Herätyksiä

Kuva on omani

Torstaina itkin pilvetöntä iltataivasta katsellessa. Nyyhkytin ääneen, niistin nenääni enkä saanut kyyneleitä loppumaan. Itkin onnesta. Pakahduttavasta onnesta, jota en ole tuntenut niin pitkään aikaan, että olin unohtanut, miltä se tuntuu. 

Ainoa minua varjostanut asia on jotain todella surullista, mitä näin torstaina, enkä jostain syystä vain pääse tästä yli. Kuva siitä miehestä ponnahti uudelleen ja uudelleen esiin torstain ja perjantain välisenä yönäkin. ᴛᴡ, äʟä ꜱʏö ᴛᴀɪ ᴏʟᴇ ᴊᴜᴜʀɪ ᴛᴇᴋᴇᴍäꜱꜱä ʀᴜᴏᴋᴀᴀ ᴛäᴛä ʟᴜᴋɪᴇꜱꜱᴀ! Näin siis raitiovaunusta eräällä pysäkillä kyykänneen miehen. Olin matkalla päinvastaiseen suuntaan kuin hän ja odottelimme pitkään valoissa. Liian pitkään. Nopeasti tajusin, että kyseinen mies ei ollut nähnyt selvää päivää enää moneen kymmeneen vuoteen ja että hän oli ulostamassa. 

Siirsin päätäni välittömästi niin, että raitiovaunun oven kehys tuli minun ja miehen väliin ja leikin etten ollut nähnyt mitään ihan niin kuin kaikki muutkin. Kuitenkin joku sai minut katsomaan häntä uudestaan. Viimeisen haaleanoranssin ulostepötkön tipahtaessa raitiovaunupysäkille, mies ilmeisesti yritti siirtyä seisoma-asentoon, mutta kauhukseni seurasin, kun hän alkoikin kellahtaa todella hidastetusti edelleen kyykkyasennossa lämpimän, tahmean ulosteensa päälle. Ja siinä hän sitten makasi, selällään omassa ulosteessaan jalat edelleen kyykkyasennossa koukussa, mutta nyt ilmassa. Ja siinä maatessaan hän alkoi hitaasti vetää housuja ylös. 

Tässä kohtaa raitiovaununi pääsi valoista eteenpäin ja minä siirryin näennäisesti pois tuosta tilanteesta, mutta se on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Raitiovaunupysäkiltä on suora näköyhteys lähes vieressä olevaan yleisöwc:hen, joihin raahautuvat jopa aivan totaalisen aineissa olevat henkilöt. Kuinka kaukana todellisuudesta sinun täytyy olla, jotta et edes yritä piilottaa ulostamistasi. Et hakeudu minkäänlaiseen edes minimaaliseen suojaan eikä kyse selvästi ollut ripulista, jolloin sinun on tehtävä valintasi nopeasti. 

Kuva on omani.
Kaikki tyhjentämäni alkoholi joulukuusta tähän viikkoon asti. Kaikista pahinta on se, että
tuo ei edes näytä omaan silmääni "niin pahalta". Mielessäni ajattelen, että
noiden juominen on kuitenkin sijoittunut usealle eri kuulle.
Mutta ei, tuollaista näkyä en aio enää koskaan katsoa!

Minulla on vielä pitkä matka samaan tilaan, mutta tuossa hetkessä tajusin sen, että jostain tuonkin miehen alamäki on alkanut. Jostain sellaisesta, mistä hän on varmasti monet kerrat silloin useita kymmeniä vuosia sitten todennut, että ei hätää, tilanne on hallinnassa. Ihan niin kuin minäkin. Keksit tekosyitä ja selityksiä toistensa perään kunnes ulostat keskellä kirkasta päivää, keskellä Helsinkiä. Häpeäkseni myönnän, että perjantaiaamuna istuin raitiovaunussa juuri sille oikealle puolelle, jotta näin sen kohdan, jossa tuo mies oli ollut ja kyseinen alue oli kokonaan pesty. Joten varmasti vähintään joku raitiovaunukuski on soittanut poliisit hakemaan tuon miehen ja hänen jälkensä on sittemmin siivottu. 

Tuon näkemisen jälkeen minulla on ollut sellainen olo, että en saisi olla onnellinen. Että se on jotenkin irvokasta olla pullollaan uudenlaista elämäniloa, kun jonkun elämä on noin loputtoman syvissä vesissä. Mietin onko sillä miehellä enää ollenkaan perheenjäseniä, ystäviä, sukulaisia. Onko kukaan läheinen siivoamassa hänen asuntoaan siinä vaiheessa, kun hän löytyy sieltä kuolleena. Ei jos, vaan kun. Ja toisaalta eikö tosiaan olisi enää tehtävissä mitään, mikä voisi pelastaa hänet. Voisiko tuo torstainen kauniissa kevätsäässä tapahtunut hetki kuitenkin olla se, jolloin hän tajusi tilanteensa ja haki apua. Ja että muutaman vuoden päästä hän katsoisi tuota hetkeä, pudistaisi surullisena päätään ja toteaisi hiljaisella äänellä, että hän ei enää ikinä halua olla noin syvällä. Ei enää ikinä.

Perjantain alkoholittomuus oli helppoa tuon jälkeen. Sillä loppujen lopuksi jokainen meistä voi pelastaa vain itsensä. Perjantaina siis kävelin töistä kotiin Hakaniemen kautta, nautin keväisestä vaikkakin hyvin tuulisesta säästä, ostin kaksi alkoholitonta lonkeroa ja Kåskan Selvin päin-juomia ja totesin holittomien lonkeroiden sisältävän vain noin puolet holillisten versioiden kalorimäärästä. Tapasimme R:n kanssa, aloitin Sinkkuelämän toisen tuotantokauden, laitoin kasvomaskin, tein jalkahoidon ja vihdoinkin oikeasti rentouduin. Enkä feikannut rentoutumista hermomyrkyllä eli alkoholilla ja valvonut puoleen yöhön.

Kuva on omani.
Satuin asettelemaan eilen mullanvaihtoalustakseni juuri sellaisen aukeaman,
josta kyseinen ilmoitus tuijotti minua vastaan.

Lauantaina heräsin seitsemältä oikeasti levänneenä ja onnellisena, tein aamumeditaation, jonka aikana kyynelehdin taas, kävin aamukävelyllä ja aloitin Pullo/tölkkiepisodi Part 2:sen. Ja sen vihoviimeisen, jonka aion elämäni aikana tehdä! OG-lukijat muistavat varmasti tämän hulppean episodin lokakuulta 2022. Tuolloin kävin tosiaan palauttamassa kahden ja puolen pussin erässä pulloja eri ruokakaupppoihin ja olin järkyttynyt siitä, millainen määrä etenkin vodkapulloja tuli palautettua (14 kpl). Ja kyllä, onhan tuo järjetön määrä, mutta tällä kertaa tuli rikottua sellaisia ennätyksiä, joista en todellakaan ole ylpeä... 

Tällä kertaa tein yhteensä neljä eri palautusreissua, joista kaksi oli pienempiin lähikauppoihin, yksi S-markettiin ja viimeinen reissu tänään heti kahdeksalta aamulla Triplaan. Tänään kävin siis hakemassa varastostani yhden valtavan kokoisen muovipussin, jonne olin viime vuonna piilottanut pulloja ja vienyt ne pois jaloista varastoon, koska en saanut niitä enää piilotettua minnekään asunnossani. 

Tässä pientä vertailua, joka puhuu karua tarinaa siitä, millaisia tapoja kehitin itselleni joskus vuoden 2023 lopulta lähtien ja mitkä kulminoituivat viime vuonna. 

Vuoden 2022 episodi eli pullot ja tölkit noin ajalta 2020-10/2022:

• Lasipulloja: 32
• Tölkkejä: 38
• Todella pieniä pulloja (0,2-0,25 l): 7
• Pieniä pulloja (0,5 l): 14
• Isoja pulloja (1,5 l): 22
• Pantittomia pulloja: 4
• Yhteensä: 117 kpl eli 21,20 euron verran pantteja

Vuoden 2025 episodi eli pullot ja tölkit noin ajalta 02/2024-03/2025. Tosin palautin viime vuonna muistaakseni kolme kassillista pulloja ja tölkkejä eli tämä järkyttävä tulos on senkin jälkeen, kun olen tyhjentänyt kokoelmiani:

