tiistai 10. kesäkuuta 2025

"They turned on me, but now I am perfectly free to be me"

Kuva on omani

ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 
ᴛᴀᴘᴇ ᴍᴀᴄʜɪɴᴇꜱ ꜰᴇᴀᴛ. ᴇʟʟᴀ ꜰᴀʏᴇ - ᴛʜɪꜱ ɪꜱ ᴡʜᴏ ɪ ᴀᴍ
3:11 ──────❍─ 3:52

↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Heräsinkin sunnuntaina niin myöhään, että en enää ehtinyt kehonkoostumusmittaukseen ilman, että olisin ensin syönyt aamupalan. Joten käyn tällä viikolla luultavasti lauantaina heti aamusta ottamassa numerot Bodymajassa! En ole halunnut ottaa painoa, sillä jostain ihmeellisestä syystä olen kärsinyt (TMI!) ummetuksesta ma-su välisen yön jälkeen ja voin vain toivoa, että tämän päivän jälkeen tilanne on normalisoitunut. 

Sillä aloitin aamuni puoli kahdeksalta 6 kilometrin lenkillä, joka oli aivan käsittämätön laksatiivi niin kuin olin toivonutkin.... :') Kuntoni kesti tuon lenkin hyvin, ei ongelmia, mutta neljän kilometrin kohdalla polvissa alkoi tuntua turvotusta. Tiedän kuitenkin, että niin kauan kuin en tunne levossakin kipua niin tämä ei haittaa. Tämä on kuin reisitreenin jälkeinen turvotus, jossa lihaksiisi menee vettä, jotta kehosi voi korjata rikki menneitä lihassäikeitä. Suihkun jälkeen olen kuitenkin varuiksi laittanut polviini kylmägeeliä ja toivon, että huomenna herään polvet aivan normaalin tuntuisina!

Tänään oli viimeinen työhaastattelu ja saan kuulla sen tuloksista vasta keskiviikkona, mikä tarkoittaa, että ilmoitan myös siihen yhteen työpaikkaan tiedon tuloksista vasta tuolloin. Minulla on jokin aivan absurdi pelko siitä, että paikka annetaan jollekin toiselle, vaikka tiedän, että he jatkavat vielä tälläkin viikolla haastatteluja eli rekrytointiprosessi on vielä kesken. Elän edelleen siinä hassussa tilassa, jossa tiedän olevani hermostunut ja hieman stressaantunut, mutta samalla olen kuitenkin rauhallinen, onnellinen, iloinen ja yöuneni ovat olleet hyviä.

Minulla on oudon ikävä R:ää, I pääsee tällä viikolla armeijasta, B ilmoitti, että ei pääsekään lauantain juhliin, mutta O on edelleen tulossa... Käyn huomenna Firenzessä ja etsin lauantain juhlasankarille lahjan, yritän olla rikkomatta polviani ja käyn yksillä treffeillä. Lauantain treffit olivat ihan mukavat, mutta ei meillä ole sellaista kemiaa, jota toivon, joten etsinnät jatkuvat. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että tästä on tulossa aivan ihana treffikesä ja minulla on jo ensi viikolla useita Helsingissä olevia treffejä, joita odotan kovasti!

Ei kai muuta tähän väliin. Toivon, että pääsen vaa'alle huomenna, jotta pääsisin hihkumaan painostani tännekin. En tiedä onko mahdollista, että olisin lauantaina alle 60 kiloa... Saisinko nähdä tuttuja pitkästä aikaa vitosella alkavissa luvuissa... Teen ainakin kaikkeni, jotta se tapahtuu. Ihanaa viikon alkua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti