Istahdan toimistopöytäni ääreen Helsingin Kruunuhaassa sumun ympäröidessä kadut. Kello on 7:01 ja on lauantai. Tietokoneen ruutu välkähtää päälle ja alan täyttää exceleitä, taiteilen lukuja ja tilastoja funktiotoiminnoilla, kurtistan kulmiani välittömästi, kun jokin ei täsmää, kiroan automaattisen solutyypin muokkauksen ja vaihdan solutyypin takaisin yleiseksi. Hieman yli yhdeksältä minun jo lähestulkoon tehdessä lähtöä, pomoni astelee sisään pieneen kellaritasossa olevaan toimistoon, jonka ikkunoista tuijotamme viisi kertaa viikossa ohikulkevien jalkoja. Istahdan tutkimusavustajaksi minut palkanneen pomoni kanssa vieläkin pienempään kahvihuoneeseen ja hän purkaa sitä, miten syksy masentaa ja ahdistaa häntä. Nyökyttelen ymmärtäväisesti päätäni.
Olen jo kokoamassa tyhjyyttä kolisevia kliseitä häntä lohduttamaan, kun hänen ilmeensä yhtäkkiä kirkastuu ja hän kertoo varanneensa tänä aamuna maanantaille lennot kohti Espanjan Santiago de Compostelaa, josta hän matkaa autolla vielä hieman yli tunnin verran pieneen muutaman sadan hengen kylään ystäviensä luokse ja tekee sieltä töitä koko marraskuun. Hän näyttää kuvia tuosta paikasta ja minut valtaa niin suuri koti-ikävä Italiaan. Tiedän, että olen ollut töissä vasta hyvin lyhyen aikaa, mutta kerään silti rohkeuteni ja kysyn, olisiko minullakin joskus mahdollisuus tehdä töitä etänä ja Suomen rajojen ulkopuolelta.
Pomoni katsoo hetken tyhjyyteen edessään ja toteaa, että totta, hän ei edes ole ajatellut, että joku haluamalla haluaisi tehdä töitä etänä koronasulkujen jälkeen. Suurin osa hänen tiimistään nimittäin odottamalla odotti etätöiden loppumista, koska heidän mielestään iso osa työn ihanuudesta on nimenomaan sosiaalinen aspekti ja yhdessä samassa tilassa kasvotusten oleminen. Pomoni tuijottaa edelleen tyhjyyteen ja jatkaa selvästi puoliksi jo Espanjan auringon alta, että eipä minun oikeastaan tarvitse olla toimistolla seuraavan kerran kuin joulukuun alussa.
"Eli voisin lähteä vaikka jo huomenna sukulaisteni luokse Toscanaan ja tehdä sieltä töitä marraskuun loppuun asti?"
Katsomme hetken toisiamme ja hyökkäämme sitten työkoneeni ääreen pomoni kanssa. Hän on minua vajaa 10 vuotta vanhempi boss lady, jonka elämää tuskin pystyisin elämään päivääkään, mutta hänen kenkäkokoelmastaan voisin lainata lähes jokaisen parin ja kengät ja laukut olivatkin se ensimmäinen teema, jonka kautta päädyimme puhumaan Italiasta ja kerroin sukulaisistani. Lähtö sunnuntaina, joo-o, paluu marraskuulle tuolloin, ehkä? En tiedä, täytyy katsoa vähän hintojakin. Okei, Firenzeen en lennä, järkyttävän hintaista! Fiumicino, Rooma, jes, tuo voisi onnistua. Pomoni kollega kävelee sisään ja ihmettelee hösäämistämme. Kun kerromme, mitä vauhkoamme, hän huokaisee raskaasti ja toivoo, että voisi tulla jomman kumman mukaan.
Hymyilen hänelle pahoittelevasti, kun hän putoaa syksyisen lehden lailla työpisteensä ääreen ja kaivan kännykkäni esiin. Soitan nonnalle, koska hän tietää missä kaikki sukulaiset, heidän kumppaninsa ja ystävänsä ovat eikä nonna pettänyt nytkään: serkun jonkun ystävän vaimon joku on ajamassa Roomasta takaisin huomenna iltapäivällä ja voi ottaa minut kyytiin. "Kyllähän minä junallakin pääsen, jos se on ongelma..." Mutta ei Italiassa ole ongelmia varsinkaan, jos olet jonkun tuttu tai sukulainen eikä ajalla ole merkitystä! Niinpä varaan lennot ja kaivamme pomoni kanssa etätyösopimuksen esiin, allekirjoitan sen ja sitten kiljumme ja pompimme hetken aikaa sitä, että kumpikin pääsee pois tästä harmaudesta. Hän jopa ehdottaa skumppaa ja kollegakin nousee toiveikkaan näköisenä seisomaan, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Kuulen pettyneen istahduksen kollegan työpisteeltä.
Kerään kamppeeni, rutistamme pomoni kanssa toisiamme edelleen innoissaan pomppien ja sitten poistun kellarista sumuisille kaduille. Kun pääsen kotiin, sumu on hälvennyt ja seison hetken aikaa pöllämystyneenä yksiössäni asuntoani tuijottaen. Jaa, totean viimein ja ryhdyn tekemään listaa siitä, mitä tänään täytyy vielä tehdä. Kymmeneltä sade muuttaa katot kiiltäviksi ja hymyilen.
Ci vediamo fra poco, mia casa. ♡
Toivottavasti seuraava äkkilähtö on I:n luokse joulukuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti