Taas tulossa aikamoinen kilometripostaus eli varautukaa jo henkisesti etukäteen! :') Näemmä kun asioita lähtee liikkeelle niin ne todellakin vyöryvät eteenpäin!
Eli ensimmäisenä se varmasti tärkein ja suurin asia: sain kuin sainkin sen työpaikan, jonka haastattelussa kävin tasan viikko sitten!! ♡♡♡ Tämä työpaikka oli se, jostain toivoin kaikista eniten myöntävää vastausta ja keskiviikkona hieman ennen yhdeksää sain puhelinsoiton ja lähes heti perään lisätietoa sähköpostitse. Näin ollen jään ensi viikon lopulla lomalle, yritän kursia elämäni kasaan Helsingissä ja aloitan 14.7. työt Italiassa!!!!!!! Asia, jota en vielä ymmärrä ja joka ei ole ehtinyt kaiken muun keskellä konkretisoitua todeksi.
Nimittäin keskiviikkoiltapäivänä PT ilmoitti todella yllättävästä ja harmittavasta tapahtumasta, jonka johdosta hän joutuu hetkeksi laittamaan kaiken ei-akuutin tauolle ja keskittymään vain arkeen ja 1:1 valmennuksen maksaviin asiakkaisiin. Ymmärrän tämän enemmän kuin hyvin ja toivon, että hän pääsee vielä jaloilleen! :( Testiryhmä jäi nyt tosiaan kesken, mutta noudatin silti lauantai-iltapäivään asti PT:n ateriasuunnitelmaa hieman vähennetyin kalorein ja nyt olen miettinyt paluuta takaisin jonkinlaiseen RT4MT:iin.
Tähän tuulta toi viime viikon aivan kamalan ummetuksen lisäksi yksi tämän viikon treffikumppaneistani, joka oli todella kiinnostunut siitä, kun kerroin hänelle, että en ole koskaan herännyt aamuisin niin virkeänä kuin silloin, kun söin pääosin raakaruokaa. Sen sijaan, että hän olisi kyseenalaistanut tuollaisen elämäntavan, hän itse asiassa kertoi, että on itsekin joskus yrittänyt syödä etenkin aamupalalla pelkkiä hedelmiä, mutta joutui lopulta tuomaan mukaan myös proteiinia pitääkseen nälkää poissa pidempään.
Keskustelimme pitkään esimerkiksi siitä miten tasainen verensokeri oikeastaan on RT4:lla sen jälkeen, kun kehosi on tottunut siihen ja miten oikeanlaisten hedelmien tai marjojen löytäminen aamupalalle takaa sen, että nälkä ei todellakaan yllätä ihan heti. Tuntui ihanalta pystyä keskustelemaan noista asioista sellaisen henkilön kanssa, joka itse asiassa on pääosin sekasyöjä, mutta joka on avoin kaikelle, mikä voi parantaa omaa elämänlaatua. Mutta katsotaan mihin lopputulemaan päädyn... Ainakin aluksi testaan johtuiko aiempi virtatietulehdusoireilu raaka-aamupalasta vai sattuivatko vain toisistaan riippumattomat elementit osumaan samaan aikaan päälle.
Joka tapauksessa torstaina myös O perui tulonsa lauantain juhliin ja kehtasi vielä heittää muutamia nauruemojilla ryhditettyjä kipakoita viestejä minulle. Minulle, joka olen osallistunut juhlien järjestämiseen myös rahallisesti huomattavasti enemmän kuin hän, joka olisi tullut lähestulkoon kokonaan valmiiseen pöytään ja isolla rahalla koristeltuun juhlatilaan. Yritin muutamaan kertaan vastata hänelle samanlaisten nauruemojien kera, mutta lopulta vain töksäytin vastaukseni ilman minkäänlaisia emojeja. Asia, jota en lähes koskaan tee.
Tämän jälkeen meni hetki ennen kuin O vastasi ja tällä kertaa hänen äänensävynsä oli pehmeämpi ja sovittelevampi, mutta itse en jaksanut enää tulla puoleenväliin vastaan. Vastasin siis taas hyvin lyhyesti ja emojittomasti, mihin O vastasi taas sovitellen enkä minä vastannut hänelle enää mitään. Tämä kuitenkin selvästi kuohutti minua tuolloin torstaina ja heti aamusta töihin keskittyminen muuttui vaikeaksi. Miksi helvetissä minulle saa sanoa ihan mitä vain ja minun täytyy aina vain sietää se!
Neljä vuotta sitten B, O ja K (jonka kanssa olen nykyisin väleissä) jopa sanoivat, että he sanovat siksi niin paljon, koska "oot niin zen ja osaat ottaa asiat rauhallisesti". Mitä helkkaria?! Ihan kuin tuo olisi joku tae sille, että en koskaan loukkaannu ja harmistu! Kyllä, tunteiden hallintani on huomattavasti parempaa kuin heidän, mutta ei se silti tarkoita sitä, että minun kasvoilleni voi sylkeä ihan mitä vaan enkä kokisi sitä inhottavana ja menettäisi yöuniani.
