"Life is beautiful and now you see this is how it feels to be free"

Kuva on netistä

ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 
ᴍᴀʀɪɴᴀ - ᴏʀᴀɴɢᴇ ᴛʀᴇᴇꜱ
0:01 ❍─────── 3:07
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Yllä oleva laulu sattui soimaan satunnaistoistolla, kun olin kylmänä syksyaamuna matkalla töihin. Kaikkialla pimeää, ulkona kylmää, sisällä kylmää... Miten vihaankaan nykyään syksyä ja talvea! 

Aiemmin syksyn pimenevät illat ja kylmät aamut toivat iloisen kuplivan tunteen vuodenaikojen muutoksesta ja uudesta mahdollisuudesta. Kesään turtuminen väistyi ja tilalle tuli vireä ja kokeilunhaluinen minä. Mutta muutama vuosi sitten muutuin melkein kerralla kesäihmiseksi ja tänä vuonna olen kokenut suurempaa ahdistusta syksystä ja talvesta kuin koskaan aiemmin. Ihmiset ympärilläni sen sijaan rakastavat tätä spooky seasonia ja yrittävät lohduttaa minua sillä, että ehkä tulevasta talvesta tulee luminen, jolloin ei ole niin harmaata ja ankeaa. Hyi lunta! Miten ihmeessä aion ulkoilla tehokkaasti, kun jalat sutivat lumikinoksissa? Ja lumi tarkoittaa sitä, että asteet ovat miinuksilla. Ei kiitos, mielummin edes hieman plussan puolella koko ajan!

Tuo Marinan Orange Trees vei minut välittömästi tämän vuoden ihanaan, ihanaan kesään ja parvekkeelle joko omaan kotiini Töölöön tai uusien ystävieni luokse Hernesaareen. 30-asteen lämpö, kädessä kylmä alkoholiton juoma, juurikin tuo kyseinen kappale taustalla, pilvetön kesänsininen taivas, hyviä ystäviä, paljon naurua ja koko loppupäivä aikaa elää ja olla. Keveys, päättymättömät illat ja yöt, energisyys, heleä nauru, helposti tarttuva hymy, korkokenkien kaiku Helsingin paahdetta hohkaavilla kaduilla. Pienessä tuulessa heilahtavat kesämekot, "okei, olen siellä 15 minuutissa" ja lähdet kesäkaduille juuri suihkusta tulleena, hiukset vielä märkinä. Mutta vain hetken, sillä ihana, hempeä kesä kuivaa ne pian. 

Ja miltä kesäinen kaupunki kuulostaakin! Ei edes tarvitse lähteä itse kaduille vaan nauru, vapaus ja ilo kohoaa saippuakuplien tavoin ylös parvekkeelle asti. Aamuisin hiivin parvekkeelle kuuntelemaan nuoria, jotka eivät olleet vielä edes käyneet nukkumassa ja kiitin universumia siitä, että minut oli ohjattu elämään, johon kuului kesälläkin pääosin vain muutama prosecco-lasillinen ja aikainen nukkumaanmeno. Tosin yhtenä aivan käsittämättömän kauniina kesätorstaina vietin Hernesaaressa koko töiden jälkeisen loppupäivän humaltuen enemmän kuin yleensä. 

Vesi kimalteli niin kauniisti, ystäväni kävivät uimassa, minä istuin rannalla sitä kaikkea katsellen ja tallentaen noita hetkiä lyhyiden videoiden muodossa puhelimeeni ja pidemmin mieleeni ja muistiini. Kylmä lonkero maistui niin suloiselta suussani ja yhteensä taisin valuttaa tuota nestettä sisääni järkyttävät seitsemän tölkillistä. Kotiin pääsin vasta keskiyön aikoihin ja töihin raahauduin viiden tunnin yöunilla. Mutta jotain niin kaunista tuossakin lyhyessä kesäisessä notkahduksessa oli. 

Kuva on netistä

Miten ikävöinkään tuota kaikkea ja miten lohduttomalta syksy ja tuleva talvi tuntuvat. Pelkään, että tipun ahmimaan, koska ei sillä muka ole väliä miltä näytän. Aiemmin odotin sitä, että pääsen uppoutumaan isoihin, paksuihin neuleisiin, mutta nyt tuntuu siltä, että joudun pakon edessä piilottamaan kehoni ja tuntuu, että osa naisellisuudestani katoaa saman tien. Ehkä se on sitten se italialainen minussa: nytkin minun kuuluisi olla 25-asteessa kaunis, ohut mekko hulmuten, kun pyöräilen kauppaan ja takaisin. Tai vaihtoehtoisesti voisin olla lähes 20-asteessa I:n luona. 

Mutta minusta itsestänihän tämä kaikki on kiinni! Paino oli tänään aamulla 58.5 kiloa ja olen niin helpottunut tuosta luvusta, sillä edellisen kerran painoin näin vähän 15.11.2021, voitteko uskoa! Ja siltikin se on aivan liikaa... Tällä viikolla tajusin sen, että minun täytyy ihan oikeasti nyt alkaa käymään salilla, koska olen käytännössä katsoen menettänyt kaikki kurvini ja "sivupeppuni" eli ns. satulalihakset ovat kirjaimellisesti TYHJÄT. En edes osaa selittää tuota muuten kuin sanalla tyhjät. Olen ollut tällä viikolla todella ahdistunut tuosta tajuamisesta ja laskenut jatkuvasti käsiäni noihin aiemmin pyöreisiin, naisellisiin kohtiin, jotka tuntuvat nyt ammottavilta aukoilta. 

Ja silti en ole saanut tällä viikolla aikaiseksi muuta liikuntaa kuin kävelyä. Mahtavaa! Mutta onneksi tiedän, että jo viikossa tulen näkemään tuloksia, kun palaan treenaamaan painoilla ja jumppanauhalla, joten ehdin kyllä saada muotoni takaisin tämän vuoden puolella. Huomenna aionkin aamuliikuntana tehdä kunnon peppu- ja lantiotreenin ja siitä se lähtee! Toisaalta olen myös kiitollinen siitä, miten selvästi pystyn muokkaamaan kehoani liikunnan avulla, sillä minulla ei luonnostaan ole paljoakaan muotoja eli olen aika tasapaksu, mutta esimerkiksi vielä kesällä minun lantioni oli selvästi leveämpi ja pyöreämpi.

Varsin pitkään siis tähän lässähtämiseen meni, sillä taisin lopettaa systemaattiset salitreenit jo vuoden alussa ja prioriteettini oli yksinkertaisesti vain laihtua. En halunnut treenata lihaksia, koska halusin yksinkertaisesti vain mahtua vaatteisiini, mutta nyt tajuan, että en halua mahtua vaatteisiini tällä tavoin. Ja se, mitä en todellakaan halua, on se, että I joutuu laskemaan kätensä noihin tyhjiin kohtiin. Haluan olla pieni, mutta täyteläinen. Ja sellainen minusta tulee!