Maanantaina 2415 kaloria sisään ja ainoastaan 2043 kaloria poltettu. Eilen järkyttävät 3235 kaloria turpoamaan mahaan ja uppoamaan rasvana kehoon ja vain 2132 kaloria poltettu. En ole käynyt salilla enkä mennyt eilen tanssitunnille, koska ahmiminen oli tärkeämpää. Eilen meinasin myös olla käymättä suihkussa ja pestä hiukset vain lavuaarissa, koska lavuaaripesu olisi nopeampaa, kun ei tarvitse rasvata kehoa ja näin minulle jäisi enemmän aikaa ahmia. Mutta tuossa kohdassa sentään jokin järjen ääni huokaisi syvään pääni sisällä turhautumistaan ja kävin kiltisti suihkussa.
Tällä hetkellä tuntuu taas siltä, että en ikinä nouse täältä, sillä eilen söin jopa tuplapepperonipizzan?!? Mikä helkkari minua oikein riivaa! En oikeasti edes keksi muuta syytä tälle kuin sen, että söin sekä lauantaina että sunnuntaina pienen määrän kemikaaliroskaa ja olen taas jäänyt siihen koukkuun.
Tällä hetkellä minä olen kuriton laiska sika, mutta minulla on vielä aikaa. Tänään elän nesteillä päivälliseen asti ja teen rankan HIIT-treenin. Huomenna menen tanssitunnille ja lisäksi teen salilla vatsan ja lantion treenin. Perjantaina taas HIIT. Minun on noustava täältä....
Eikäää! :( Minullakin oli eilen kamala päivä treenien jälkeen ja söin ihan hirveästi enkä tajua miksi.... Ei se tee onnelliseksi! Mutta kyllä me pystytään nousemaan täältä!!
VastaaPoistaKiitos tsempistä ja todellakin pystytään! :) Älä sinäkään luovuta!
VastaaPoista