Kyllä, osittain kai se on minun vikani, että en ole koskaan kertonut heille esimerkiksi vuoden 2022 itsetuhoisista ajatuksistani, jotka kumpusivat siitä, miten he kohtelivat minua. Ajatuksista, joissa kaduin sitä, että en ollut tappanut itseäni nuorempana, koska ei elämä oikeasti tuntunut elämisen arvoiselta, kun en saanut pidettyä lämpimiä välejä edes läheisimpiin ystäviini (eli B, O ja K). Mutta syy, miksi en ole kertonut, on se, että tiedän heidän pitävän tuota vain dramaattisena liioitteluna ja he ovat loukanneet ja nöyryyttäneet minua jo aivan tarpeeksi.
Torstai-iltana suunnistin jo Roomaan ja seuraavana aamuna lensin Helsinkiin. Koko perjantai meni enemmän ja vähemmän lauantain järjestelyissä ja niiden yllättävien tunteiden keskellä, joita I:n kotiinpaluu toi pintaan. Hän näyttää niin ihanan terveeltä ja elinvoimaiselta ja haluaa myös tulla kesällä käymään Italiassa, mikä nosti pintaan jopa paniikinomaista ahdistusta. Ei, et tule nyt pilaamaan sitä vaivalla kokoon kasaamaani uutta elämää, jonka olen saanut jotenkin rakennettua sinun jäljiltäsi!! Pelkästään ajatus siitä, että harrastaisin seksiä I:n kanssa tuntuu väärältä ja inhottavalta, mutta samalla en tiedä osaisinko olla esimerkiksi suutelematta häntä, jos nyt kohtaisimme....
Joka tapauksessa lauantain juhlista tulikin aikamoinen hitti! Etenkin vaahtokarkkitornin rakentamiskisa samoin kuin Polaroid-kuvapiste saivat paljon kehuja ja kaiken kaikkiaan päivästä, illasta ja yöstä jäi niin paljon hyviä muistoja, hassuja kuvia ja ihania kohtaamisia! Oli myös mielenkiintoista nähdä muutamaa henkilöä todella erilaisessa kontekstissa kuin missä olen yleensä nähnyt heidät.
Huomasin yhtäkkiä miten erilaisia nuo ihmiset olivat seurassa, jossa ei koko illan aikana puhuttu sanallakaan mielenterveysongelmista, diagnooseista tai beetasalpaajista, vaan nuo ihmiset pääsivät olemaan jotain aivan muuta. B ja K olivat ilmeisesti jopa olleet huolissaan eräästä henkilöstä, koska he toimivat usein sosiaalisissa tilanteissa tuon henkilön "turvana", mutta kas vain: kun kyseinen henkilö sai mahdollisuuden, hän jutteli aivan muina naisina täysin hänelle tuntemattomien ihmisten kanssa, loisti vaahtokarkkikisassa oman ryhmänsä johtajana ja jälkikäteen myös kertoi yksityisviestillä K:lle siitä miten ihana ja erilainen tuo ilta oli ollut!
Tärisivätkö hänen kätensä ja äänensä aivan juhlien alussa, kun hän joutui kaikkien katseen alla esittelemään itsensä? Kyllä, mutta kuoliko hän siihen? Ei. Oli niin motivoivaa katsoa vierestä sitä, mitä kaikkea ihanaa voi tapahtua, kun vain annat itsellesi mahdollisuuden kokea jotain oman mukavuusalueesi ulkopuolelta! Tuosta henkilöstä kuoriutuikin oikea social butterfly, joka tuli lisäksi jopa jatkamaan hetkeksi iltaa juhlien jälkeen ja uskalsi lähteä hänelle aiemmin täysin tuntemattoman juhlavieraan kanssa samaa matkaa kohti Rautatieasemaa.
Minun iltani päättyi K:n luona ja nukahdin hieman yli kahdelta. Viiden tunnin yöunien jälkeen raahasimme itsemme K:n ja muutaman muun juhlijan kanssa näiden juhlijoiden hotellille aamiaiselle ja kotiin päästyäni nukuin muutaman tunnin päiväunet. :') Iltapäivällä kävin puolentoista tunnin kävelyllä ja loppupäivän vain katsoin Sinkkuelämää, siistin hieman asuntoani ja myönnän, että kävin hakemassa päivälliseksi pizzan ja pienen karkkipussin.
Viime viikolla sain painoni laskettua lauantaihin mennessä 59.8 kiloon ja kehonkoostumusmittaus paljasti, että huolimatta siitä, että kilomääräinen rasvamassani on laskenut niin se ei ole tuonut suurta muutosta rasvaprosenttiin (28%). Tuntuu oudolta, että kilomääräisesti rasvaa on karissut, mutta silti se ei näy rasvaprosentissa. Epäilenkin, että viime viikolla vielä jatkunut diettaaminen ja kevyempi treeniviikko ovat saattaneet vaikuttaa lukuihin. Nimittäin lihasmassa oli tipahtanut todella dramaattisesti ja samalla kehon nesteen määrä oli melkeinpä liian alhainen.
Mutta nyt ainakin minulla on jonkinlaiset luvut, joiden kanssa jatkaa eteenpäin! Tällä hetkellä olo on suoraan sanottuna pöllämystynyt, kasvoista todella turvonnut ja väsynyt. Mutta tästä tämä taas lähtee ja tällä kertaa ei kohti mitään same oldia, vaan jännittävää ja isoa muutosta. En vain vieläkään osaa käsittää tätä kaikkea......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti