Juhannus ei mennytkään yhtään niin kuin olin suunnitellut ja viimeiset kolme päivää olen peräti ollut päivällisteni osalta kunnon ahmimiskierteessä luvaten, että seuraavana päivänä aloitan parin päivän vesipaaston. Mutta nyt tämä kierre katkeaa ja se katkesi terveellisellä, ravitsevalla aamupalalla. Ei millään helkkarin paastosekoilulla ja ees taas soutamisella! Kuvassa vasemmalla tämän aamun ihana "litteä" aamumasu ja se aamupala, joka potkaisee minut taas oikeaan suuntaan.
Viime viikon perjantaina siis nautin auringosta, lukemisesta, kodin järjestelystä ja pakkaamisesta sekä pääosin holittomista juomista. Puoli seitsemän aikoihin suunnistin Löylyyn, missä join kaksi lasia skumppaa ja päädyin vielä Hernesaaren kämpille juomaan muutamat viinilasilliset ja tanssimaan itseni hiestä märäksi. Kolmen aikoihin lähdimme rantakallioille katsomaan auringon nousua ja neljän jälkeen pääni kosketti tyynyä ystäväni sohvalla.
Lauantaina olo oli kamala eikä edes alkoholin vaan valvomisen takia. Perjantaina muutama juhannuspippaloissa mukana ollut pyysi minua maistamaan heidän juomiaan, jotka olivat minullekin surullisen tuttuja lonkeroita ja hard seltzereitä. Mutta uskotteko, kun sanon, että ne maistuivat aivan hirveille! Kasvoni rypistyivät saman tien juomien maun hipaistessa kieltäni ja näytin siltä kuin olisin juuri ottanut tequilashotin suoraan pullosta. Muutama siemaus lonkeroa toi jopa minulle oikeasti pahan olon. Täydellistä!
Lauantaina ja sunnuntaina käytännössä katsoen nukuin, torkuin, kävin kumpanakin päivänä hieman yli tunnin kävelyllä ja söin päivälliseksi hillittömän annoksen roskaa. Hillittömällä annoksella tarkoittaen tällaista alla olevaa settiä, jossa lauantaina makkarapyttipannun sijasta oli pieni pizza, mutta muuten sama kattaus toistui lauantaina, sunnuntaina ja vielä eilen maanantaina:
Sanomattakin selvää, että olo on pettynyt, ahdistunut ja surullinen. Lisäksi tuo sokerin määrä heittelee tällä hetkellä verensokeriani niin, että aluksi kiukuttelen maailman pienimmistä jutuista kuin pikkulapsi ja kohta olen taas iloinen ja täynnä uskoa tulevaan. Kasvoni ovat pieniä finnejä täynnä ja minun on pakko tehdä suolipuhdistus tänään, jotta tuo kaikki rasva ei jää muhimaan suolistooni ja pahenna kasvojeni kuntoa entisestään. Voin rehellisesti sanoa, että viimeisen kolmen päivän ajan on tuntunut siltä kuin en olisi elänyt ollenkaan, vaan joku toinen olisi liikuttanut kehoani ja toiminut puolestani. Eikä tässä voi olla kyse mistään liian vähän syömisestäkään, joka olisi laukaissut kehon vastareaktion, vaan tämä oli aivan täysin henkistä typeryyttä.
Eilen ahmin vain sen takia, että "huomenna alotan paaston, jee!", mutta heti tänään herättyäni ja oksetusolon möyriessä mahassani, totesin, että tähän tämä loppuu. Oikeasti. Ja että sitä kierrettä ei katkaise asia, joka laittaisi kehoni vieläkin enemmän sekaisin eli paastoaminen, vaan sen katkaisee terveellinen ruoka. Kun katson tuota yllä olevaa pientä söpöä päivällistä, en ole yllättynyt siitä, että painoni on huidellut yli 60 kilossa enemmän ja vähemmän jo vuosien ajan.
Aiemmin, kun painoni pysyi maksimissaan 55 kilossa, "ahmimiskohtaukseni" sisälsivät yhden Kartanon perunalastupussin ja Kinder Buenon. Lisäksi aamupalani ja lounaani oli usein ollut hyvin pieniä aterioita kummatkin, jolloin päivän kalorit pysyivät +-0-tasolla, vaikka henkinen morkkis olikin todella suuri. Mutta vuosi vuodelta mässäilyannokseni, niin kuin alkoholiannoksenikin, ovat karanneet massiivisiin mittasuhteisiin. Yllä oleva annos on huimat hieman yli 2100 kaloria (chew-spittaan kovat karkit, joten niitä en syö kokonaan), rasvaa kertyy 88 grammaa ja hiilareita 281. Siihen päälle muut ateriat niin yhden päivän kalorit kolkuttelevat kolmea tuhatta.
Turha siis ihmetellä sitä, miksi vuosi vuodelta keskiarvopainoni on noussut korkeammaksi ja korkeammaksi. Tällä hetkellä tuntuu pöyristyttävältä, että vuonna 2019, kun ostin nykyisen vaakani, ostin sen siksi, että minun oli pakko motivoida itseäni laihtumaan "järkyttävästä" 53 kilosta nelosella alkaviin lukuihin. Vuotta 2021 lukuun ottamatta en ole nähnyt pihahdustakaan nelosella alkavasta painosta ja tuntuu taas siltä, että koko tämäkin saamarin vuosi on valunut hukkaan. Vaikka ei se ole!
Tämän hetken massiivisen turvotuksen alla näen esimerkiksi olkapäälihakseni edelleen ja solisluuni tuntuvat ihan samalla tavalla kuin aiemminkin. Lisäksi olen kiitollinen siitä, että en anna itseni enää langeta todella radikaaleihin pikafiksauksiin, vaan silloinkin, kun fiksailen vähän niin pitäydyn terveellisissä aterioissa ja noin 1100 kalorissa. Ja tämä etenkin sen takia, että nykyään urheileminen on minulle niin tärkeää, että mikään ei saa tulla sen tielle.
Lisäksi tällä hetkellä yksistään se, miten olen vähentänyt alkoholin käyttöäni, on sellainen voitto, että ihan suoraan sanottuna painollani ei ole yhtään mitään väliä! Ja tätäkin isompi voitto on myös se, että viime viikonloppua lukuun ottamatta en myöskään ole korvannut alkoholia ahmimisella. Asia, joka esimerkiksi viime vuonna piti minut tiukasti kiinni ahmimisjuomisessa, sillä totesin painoni pysyvän paremmin kurissa sillä, että annoin itselleni luvan juoda niin paljon.
Perjantain perusteella voisin sanoa, että jos nyt yrittäisin vetää viime vuoden kaltaisia settejä, löytäisin itseni halaamasta vessanpyttyä ennen kuin kello löisi edes kymmentä illalla. Ja tämä tuntuu aivan uskomattoman ihanalta! Myönnän nimittäin, että lähtiessäni sukeltamaan holittomien juomien maailmaan, en edes ajatellut, että alkoholilliset versiot alkaisivat tökkiä, sillä esimerkiksi Hartwallin holittomat lonkerot maistuvat oikeastaan ihan samoilta kuin alkoholillisetkin versiot. Selvästi jokin ero noissa kuitenkin on, koska perjantaina nautit holittomat lonkerot toivat hymyn huulille, mutta alkoholittomista versioista muutamakin pieni maistelu toi oksetusolon.
Yritänkin taas lähteä liikkeelle niistä lähtökohdista, joista suunnistin myös ortoreksiavuoteeni 2021: en asettanut itselleni mitään viikkotavoitteita painon tai mittojen osalta, vaan keskityin siihen, että annoin joka päivä kaikkeni. Sen sijaan, että olisin ajatellut, että minun täytyy äkkiä saada paino alas, keskityin niihin arkisiin tapoihin ja tottumuksiin, joiden kautta tuosta toiveesta tuli totta. Sain päälle sen moodin, jossa elin niin kuin halusin unelmaelämässänikin elää ja kehoni alkoi muotoutua unelmieni kaltaiseksi. En keskittynyt siihen, miten kaukana olin tavoitteistani, vaan siihen, miten innoissani olin jokaisen terveellisen aterian edessä tai mahtavasti menneiden treenien jälkeen hiestä märkänä.
Se, mihin keskität energiasi, kasvaa. Joten nyt on aika taas vuodattaa energiaani onnistumisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti