Raw till 4 ━━ yksi suurimmista elämäntapamuutoksistani

Kuva on netistä

Tajusin eilen, että olen horissut RT4-ruokavaliosta jo jonkin aikaa olettaen, että se on yhtä tunnettu ruokavalio tai oikeammin elämäntapa kuin vaikka keto. Vaikka eihän se näin ole. :D Joten tässä tekstissä valotan sitä, miten olen tänä vuonna alkanut syömään ja miten olen kokenut tämän elämäntapamuutoksen!

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Eli raw till 4 tarkoittaa nimensä mukaisesti elämäntapaa, jossa syödään vegaania raakaruokaa päivälliseen asti. (Syökö joku päivällisen jo neljältä? En tiedä, mutta päivällistä tuo numero kuitenkin tarkoittaa. :') ) Raakaruoka tarkoittaa siis ruokaa, jota ei ole kypsennetty yli 46-asteessa eli raakaruoan ei tarvitse varsinaisesti tarkoittaa kylmää ruokaa, kunhan lämpötila ei nouse yli tuon tietyn asteen, jolloin ruoan koostumus alkaa muuttua. Tämä on elämäntapa, jota moni on jo ikuisuuden noudattanut, mutta Freelee that crazy banana girl oli se, joka antoi tälle lyhyen ja ytimekkään nimen. Jotkut ovat edelleen todella käärmeissään siitä, että Freelee pisti rahoiksi elämäntavalla, jollaista he ovat eläneet jo jostain 70-luvulta lähtien, mutta itse olen iloinen, että on jokin nimi, jolla voi etsiä vinkkejä ja kohtalotovereita!

Freelee tuli tunnetuksi siitä, että hän söi (ja osittain syö edelleenkin) yhdellä aterialla tyyliin 20 mangoa tai banaania ja YouTubesta löytyykin liuta kauhistelevia videoita, samoin kokemuksia, joissa RT4:lle lähtenyt henkilö on lihonut yli oman mukavuusalueen. Oma kokemukseni tuosta elämäntavasta on muuttunut todella dramaattisesti siitä, kun elin vain muiden dramaattisten ja klikkauksia tuovien negatiivisten kokemusten perusteella vs kun olin oikeasti lukenut Freeleen kirjan, kuunnellut hänen vastauksiaan näihin kauhisteleviin videoihin ja kokeillut elämäntapaa itse. Alla on muutama Freeleen vastaus juurikin sellaisiin videoihin, jotka itse katsoin ja totesin, etten ikinäkoskaan halua kokeilla tuota elämäntapaa. Ja nyt toivon, että en olisi koskaan nähnyt noita alkuperäisiä videoita tai että Freelee olisi tehnyt omat vastauksensa paljon aiemmin!

 

Niille, jotka eivät ole olleet YouTuben vegaanipiireissä niin Kate Flowers oli yksi suosituimpia raakavegaani-tubettajia ja hän oli myös yksi niistä monista, jotka eivät oikeasti noudattaneet RT4-elämäntapaa, mutta kokivat kuitenkin tarpeelliseksi mainostaa tuon elämäntavan toimimattomuutta. Ah, raakavegaanituben draamavuodet ja etenkin "why I am no longer vegan"-trendi.... :'D Kate tosin on tietääkseni edelleenkin vegaani!

 

Miten siis kuitenkin päädyin siihen, missä olen nyt? Yksinkertaisesti vahingon kautta eli minulla oli tämän vuoden alussa sellainen vaihe, että en yksinkertaisesti halunnut syödä mitään lämmintä ruokaa ja minun teki mieli syödä ainoastaan oikeasti elävää ruokaa. Olin ahtanut sisääni pizzaa, sipsiä, karkkia, jäätelöä ja ties mitä viikkojen ajan ja viimeinen asia, mitä minun teki mieli, oli lämmin, raskas ruoka. Niinpä söin viikon ajan pelkästään raakoja hedelmiä, kasviksia, pähkinöitä ja siemeniä ja join kaura- tai soijajuomaa ruoansulatuselimistöäni parannellessa. Olin odottanut huonoa ja heikkoa oloa, mutta huomasin voivani paremmin kuin koskaan aiemmin ja tuon viikon jälkeen minulle jäi tavaksi syödä aamupalalla vain raakaruokaa. 

Yksin tämä toi jo positiivisen muutoksen mahaongelmiini ja turvotukseen ja kun vaihdoin vielä lounaankin raakaruokaan niin huomasin, miten ihoni alkoi puhdistua ja energiani oli paljon tasaisempaa päivän aikana eikä verensokerini heitellyt niin pahasti. Lisäksi kehoni nestetasapaino normalisoitui ja aiemmin tasaisin väliajoin kokemani ummetus katosi kokonaan. Toki on tärkeää muistaa, että päivän lämpimän aterian tulisi myös olla terveellinen eli omasta kokemuksestani voin kertoa, että se ei auta pätkääkään, mikäli syöt raakaruokaa päivälliseen asti ja sitten vedät joka päivä valmispizzan. :D 

Mutta toisin kuin moni luulee, kuuluu RT4:n ruokapyramidiin itse asiassa myös vegaania valmis-/roskaruoka aina silloin tällöin, koska realistisesti, mikäli aiot noudattaa tätä elämäntapaa koko loppuelämäsi, on hyvin luultavaa, että jossain vaiheessa tulet syöneeksi jotain ei-niin terveellistä!

Joka tapauksessa, valitettavasti nuo hyvät kokemukset eivät riittäneet heti muuttamaan elämäntapaani ihan kokonaan eli kuukausien ajan tasapainoilin eri ruokavalioiden välillä, mistä aiheutuneesta ahdistuksesta ja hämmennyksestä voi täältä blogistanikin lukea. Kuitenkin nuo positiiviset kokemukset olivat kuin kompassin neula, joka johti minut aina samaan lopputulemaan: halusin lopullisesti ryhtyä elämään siten, minkä tiesin olevan minun suuntani ja opiskelinkin jatkuvasti lisää raakaruoasta ja sen vaikutuksista kehoihimme. Uskalluksen puuttuminen oli ehdottomasti isoin syy, minkä takia siirtymävaiheeni on osittain kestänyt tähän viikkoon asti. Olen kuitenkin onnistuneesti noudattanut RT4:ta 95% ajasta jo kuukausien ajan eli enää puuttuu se viimeinen hyppy!

Yksi suurimmista nykyihmisen huolenaiheista tuntuu olevan se, saako henkilö x tarpeeksi proteiinia. Fitnessteollisuus pumppaa jatkuvasti uusia proteiinituotteita markkinoille ja sellaisetkin henkilöt, jotka eivät edes oikeasti tarvitsisi proteiinilisiä, syövät ja juovat niitä. Ja mitä tapahtuu ylimääräiselle proteiinille, jota kehosi ei tarvitse? Se muuttuu rasvaksi. Kehomme tarvitsevat totta kai proteiinia, se on selvää, mutta tämän makron ylikorostuneisuus on välillä jopa hieman huolestuttavaa. Ja oikeastaan onkin aika ironista, että suoranainen proteiiniobsessoituminen nähdään ihan terveeksi, mutta mikäli et halua tunkea tuota prosessoitua teollista ja yleensä aivan turhaa lisää itseesi, niin olet sairas.

Keskivertosuositus proteiinin osalta on 800g/painokg eli esimerkiksi minun tarvitsisi syödä vain noin 46 grammaa proteiinia päivässä! Tällä hetkellä ruokasuunnitelmani sisältää 52,8 grammaa proteiinia eli saan sitä tarpeeksi ja siltikin sen osuus koko makroistani on vain 13%. Toki proteiinin tarve riippuu myös kehotavoitteistasi eli jos haluat olla todella ripped niin saatat tarvita enemmän kuin tuon 800g/kg, mutta joka tapauksessa olen itse todella huolestunut siitä, miten proteiiniobsessoituneita meistä on tullut. Keskivertokansalainen ei todellakaan tarvitse proteiinilisiä, jos muuten syö terveellisesti!

Proteiinirant ohi, kiitos ja kumarrus. :D

 

Kuva on netistä

Vaikka oma siirtymäni tähän elämäntapaan sujui loppujen lopuksi fyysisesti aika kivuttomasti, täytyy huomioida se, että nykyinen ruokavaliosi tulee vaikuttamaan todella paljon siihen, miten helppoa tai vaikeaa siirtymä tulee olemaan! Fyysisten oireiden vähentämiseksi suosittelenkin, että aloitit sitten lihaa ja maitoa sisältävästä tai jo vegaanista ruokavaliosta, niin teet siirtymän yksi ateria kerrallaan. 

Tällöin kehollasi on aikaa esimerkiksi monipuolistaa suolistosi bakteerikantaa, jolloin ruoan pilkkoutuminen on tehokkaampaa eikä se jää tuottamaan kaasua mahaasi, sillä raakaruokaa syödessä, sinun täytyy myös lisätä syötävän ruoan volyymiä! Tämä rauhallinen muutos on mielestäni tärkeää myös pääkropan kannalta: joillekin nopea "fuck this"-tyyppinen elämäntapamuutos toimii, mutta moni meistä tipahtaa nopeasti takaisin entisiin tapoihin, mikäli muutos on liian raju ja nopea. 

Ei vaadi paljoa mielikuvitusta kuvitella, miten sellainen tilanne päättyy, jossa muutat kerralla koko ruokavaliosi, alat kärsiä ummetuksesta/ripulista, mahasi on turvonnut ja kipeä, makunystyräsi ovat tottuneet esimerkiksi isoon määrään lisättyä suolaa, sokeria ja paistorasvaa (esim. oliiviöljy), jolloin RT4-ruoat eivät maistu yhtään millekään ja lisäksi päällesi napsahtaa kauhea työ-/opiskelu-/ihmissuhdestressi. Lisäksi täytyy myös huomioida se, että 1) kaikki eivät vain pidä kaikista hedelmistä ja kasviksista ja 2) kaikki hedelmät ja kasvikset eivät sovi kaikille. 

Esimerkiksi minun täytyy rajoittaa vesimelonin syöntiä, sillä se aiheuttaa ihossani samanlaista sokerista johtuvaa kutinaa ja finnejä kuin perus valkoinen sokerikin. Taatelit taas aiheuttavat minulla lievää refluksiaa eli en voi syödä niitä tyhjään vatsaan ja aamupalalla tyhjään mahaan syöty banaani aiheuttaa jostain syystä lievää pahoinvointia ja refluksiaa, joten syön omat banaanini vasta lounaalla.

RT4 on siis aivan yhtälailla yksilöriippuvainen elämäntapa kuin muutkin ja sinun täytyy olla valmis kokeilemaan, mikä sopii juuri sinun kehollesi! Sanoisin myöskin, että yksi pelottavimpia ja toisaalta vapauttavimpia tajuamisia itselleni on ollut se, että tässä asiassa minun kehoni määrää, mitä suuhuni laitan. Tai noh, meidän kehomme määräävät elämästämme joka tapauksessa, mutta etenkin tällaisessa ruokavalion täysremontissa on osattava kuunnella kehoa ja sen merkkejä! Kehomme ovat oikeasti paljon fiksumpia kuin mitä haluamme ajatella ja suurin syy siihen, miksi kehomme pyytävät epäterveellistä ruokaa, on yksinkertaisesti se, että emme ole antaneet niille tilaisuutta elää puhtaalla ravinnolla. 

Tai miten fiksua se oikeasti onkaan, että kehomme pyytävät meiltä ruokaa, vaikka oikeasti ne tarvitsevat vettä. Kehomme tietävät, että yleensä ruokaillessa tulemme sekä syöneeksi ruokaa, joka sisältää vettä että myöskin juomme sitä, jolloin kehon vedensaanti tulee turvattua. Tämä toki on asia, jonka voit muuttaa eli itse olen esimerkiksi opettanut kehoni pyytämään ihan vain vettä silloin, kun se sitä tarvitsee ja ruokaa, kun se tarvitsee ravintoa. Se, miksi itse pidän kehojemme määräysvaltaa vapauttavana asiana on yksinkertaisesti se, että kun vain annamme kehoillemme oikeaa ravintoa tarpeeksi pitkään, ne eivät pyydä roskaa. 

Kehomme (eli pääosin suolisto ja aivot) eivät pyydä sellaista, jonka olemassaolosta ne eivät yksinkertaisesti tiedä. Tuleeko välillä mielitekoja? Ehdottomasti! Mutta yleensä nuo ovat tunnepohjaisia eivätkä fyysisiä siinä vaiheessa, kun olet vapauttanut kehosi turhasta roskasta tai jos ne ovat fyysisiä, niin kehosi tarvitsee jotain sellaista, jonka saat kyllä terveellisestä lähteestä!

Esimerkiksi edelleen minulle tulee hetkiä, jolloin minun on fyysisesti pakko saada öljyssä olevaa tonnikalaa ja tällöin tiedän, että kehoni kaipaa sekä rasvoja että myös vähän enemmän suolaa. Hiljalleen omaa kehoa lukemaan oppimalla opit myös löytämään terveellisiä korvaavuuksia noille välillä todella hasardeille mieliteoille (en itse esim. voi sietää kalaa eli what? :D). En myöskään olisi tämän vuoden alussa voinut edes kuvitella, että heti viikonloppuna herätessäni minun oikeasti tekee fyysisesti mieli omenoita ja suuni alkaa erittää sylkeä pelkästä ajatuksesta! Mitäh, entäs lämmin puuroannos maapähkinävoilla ja suklaahipuilla ja lisäksi joku vegaani leipäsysteemi? Ei kiitos, minun kroppani haluaa tuoreita hedelmiä. :D

Kuva on netistä

Yleensä raakaruokavaihe on se kaikista vaikein, joten tässä muutama inspiroiva ja informatiivinen video siitä, miten raakaruokailusta voi oikeasti selvitä hengissä ja niistä ruoista voi oikeasti jopa nauttia! :D

Kommentteja ja ajatuksia: I feel you girl! Itse en ole tehnyt smoothieita tai mehuja enää pitkään aikaan, koska jotenkin en vain enää pidä siitä, että joisin ruokani. Lisäksi mehustaminen tuntuu niin turhalta, kun hankkiudut eroon kaikista kunnon kuiduista ja joudut heittämään todella paljon ruokaa biojätteeseen. Eli oma RT4-fiksaukseni on ehdottomasti se, että smoothieiden sijaan syön ne smoothieainekset ihan sellaisessa muodoissa kuin äitimaa on ne meille antanut. :D Tai vaihtoehtoisesti teen namin jäätelöannoksen, joiden reseptejä on tuolla hieman alempana...

Huomiona noista sushirullista tosin se, että kaikki merilevä ei ole raakavegaania ja näissä tuotteissa yleensä lukeekin, että se on paahdettu/roasted! Itse vihaan merilevän makua, joten en valitettavasti osaa antaa vinkkejä siitä, mistä Suomessa saisi kokonaan raakaa merilevää. :/ Myöskään valitettavasti riisipaperia ei voi käyttää korvikkeena, koska sen valmistuksessa taikina paistetaan. Lisäksi voisin kuvitella, että kimchissä saattaa olla jotain kastiketta tai kastikkeessa olevaa ainesosaa, jota on kuumennettu, mutta en ole ihan 100% varma Suomessa olevista merkeistä! Helpointa taitaakin olla se, että teet itse oman kimchisi niin tiedät tasan tarkkaan, mitä se sisältää! :)

Kommentteja ja ajatuksia: En voi sietää kaalia tai selleriä, apua... Eli jos olet niin kuin minä, niin vihermehun/smoothien osalta suosittelen esimerkiksi tätä reseptiä siten, että korvaat sellerin kurkulla!

Kommentteja ja ajatuksia: Banaanijäätelö on oikeasti ehkä yksi parhaimmista ja helpoimmista itsetehdyistä ja terveellisistä jälkiruoista! Banaanijäätelöä voi myös tehdä pakkaseen valmiiksi, jolloin voit tehdä kerralla isomman satsin ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan kaikenlaisia eri makuyhdistelmiä. Oma lempimakuyhdistelmäni on minttu-suklaa eli hienonnan tuoretta minttua ja suklaana käytän tietenkin raakakaakaojauhetta. Mikäli koet, että tarvitset lisää makeutta, niin voit lisätä taateleita tai jopa Steviaa! Mikäli koet, että hunajan käyttäminen ei vie pois vegaanisuuttasi niin myös hunaja on raakaruokaa tai vaihtoehtoisesti, jos koet, että moraalisi kestää sen, että lepakoilta viedään ruoka, niin voit myös käyttää "vegaanihunajaa" eli agavea. :')

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Toivottavasti tässä oli jotain inspiroivaa ja ajatuksia herättävää! Etenkin raakaruokaosuus voi olla välillä todella hankala rasti, kun ruoat sisältävät niin paljon pieniäkin ainesosia, jotka on kuumennettu yli 46-asteen eli esimerkiksi kasvipohjaiset maidot ja perus kasviproteiinijauhe eivät ole raakaruokaa. Enkä edes osaa kuvitella, miten hämmentävää tämä kaikki varmasti on sellaiselle, jonka täytyy ylipäätään aluksi totutella vegaaniuteen! 

Mutta mikä tahansa on mahdollista ja uskon, että se vaivannäkö on todellakin pitkällä tähtäimellä kaiken sen tuskan arvoista! Lisäksi onneksi meillä on internet, josta löytyy suuri määrä neuvoja ja tietoa, vaikka raakaruoan osalta suomalainen tietous onkin todella vajavaista. Toivoisinkin, että esimerkiksi vegaanituotteet.net sisältäisi myös tiedon siitä, onko ruoka/tuote raakavegaania. Ehkä vielä joskus!

En itse usko siihen, että ruokavaliolla voi poistaa kaikki sairaudet, mutta terveen, puhtaalla ravinnolla ruokitun kehon on niin paljon helpompaa pärjätä läpi sairauksien kuin sellaisen kehon, joka on jo valmiiksi esim. maidon takia kroonisessa tulehdustilassa!

Koska tästä tuli näin järkyttävän pitkä teksti (taas vaihteeksi...) niin teen erillisen esimerkkipäivän ruokavaliopostauksen siitä, miten itse olen koostanut RT4-päiväni! :) Eli ensi viikolla on ainakin sellainen postaus tiedossa ja toki, jos on muitakin toiveita, niin saa laittaa kommentteja! Tässä blogissa on nyt marraskuussa käynyt välillä jopa pelottavan paljon porukkaa, mutta totta kai on aivan mahtavaa, että ei tarvitse huudella tyhjyyteen. Muistakaa, että olette kaikki arvokkaita ja jokainen teistä on täällä jotain erityistä syytä varten. ♡ Et ehkä tiedä sitä syytä vielä, mutta kunhan vain pusket eteenpäin, niin tulet huomaamaan sen punaisen langan! 

Hyvää (ainakin Helsingissä lumista) sunnuntaita kaikille!

Tämä viikko

Kuva on netistä

Aamupaino eilen: 57,7 kg

 Suuri wall of text edessä, joten jos et juuri nyt ehdi istahtaa alas ja lukea, niin kannattaa säästää tämä paremmalle ajalle! :D

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Tällä viikolla kyllästyin jotenkin aivan totaalisesti siihen, miten laimea versio itsestäni olen nykyään. Huomaan, että en koe enää innostusta asioihin tai tulevaisuuteeni ja teen kaiken minulle oikeasti tärkeänkin vähän sinne päin. Olen siirtynyt piilottelemaan 60 prosentin taakse, koska jos annan 100 prosenttia ja epäonnistun, en tiedä kestänkö sen pettymyksen. Mutta antamalla 60 prosenttia epäonnistun 100 prosentin varmuudella.

Niinpä tällä viikolla otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin tanssitunneille. En ole tainnut koskaan aiemmin edes kirjoittaa blogimaailmassa siitä millainen tanssitausta minulla on ja miten lajin yhtäkkinen lopettaminen joitakin vuosia sitten on vaikuttanut itseluottamukseeni ja identiteettiini. Aloitin siis 4-vuotiaana esi/satubaletin niin kuin lähes kaikki nuoret tytöt ja jatkoin baletin harrastamista kymmenen vuotiaaksi, jolloin vaihdoin jazziin. 12-vuotiaana kävin sekä tavallisilla jazz-tanssitunneilla että aloin myös käymään kerran viikossa lyyrisen jazzin tunneilla. 

Elin tanssille ja sain kuulla täysin tuntemattomilta ihmisiltä siitä, miten olin aivan varmasti tanssija, koska näytin siltä. Tanssiopettajani loi meistä lajille täysin omistautuneista oman pienemmän ryhmän, jonka kanssa kävimme esiintymässä esimerkiksi yksityistilaisuuksissa ja kouluilla. Tasapainoilin intohimoisen harrastajan ja tulevan alan ammattilaisen välillä ja muistan miettineeni, että voisin oikeasti lähteä opiskelemaan tanssia ja minusta voisi tulla tanssiopettaja. Opettajani näki minussa valtavan potentiaalin ja tästä johtuen lisäsinkin jazzin ja lyyrisen jazzin lisäksi viikkooni vielä yhden nykybaletin tanssitunnin, jotta sain ikään kuin kurottua kaiken tanssillisen osaamiseni pakettiin. 

 

Kuva on netistä

Sitten alkoi tapahtumien vyyhti, jonka päätepiste oli se, että joka ikinen päivä, joka ikinen hetki, ainoa toiveeni ja haluni oli kuolla. Pitkään esitin meneväni tanssitunneille, koska minua harmitti, että vanhempani olivat maksaneet kalliit tunnit enkä halunnut heidän tietävän, etten enää tanssinut kuin ainoastaan silloin tällöin. Pakkasin tunnollisesti tanssikassini neljä kertaa viikossa, menin bussipysäkille odottamaan bussia ja matkustin minne sitten matkustinkaan. Kävelin masentuneena itkien lohduttoman pimeissä metsissä tai Helsingin keskustan vilskeessä, kunnes tiesin, että minun tulisi palata kotiin. 

Kävin kuitenkin aina välillä ikään kuin näyttäytymässä etenkin pitkäaikaisimman opettajani tunneilla, mutta joidenkin kuukausien jälkeen opettajani soitti huolestuneena vanhemmilleni ja kysyi oliko minulla kaikki hyvin. Tällöin ilmoitin vanhemmilleni halusta lopettaa tanssimisen, mutta he sanoivat, että minun piti tosissaan harkita ratkaisuani. Kun pitäydyin kannassani ja kävin vihdoin tanssitunnin alussa ilmoittamassa lopettamisestani opettajalleni, muistan hänen itkeneen ja se oli yksi siihen astisen elämäni kamalimmista päivistä. Tanssin lopettamisen tarkoitus minulle itselleni oli ottaa harteiltani pois jotain sellaista, joissa minun piti jatkuvasti kehittyä ja esiintyä. Mielessäni se, että en saanut enää iloa tanssimisesta ei ollut merkki masennuksesta, vaan minua ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut tanssiminen ja siksi se toi turhaa stressiä. Niinpä lopettamisen oli vain yksinkertaisesti tarkoitus vähentää stressiä.

Se, mitä oikeasti tapahtui oli, että masennukseni ja itsetuhoisuuteni räjähti käsiin saman tien, kun menetin elämäni ainoan pienen intohimon aiheeni ja itseluottamuksen kohottajan. Näin jälkikäteen tätä kaikkea miettiessäni olisin toivonut, että minulle olisi painotettu vaihtoehtona sitä, että olisin vain vähentänyt tanssituntien määrää minimiin sen sijaan, että olisin lopettanut kokonaan. En muista esitettiinkö tuota vaihtoehtoa ollenkaan, mutta ainakaan se ei ollut vanhempieni tai opettajani puolelta mitenkään korostunut vaihtoehto. Tai ehkä he kuuntelivat minua ja ottivat totena sen, että omien sanojeni mukaan halusin lopettaa kokonaan enkä tästä tanssin lopettamisesta syytä ketään muuta kuin 18-vuotiasta itseäni. 

 

Kuva on netistä

Tanssin lopettamisesta kaksi vuotta eteenpäin olivat elämäni hirveimmät vuodet ja noista vuosista puuttuu kokonaisia kuukausia, joista en muista yhtään mitään. En tänä päivänäkään tiedä, miten selvisin noista vuosista. En oikeasti tiedä. Kai siihen oli syynsä ja minulla on jokin tarkoitus olla elossa vielä tänä päivänäkin. Hiljalleen aloin paranemaan ja sain taas otteen elämästäni, mutta jotain puuttui ja vasta vuosien kuluttua ymmärsin, että se puuttuva elementti oli tanssi. Elämäni oli kuitenkin ehtinyt muuttua jo niin paljon, että tanssin aloittaminen uudelleen toi enemmänkin ahdistusta kuin iloista odotusta ja tanssitunteihin sitoutuminen ei tuntunut enää sopivan elämäntyyliini. 

Niinpä tanssi vain jäi. Ja se nakersi jatkuvasti itseluottamustani aiheuttaen suuria identiteettiongelmia, sillä omassa mielessäni olin edelleen tanssija, mutta vuosien tanssimattomuus näkyi tietenkin liikeratojen huonontumisena ja etenkin kankeutumisena. Ryhtini oli huonontunut huomattavasti eikä kukaan enää kommentoinut sitä, että näyttäisin tanssijalta, vaan ihmiset vaikuttivat enemmänkin hämmästyneiltä, kun kerroin vahvasta tanssitaustastani. Vuosi vuodelta kynnys aloittaa uudestaan kasvoi tukahduttaviin mittasuhteisiin, sillä en halunnut kohdata sitä totuutta, miten kauas olin tipahtanut, mutta viimeisen vuoden aikana olen hitaasti ujuttanut tanssia takaisin elämääni.

Ja nykyisen tilan kohtaaminen on ollut vaikeaa. Aluksi onnistuin tanssimaan vain hetken ennen kuin romahdin itkuun ja minusta tuntui siltä, että en enää koskaan tanssisi ja että olin menettänyt kaiken, mitä minulla oli koskaan ollut. Lisäksi tanssin tuominen arkeen toi myös nuo kamalat vuodet takaisin ja se on ehdottomasti ollut yksi syy, miksi viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa ahmin niin paljon. Aika ei todellakaan ole vielä ehtinyt parantaa haavoja, sillä noista pahimmista ajoista on vain joitakin vuosia. Mutta jatkoin jalkojeni upottamista tanssin kylmään veteen ja hiljalleen aloin saada suuria onnistumisia siinä, miten nopeasti kehityin ja kuinka paljon löysin liikkeitä ja kehonhallintaa lihasmuististani. Huomasin tanssijaminän nousevan uudestaan eloon ja se tuntui elämäni suurimmalta kotiinpaluulta.

Kehityksen nopeuttaminen ja näin ollen kunnon tanssitunneille ilmoittautuminen tuli palavaksi haluksi jo viime kuussa, mutta tähän viikkoon asti olen siirtänyt sitä eteenpäin aina uudestaan ja uudestaan. Minulla oli viikkojen ajan kirjanmerkkeihin tallennettuina ne tanssitunnit, joille halusin ilmoittautua, mutta jostai syystä en vain saanut itseäni ottamaan sitä viimeistä askelta. Ennen kuin tällä viikolla maanantaina ja tiistain tanssitunnille meninkin jollain oudolla, uudenlaisella itseluottamuksella enkä edes osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, jolla täytyin tuon tunnin aikana. Kävin toisella tunnilla myös heti torstaina ja tuon tunnin jälkeen sain opettajalta suosituksen siirtyä jo yhtä tasoa korkeammalle, mikä toisaalta yllätti minut, mutta toisaalta olin tästä myös itse samaa mieltä. Joten tässä sitä ollaan: yksi elämäni isoimmista haavoista on vihdoinkin umpeutumassa.

 

Kuva on netistä

Tiistain onnistuminen viritti äärimmilleen myös toisen pitkäaikaisen turhautumiseni: minun täytyy saada taas kiinni korean opiskelusta, sillä en ole edistynyt enää vuoteen ja nyt olen alkanut myös unohtaa oppimaani ja se ärsyttää. Unohtelen arjen sanoja ja lauseiden muodostaminen ei enää käy niin helposti kuin aiemmin, kun pidin aivoni jatkuvasti virittyneenä. Olen tehnyt opiskelusta aivan liian hankalaa ja joustamatonta ja tästä syystä olen tippunut lähes kokonaan niistä tavoista, jotka auttoivat minua oppimaan ja pitämään kielen ajatuksissani. Tällaisia arjen tapoja olivat esimerkiksi sen hetkisen tekemisen tai tehtävälistani selittäminen pääni sisällä tai puoliääneen, samoin kellonaikojen, päivämäärien ja toistojen (salilla tai kotona kuntoilun aikana) ajatteleminen tai ääneen sanominen koreaksi. 

Lisäksi käytin muutamana päivänä viikossa aikaa siihen, että kirjoitin joka päivästä jotain kalenteriini koreaksi ja etenkin tämän huomasin nopeuttaneen oppimistani ja lauseiden muodostamista todella paljon hyvin lyhyessä ajassa! Löysin tuon vinkin YouTubesta ja se oli ehdottomasti yksi parhaimmista vinkeistä, sillä jo muutamassa viikossa huomasin, että olin siirtynyt kirjoittamaan paljon pidempiä ja monimutkaisempia lauseita. Ja edelleenkin osaan teoriassa muodostaa varsin monimutkaisiakin lauseita, mutta se vaatii minulta todella paljon, jotta saan kieliopin kaivettua muistini syövereistä ja lauseen muodostamisen jälkeen olen aivan varma siitä, että se on kieliopillisesti väärin. Huolimatta siitä, että jostain syystä teen todella vähän mitään virheitä, kun kirjoitan koreaksi eli minussa on potentiaalia todella sujuvaksi kielen käyttäjäksi, vaikka en yleensä ole mikään kielinero.

Myös raw till 4:n jonkinlainen feilaaminen tällä viikolla on tuonut ärtymyksen tunteita, vaikka välillä life happens ja senkin täytyisi kai olla ihan okei. Mutta en halua elää notkosta notkoon ja niin moni muukin pystyy kyllä pitämään itsensä siinä ruokavaliossa, mikä heille toimii parhaiten, joten miksi minäkin en siihen pystyisi? Haluanko olla äärimmäiseen täydellisyyteen viety "What I eat in a day"-video? Ehdottomasti ja ehkä minun täytyy vain hyväksyä se ja antaa itselleni lupa tuohon haluun! Tuntuu nimittäin välillä siltä, että ikään kuin annan itselleni jotain ei niin terveellistä ruokaa ihan vain siitä syystä, että niin "kuuluu" tehdä. It's soul food, right? Mutta en minä halua tuollaista väljähtänyttä elämää!

Niinpä olenkin nyt tehnyt itselleni sekä realistisen opiskelusuunnitelman että myöskin hakenut ruokainspiraatiota lempivideoistani ja tehnyt itselleni järkevän ateriasuunnitelman nyt, kun haluan myös urheilla paljon enemmän kuin aiemmin. Olen täyttänyt silmiä ja mieltäni videoilla, joissa juhlahetkien ja elokuvailtojenkin ruokatarjonta on raakaruokaa tai muuten vain todella terveellistä ja haluan samaa minun elämääni - oli se muiden mielestä miten sairasta tahansa. 

Nyt lähdenkin syvää, rauhallista kiitollisuutta tuntien palauttamaan yhden paketin, sitten käyn ruokakaupassa täyttäen jääkaappini täyteen elämällä. Kiitollisena siitä, että olen elossa, kiitollisena kaikista rakkaista ihmisistä ympärilläni. Kiitollisena tanssista ja siitä, että en ole ehtinyt tuhoamaan kehoani lopullisesti, vaan minulla on edelleen mahdollisuus liikkua ja purkaa tunteitani tanssiin. Kiitollisena kaikesta ihanasta, terveellisestä ja kehoani parhaalla mahdollisella tavalla ravitsevasta ruoasta, jota minulla on varaa ostaa. Kiitollisena siitä, että maanantaina saan taas avata työläppärini ja tehdä jotain, mitä en halua tehdä koko elämääni, mutta joka johdattaa minua seuraavaan elämänvaiheeseeni.

 

Kuva on netistä

Painojumituksesta

Kuva on netistä

Aamupaino: 58,2 kg

Ai että tuo paino ottaa pannuun, mutta ei auta muuta kuin puskea eteenpäin ja luottaa siihen, että kyllä se vielä laskee. Olen aivan tuhottoman jäljessä laihdutusaikatauluni kanssa, sillä tässä vaiheessa minun pitäisi jo painaa noin 56.3 kiloa ja tästä johtuen viikonloppuna minun tekikin mieli ruveta kunnon nälkälakkoon. Eläisin vanhalla tutulla 800 kalorin nestemäisella ruokavaliolla itsenäisyyspäivään asti ja sen jälkeen jatkaisin taas. Vähät välittäisin nälästä, kylmästä ja alati laskevasta mielialasta. Ja tänään oikeasti elinkin kahden omenan ja kaurajuomalasillisen voimalla päivälliseen asti, mutta en voi palata tuohon enää, en vain yksinkertaisesti voi.

En pysty katsomaan I:tä silmiin, jos näännytän itseäni enkä minä voi sitten vaatia häneltäkään sitä, että hän ei hairahtuisi samalle polulle. Minun täytyy itsepäisesti pitää kiinni ortoreksian ohuesta verhostani, sillä siten minusta tulee fyysisesti kaikkea sitä, mitä yritän näännytyksellä saavuttaa ja lisäksi pysyn oikeasti mieleltäni (lähes) terveenä, positiivisena ja onnellisena. Tiedän myös, että raw till 4 oikeasti toimii, kunhan vain sitoudun siihen, sillä aina, kun elän niin, painoni laskee automaattisesti ja mieliala pysyy hyvänä. Ja siinä vaiheessa, kun laitan kehooni yhtään mitään epäterveellistä ja/tai eläinkunnan tuotteita sisältävää tai vaihtoehtoisesti, jos syön liian vähän, kehoni alkaa saman tien kapinoimaan. 

Minun täytyy luottaa siihen, että tämä on minun pieni, kapea polkuni. Se on hullutus aivan sama minne katsonkin: ystäviini Suomessa, perheeseeni Italiassa tai I:hin Etelä-Koreassa. Mutta se on minulle tehty polku ja minä vain yksinkertaisesti tiedän, että se on se avain, jota olen niin pitkään yrittänyt löytää. En muita milloin olisin viimeeksi kärsinyt niin vähän mahaongelmista tai turvotuksesta kuin nyt. Kyllä, aamuisin olen kasvoista turvonnut ja joskus olen turvonnut pahemmin kuin toisinaan, mutta tarkoitan keskellä päivää aiemmin tapahtuneita turpoamisia, joissa minulle saattoi kertyä vettä nilkkoihin päivän aikana niin, että sen oikeasti tunsi kävellessä. Ja tämäkin siis silloin, kun söin ihan tavallisen terveellisesti.

Ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin tänä vuonna enkä tällä hetkellä taaskaan tarvitse edes BB- tai CC-voidetta enkä koskaan ajatellut saavuttavani tätä tilaa näin nopeasti! Viime vuonnahan tähän kaikkeen meni lähes puoli vuotta, mutta nyt se on tapahtunut vain muutamassa kuukaudessa (suolistobakteerit, suolistobakteerit, let's go :D). Ei, tämä ei ole aina kaikista helpoin tapa elää. Etenkin, jos haluan syödä päivällisenä perunaa, sillä arkipäivällisiin minun pitäisi valmistaa 2.5-3 kiloa perunaa ja se ehkä kuulostaa helpolta, mutta voi luoja, siihen menee ikuisuus vanhalla, pienellä uunilla. Mutta aina, kun hairahdan johonkin muuhun tapaan olla, elää ja syödä, huomaan, että en vain koe olevani oma itseni ja fyysinen oloni tuntuu itaralta. 

Jatkan siis samaa linjaa ruokailuiden osalta, mutta liikuntaa täytyy lisätä! Kiinnittäydyn vanhan minäni sijasta siihen urheilullisen ja äärimmäisen puhtaasti syövän nuoren naisen identiteettiin. Minulla on lupa syödä, koska syön vain puhtainta mahdollista ruokaa ja liikun päivittäin. Painoni tulee kyllä laskemaan, kunhan jatkan tällä tiellä. 

ps. Asuntoasia edistyy, mutta vielä mikään ei ole 100% varmaa.
Toivon niin kovasti kaiken päättyvän lopulta iloon.

Food Pharmacy osa 2

Vihdoinkin! Osa 1 löytyy täältä eli jos et ole lukenut sitä vielä, niin suosittelen! :) Jatketaan siis neljännestä kappaleesta ja edelleen huomautuksena, että kursivoidut osat ovat omia lisäyksiäni, jotka tulivat mieleen tekstiä lukiessa!

 ────────────────────────

4. Tervetuloa tulehduksia ehkäisevään keittiöön

 

4.2. Muutu ravintoarvometsästäjäksi

• Sokerillisten ruokien lisäksi on olemassa ruokia, joita voi kutsua nimellä sokeria simuloivia ruokia eli ruokia, joiden glykeeminen indeksi on korkea ja joiden kuidun, antioksidanttien, vitamiinien ja mineraalien määrä on alhainen
• Tällaisia ruokia ovat esimerkiksi leipä, pasta, pizza ja riisi
• Pastasta ja riisistä voisi sanoa sen, että myös niiden laatu vaikuttaa glykeemiseen indeksiin aika paljonkin eli esimerkiksi tutkimusteni mukaan riisin GI vaihtelee suurin piirtein 40-100 välillä. Pastan keskimääräinen GI taas on pienempi kuin se luku (69), jota isommat luvut ovat korkean GI:n ruoka-aineita. Vastaavasti perus kaurapuuron GI on lähes 80. Mutta lisää tästä kaikesta on alapuolella eli jatketaan! :D
  
• Sokeria simuloivat ruoat ovat siis samanlaisia kuin sokerilliset ruoatkin eli 1) ne sisältävät hyvin vähän ravintoaineita ja 2) ne vaikuttavat verensokeriimme samalla tavalla kuin tavallinen sokeri
• Tällaiset ruoat sisältävät paljon hiilihydraatteja, jotka muuttuvat kehoissamme glukoosiksi ja vaikka kehomme tarvitsevat kyllä glukoosia, niin suurissa määrissä glukoosi nostaa verensokeriamme ja korkea verensokeri johtaa kehon tulehdustilaan
• Hiilihydraatin glykeeminen indeksi määrää sen, miten nopeasti ja korkealle verensokeri nousee
• GI lasketaan siten, miten nopeasti tietyn ruoka-aineen hiilihydraatit nostavat verensokeria
• Kun syömme sokeria simuloivia ruokia, kehomme alkaa pumpata paljon insuliinia, jotta kehon verensokeritaso laskee
  
• Tämä kohonnut verensokeri yhdistettynä siihen, että paksusuolemme hyvät bakteerit eivät saa ravintoa, johtaa tulehdukseen
• Kun kehomme eivät pysty polttamaan kaikkea sokeria se luonnollisesti varastoituu rasvasoluihin
• Tästä tuli mieleen pieni fun fact eli tiesitkö, että vaikka laihtuisit 150 kilosta 50 kiloon niin rasvasolujesi määrä ei muutu? Rasvasoluja syntyy lisää, kun aiemmin olemassa olevat ovat "täyttyneet", mutta kerran synnyttyään rasvasolut eivät enää katoa, ne ainoastaan pienenevät!
• Samoin kuin korkean sokerin ruokienkin kanssa niin sokeria simuloivat ruoat tekevät meidät nälkäisiksi, sillä nopean verensokerin nousun jälkeen verensokeri myöskin laskee nopeasti
• Esimerkiksi raakojen vihannesten hajoaminen suolistossa alkaa tapahtua vasta noin puolentoista tunnin jälkeen syömisestä ja vihannekset ovat kokonaan sulaneet noin viidessä tunnissa
• Insuliini on kehomme rasvan varastointihormoni, joten voi vain kuvitella, mitä se aiheuttaa kehoissamme, kun sokeri ja sokeria simuloivat ruoat nostavat insuliiniamme ja lisäksi verensokerin heittelyiden takia syömme huonosti ja epäterveellisiä ruokia!

  

Katso iso kuva täältä

• Nykyään puhutaan todella paljon vähähiilihydraattisista ruoista ja monet pelkäävätkin hiilareita
• Hiilihydraattipitoinen ruoka ei kuitenkaan ole sama asia kuin sokeria simuloiva ruoka eli tutkimuksetkin osoittavat, että kasvispitoinen ruokavalio edistää terveyttä, vaikka kasvikset ovatkin pääosin hiilihydraattia
• Mutta koska kasvikset sisältävät paljon kuitua ja hiilihydraatit ovat kuidun sisällä, niin kasvisten kaikki ravintosisältö ehtii paksusuoleen ennen kuin se alkaa imeytyä ja täten ruokkii hyviä suolistobakteerejamme
• Kirjan kirjoittajat painottavatkin paljon sitä, että yksistään GI ei kerro siitä, että jokin ruoka-aine on huono tai hyvä terveydellemme eli täytyy ottaa myös huomioon koko ruoan sisältö ja näiden mittasuhteet toisiinsa!
  
• Kun valitset hyvän ravintosisällön ruokia tulet yleensä automaattisesti valinneeksi myös alhaisen GI:n ruokia, mutta on olemassa myös ravintoköyhiä ruokia, joissa on alhainen GI, joten ruokia valitessa täytyy ottaa huomioon useampia seikkoja eikä tuijottaa vain yhtä asiaa!
• Itse asiassa löysin Wikipediasta, että fruktoosin GI on vain 15, joten eipä näissä GI:seissä aina ole mitään järjellä pääteltävää logiikkaa. :D
  
• Ruoan lämmittäminen saattaa muuttaa ruoka-aineiden rakennetta niin, että niiden sisältämä glukoosi ei enää olekaan kuidun sisällä ja näin ollen ravintoaineet eivät ehdi paksusuoleen
• Esimerkkinä: peruna kuuluu sokeria simuloiviin ruokiin, mutta...
• Peruna sisältää myös kuitua nimeltä resistentti/kestävä tärkkelys, joka on yksi tärkeimmistä aineista hyvälle bakteerikannalle
• Kuitenkin tämä kestävä tärkkelys muuttuu sokeriksi, kun perunat (ja myös muut juurekset) kypsennemään. Tämän ongelman ratkaisu on simppeli: anna perunan tai muun juureksen jäähtyä ennen kuin syöt sen! Jäähtyminen muuttaa juureksen sokerin takaisin kestäväksi tärkkelykseksi
  
• Tähän kohtaan ei voi sanoa muuta kuin sen, että vaikka en ymmärräkään paljoakaan kemiasta tai molekyyleistä ja muista niin tämä ruokien rakenteen muuttuminen ja sen vaikutus meidän kehoihimme on ehdottomasti yksi lempi jutuistani ruokaan liittyen!
• Ja myös sen, että olenko ainoa, jonka mielestä peruna on aivan tajuttoman hyvää kylmänä? :D
  
• Miten valita ruokasi?
  1. Syö niin paljon prosessoimattomia ja täysjyväruokia kuin mahdollista, sillä niissä on yleensä luonnostaan alhainen GI
  2. Sinun ei tarvitse poistaa jotain ruoka-ainetta sen takia, että siinä on korkea GI-taso eli muista katsoa ruoan kokonaista ravintosisältöä (eli kuinka paljon siinä on esim. kuitua)
  3. Rasvat ja kuitu laskevat koko aterian GI-tasoa
  
   

 

──────────────────────── 

Katso iso kuva täältä

4.3. Ahmi kasviksia 

• Kasviksissa on kaikkea sitä, mitä hyvät suolistobakteerimme tarvitsevat: vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja ja kuitua
• Ne pitävät verensokerin vakaana ja niiden pH-arvo on suolistollemme hyvä
• Tästä tulee mieleen tämä nykyinen ihmeellinen trendi juoda tietyn pH-arvon vettä, mikä on typerää, koska kehomme muuntaa kaiken syömämme ja juomamme sopivan pH:n tasoiseksi. Joten "vääränlaisen" pH-arvon veden juominen vain hankaloittaa kehon toimia, kun sen täytyy ensiksi muuntaa pH sopivaksi.
• Kasvisten kuitu on keholle vaikeaa sulateltavaa ja tästä syystä se ehtii matkata paksusuoleen. Lisäksi kasvisten kuitu sitoo itseensä sen sisältämät antioksidantit, vitamiinit ja mineraalit, jolloin myös nämä pääset matkaamaan paksusuoleen asti
  
• Kuitua tulisi saada 25-35 grammaa päivässä ja kuidun imeytyminen heikkenee vanhetessaan, mikäli henkilö ei saa tarpeeksi paljon kuitua 
• Mikäli suolisto ei saa tarpeeksi kuitua niin se yksinkertaisesti menettää kaikki kuituja hajottavat bakteeri
• Kuidun määrää tulee lisätä ruokavalioon hitaasti, jotta suoliston bakteerikanta ehtii mukautua ja vältyt suurimmilta mahaongelmilta
• Lisää samalla myös aterioiden yhteydessä juotavan veden määrää, sillä kuitu sitoo nestettä ja mikäli mahassasi ei ole ns. ylimääräistä vettä, saatat kokea suurta mahakipua
  
• Mikäli edelleen koet kipua ja liiallista turvotusta, voi kyseessä olla myös IBS
• Itse epäilin itselläni olleen IBS joitakin vuosia sitten, mutta nykyään, kun syön pääosin kasviksia niin olen huomannut, että nuo aiemmat IBS-oireet ovat kadonneet kokonaan silloinkin, kun syön jotain ei niin terveellistä ja suolistoa ravitsevaa. Eli voi olla, että minun suolistolla vain kesti todella pitkään sopeutua kuiturikkaaseen ruokavalioon vaikka yleensä bakteerien pitäisi uusiutua muutaman viikon välein!
  
• Kuitua on kahdenlaista: liukenemattomia ja liukenevia
• Liukenevat kuidut auttavat pitämään verensokerin tasaisena vaikka söisitkin korkean GI:n ruoka-aineita
• Kun liukeneva kuitu sekoittuu veteen, se muodostaa geelin syömämme ruoan ympärille ja tämä auttaa ulosteen muodostumista 
• Liukenemattomat kuidut taas toimivat ikään kuin sieninä, jotka imevät kehossa olevia myrkkyjä itseensä ja poistavat niitä kehosta
  
• Hyviä liukunevien kuitujen lähteitä ovat kauraleseet, marjat, hedelmät, vihannekset, linssit, kikherneet, viikunat, auringonkukan siemenet, pavut, pellavan siemenet ja seesamin siemenet
• Hyviä liukenemattomien kuitujen lähteitä: lehtivihannekset, täysjyväruoat ja monien pähkinöiden ja siementen kuoret 

 

Katso iso kuva täältä

  ──────────────────────── 

Ehkä tässä on riittävästi asiaa tähän postaukseen! En ehtinyt tuon 4.3. osan loppuun asti, mutta tuo onkin ilmeisesti kirjan pisin osuus, joten jatkan seuraavassa osassa asiaa kasviksista. :D

Beautiful, Dirty, Rich

Kuva on omani

ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 
ʟᴀᴅʏ ɢᴀɢᴀ - ʟᴏᴠᴇɢᴀᴍᴇ
1:35 ────❍──── 3:37
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Voihan helvetti, mistä edes aloitan.......

Perjantaiksi matkustin aurinkoiseen Firenzeen ja tein viimeiset työtuntini läppärillä junassa. Perillä tapasin nuorimmaiset serkuistani, vaihdoin päälle satiinisen mekkoni (sen the mekon, joka jokaisella nuorella naisella täytyy olla) ja lähdin serkkujeni mukana kohti Firenzen iltaa ja yötä. Olin kaikesta huolimatta ajatellut, että juon vain muutaman lasin valkkaria ja menen ajoissa nukkumaan, mutta siinä vaiheessa, kun katsoin auringon laskevan rakkaan Firenzeni ylle ja joku laittoi soimaan koko Lady Gagan Fame-albumin tiesin et mie flippaan ja peto oli irti. :')

Nukkumaan tuli kuitenkin mentyä peräti ennen puoltayötä, mutta ei ennen kuin isäni soitti ja sanoi, että nyt olisi todella tärkeää olla viimeistään sunnuntaina Helsingissä, koska tällaisia asuntoja on harvoin myynnissä. "Ja sähän rakastat sitä sun Töölöäs, etkös?" Tuolla samaisella hetkellä sanoin L:lle naisten vessassa, että hei, mun täytyy varata lennot Helsinkiin ja voi paska, niinhän me italiattaret varattiinkin. Varattiin lennot lauantaiaamulle, mikä vaikutti todella hyvältä idealta sillä hetkellä, painelin huuliini lisää punaa, otin tahmaisen punaviinilasini ja lähdimme takaisin privaatille tanssilattiallemme keskelle hotellin juhlatilaa. 

Alkuillasta sain kuulla serkkujeni kavereilta kaikenlaista I:stä. Ai se on aasialainen, sen penis on varmaan tosi pieni, onneks sillä on rahaa, hehheh. Ai se on korealainen, gotta stay on trend, yellow fever, ayy. Ja minä katson heitä enkä tiedä mitä sanoa, koska en halua enää ikinä rikkoutua tuhanneksi palaseksi muistellessani sitä, että vielä 2018 I:n ystävät kävivät katsomassa häntä hänen huoneessaan keskellä yötä, jotta he pystyivät pitämään huolta siitä, että hän ei ehtinyt tappaa itseään. Heillä oli kirjaimellisesti vuorot tähän. Pitääkseen minun rakkaani hengissä ja joka ikinen aamu pelkäsin silti, että tästä vartioinnista huolimatta häntä ei enää olisi. 

Joten minulle on aivan saakelin sama hänen peniksensä koko, jossa nyt ei edes ole yhtään mitään valittamista. Mutta oli miten oli, minulle tärkeintä on se, että hän on elossa, hän on rakas, hän on enemmän kuin olisin koskaan voinut pyytää elämääni. Minun prioriteettini on se, että hän voi mennä nukkumaan ajatellen, että se sumuinen itsetuhon verho, jonka läpi hän työntyi, oli sen arvoista ja minua ahdistaa se, että siinä, missä itse näen kaikella tapaa kauniin hymyileväisen ja hyväsydämisen, empaattisen miehen, muut näkevät kuvitellun peniksen koon. Sitäkö hän on oikeasti teille?!

"No, mut hyvä et sillä on rahaa!" Mikä vitun raha. Ja mikä vitun trendi. Minua ei ole koskaan kiinnostanut millä kielellä musiikini on, kunhan siinä on jotain mihin voin samaistua. Tässäkö me olemme, edelleen näin ahtaina? Me eurooppalaiset, muka jotain enemmän kuin jenkit tai muu maailma on, mutta silti iskemässä paskaa niskaan, jos joku ei tee musiikkia englanniksi, espanjaksi tai italiaksi. Serkkuni katsovat minua anteeksi pyydellen ja jotenkin se lämmittää minua, että miespuoleiset serkkuni ovat ne, jotka puolustavat minua ja I:tä eniten ja ymmärrän miksi. Niin paljon puhutaan siitä, miten ei saa arvostella naisten rintojen muotoja ja naisten sitä ja tätä ja tuota. Mutta miehet ovat lihatiskillä vapaata ja heistä saa sanoa ihan mitä tahansa.

Alkuillan typeristä kommenteista huolimatta perjantai oli ihana, jumalainen ja kimalteleva juuri oikeassa seurassa. Juuri niiden, joiden tiedän ymmärtävän minua. 

 

Kuva on omani

ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 
ᴛᴡɪᴄᴇ - ᴛʀᴏᴜʙʟᴇ
2:56──────❍── 3:36
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Lauantaiaamu. Kaikesta edellisenä iltana nautitusta alkoholista huolimatta herään todella virkeänä, mutta kun sanon, että tästä se alamäki vasta alkoi niin en todellakaan valehtele... Olin Helsingissä aamupäivästä ja kävin katsomassa asuntoa, jonka suhteen pidän sormeni ristissä, sillä tässä on vielä joitakin mutkia matkassa! Asuntovisiitin jälkeen kävin myöhäisellä lounaalla isäni kanssa ja valkoviini potkaisi minut taas juhlatuulelle. 

Lounaan jälkeen juoksinkin tapaamaan ystäviäni ja loppujen lopuksi lauantaina tuli syötyä vain tuo lounas sekä 150 gramman kaurasipsipussi ja kaikki muut päivän kalorit tulivat alkoholista. Nukkumaan menin taas ihan hyvissä ajoin yhdeksän aikoihin ja sunnuntaihin heräsin edelleen virkeänä. Kävin hieman yli tunnin aamukävelyllä ja valmistauduin isänpäiväbrunssille, jonka aikana nautittu alkoholi.... No, tiedätte ehkä mihin tämä on menossa. Siinä vaiheessa, kun aurinko jo teki laskua puoli viiden aikoihin, minä kipitin rutiininomaisesti Hernesaareen juhlimaan ja nukkumaan kaaduin taas yhdeksän aikoihin. Sunnuntaina en loppujen lopuksi syönyt muuta kuin salaatin sekä hieman pestopastaa ja illalla yrittäessäni nukahtaa maailman pyöriessä ja keinuessa kaduin kaikkea ja pelkäsin oksentavani. 

Tähän viikkoon olen herännyt yllättävän hyvissä voimissa ottaen huomioon, että perjantaista sunnuntaihin elin pääasiassa alkoholilla, mutta ei saakeli, ei enää ikinä, kiitos! Odotan tällä viikolla suuria mielialanvaihteluita, koska tiedän alkoholin sotkevan hormonitoimintaani ja lisäksi tämä sotkee hetkellisesti kehoni nestetasapainon eli paino voi olla aivan mitä sattuu koko viikon ajan. Pakko myös vaihtaa tämän viikon lauantain suunnitelma alkoholittomaan muotoon, koska en halua enää tänä vuonna juoda ollenkaan. 

Väsyttää aivan hulluna ja olo on todella epätodellinen, joten teen tänään poikkeuksellisen lyhyen työpäivän. Luultavasti myös iltapäiväksi suunniteltu hikitreeni ei tule onnistumaan ja miten paljon vihaankaan tätä ahdasta loukkua, johon alkoholi minut tiputtaa! Tästä eteenpäin jatkan siis holitonta linjaani ja onneksi myös ystäväni ovat samaa mieltä, joten typeriä houkutuksia ei pitäisi enää tulla. 

Että sellainen viikonloppu takana.... Kiitos teille ihanille, jotka olette kommentoineet! Vastaan teille varmaankin vasta huomenna. Tänään yritän vain selviytyä.

Viikonlopusta viisastuneena

Kuva on omani

Paino: 59,6 kg (argh, menkkapaino)

Viime viikolla huomasin, miten nopeasti tipahdan kaikesta kärryiltä, jos jätän asioita tekemättä. Viikonloppunakin lauantai meni aika tavalla vain ollessa eikä edes järkevällä tavalla ollessa, vaan aivottomasti videoita ja reelsejä tuijotellessa. Sunnuntaina en sitten ehtinytkään tekemään kaikkea, mitä olin viime viikolla suunnitellut tekeväni ja nyt asiat taas roikkuvat. Osa asioista ei edes ole mitenkään erityisen isoja eli esimerkiksi korjaa jonkun vaatteen resori tai ompele uusi nappi, setvi uusi verokortti ja tilaa uudet lenkkarit.

Mutta silti ärsyttää, kun noita jää roikkumaan viikosta toiseen ja uskon myös yhden väsymyksen syyn olevan puhtaasti se jatkuvasti pullollaan oleva tekemättömien asioiden lista, johon tulee koko ajan lisää tehtävää ja joka huhuilee taka-alalla vaikka miten yritän sitä vaientaa. Tehtäväksi siis myös lasken esimerkiksi jonkun elokuvan katsomisen tai kirjan aloittamisen/loppuun lukemisen eli siihen kuuluu myös rentoutumiseen tähtääviä asioita, mutta noitakaan en välttämättä saa tehtyä, kun käytän aikaani aivan muihin asioihin. Tehtävälistalla on myös Food Pharmacyn jatkaminen ja osa kakkosen kirjoittaminen tänne ja myös mitä syön päivässä tyyppinen postaus, joten blogisisältöäkin jää uupumaan, kun laiskottelen.

Kun pysähdyn ja mietin, mitä oikeasti elämältäni haluan ja mietin, miten saavutan nuo asiat, saan lähes aina samat vastaukset, joita sitten vertaan siihen listaan, miten aikaani käytän. Suosittelen muuten, jos et ole koskaan kokeillut, että pidät esim. viikon ajan kirjaa siitä, miten käytät aikaasi. Valitse jokin mahdollisimman helppo tapa pitää kirjaa, jotta et ehdi ajatella liikaa sitä, mitä olet tekemässä tai tulossa tekemään, jolloin tämä kirjanpito ei vääristy, koska ehdit ajatella liikaa tekemiäsi ja muuttamaan käyttäytymistäsi.

Itselleni tuo lista oli aikamoinen shokki ja näytti hyvin selvästi, miten paljon käytin aikaani aivan turhaan haahuiluun, samojen asioiden tarkisteluun sekä asioiden puoliväliin tekemiseen ja myöhemmin niiden  loppuun jatkamiseen, kun olisin voinut olla 10 minuutissa valmis noiden juttujen kanssa jo silloin ensimmäisellä kerralla. Lisäksi sellaiset asiat, joita itse pidin kauhean isoina riesoina (esimerkiksi viikkosiivous) eivät oikeasti edes vieneet ajallisesti yhtään niin paljoa kuin miltä se tuntuu. Laiskemman viikon lisäksi pidin samanlaista kirjaa kunnon tehoviikolla ja huomasin, että esimerkiksi viikkosiivoamiseen meni peräti tuplasti vähemmän aikaa, kun olin joka päivä pitänyt kotini puhtaana. Eli pienillä päivittäisillä teoilla sain pidettyä isommatkin tehtävät minimaalisesti aikaa vievinä.

Kuva on omani

Pitääkö välillä olla kunnon löllöttelypäiviä? Ehdottomasti! Voiko niitä pitää silloin, kun on oikeasti tekemistä? Ei mielellään. Omat löllöttelysunnuntaini saattavat siis olla sitä, että oikeasti vain vaellan internetin foorumeilta toiselle lähes koko päivän enkä edes käytä 5 minuuttia astioiden tiskaamiseen, jolloin tuo 5 minuuttia tekemistä tietenkin siirtyy maanantaille, kun on muutenkin tehtävää ja työ vie ison osan päivästä. Mitä järkeä?!

Tämä löllyttelyasia ja siihen kasvanut ärtymys on ruoan ja liikunnan lisäksi yksi iso teema identiteetin muutoksen saralla. Aiempi minä vilpittömästi nautti tuosta foorumihaahuilusta ja myös lähipiirini on aina sanonut sitä, että kyllä ihmisen pitää voida viikonloppuna vain olla ja olla tekemättä yhtään mitään muuta kuin ehkä aamukävely ja perus imurointi! Mutta viimeisten vuosien aikana olen huomannut, että minulle rentoutumista ei tuokaan enää tuollainen passiivinen oleminen, vaan se, että saan nähdä puhtaan kodin, tiedän, että kaapit ovat järjestyksessä, tehtävälistani pienenee ja pääsen aloittamaan uuden viikon oikeasti ns. puhtaalta pöydältä.

Olen pitkään pitänyt tällaista sairaana ja samaa olen kuullut etenkin niiltä ex-ystäviltä, joiden kanssa en enää ole pahemmin tekemisissä. He ovat heitelleet OCD-diagnooseja, vaikka ei minua ahdista se, että tiskit on tiskaamatta. Se vain ärsyttää ja joskus ne pitää tiskata kuitenkin, joten mieluummin teen sen tässä vaiheessa, kun tiskattavana on oikeasti vain ne pari lasia, yksi lusikka ja kaksi lautasta. Minun rentoutumiseni tulee sen kautta, että saan tehdä asioita rauhassa eikä kauhealla kiireellä, ärsyyntyneenä, kun ne ovat jääneet roikkumaan ja sitten ne on vain pakko saada tehtyä kaiken muun arjen pyörittämisen keskellä.

Loppujen lopuksi kun nuo asiat eivät edes vie paljoa aikaa. Miten nopeasti puhdistaa vedellä kylpyhuoneen lavuaarin pinnan ja hanan kerran päivässä, jolloin ne pysyvät koko viikon puhtaina eikä niitä tarvitse jynssätä viikkosiivouksen aikana. Tai miten nopeasti laitat vaatteet takaisin vaatekaappiin tai pyykkikoriin sen sijaan, että kerrytät vaatekasaa koko viikon ja sitten vasta teet asialle jotain. Miten nopeasti laitat sakset heti paikoilleen tai perkaat postit läpi saman tien etkä jätä kasaa kasvamaan eteisen pöydälle. Olkoon tämä sitten sairautta joillekin, mutta minulle tämä on arjen hallintaa, jonka kautta myös oikeaan rentoutumiseen jää enemmän aikaa! Lisäksi tietenkin mielessäni on jo se, että minun täytyy osata hoitaa arkea mahdollisimman tehokkaasti siinä vaiheessa, kun minä ja I perustamme vihdoinkin perheen, koska jos en pärjää edes itseni kanssa niin miten ihmeessä pärjäisin aviomiehen ja lasten arjen pyörittämisessä!

Tällä viikolla olenkin jättänyt kännykkäajan minimiin ja huomaan myös, että olen paljon energisempi. Liikuttuakin on tullut oikein kunnolla sekä eilen että toissapäivänä ja tällä hetkellä lihakset ovat peräti hieman kipeät, mitä en olekaan hetkeen tuntenut! Liikunnan suhteen uusia tuulia on tulossa, mutta kirjoitan niistä joskus toiste enemmän, kun tämä teksti uhkaa taas paisua. Syönyt olen edelleen sillä samalla kaavalla paitsi, että olen nostanut lounaan määrää ja tälle viikolle vaihdoin pasta-annokset riisiin ja seitaniin. Toivonkin siis, että tämän menkkaturvotuksen alla on pienenevä keho, jonka näen tämän viikon lopulla!

Kehokuvia ja menneisyyden haamuja

Aamupaino: 57,1 kg

 

Paino on sahannut koko viikon 57,3-57,6 kilon välillä ja se on ollut todella turhauttavaa, mutta onneksi nyt se hilautui edes hieman alemmas. Uskon painoni olevan todellisuudessa hieman pienempi, koska yleensä odotan jonkun aikaa aamuturvotuksen poistumista ennen kuin käyn vaa'alla, mutta tänään nälkä raastoi niin kovana, että minun oli pakko käydä vaa'alla jo lähes herättyäni. 

Eilinen oli ensimmäinen päivä tällä viikolla, kun oikeasti urheilin, sillä torstainakin olin edelleen niin väsynyt, että en jaksanut. Eilen kuitenkin pakotin itseni reippaalle kävelylle, söin terveellisen päivällisen ja menin nukkumaan niin, että nukahdin arviolta reippaasti ennen puolta yhdeksää. Nukuin todella syvää unta lähes viiteen asti eli sain nukuttua melkein yhdeksän tuntia ja se teki todella hyvää!

Tässä alhaalla muutama tämän aamuinen body check. Ylämahani on jo muotoutunut omaan silmääni kauniiksi ja siroksi, mutta alamahaa täytyy ehdottomasti kiinteyttää! Kuvissa ei näy se pehmeä taikina, jota alavatsani on eli kyllä sen vain näkee ja tuntee, että painoilla ei ole treenattu hetkeen.  

 

 

Mutta vieläkin kamalammalta näyttää takamukseni, joka muistuttaa tällä hetkellä enemmänkin 60-vuotiaan toimistokököttäjän peppua kuin parikymppisen näennäisen urheilullisen nuoren naisen takamusta. Tuossa vasemman puolimmaisessa kuvassa näkyy juurikin se tyhjyys, jota takalistoni kumisee tällä hetkellä eli yläpepussa on tuollainen kokonaan lihaksista tyhjä kohta. Syviä pakaralihaksia täytyy siis alkaa treenaamaan oikein huolella, jotta saan tuohon roikkuvaan selluliittikasaan oikeita naisellisia muotoja eikä sitä "laiskojen naisellisuutta" eli puhdasta ihraa. Sanomattakin selvää, että lihasten puutteen takia koko peppu on on kuin ohutta, vetistä taikinaa eli ei hyvä ollenkaan. :(

 

Tänään mieliala on ollut todella outo heti herättyäni. Jollain oudolla tapaa en koe olevani oma itseni tällä hetkellä ja tämä on vieras ja omituinen tunne kokea juuri Italiassa, jonne olen tähän mennessä nimenomaan tullut palaamaan juurilleni. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ne samat rakennuspalikat, jotka olen aiemmin tullut kokoamaan tänne, eivät yhtäkkiä sovikaan enää toisiinsa ja tuijotan tuota palikkakasaa hämmentyneenä. Tämä hämmennys taas pudottaa minut tyhjyyteen, sillä en saakaan yhtäkkiä korvattua tyhjää tilaa ja hiljaisuutta jollain tutulla, vaan olen pakotettu istumaan hiljaa ei-kenenkään maalla. Ja ehkä se on juuri se, mitä minun täytyy nyt kokea: epämukavaa tyhjyyttä, joka sitten hiljalleen tai nopeasti täyttyy sellaisilla asioilla, joita oikeasti haluan elämääni. 

Ehkä minun täytyy nyt vain uskaltaa istua hiljaa tässä uudenlaisessa tyhjyydessä ja oppia nauttimaan siitä, sillä uskon yhden syyn tähän outoon tunteeseen olevan se, että tajusin oikeasti eilen sen, miten suunnattoman paljon elämiseni ja suhteeni ruokaan on muuttunut! Vaikka tämä viikko onkin ollut yksi raskaimmista viikoista hetkeen, niin mielessäni ei silti ole edes käynyt se, että olisin töiden jälkeen tai jopa niiden aikana lähtenyt hakemaan hetkellistä hyvää oloa ruoasta, vaan olen kiltisti syönyt oman terveellisen suunnitelmani mukaisesti.

Eilen kaupassa tosin hetkellisesti mieleeni tuli ajatus ottaa myös joku pieni sipsipussi, mutta tuokin ajatus tuntui lähinnä opitulta automaatiolta, joka tuli esiin juuri tietyllä käytävällä, tietyssä kohdassa, sillä ajatusta vastaan ei edes tarvinnut taistella. Totesin vain mielessäni "täh?" ja jatkoin matkaani kohti kassaa täysjyväpastapussi ja proteiinivanukas sylissäni. Olen edellisen kerran painanut niin vähän kuin nyt 19.8.2021 ja teen kaikkeni, että en pilaa tätä matkaani ahdistumalla siitä olenko muuttunut liikaa tai hyväksytäänkö minun elämäntapani! Taidan olla jo paljon pidemmällä matkassani kuin miltä minusta usein tuntuu, joten en edes halua tietää, miten syvälle masennukseen ja itsevihaan tippuisin nyt, jos lopettaisin ja palaisin vanhoihin huonoihin tapoihini. 

 

Kuva on netistä
Muistin juuri, että katsoin eilen myös erään keikan ja yksi laulu toi tunteeni pintaan, sillä mieleni täyttyi niin monen kesän muistoista entisessä ystäväporukassani. Muistoja siitä, miten joskus 2018 laskin kirjaimellisesti minuutteja siihen, että saisin lähteä töistä, käydä kotona vaihtamassa vaatteet, meikata kevyesti ja istahtaa Esplanadille ystävieni kanssa jo ennen puoli neljää iltapäivällä. Hyvät pohjat saatuamme suuntasimme vaatekauppojen kautta kotiini korkkaamaan kylmän proseccopullon ja istuimme jonkun aikaa luonani ennen kuin siirryimme taas ulos. Musiikkia, tanssimista, pelkästään kävelemistä ympäri kesäistä Helsinkiä, uusiin ihmisiin tutustumista, ikuiselta tuntuva aurinko ja lämpö iholla, hyvännäköisiä herrasmiehiä, jotka hommasivat koko porukalle yhteiseksi kolmen litran vodkapullon ja lantrikset...

Niin, aika ennen I:tä. Tai ehkä ennemminkin aika ennen kuin tajusin, että välillämme oli jotain paljon enemmän kuin olin edes osannut odottaa. Yksin tämä herättää minut aina siihen, että vaikka välillä nuo retrofiltteröidyt muistot palaavatkin ja huomaan kaipaavani menneitä, minulta puuttuisi niin niin kovin paljon, jos palaisin vanhaan. 

Silti eilen mieleeni tuli ajatus siitä olisinko kuitenkin onnellisempi, jos en olisi muuttunut niin paljoa. Jos joisin edelleen miehiä pöydän alle enkä välittäisi niin paljoa siitä, millaisella energialla täytän ympäristöni tai mitä puhun muista ihmisistä. Olisinko onnellisempi, jos en katsoisi niin tarkkaan, mihin käytän aikaani ja energiaani tai välittäisi niin paljoa terveydestäni tai siitä, että olen ajoissa nukkumassa. Olisinko onnellisempi, jos voisin edelleen hyvällä omallatunnolla käyttää koko sunnuntain Simsin pelaamiseen eikä minulle tulisi tunne siitä, että olen heittänyt yhden kokonaisen päivän hukkaan. Olisinko onnellisempi, jos elämäni taustamusiikki olisi Travelin sijaan edelleen Break Up tai BOOM ja haluaisin, että basson täytyy sattua, muuten se ei ole oikeaa musiikkia.

Olisinko onnellisempi, jos vieläkin syynäisin joka ikisen kulma ja sentin kehostani ja hukkuisin huonoon itseluottamukseeni, jota parantaisivat ainoastaan katoavat sentit ja kilot. Olisinko onnellisempi, jos edelleen katoaisin pääni syövereihin eksyen useaksi päiväksi jonnekin ihmeelliseen harmauteen, jossa en tiennyt olinko sisällä vai ulkona. Jossa kaikki mittasuhteet vääristyivät pelottaviksi ja käteni näyttivät yhtäkkiä tuplasti pienemmiltä kuin miltä tiesin niiden oikeasti näyttävän enkä uskaltanut edes kertoa näistä kokemuksista kenellekään, koska pelkäsin joutuvani jonnekin pakkohoitoon. Olisinko onnellisempi, jos edelleen voisin kirjoittaa tuota Liisa Ihmemaassa -seikkailua auki koristeellisiin lauseisiin ja laulujen sanoihin ja takaisin palattuani saisin ihailla tuotoksiani. 

Olisinko onnellisempi, jos vieläkin haluaisin satuttaa itseni takaisin omatekemääni kylmään häkkiin, jossa en välillä antanut itseni edes hengittää. Jos edelleen haluaisin pitää käsiäni kaulallani ja puristaa niin kovaa kuin pystyisin tai hakata lyijykynällä reisiini mustelmia ja verisiä haavoja. Olisinko onnellisempi, jos nytkin seisoisin sillä sillalla ja katsoisin alas mustaa vettä, miettien miten nopeasti katoaisin eikä kukaan, ei kukaan, ehtisi löytää minua ajoissa. Olisinko onnellisempi, jos kauppalistan tai viikonlopun tekemisen listan ("osta uusi ruukku, osta varavirtalähde, lounas ystävän luona...") sijaan saisinkin kirjoittaa ylös elämäni viimeisen viikonlopun tekemiset ja saisin suunnitella sen reitin, jonka kulkisin läpi Helsingin vielä viimeisen kerran ihaillen kaikkea sitä, mitä niin kovasti rakastin. Ja mikä toi iloa, mutta ei tarpeeksi, jotta jaksaisin enää jatkaa. Jos viikonlopun rentouttavan kävelyn sijaan kävisinkin läpi ne suunnittelemani apteekit lääkkeitä hamstraten ja juoksisin laukku tulenpalavana loimuten kotiin. 

Olisinko onnellisempi, jos hymyn toisikin se, että tietäisin kaiken kohta päättyvän eikä se, mitä kaikkea ihanaa minulla on vielä edessä ja miten paljon hyvää voin tehdä ihmisille ympärilläni. 

Niin.
Lopulta juuri tässä ja nyt on hyvä.
Ei täydellistä, mutta niin paljon parempi kuin ikinä koskaan aiemmin. 

 

Don't be so pathetic, just open up and sing

Kuva on omani

 ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 

ᴍᴀʀɪɴᴀ - ɪ ᴀᴍ ɴᴏᴛ ᴀ ʀᴏʙᴏᴛ
1:38 ────❍──── 3:38
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Lauantaisesta onnettomuudesta ohjussodan todelliseen uhkaan. Miksi Pohjois-Korea herää aina silloin, kun heitä vähiten kaivataan? He eivät saa edes omaa kansaansa ruokittua, vaan etelästä lähetetään heille jatkuvasti ruoka-apua, mutta täydellisessä prioriteettien puutteessa olevia hullujahan tällä planeetalla riittää...

Olen jatkanut heräilyjä kello 3-4 välillä aamuyöllä ja vaikka neljältä heräily aina välillä ei haittaa, sillä normaalisti herään ilman herätyskelloa viiden aikoihin, niin nyt tämä 1-2 h vähemmän yöunta joka yö alkaa näkyä ja tuntua. Paino ei tipu, kasvot ovat jatkuvasti turvonneet, maha on turvonnut, mieliala ärtynyt ja töiden jälkeen en ole jaksanut liikkua. Olen joka ilta ajatellut, että nyt rauhoitun hyvissä ajoin nukkumaan, jotta saan univelkaa pois, mutta eihän se tietenkään niin mene. 

Joten nyt tästä päivästä eteenpäin vaikka pakotan itseni urheilemaan töiden jälkeen, sillä myös liikkumattomuus väsyttää ja aiheuttaa tunteen siitä, että olen epäonnistuja. Kun en liiku, alan nähdä elämäni rumana, tahmaisena kasana muovailuvahaa, johon on sekoittunut rumasti eri värejä, pölyä, leivänmuruja ja muuta roskaa. Liikkumattomuus tuo tunteen siitä, että olen pelkkä ajopuu enkä pysty vaikuttamaan yhtään mihinkään elämässäni. Ja noissa ajatuksissa sitten vellonkin aamuöisin.

Syömisten osalta koen, että minun pitäisi lisätä ruokaa lounaalle ainakin hetkellisesti, jotta minulla olisi hieman enemmän energiaa puskea läpi päivän. Tai vaihtoehtoisesti syödä lounas normaaliin tapaan, mutta lisätä jokin pieni välipala hieman ennen töiden lopettamista, jotta saisin energiapiikin juuri siihen kohtaan, kun lopetan työt ja jaksaisin urheilla. Saatan palata hetkellisesti maca-jauheeseen, joka on raivostuttavan vaikeaa sekoittaa veteen, mutta joka antaa kofeiinittoman energiaboostin, jolla olen usein onnistunut pitämään itseni aktiivisena töiden jälkeen syksyisin ja talvisin.

Mielessä myllertää halu muuttaa koko ruokavalioni tässä ja nyt, mutta tiedän, että se ei ole järkevää, sillä tästä univelasta ja levottomuudesta huolimatta kehoni on selvästi reagoinut todella hyvin siihen, miten nyt syön eikä ruokavalion muuttaminen ole se avain, jolla saisin energiani takaisin. Turvotusta siis on, mutta tunnen ja näen kaulasta, solisluista, lantiosta ja reisistäni sen, että paino kyllä tippuu ja sain myös heti tänne tultuani kuulla, että olen hoikistunut ja miten paljon terveemmältä ja sädehtivältä näytän nyt verrattuna touko-kesäkuuhun.

Olen aika pitkälle noudattanut raw till 4-ruokavaliota eli päiväni menevät suurinpiirtein näin:

• Aamupala: hedelmäsalaatti (esimerkiksi kolme omenaa ja kaksi päärynää tai monomeal 500 g vesimelonia jne) ja kaurajuomaa (ei raakaruokaa, tiedän, mutta en ole kokenut tarvetta fiksata tätä)
  
• Lounas: kaksi isoa tai 3-4 pientä banaania
• Päivällinen: lämmin ateria

Päivällisen olen pitänyt mahdollisimman yksinkertaisena ja olen huomannut dramaattisen muutoksen siinä, miten ns. ruokaminimalismi on helpottanut ja nopeuttanut ruoan sulamista! Eli päivälliseni on usein tyyppiä 500 g perunaa, yksi kokonainen pieni sipuli, 3-4 porkkanaa tai vaihtoehtoisesti 50-100 g tofua/seitania uunissa paistettuna tai 250 g (ennen keittämistä) pastaa, paseerattua tomaattia (eli pelkkää tomaattia ja vettä), sipulia ja soijarouhetta. Mausteita käytä rohkeasti ja se riittää tekemään ruoasta todella maukasta niin ettei noihin ylläoleviin ruokiin edes tarvitse muuta. 

Ja nyt olen vasta tajunnut sen, miten järjettömiä moni nykyajan resepti oikeasti on lukuisine purkkeineen ja tahnoineen! Tosin italialainen ruoka on yleensä hyvin yksinkertaista ja siitä olenkin tämän vuoden aikana ottanut paljon opiksi, sillä vaikka food combiningilla on usein todella huono maine, niin kyllä sen eron vaan huomaa. Tällä hetkellä esimerkiksi pelkkä ajatus jostain buddha bowlista saa mahani turpoamaan enkä yhtään ihmettele, että aiemmin syömäni annokset aiheuttivat kamalaa turvotusta. Niin kauniilta ja terveellisiltä kuin tuollaiset annokset näyttävätkin niin ne ovat monille mahoille todella vaikeita rasteja.

Food combiningin pointtina on siis se, että syöt yhdellä aterialla ruoka-aineita, joissa on suurinpiirtein samanlainen ravintosisältö, jotta kehosi ei tarvitse nähdä niin paljoa vaivaa ruoan sulatteluun ja pilkkomiseen. Lisäksi täytyy olla tarkkana siinä, että syöt ensin vesipitoisimmat ruoka-aineet eli esimerkiksi, jos hedelmäsalaatissani on viinirypäleitä, omenia ja vesimelonia niin syön ne järjestyksessä vesimeloni, viinirypäleet ja viimeisenä omena. Tähän vesipitoisuuteen liittyen yksi pahimmista mokista, mitä voi tehdä, onkin se, että syöt perus raskaan päivällisen ja sitten hedelmiä jälkiruoaksi: hedelmät ovat todella nopeasti valmiita siirtymään eteenpäin kehossasi, mutta päivällisesi sulatteluun menee pidempi aika, jolloin nuo hedelmät mitä luultavimmin alkavat aiheuttaa turvotusta ja kaasun kertymistä mahaan. 

Itse en ole huomannut samanlaista outoa ja ärsyttävää ähkyä sekä väsymystä kuin moni kokee, jos sekoittaa korkeahiilarista ja rasvaista ruokaa sekaisin eli esimerkiksi minulle lounaaksi syöty avokadopasta ei tee olosta erityisen tukalaa. Mutta joillain tuollainen yhdistelmä saattaa aiheuttaa ongelmia, joten tuostakin kombinaatiosta on hyvä olla tietoinen!

Koko päivä on vielä edessä... Haluaisin vain painaa I:n syliini ja hukkua häneen koko päiväksi. Sulkeutua meidän kahden kuplaan ja olla siellä, turvassa. Töissä menee paremmin kuin hetkeen ja sain tiistaina sekä jatkoa sopimukselleni että palkankorotuksen. Tienaan niin uskomattoman paljon, että en voi edes uskoa sitä ja jotenkin kaikki tuntuu niin epäreilulta, kun minun tililläni vaeltaa kymppitonni ja tuotakin ylimääräistä ennen olen antanut kuukausilahjoituksina ja muina lahjoituksina paljon rahaa pois sinne, missä sitä tarvitaan enemmän. Miten juuri minä voin olla näin onnekas? 

Noh, ehkä tämä riittää tekstiä tähän kohtaan. Menen hetkeksi istumaan hiljaa ja vuoraan itseni toiveikkuudella ja ilolla, sillä edessä voi vielä olla niin paljon ihania ja hyviä hetkiä, jos niille antaa mahdollisuuden. Viime viikolla mieleeni putkahtanut lause "pysy valmiina, jotta sinun ei tarvitse valmistautua" imeytyy minuun ja huolimatta siitä, että tulevaisuuteni on töiden osalta menossa tiettyyn suuntaan niin haluan olla valmis nopeisiin muutoksiin I:n ja meidän yhteisen tulevaisuutemme suhteen. Muistutan jatkuvasti itseäni kylmästä sodasta ja muista loputtomasta määrästä eri konflikteista, joita tämä maapallo on saanut sietää ja silti me olemme edelleen tässä.