• Lasipulloja: 21 
• Tölkkejä: 240 
• Todella pieniä pulloja (0,2-0,25 l): 10 
• Pieniä pulloja (0,5 l): 37 
• Isoja pulloja (1,5 l): 4 
• Pantittomia pulloja/tölkkejä: 11
• Yhteensä: 323 kpl eli 48,1 euron verran pantteja

Kuva on omani

Hiljaiseksi vetää. Jo perjantaina, kun en vielä ollut edes päättänyt suorittavani tuota palautusepisodia, etsin alkoholittomuuteen lisämotivaatiota vuoden 2022 päiväkirjastani, josta löysin muun muassa tällaisen kirjoituksen:

[Olin tavannut muutamaa uutta tuttavuutta ja avautunut heille siitä kaikesta, mitä olin käynyt läpi B:n, O:n ja K:n kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin oikeasti uskaltanut avata tunteitani ja huomasin hämmästyksekseni, että läpikäymäni ei ollutkaan mitään normaalia tai sellaista, mihin olisi pitänyt tottua niin kuin minä olin tottunut. Lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta lähes vuosiin, kun istuin lauantaina alas viettämään aikaa ihmisten kanssa 100%:sesti ilman alkoholia. Asia, jota olin kaivannut jo todella pitkään, mutta johon BOK eivät koskaan suostuneet enkä minäkään uskaltanut olla täysin selvinpäin heidän seurassaan.]

... ja sit tuli puheeksi alkoholi. Sanoin, että oli aivan todella ihanaa jutella sellaisten ihmisten kanssa, joita ei ihan hirveesti kiinnosta juoda. Tuntui siltä, että puhui oikeasti aikuisten kanssa eikä siis tietenkään B, O ja K ole kokonaan täydellinen vastakohta A:lle, H:lle ja J:lle. Mutta etenkin juominen ja sellainen tietynlainen ämmämäisyys ja teinitouhu ovat ne kolme isoa asiaa, joita ei eilen ollut ja se oli todella virkistävää!

Oli aivan ihanaa kävellä täysin vesiselvänä kotiin Tukholmankadulta! Taivas oli lähes pilvetön ja tuntui siltä, että sininen taivas oli niin paljon sinisempi selvinpäin. En oikeasti muista milloin oon viimeeksi ollut noin onnellinen ja luottavainen siitä, että oon tehnyt juuri oikeat päätökset holittomuuden ja BOK:ista irtautumisen suhteen.

Ja kirsikkana kakun päällä oli noiden lopullisten yllä olevien lukujen näkeminen tänään aamulla. Eilen söin liikaa, tiedän, mutta tällä hetkellä oikeasti en edes välitä siitä! Murehdin sitä sitten ensi viikolla, sillä nyt haluan ratsastaa tällä ihanalla vanhan tutun minän aallolla. Alun pettymys siitä, että lauantain deittini peruikin tapaamisen, koska on kiinnostunut jostain toisesta, on muuttunut kiitokseksi siitä, että olen saanut keskittyä itseeni. Kävin eilen ostamassa uuden pienen ja suloisen päiväkirjan, joka tulee täyttymään nopeasti, mutta en ole enää vuosiin valinnut eri kokoisia päiväkirjoja, vaan tylsästi perus A5-kokoisia kovakantisia. 

Nyt kuitenkin odotan innolla sitä, että pääsen tänään täyttämään tuon hauskan pienen kirjasen sivuja tämän hetken suuressa positiivisessa murroksessa olevalla minällä. Ja toisaalta tälle vuodelle tekemäni script itse asiassa hassua kyllä sisältää kaikki nämä suuret muutokset: alkoholin minimaalinen kulutus, puhdas vegaani ravinto ja aktiivinen elämä. Joten ei kai minun pitäisi edes olla mitenkään hämilläni tai yllättynyt, sillä tuo kaikki on muhinut alitajunnassani viime vuoden loppupuolelta asti. 

Tänään käyn nopeasti Stockan hulluilla päivillä, kävelyllä ja pesen vielä toisen lastillisen pyykkejä tälle viikolle. Nautin elämästä selvinpäin, hankin uusia matchejä Bumblessa ja illemmalla teen itselleni huomisaamuksi litran herkullista vihermehua. Elämä on niin kaunista.

Nothing you wear is more important than your smile.

-Connie Stevens