ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ:
xᴀᴠɪᴇʀ ʀᴜᴅᴅ - ꜰᴏʟʟᴏᴡ ᴛʜᴇ ꜱᴜɴ
2:21 ────❍─── 4:19
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
Tuntuu siltä, että olen jollain oudolla tapaa enemmän stone-cold sober kuin koskaan aiemmin. Ja se on ollut sekä ihanaa että kamalaa.
Kamalaa siksi, että olen nähnyt silmieni edessä itseni juuri sellaisena kuin olen viimeiset pari vuotta ollut ja noiden asioiden läpikäyminen on saanut minut vajoamaan maan alle. Olen halunnut kaivaa syvän kuopan keskelle metsää ja kadota sinne ikuisiksi ajoiksi. Haluan vilpittömästi pyytää anteeksi sitä, millainen olen ollut. Miten sekaisin ja hukassa olen ollut. En osaa sanoa muuta kuin, että en enää ikinä aio paeta niin syvälle pääni sisälle kuin minne katosin jo loppukeväästä 2023.
Terapiakäyntejä on vielä jäljellä kaksi ja sen jälkeen jatkan etävastaanotolla toisen psykoterapeutin kanssa. En koe edelleenkään, että olisin saanut todella suuria ahaa-elämyksiä, mutta terapia on ehdottomasti auttanut minua järjestelemään päätäni ja ajatuksiani. Lisäksi se on tuonut objektiivisempaa näkemystä käyttäytymis- ja ajatusmalleihini ja tarkentanut kykyäni nähdä lapsuudesta asti juontuvia syy-seuraussuhteita. Olenkin aivan jumalattoman kiitollinen siitä, että päätin viime vuonna vihdoinkin lähteä selvittämään päätäni!
Piilotin täältä ison kasan tekstejä vuosilta 2023-2024, sillä tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan olla itselleni armollinen. En halua jatkuvasti mässäillä ja pitää silmieni edessä vanhoja virheitä ja sekoiluita, vaan haluan antaa itselleni mahdollisuuden tähän oikeasti uuteen alkuun, jonka kynnyksellä olen. Eilen auringon laskiessa pilvettömällä taivaalla itkin onnesta. En mitään tärisevää nyyhkytystä, vaan rauhallista itkua, joka muistutti meditaation aikaisia syviä hengenvetoja ja tyynesti ilman puhaltamista keuhkoista ulos hymy kasvoilla.
Ja tämä on se ihana asia tässä jännittävässä kirkkaudessa: saan päästä irti, saan mennä eteenpäin, saan pyytää ja antaa anteeksi. Saan jättää pois sen, mikä ei palvele minua, saan täyttää elämäni asioilla, joista nautin. Saan valita ihmiset, joiden kanssa vietän aikaa, saan juoda vain sen yhden lasin punaviiniä, saan syödä terveellistä ruokaa, saan laskea kaloreita ja makroja, saan lenkkeillä, saan tanssia ja laulaa. Saan tehdä niin paljon - miksi ihmeessä olen keskittynyt niin paljon siihen, mitä kaikkea en saa tehdä!
2/3 haastatteluista on takana ja toinen paikka on minulle auki, mutta pyysin, että saisin ilmoittaa kantani vasta tulevan viikon alussa, kun tiedän, miten tuo kolmas haastattelu menee. Pääni on ollut täynnä "onko tämä virhe, mitä olen oikein tekemässä"-kaaosta aina iltaisin, mutta tuosta huolimatta olen nukahtanut todella helposti ja nukkunut syvää, palauttavaa unta. Olen tehnyt etätyövuoroni hymyillen, käynyt kahdella lenkillä, syönyt pasta-ateriani suurella nautinnolla ja saanut painon tippumaan maanantain 64,1 kilosta tämän aamun 60,9 kiloon ja huomenna köröttelen heti aamulla 40 minuuttia Vespallani kehonkoostumusmittaukseen. Tuntuu vain niin helpolta.
Tälläkin hetkellä itkettää onnesta, mutta samalla mieleeni puskee sättimistä siitä, että en ole tehnyt näitä muutoksia jo aiemmin, sillä voin selvästi niin paljon paremmin täällä. Painoni ei ole tainnut enää vuosiin tippua noin nopeasti, mutta urheilukellonikin sen näyttää: olen tällä viikolla kokenut paljon vähemmän stressiä kuin koko sinä aikana, kun olen omistanut nykyisen kelloni eli noin vuoden. Kaloreita olen syönyt päivittäin noin 1100-1500 ja päivittäin on kertynyt miinuksia keskimäärin hieman vajaa 600. Välillä iltaisin on ollut nälkä enkä yritä kiistää sitä, mutta saan huomioni siirrettyä helposti muihin asioihin, kuten auki olevan ikkunan edessä lukemiseen samalla, kun kuuntelen kadulta kuuluvia ääniä.
Tässä nopeasti tämän hetken ajatuksia, jotta tilanne ei mene taas siihen, että hilloan kuulumisiani viikkoja. :') Tänään minulla on treffit, mutta en odota niiltä paljoakaan. Aion silti nauttia joka hetkestä, sillä tänäänkin saan olla elossa ja elää minun tavallani. Todellakin sataprosenttisesti vapaus Minnin tyyliin! Ihanaa viikonloppua kaikille! ♡
Oon nii innoissani sun puolesta!!!! Kerro sit heti ku tiiät mikä tilanne joko täällä tai s.postissa! :)<3
VastaaPoistaKiitos! ♡ Ehdottomasti laitan sulle heti sähköpostia! :) Miten sulla on mennyt juoksutreenit?
Poista