea viime viikko olikin! 

En ole pitäytynyt aamupalojen osalta kokonaan pelkästään hedelmissä, vaan olen ottanut keskiviikosta eteenpäin mukaan myös raakapatukan, sillä olin unohtanut, että alkuvaiheessa hedelmäaamupala aiheuttaa minulle lievää pahoinvointia. Tämä tulee kuitenkin aika varmasti menemään ohi tällä viikolla ja alun epätoivon ja harmituksen jälkeen tuo raakapatukka on onneksi nopeasti tasannut tilanteen. 

Olen keskiviikkona ja torstaina myös kokenut mahan turpoamista lounaan jälkeen, mutta tämä ei ole mitään uutta, sillä näin käy aina, kun muutan ruokavaliotani ja kehoni täytyy totutella uuteen. Aamuisin olen ollut aivan järkyttävän turvonnut etenkin kasvoista, mutta tämä voi johtua myös työergonomiasta, joka on aiheuttanut kireyttä yläkropassani. Tuo turvotus on kuitenkin lähtenyt pois nopeasti ja jo tunnin päästä oloni on ollut normaali. 

Se, mikä on ollut ehdottomasti upeinta, on ollut, että olen oikeasti ollut pirteämpi ja tiistaita lukuunottamatta energiatasoni on pysynyt todella tasaisena ja hyvänä huolimatta pitkistä ja kiireisistä työpäivistä. Olen herännyt hetätyskelloon klo 5.30 eli en vielä ole päässyt tilanteeseen, jossa heräsin itse automaattisesti, mutta joka tapauksessa olen pompannut ylös sängystä jo kymmenen minuutin kuluttua heräämisestä. 

Onkin tuntunut siltä, että se oikea minä on alkanut tulla esiin ja olen todella helpottunut siitä! En uskonut, että tämä muutos olisi tapahtunut jo ensimmäisellä viikolla vaan ajattelin, että siinä olisi mennyt hetki. Tämä motivoi ehdottomasti jatkamaan! Ja tällä viikolla haluan tehdä kunnon päivällisen, sillä myönnän, että viime viikolla olen syönyt päivälliseksi maanantain jälkeen vegaaneja valmisruokia eli liikaa suolaa ja rasvaa.

Liikuntana on pääasiassa ollut kävelyä, sillä työpäivät ovat olleet todella raskaita ja olen ollut jaloillani koko päivän. Kävin kuitenkin lauantaina juoksulenkillä. Tein 30 minuutin peruskestävyyttä parantavan lenkin, jonka aikana juoksin varsin hitaasti, mikä sopi enemmän kuin hyvin, sillä koska lähdin lenkille puoli kahdeksalta aamulla, olin todella turvonnut ja tämä tuntui suurena epämukavuutena etenkin säärissä. Juoksin loppujen lopuksi 4,37 kilometriä ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni tuon neljän kilometrin lenkin loppuun vielä kolme rullausta. Eli kävelin hetken ja sen jälkeen juoksin kiihdyttäen noin 100 metriä, jonka jälkeen taas kävelin hetken. 

 

 

Kuva on omani

Tuolloin lauantaiaamulla olo olikin aivan ihana! Kevät, onnistunut lenkki, energiatasojen nousu, täysin alkoholiton perjantai, mutta... Tapasin ystäväni sovitusti yhdeltä minun luonani ja joimme muutamat lonkerot, jotka muuttuivat aika moniksi lonkeroiksi. Meillä oli hauskaa, kuuntelimme musiikkia ja keskustelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kävimme aina välillä valoa hohtaneella sisäpihalla ja ystäväni poltti tupakkaa minun istuessa lähes paahtavan auringon alla rappusilla. 

Oli niin ihanaa kadottaa ajantaju aivan totaalisesti, mutta yhtäkkiä viiden aikoihin ystäväni ilmoittikin, että hänen piti lähteä ja minusta tuntui siltä, että iloltani tippui pohja. Ahdistuin siitä, että jäisin kivassa pöhinässä yksin niin kauniina lauantaipäivänä ja aloin neuroottisesti pommittaa muita ystäviäni yrittäen järjestää itselleni edes jotain seuraa loppupäiväksi. 

Loppujen lopuksi puoli seitsemän aikoihin laitoin päälleni pikkumustaa, jalkoihini aivan liian korkeakorkoiset kengät ottaen huomioon humalani määrän ja suuntasin kaupan kautta Hernesaareen. Alun bilefiiliksen jälkeen päädyin kuitenkin lähinnä vain istumaan lattialla korkokengät jalassa ja pelasin Super Mario 64:sta muutaman vieraan kanssa. :D Taisin kumota Hernesaareen saapumiseni jälkeen yhteensä onneksi vain kolme lonkeroa. 

Saavuin kotiin yhden aikoihin ja nukahdin vasta puoli kolmelta. Eilen heräsin yhdeksältä ja myönnän, että minua harmittaa edelleen nyt maanantaina se, miten paljon join lauantaina. Minun oli ollut tarkoitus tehdä eilen jopa töitä, koska tällä hetkellä pelkään, että en ehdi saada kaikkea ajoissa valmiiksi tämän kuun loppuun mennessä. Oh, the consequences of my own actions... Kaikki ne päivät ja kokonaiset kuukaudet, jolloin olen jättänyt työt tekemättä, lyövät minua juuri nyt vasten kasvoja ja minua hävettää, jos olen työporukastani ainoa, joka ei pysy aikataulussa. 

En kuitenkaan saanut tehtyä eilen lähes mitään muuta kuin siivoilin lauantain jälkiä ja tapasin extempore sitä erästä tukholmalaista miestä, jonka tapasin viimeksi tammikuun lopulla. Hän oli samassa hotellissa ex-vaimonsa ja aikuisten lastensa kanssa, mutta hänellä oli oma hotellihuone, jonne livahdimme mahdollisimman nopeasti, jotta kukaan hänen perheestään ei ehtisi nähdä meitä. Oli todella ihanaa tavata ja myöskin huomata, miten paljon itsevarmempi olen nykyään! Hänen yksinkertaisesti vain katsoessaan minua useita minuutteja punaisiksi lakatuista varpaankynsistä kiharrettuun tukkaani asti ja uudestaan alas, en pelännyt olla hänen katseensa alla. Puoli tuntia myöhemmin kävelin hotellin hissiin taas 500 euroa ja yhtä ihanaa, uutta kokemusta rikkaampana.  

 

 

 

Kuva on omani

Joka tapauksessa minulla on vielä tuleva viikonloppu aikaa tehdä töitä, jos siltä näyttää. Ja toki tehdä pitkiä työpäiviä kaikkina muina päivinä paitsi tänään - tänään yritän vain selviytyä. Huolimatta lauantain huonoista valinnoista, olen silti luottavainen tulevasta. En pelkää enää sitä, että en pystyisi lopettamaan alkoholin käyttöä tai vähentämään sitä ihan minimiin. Otankin nyt aseekseni juoksutreenit, sillä olen tutkinut juoksutapahtumia ja tähtää siihen, että vedän puolimaratonin elo-syyskuussa ja sitä ennen käyn tekemässä 10 kilometrin juoksuja. Ja näin ollen minun täytyy olla viikonloppuisinkin parhaassa mahdollisessa kunnossa!

Huolimatta tästä alkoholiin liittyvästä pienestä takapakista, minulla on ihana olo. Viime viikko oli todella merkittävä ja lauantaina Hernesaarta kohti kävellessäni minusta tuntui, että maassa on se kevät, jota en muista viime vuodelta. Se ihana lämpenevän maan tuoksu, jota en haistanut vuosi sitten, koska olin liian kaukana minusta itsestäni. Viime viikolla koettu energiatasojen nousu toi uskomattoman paljon toivoa jo pitkään jatkuneen väsymyksen keskelle ja toi minulle takaisin sellaisen osan identiteetistäni, jota minulla on ollut oikeasti todella iso ikävä. 

Auringon vielä paistaessa lähden kohti uutta viikkoa, jona jatkan RT4MT:tä, olen kokonaan juomatta alkoholia, teen kovasti töitä ja jatkan juoksutreenejä viikonloppuna. Tästä tulee elämäni paras kevät.

Mitä teen tällä kertaa eri tavalla?

Kuva on omani

Ajattelin tehdä pienen koosteen siitä, mitä aion tällä kertaa tehdä hieman eri tavalla kuin aiemmin. En tiedä kokoanko näitä asioita aiemmalle (vielä piilossa olevalle) Uudelleenohjaus-sivulle vai pidänkö tuon sivun sellaisena kuin se on nyt ja teen ehkä jonkun uuden koostesivun... Saa nähdä. Joka tapauksessa tässä uuden tilaisuuteni ääriviivat. Täältä löytyy kattavampi postaus siitä, miten RT4:ta pitäisi "oikeasti" noudattaa ja alla minun kustomointini.  

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

1. Pidän aamupalalla mukana vegaanin kahvijuoman ainakin vielä hetken, jotta keholla on aikaa totutella hiljalleen uuteen.
Pitkän tähtäimen tarkoituksenani on lopettaa uudestaan kofeiini, mutta nyt välikautena juon aamulla kofeiinia ainakin vielä jonkun aikaa. Kofeiini on kokonaan pannassa RT4:ssa ja kasvipohjaiset juomat puolestaan eivät ole raakoja, joten siksi tämä on suorastaan häikäilemätön paketti aamupalan yhteydessä. :D

2. Ei-raakaruokapäivälliseni saa sisältää esimerkiksi vuustoa ja pyrin tähtäämään kaloririkkaisiin aineksiin, jotta annoskoot eivät ole valtavia.
Aiemmin saatoin syödä päivälliseksi esimerkiksi pelkästään 500-600 grammaa perunaa, koska tarvitsin riittävän määrän kaloreita, mutta tällä kertaa pyrin siihen, että saan riittävästi ruokaa, mutta pienemmillä annoksilla. RT4-ruokavaliossa ohjeistetaan pääasiassa syömään vain ultra puhtaita päivällisiä, mutta kokeilen itse tällä kertaa pitää päivälliseni ihan tavallisina, vegaaneina aterioina.  

3. Välipalani on ei-raaka - ainakin aluksi.
RT4:lla välipalaksi suositellaan yleensä esim. taateleita, mutta minä pidän välipalani tuttuna ja turvallisena Alpron proteiinivanukkaana vielä jonkun aikaa. Hedelmien määrän nostaminen ruokavaliossa saattaa nimittäin aiheuttaa sitä, että kehoni ei osaakaan handlata kasvanutta fruktoosin määrää, mikä saattaa aiheuttaa ihon kutinaa ja finnejä, joten en kovin mielellään lähtisi syömään esim. taatelivälipalaa. Annan siis tässäkin keholle aikaa tottua! 

4. Viikonloppuisin noudatan RT4:ta, jos siltä tuntuu, mutta muuten pitäydyn terveellisessä, vegaanissa ruokavaliossa.
Aiemmin huomasin, että RT4 onnistui helposti työpäivinä, mutta viikonloppuisin etenkin hedelmäsalaattilounas alkoi tökkiä pahasti, mikä johti ahmimiseen. Näin ollen tällä kertaa annan itselleni luvan siihen, että jos minun ei yksinkertaisesti tee mieli syödä raakaruokaa viikonloppuisin, minun ei tarvitse. Aamupalani tosin usein olivat aina raakaruokaa ja olen tainnut rummuttaa jääkaappikylmiä omenoita ja vesimelonia jo ties miten pitkään. :D

5. Pidän huolta siitä, että ateriani ovat riittävän monipuolisia.
Aiemmin söin lounaaksi aina vain banaaneja ja aika nopeasti tämä alkoi kyllästyttää. Vertasin itseäni niihin raakavegaaneihin, jotka vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen vannoivat palavaa rakkautta banaaneja kohtaan, mutta omalla kohdallani kaipaan selvästi pientä vaihtelua. Niinpä tällä kertaa minun täytyy panostaa siihen, että banaaneiden lisäksi syön esimerkiksi viinirypäleitä tai päärynöitä. Lisäksi aamupalani voi olla jotain muutakin kuin ainaisia omenoita tai vesimelonia eli se voi esimerkiksi olla chiavanukas marjoilla! 

6. Muista myös muut elämän osa-alueet - RT4 on elämäntapa, ei pelkkä ruokavalio!
Toisin kuin moni tajuaa niin RT4:hon sisältyy paljon ohjeita esimerkiksi ulkona herkutteluun (tätä tosiaan saa tehdä!), riittävään auringon saantiin, mielenterveyteen ja siihen, miten jokainen meistä voi omalla esimerkillään vaikuttaa ympäristöömme. Kyseessä on kokonaisvaltainen tapa nähdä maailma ja oma paikkansa siinä sekä se, millaisia vaikutusmahdollisuuksia yksilöllä on etenkin mitä tulee kulutukseen ja omaan terveyteensä. Sen punaisena lankana on yhteys ympäröivään maailmaan ja empatia niin itseä, eläimiä kuin muita ihmisiäkin kohtaan. Niinpä iloisuus, positiviisuus, eteenpäin pyrkiminen ja kiitollisuus ovatkin todella tärkeitä pilareita jokapäiväisessä elämässä!

Tänään aamulla olin esimerkiksi jättämässä 5 minuutin meditaation pois, koska en "kokenut sille tarvetta", mutta totesin itselleni, että ei ole kyse siitä, vaan siitä, että rauhoittuminen on osa tätä elämäntapaa. Ja ei kyllä todellakaan harmittanut meditaation jälkeen, että sen oli tehnyt! Sama liikunnan osalta: en voi jättää treenejä välistä vain, koska ei ole tarvetta liikkua, sillä liikkuminen on osa terveitä elämäntapoja. 

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Näillä lähdetään liikkelle päivä kakkoseen! Eilinen päivällinen ei tosiaan ollut mitenkään erityisen hyvä, sillä muistin, että minulla oli pakkasessa kaksi kinkkunyyttiä ja yksi pain au chocolat, argh... Tänään kuitenkin aamupalani sisälsi kahvijuoman lisäksi omenoita, joten normirutiineihin palattu! Tästä se taas lähtee... :)

Toinen mahdollisuus elämään ja terveyteen

Kuva on omani

Luvut lauantailta 15.3.:

• Paino: 64 kiloa (-900g edellisestä punnituksesta)
• Painoindeksi: 24,4%
• Rasvaprosentti: 27,7% (laskenut 2,2% edellisestä mittauksesta)
• Mitat:
• vatsan ohuin kohta: 75 cm
• vatsan levein kohta: 85 cm
• peppu/lantio: 98 cm
• reidet: 59 cm

Kävin heti lauantaiaamuna kehonkoostumusmittauksessa ja olin hämmästynyt ja iloinen siitä, että rasvaprosenttini on kuin onkin laskenut 2,2%, mikä vastaa kilomääränä -1,7 kiloa rasvaa ja lihasmassani on noussut puoli kiloa! Olin nimittäin odottanut sitä, että kummankin osalta tilanteeni olisi nimenomaan huonontunut. On myös mielenkiintoista, että tällä hetkellä lihasmassani on 0,2 kg korkeammalla kuin valmennuksen aikaan, vaikka olimme silloin päivittäneet treeniohjelmaanikin salipainotteisemmaksi juuri siitä syystä, että lihasmassani nousisi. Toki sitten rasvan osalta minulla on matkaa vielä 3,5 kiloa siihen, että olisin viime vuoden kesäkuun lukemissa, mutta nythän se matka alkaa!

 

Perjantaina minun ja R:n kohtaaminen ei ollutkaan ihan niin taivaallinen kuin olisin toivonut ja tuntuukin, että homma alkaa lipua ihan väärään suuntaan... R tuntuu tällä hetkellä kaipaavan vain niitä kahta asiaa, mistä en itse pidä erityisen paljoa ja viime aikoina tuntuukin, että olen usein vain pyristellyt noiden hetkien läpi ja toivonut, että voisimme siirtyä ihan "tavalliseen seksiin" niin pian kuin mahdollista. Ja sitten kuitenkin, kun hän on saanut haluamansa, hän antaa minulle sen, mitä itse tarvitsen ja vielä enemmän, jolloin olen taas sitä mieltä, että haluan ehdottomasti jatkaa tapaamisia niin pitkään, kunnes löydän jonkun, jonka kanssa deittailla. Kun hän veti minut tiukasti syliinsä minun pulssini vielä yrittäessä tasaantua ja painoin kasvoni hänen kaulalleen, olin kaikesta huolimatta onnellinen ja kiitollinen.

 

Lauantain treffit sen sijaan olivat... Mielenkiintoiset. Kuvissa deittini hymyili leveää hymyä, mutta kasvokkain hän ei hymyillyt ollenkaan. Heti, kun kävelin hänen luokseen Stockan kellon alla ja hän tervehti minua vakavalla ilmeellä nyökäten, tiesin, että tämä ei toimi. Hän oli aivan uskomattoman negatiivinen ja keskeytti minut silloinkin, kun vastasin hänen itsensä esittämään kysymykseen. Treffien lopuksi hän kysyi minulta, haluaisinko vielä tavata ja koska en osaa sanoa päin kasvoja "ei kiitos", sain itsestäni ulos jonkin epämääräisen "nooooo, siis kyllä mulle sopii" (hänen ilmeensä muuttui kauhistuneeksi) "taaaai sit voidaan olla tapaamattakin uudestaan" (hän rentoutui) "mulle käy oikeestaan ihan mikä vaan!". Sain hänestä kuvan, että hän ei ollut kiinnostunut tapaamaan minua uudestaan ja teki selväksi, että hänellä on tulossa treffejä jokaiselle sormelle, mistä olin helpottunut. Mutta silti neljä tuntia tapaamisen jälkeen hän lähetti minulle hymyilevien emojien täyteisen viestin, jossa kertoi päivänsä kulusta ja kyseli, miten minun lauantaini oli mennyt. 

Miten minun lauantaini sitten meni? Ah, niin klassisesti, mutta tällä kertaa viimeistä kertaa. Aluksi ajattelin, että en olisi kirjoittanut tätä koko saagaa tähän tekstiin ja vain leikkinyt, että mitään ei tapahtunut, mutta haluan tallentaa tämän kaiken tänne, jotta voin jo muutaman viikon päästä lukea nämä lauseet, pyörittää päätäni ja miettiä, miten onnellinen ja helpottunut olen siitä, että päästin tällaisesta elämisestä viimeinkin irti. Ja että pääsen nauttimaan keväästä vihdoinkin kokonaan selvinpäin.

Ystäväni oli siis viime vuoden lopulla jättänyt luokseni gin-pullon ja pari viikkoa sitten myönnän juoneeni jäljellä olleen noin puolikkaan pullon, joten lauantaina kävin ostamassa uuden. Kaadoin ystäväni pulloon sen määrän, minkä hän oli sinne jättänyt, ja loppu ginin osalta ajattelin, että voisinhan minä muutaman gin tonicin juoda elokuvaa katsellessa. Lopulta kuuntelin musiikkia kuulokkeista, tanssin ja sovittelin uusia Boohoon vaatteitani ja korkokenkiäni ja hieman yli yhdeltätoista totesin, että minulla oli oikeasti hieman paha olo. Tunne, jota en ole kokenut alkoholin takia enää pitkään, pitkään aikaan. 

Nukahdin puoli yhden aikoihin ja heräsin sunnuntaina puoli yhdeksältä edelleen hieman pahoinvoivana. Pohdin olinko kuitenkin saanut jonkun lievän ruokamyrkytyksen tai että olisiko tämä noroviruksen alkusoittoa. Tassuttelin keittiöön, avasin jääkaapin tehdäkseni itselleni kahvijuoman ja tuolloin ymmärsin pahan oloni syyn: eilen uutena ostetusta kokonaisesta gin-pullosta oli jäljellä enää 1/6. Olin aluksi juonut itselleni jättämän noin puolikkaan pullon ja sen jälkeen olin näemmä lähtenyt jälleen kerran tyhjentämään ystäväni puoliskoa. Minun täytyy siis tällä viikolla käydä ostamassa taas uusi gin ja tällä kertaa jätän koskematta siihen. 

Kuva on netistä

Kävin eilen kaikesta huolimatta 40 minuutin aamukävelyllä ja myöhemmin vielä puolentoista tunnin rauhallisella kävelyllä toisen ystäväni kanssa. Tänään maanantaina olen herännyt täynnä jännittävää, tavallaan uudenlaista, mutta samalla ihanan tuttua odotusta, iloa ja toivoa. Aloitin aamun Lavendairen viiden minuutin meditaatiolla ja olin tyhjyyttä ammottavalla toimistolla jo hieman yli seitsemältä. Aamupalani oli lähes litra appelsiinimehua ja lounaani tulee olemaan hedelmäsalaatti. Olen päättänyt, että teen tämän hieman eri tavalla kuin miten "pitäisi" tehdä eli pidän ainakin vielä hetken aikaa aamuisen, vegaanin kahvijuomani mukana, samoin treeniä edeltävä välipalani tulee olemaan vegaani proteiinivanukas eli ei raaka-ruokaa. 

Tänään tulen lisäksi päivälliseksi syömään kanaa, puolikkaan kananmunan ja maitoa sisältävää salaattikastiketta, sillä ystäväni jätti eilen luokseni Hetki-salaatin, joka menee tänään vanhaksi. Mutta en aio lyödä itseäni tuon takia, sillä tämä on alku ja kaikista tärkeintä on, että olen nyt lähtenyt tekemään muutoksia! Alun epäröinnistä huolimatta olen siis tällä hetkellä todella innoissani siitä, että saan palata  - ei "joudun palaamaan" - takaisin RT4-ruokavalioon ja elämäntyyliin, mutta omilla pienillä twisteilläni. 

 

Uskon nimittäin, että tulen kyllä kokemaan suuria positiivisia muutoksia olossani siitäkin huolimatta, että en noudata Freeleen luomaa ruokavaliopohjaa aivan täydellisesti. Ja tämän taas uskon tuovan minulle tunteen siitä, että RT4:n ei ole tarkoitus kahlehtia minua eikä mitään pahaa tapahdu, jos en suorita sitä täydellisesti joka ikinen päivä. Tämä taas poistaa sen mustavalkoisen ajattelun, että kaikki on pilalla, jos syön jotain ei-raakaa "väärään" kohtaan päivää, mikä puolestaan katkoo mässäilytarpeen.

 

Toinen tilaisuus, una seconda possibilità. Vihdoinkin. Tämä tilaisuus vie minut takaisin elinvoimaiseksi, aurinkoa hohkaavaksi, positiiviseksi ja terveelliseksi minuksi - omaksi itsekseni. Tämä tilaisuus tuo elämääni kehoani ravitsevaa ja hellivää raakaruokaa samalla kuitenkin pitäen arjessani ne pienet omat erikoisuuteni, jotka tulevat tekemään tästä elämäntavasta joustavan ja täten todella helpon noudattaa. Tämä tilaisuus pullauttaa elämästäni pois kehoani myrkyttävän alkoholin, joka estää minua elämästä elämääni minun itseni näköisesti ja täysillä. Sillä eiliselle suunnittelemani pitkä, ihana auringossa juostava sunnuntailenkki jäi krapulan takia tekemättä - taas. 

Tämä tilaisuus tuo elämääni tasapainon, tuo takaisin mindfulnessin, meditoinnin ja hetkessä elämisen. Treenaamisen, fyysisen kestävyyden ja teräksisen kunnon. Se tuo takaisin kiitollisuuden ja vain mahdollisuuksia täynnä olevan tulevaisuuden. Se ei tuo takaisin vuoden 2021 minua, sillä tiedän nyt, että en voi enää koskaan tuoda tuota minua kokonaan takaisin. Mutta tällä hetkellä en edes haluaisi palata tuohon vuoteen, sillä niin moni asia on paremmin juuri nyt! 

Mutta se, minkä aion lainata entiseltä minältä, ovat nämä 29.1.2022 yöllä kirjoittamani sanat:

Tästä tulee sekopäisin, ihanin, rauhallisin, hulluin, retrofiltteröidyin ja pehmein kappale elämässäni ikinä.

Keväthangen minä

Kuva on omani

Istun tiistai-iltapäivällä terapeuttini vastaanotolla ja tuon esiin ajatuksen, jota olen miettinyt jo pitkään, mutta en ole saanut tuotua sitä koskaan esiin: luulen, että kärsin sellaisesta impulsiivisuudesta, joka osittain haittaa elämääni ja joka pitäisi saada hallintaan. Terapeuttini pyytää minua kertomaan lisää ajatuksistani tähän liittyen ja totean, että tämä impulsiivisuus on asia, joka on aika ajoin käynyt mielessäni, mutta olen sitten ohittanut sen, koska eihän minun tilanteeni nyt niin paha ole!

Ja tottahan se on: todella monessa asiassa arvioin useita eri puolia ja pitkään ennen kuin teen oman siirtoni ja koen lievää ahdistusta siitä, miten impulsiivisesti muutama ystäväni tekee päätöksiä. Minulta meni kolme viikkoa tehdä yksi vaivainen Boohoon tilaus, koska en kokenut olleeni vielä 100% varma siitä, mitkä kengät halusin tilata enkä halunnut katua tilaustani. Mietin sangallisten langattomien kuulokkeiden ostamista kuukauden, koska halusin ensiksi kokeilla tarvitsisinko niitä oikeasti. En heti torju jotain miestä, kun hän tuo jonkun sellaisen puolen itsestään esille, joka ei miellytä minua, vaan haluan yleensä kuitenkin tavata hänet ensiksi kasvotusten ennen kuin teen mitään johtopäätöksiä siitä onko meillä oikeasti kemiaa vai ei. 

Mutta sitten on sellaisia asioita, joissa liikkeeni ovat nopeita ja usein turmiollisia. Ja nämä asiat ovat etenkin "addiktioihin" liittyviä eli ruoka ja alkoholi. Ja no, blogi, kuten varmasti olette huomanneet. Kuitenkin tämä impulsiivisuus on selvästi pahentunut viime vuosina ja liikkeistäni on tullut aiempaa suurieleisempiä. Rehellisesti sanottuna en olisi muistanut sitä mielentilaa, jossa päivitin 13.2. siitä, että koen olevani valmis siirtymään eteenpäin, jos minulla ei olisi ollut lähteinäni paperipäiväkirjaani ja tänne kirjoitettua luonnostani. Tämän kirjoitin siis 12.2. ja piilotin sen vain hetki tekstin julkaisun jälkeen:

Tuijotan yössä kimaltavia valoja ja mietin, miten olen taas tässä. Ja ennen kaikkea miksi teen asioista niin helvetin vaikeita. Uusi rikosilmoitus on tehty, sillä etäisyyden vähentyminen aiheutti selvästi taas tilanteen eskaloitumisen. Mutta ei minulla oikeasti ole hätää, siihen minun täytyy luottaa. Ja minun täytyy myös luottaa siihen, että sanani painaa enemmän kuin tuon henkilön.

Olen päästänyt vanhasta irti tänä vuonna enemmän kuin koskaan ja silti olen nyt kaksi päivää putkeen herkutellut. En varsinaisesti ahminut, mutta syönyt terveellisen päivällisen lisäksi muutaman leivonnaisen ja pienen 50 gramman sipsipussin. Olen joogannut ja kävellyt hikiurheilun sijaan, mutta edes tuo ei ole tuonut sisäistä rauhaa ja olen levoton.

Olen nähnyt elämäni ensimmäistä kertaa unen, jossa suustani tippuu hampaita. Minulta, jolla ei edelleenkään ole yhtäkään reikää. Näin unen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja siinä ensimmäinen hammas irtosi stressin ja sinne tänne suinpäin juoksemisen välissä. Hammas irtosi useaan osaan pirstaloituen ja tuijotin unessa noita paloja kädessäni suu auki, kykenemättä reagoimaan mihinkään. Lopulta minun oli pakko jatkaa matkaani junaan, jossa uskaltauduin jonkin ajan kuluttua avaamaan kelmussa olleen välipalaleipäni ja aloin syödä sitä.

Tuon syömisen aikana, pehmeään leipään hampaani upottaessani, minulta kuitenkin irtosi toinenkin hammas ja tällä kertaa kokonaisena. Se ahdistus, mitä koin unessani tuossa hetkessä, oli jotain aivan hirveää. Heitin hampaan ja leivän roskiin, lähdin juoksemaan junan käytävää pitkin kauas pois omalta paikaltani ja samalla juna katosi ympäriltäni ja juoksin jonkinlaista kuusikujaa kuitenkin edelleen junan matkustusvauhdilla. Mietin ahdistuneena sitä, miten voisin ikinä kertoa tästä läheisilleni, koska kuten todettua, minulla ei ole edes ollut yhden yhtäkään reikää hampaissani ja nyt minulta tippuu suustani kokonaisia hampaita! Ja mietin myös sitä, miten järkyttävässä kunnossa terveyteni oikeasti on, jos olen kasvotusten näin dramaattisten oireiden edessä.

Sitten viime yönä näin unen, jossa asuin vielä lapsuudenkodissani, mutta isä oli jo muuttanut pois ja minun ja äitini lisäksi nuorempi serkkuni asui kanssamme. En muista edes miten uni alkoi, mutta suurin osa siitä sisälsi sitä, miten minä hakkasin etenkin serkkuani, mutta myös äitiäni. Äitini osasi sentään alun jälkeen pysytellä kauempana, mutta serkkuni lähestyi minua koko ajan uudelleen ja uudelleen, koska ei vain voinut uskoa sitä, että minä voisin tehdä jotain sellaista ja hän oli huolissaan minusta.

Loppujen lopuksi unessa huomasin nauttivani serkkuni hakkaamisesta, hänen hiustensa repimisestä ja siitä, miten hän itki ja aneli minua lopettamaan. Hän oli mustelmilla, nenästä ja suupielestä vuosi verta ja kun minä olin omasta mielestäni valmis, aloin pakata tavaroitani matkalaukkuun. Miksi? Koska en luottanut serkkuuni ja äitiini, joten minun oli päästävä pois heidän lähettyviltään. Pelkäsin, että he kostaisivat ja hakkaisivat minut minun nukkuessani. 

Tähän aamuun heräsinkin tokkuraisena, ahdistuneena, poissaolevana ja surullisena. Juttelin puhelimessa äitini kanssa niitä näitä ja se juurrutti minut todellisuuteen. En ole hakannut ketään, hampaani ovat edelleen tiukasti kiinni suussani ja minulla on tulevaisuus. Centering, aligning, staying calm. 

Tämä tulee varmasti teille tätä blogia lukeville yllätyksenä, mutta olen miettinyt tätä kaikkea jo niin pitkään. Pahoittelen myös sitä, että tämä ei ehkä ole erityisen koherentti ja tyylikäs lopetusteksti, mutta jotenkin olen vain niin valmis tähän ja haluan saada tämän asian viimeinkin hoidettua pois alta, sillä se on muhinut päässäni jo niin pitkään. Olen myös pahoillani siitä, että tämä tulee taas puskista. Lupaan, että tämä on viimeinen kerta! Ja kyllä, elämä juuri nyt on oikeasti yllättävän ihanaa ja juuri siksi haluan keskittyä täysillä siihen enkä pelätä enää mitään.

Tiedänkin, että olen vihdoinkin valmis päästämään tästä jaksosta irti. Siitä, mikä ikinä tästä muotoutuikaan kaikkien myrskyjen, syiden, tekosyiden, pelkojen ja epätoivoisten pyristelyiden keskellä. En ole ollut täydellinen, en lähelläkään sitä ja voin vain pyytää anteeksi tätä Liisa Ihmemaassa-tyylistä matkaa, jolle tekin olette joutuneet. Voin kai sanoa vain todeta, että omassa päässäni myrskyt ovat olleet vieläkin dramaattisempia ja hukuttavampia enkä ole saanut tuotua tänne kuin valikoidun jäävuoren huipun.

 

Kuva on omani

Paperipäiväkirjastani luen terveellisistä meal preppauksista ja myös Makulan täytetyistä ciabattoista, joita vedin terveellisen lounaani sijaan. Luen huolestani terveyteni osalta ja vannon, että roskaruoka poistuu elämästäni, samoin kuin alkoholi, negatiivisuus ja jatkuva pään pommittaminen YouTubella tai keskustelupalstoilla. 11.2. kirjoitin:

Terveyttä ja valoa siis kaikille elämän osa-alueille!

Joogasin ja lausuin päässäni mantaa "Om anandham namah", tekoni ovat täydellisesti irrallaan lopputuloksesta. Ja samaan aikaan raportoin olleeni misalingned, hermostunut ja alakuloinen ja vertailin jatkuvasti elämääni muihin. Kärkyin kateellisena sitä hiton yhtä kertaa viikossa, kun naapurini miesystävä tuli kylään ja parin tunnin jutustelun, nauramisen ja päivällisen syömisen jälkeen seinien läpi alkoi kuulua voihkintaa. 

Koin oloni todella yksinäiseksi ja surulliseksi. Toivottomaksi ja surkeaksi. Vaikka se, mitä tiedän heidän suhteestaan on se, että tuo mies käy yleensä vain kerran viikossa kylässä ja tämä saattaa ihan hyvin olla heidän "järjestelynsä" - etenkin, jos tuo mies asuu toisella paikkakunnalla. Ja tuollainen järjestely ei missään nimessä toimisi minulle, joten tällöin ei edes olisi mitään syytä kateuteen!

Olen helmi-maaliskuussa käynyt useammilla mahtavilla treffeillä kuin hetkeen - viime viikollakin peräti kolmilla eri treffeillä. Ja vaikka totta kai minua harmittaa se, että en vielä ole löytänyt miestä, jonka kanssa olen samalla aaltopituudella niin brunssipöydässä kuin makuuhuoneessakin, niin olen silti tullut enemmän ulos kuorestani. Ja oikeasti rehellisesti sanottuna todella nautin treffeillä käymisestä! Siitä, että saan työpäivien jälkeen laittaa musiikkia soimaan, kihartaa hiuksiani, tummentaa meikkiäni ja valita jotkut ihanat seksikkäät, mutta ei paljastavat vaatteet. Tuon osalta tuntuukin, että olen vihdoinkin puhjennut kukkaan!

Joka tapauksessa 13.2. kirjoitin paperipäiväkirjaani:

Mua harmittaa se, millaseksi mun elämä meni ja että se on ollut luettavana blogista. Harmittaa ja myös hävettää tosi paljon. En kai voi katua sitä, että oon kirjoittanut sen kaiken sinne ylös monen kymmenen ihmisen ihmeteltäväksi, vaan enemmänkin kadun sitä, että oon ollut ja osittain oon edelleenkin tällainen. Häpeä on ehdottomasti päällimmäinen tunne, mitä tunnen. Like how fucking messy can you be! Mä vain haluaisin poistaa tuon jakson koko mun elämästä....

Ja tähän voisi joku tuhahtaa, että hei haloo, tää on vain joku blogi! Mutta fakta on se, että elämäni tila ja tilanne näkyy täällä - halusin tai en.  

Kuva on omani

Impulsiivisuuteni läikähti siis kuukausi sitten ja mielessäni kuvittelin kai saavani (taas) jonkun uuden alun, jos poistuisin täältä. Päässäni on self-helpin ja manifestoinnin syöttämä ohjenuora, jossa sinun täytyy rakentaa itsesi pala kerrallaan uudestaan ja tämä on omalla kohdallani liian usein johtanut siihen, että olen virheellisesti yrittänyt kokonaan poistaa ja muokata menneisyyttäni. Huomio pitäisi olla siinä, miten voin valita juuri tähän hetkeen ne oikeat rakennuspalikat, joilla saan rakennettua unelmieni tulevaisuuden eikä tuijottaa menneisyyteen ja lähteä muuttamaan sitä.

Kaikesta huolimatta koen tällä hetkellä olevani ehdottomasti tasapainoisempi ja järkevämpi kuin viime vuonna, etenkin mitä tulee miesseikkailuihin. Mutta selvästi käsittelen edelleen negatiivisia tunteita impulsiivisilla päätöksillä. Syvennymme terapeuttini kanssa tietenkin lisää tähän, mutta tutkin huvikseni aihetta ja ainakin omien tutkimusteni perusteella sanoisin olevani sellainen ihminen, jonka impulsiivisuus pääsee nimenomaan valloilleen negatiivisissa tai stressiä aiheuttavissa tilanteissa. 

Pelkästään stressi töissä saattaa aiheuttaa sitä, että haluan yhtäkkiä muuttaa kotini sisustusta, treeniohjelmaani, vaatekaappiani tai ruokavaliotani. Ehkä kyse on jonkinlaisesta itsensä harhauttamisesta: kun keksin elämääni jotain yhtäkkistä uutta, huomioni ei ole stressiä tuovassa asiassa. Lisäksi olen ainakin omasta mielestäni henkilö, jolta puuttuu usein (mutta ei aina!) kyky tehdä pitkäjänteistä työtä ja tähän nivoutuu paljon myös epäonnistumisten pelkoa tai kykenemättömyyttä käsitellä niitä. Kun hypin asiasta toiseen, en koskaan ehdi joutua tilanteeseen, jossa kohtaisin epäonnistumisen. 

Ja tällä hetkellä tietenkin mietin sitä, onko mahdollinen RT4-kokeiluni osa impulsiivisuuttani vai onko se oikeasti järkevä siirto, jonka kehoni on sanellut. Tällä hetkellä nimittäin myönnän, että ajatus RT4:sta aiheuttaa jonkinlaista apatiaa. Olen ehdollistanut itseni siihen, että mokailen RT4:llä ja jos siirryn siihen niin elämästäni tulee taas ees-taas huopaamista. Ja toisaalta perus terveellinen ruokavalio on sekin aiheuttanut ongelmia enkä joka tapauksessa ole aina pysynyt erossa ahmimisesta. 

Tuntuukin siis siltä, että olen puun ja kuoren välissä enkä tiedä, mitä tehdä. Damned if I do and damned if I don't. Ja samalla mieleeni tulee kysymys: onko RT4-kokeilu kaksi askelta taaksepäin, totaalinen taantuminen, heräämisten hukkaanheittämistä ja paluu menneisyyteen? Vai voisiko se tällä kertaa oikeasti olla se toinen tilaisuus elämään ja terveyteen? Eihän sen tarvitse kestää kauaa ja mielessäni siintääkin ajatus siitä, että tulevaisuudessa noudattaisin ehkä neljänä ja puolena päivänä viikosta RT4:ta ja etenkin viikonloppuna söisin tavallisen terveellistä vegaania ruokaa. Olisin paljon joustavampi kuin aiemmin ja antaisin itselleni lupa nauttia laajemmasta ruoan valikoimasta.

Tällä hetkellä haluaisin perua minun ja R:n tapaamisen tältä päivältä, samoin treffit huomiselta. Haluaisin töiden jälkeen kävellä aurinkoisesta Kruunuhaasta aurinkoiseen Töölöön hieman pidempää reittiä, syödä terveellisen päivällisen ja katsoa jonkun elokuvan. Huomenaamuna haluaisin aloittaa aamun pitkällä meditaatiolla ja aamukävelyllä, tehdä itselleni ravitseva ja runsas aamupala ja tomuttaa sitten vihdoinkin pölyt luovan projektini päältä ja ryhtyä edistämään sitä. Iltapäivällä haluaisin käydä parin-kolmen tunnin kävelyllä ja sitten syödä terveellinen päivällinen, tehdä jalkakylpy, lakata varpaan kynnet uudestaan punaisiksi ja katsoa jokin elokuva. Ja sunnuntaina haluaisin tehdä tuon kaiken uudestaan. 

Mutta en peru mitään, sillä tiedän, että R:n tapaamisen jälkeen minulla tulee olemaan aivan ihana olo. Ja tiedän, että huomenna tulen hymyilemään korvasta korvaan, kun pääsen kipittämään koroillani kahvilaan niin upeana kevätpäivänä kuin mitä tämän viikon loppu voi tarjota! Tiedän, että nuo ovat asioita, joita tarvitsen nimenomaan nykyisyyteeni ja että loppujen lopuksi juuri tämä on sellaista elämää, josta pelkästään vuoden 2021 minä vain haaveili. 

Tiedän myös, että en ole menetetty tapaus. En voi olla. En suostu uskomaan sitä. Minun täytyy vain jatkaa töiden tekemistä. Minun täytyy opetella sitoutumaan elämäntapoihin, jotka hyödyttävät terveyttäni ja lakata hakemasta nopeaa dopamiinia erinäisillä impulsiivisilla teoilla. Huomaan, että aiemmin siedin epämiellyttäviä tilanteita paljon enemmän, mutta nyt tarvitsen heti jonkun fixin. Tuli tuo sitten mässäilemisestä, alkoholista tai jonkinlaisesta ihmeellisestä "uudesta alusta", mikä tuo ikinä sillä hetkellä onkaan. 

Minä valitsen kuitenkin edelleen sen, millainen Minni paljastuu kevätauringon lämmössä sulavan lumen alta. Kun viime vuonna olin tässä kohtaa vasta hiljalleen tekemässä syöksykierrettä alas niin nyt olen jo käynyt tuon läpi enkä aio sitä toistaa. En myöskään enää ikinä yritä pyyhkiä pois menneisyyttäni, mutta en tietenkään voi elää siinä ja saan antaa itselleni luvan siirtyä eteenpäin. Kaikki nämä askeleet oli otettava, jotta olen tässä ja nyt sellaisena kuin olen ja häpeän ja harmin sijaan yritän tuntea kiitollisuutta. 

The best is yet to come.

Ps. Muutin muutaman henkilön blogissa esiintyvät nimikirjaimet, älkää häiriintykö... :')

(Anteeksi tästä random purkautumisesta, mutta minun on vain pakko saada huudettua tämä jonnekin.

En jaksa enää sitä, että en jaksa. Että herään joka aamu loppumattoman väsyneenä. Että hiukseni eivät tunnu palautuvan enää paksuiksi ja kiiltäviksi. Että olen jatkuvasti kiukkuinen ja jokainen päivää porhaltaa muutamassa tunnissa ohi, jolloin herään taas seuraavaan aamuun sekavana. Eilinen 20 minuutin HIIT-treeni oli aivan mahtava ja oli ihanaa huomata, miten paljon paremmassa kunnossa olen verrattuna siihen, kun tein tuon saman treenin viime vuoden tammikuussa. 

Mutta miksi minun oloni on niin kamala? Taisin herätä viime kerran oikeasti kunnolla levänneenä klo 5 aikoihin aamulla ilman herätyskelloa joskus vuonna 2023. Silloin, kun vielä yritin edes jollain tavalla pysytellä RT4:ssa. Löydän toki syitä joillekin oireilleni, mutta edes silloin, kun olen oikeasti syönyt terveellisesti, treenannut ja levännyt riittävästi sekä ollut juomatta, en ole ollut samalla tavalla energinen kuin noina aiempina raakaruoan aikoina. 

En tiedä mitä tehdä ja olen niin loppuun palanut tämän kaiken pohtimisen kanssa. Saarnaan sitä, että kehon toiveet edellä, mutta silti en tällä hetkellä uskalla olla kahta viikkoa RT4:lla, sillä pelkään, että tipun taas ahmimiskierteeseen, koska se on se, mihin olen tottunut. Minun piti aloittaa tuo kokeilu nyt maanantaina, mutta sen sijaan olenkin syönyt aamupalaksi kaksi paahtoleipäpalaa hummuksella ja tofumunakkaalla. 

Täytyisi lopettaa pelkäämästä kaikkea, mutta siitä on tullut tapa... Tapa, joka varmasti pilaa koko loppuelämäni.)