✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
Olenpa minä nyt oikein esimerkillinen laihduttaja ja ortorektikko, kun tällä hetkellä vain paisun!
Olen syönyt sinänsä pääosin terveellisesti, mutta urheilu ei ole ollut osana arkea ja syömäni ruoka ei todellakaan ole ollut lähelläkään vähäsuolaista ja vähärasvaista raw til 4-ruokavaliota. Tänään aamulla syöty omena tuntui aivan jumalaiselta niin pitkän tauon jälkeen!
Ah, aamupalaomenat, ihanat mehukkaat ja jääkaapissa viilentyneet terveyspommit. Olen aivan liian pitkään syönyt aamupalaksi yleensä leipää tai puuroa ja vaikka ne pitävätkin nälkää hyvin poissa ja nostavat päivittäisen kalorimäärän helposti järkeviin lukuihin, ei tuollainen syöminen vain tee minua onnelliseksi.
Uskotteko, kun kerron, että eilen minulle tuli taas kurkku kipeäksi ja olo oli kuumeinen? Ja nyt alan uskoa, että tuo johtuu kehoni olotilasta. Etenkin suoliston huonosta tilasta, sillä en ole säännönmukaisesti ravinnut sitä puhtaalla ruoalla. Lisäksi olen liian monta kertaa antanut itselleni luvan "vähäiseen syntiin" eli maitotuotteisiin raejuuston ja proteiinivanukkaiden muodossa. Vaikka tiedän kyllä paremmin kuin hyvin, mitä maito tekee meidän kehoillemme enkä halua enää ikinä elää sellaisessa kroonisessa tulehduksessa, jossa aiemmin elin!
Huolimatta siitä, että olen paisunut, kehoni on myös vahvistunut ja olen saanut aivan mahtavaa palautetta taas tanssitunneilta! Ja olen itsekin huomannut, että painon nousu ei vastaa sitä, miten mittani ovat kasvaneet eli vaatteet mahtuvat edelleen aika normaalisti päälleni, joten toivoa ei ole menetetty.
Viime viikon perjantaina vietin ihanan iltapäivän I:n kanssa Skypen välityksellä. Kuuntelimme musiikkia, juttelimme ja vain katselin häntä utuisin silmin, kun hän askarteli ystävänpäiväkortteja ystävilleen, koska sellainen hän on. Aina se, joka hankkii syntymäkakut kaikille. Se, joka on ensimmäisenä toivottamassa onnea ihan sama mistä syystä. Se, joka haluaa muistaa ja välittää. Lauantaina kävin ystäväni kanssa pitkällä kävelyllä ja sunnuntaina pidimme home span toisen ystäväni kanssa. Niin paljon kaikkea ihanaa, mutta etenkin työt painavat minua, sillä en vain saa enää motivoitua itseäni tekemään töitä samanlaisella palolla kuin aiemmin.
Ja oudointa on se, että oikeasti pidän työstäni, joten luulisi sen itsessään riittävän motivaatioksi, mutta selvästi ei. En ole tainnut koskaan kyllästyä työhöni näin nopeasti ja se ahdistaa. Jokainen tunti töissä tuntuu hukkaan heitetyltä, mutta minun täytyy saada jostain edes jonkinlainen motivaation kimpale käsiini. Huomisesta lähtien alan toistella mielessäni: "Teen tätä ainoastaan hetken aikaa enää ja pian saan jotain parempaa ja tiedän sen. Tämä ei ole päätepysäkkini!"
En halua olla elämääni pettynyt joka päivä, sillä tämä on vain yksi lyhyt pysäkin väli eikä mitään lopullista! Luulen myös, että ruokavalio on osaltaan tuonut ahdistusta, joten.... Palaan taas jälleen siihen, mistä kehoni pitää enkä kuuntele muiden aamupalaehdotuksia ja vetäydyn omaan raakavegaanikuplaani. Siellä minusta tulee täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti