Italia terapiamuotona

Kuva on omani

Toscanan aurinko - se erilainen aurinko - paahtaa kahta kulkijaa, joista toinen taluttaa vanhaa isoisältä perittyä pyörää ja toinen kävelee kesämekko liehuen pyöräilijän vierellä. Kesämekko olen minä ja raivoan tulisena miespuoliselle sukulaiselleni keho- ja ruokaongelmistani ja siitä ahdistavasta valintojen maailmasta, joka minulla on. Jos jokin on ensimmäisen maailman ongelma, niin tämä: liian paljon ruokaa, josta valita. Sukulaispoikani hieman kiharaiset hiukset valahtavat otsalle, kun hän pyörittää rajusti päätään ja huokaa "mamma mia". Ja saan taas ne kysymykset, jotka olen saanut siitä lähtien, kun jalkani koskettivat Italian maaperää: miksi teet asioista niin vaikeita? Miksi et valitse kaikkea, mitä elämä voi sinulle tarjota? Yhtenä päivänä tätä, toisena jotain muuta ja kas, sinun ei tarvinnutkaan luopua yhtään mistään! 

Sillä hetkellä, kun kävelemme tuolla paahteisella tiensyrjällä ja minulle esitetään tuo sama kysymysnivaska, jokin loksahtaa. Siellä kaiken aakean ja elokuvanomaisen keskellä annan itselleni luvan. Luvan siihen, että minun ei tarvitse valita vain yhtä tapaa olla ja hirttäytyä siihen, vaan saan rauhoittua ja seurata intuitiotani. Voin olla raakavegaanina päivälliseen asti ja sitten nauttia suuren Välimeren päivällisen tai tehdä sellaisen päivällisen, jonka jokainen aasialainen isoäiti on ainakin kerran valmistanut perheelleen. Voin pitää jooga- ja meditaatiopäiviä ja nostella seuraavana päivänä salilla rautaa metallimusiikin tahtiin. Jos suunnittelen kaiken järkevästi, saan rastin jokaiseen ruutuun, joka minulla on täytettävissä. Ja suunnitelmallisuutta todellakin tarvitsen, sillä muuten ahdistun enkä saa valittua mitään. 

Isoin esteeni tällaisessa elämisessä on ollut ajatus siitä, että en ehdi saada jokaisen eri elämäntyylin parhaimpia puolia esiin, jos en noudata niitä joka ikinen päivä. Mutta tämähän on vasta alkua ja voin koska tahansa siirtyä noudattamaan pääasiassa jotain tiettyä elämäntyyliä, mikäli siltä tuntuu. Tärkeintä olisi aloittaa ja myös tehdä omasta olosta mahdollisimman avoin ja rentoutunut! 

En ole varma jatkanko nettivalmennustani, sillä jotenkin vain on sellainen olo, että haluan itse selvittää parhaimman mahdollisen tapani elää eikä PT:n kanssa toimiminen tuo sellaista joustavuutta ja ennakkoluulottomuutta, mitä tarvitsen tällä hetkellä. En halua ajatella liikaa. Sillä aina, kun olen tehnyt päätökseni jonkin asian suhteen, mieleni alkaa täyttyä syistä, minkä takia asia x saattaakin olla terveydelleni haitallista ja sitten olen taas solmussa enkä uskalla liikkua mihinkään suuntaan. Tieto todellakin lisää tuskaa, mutta minun täytyy myös muistaa, että voin toimia omana pienenä tutkimuksenani ja yksinkertaisesti kokeilla.

Ehkä tämä on jonkinlainen puhdas pöytä - vihdoinkin. Ehkä voin oppia jättämään joko-tai-ajattelun ja tosiaankin nauttia kaikesta, minkä vain saan. Ehkä on mahdollista olla hedonisti terveellä ja oikeasti rakentavaa iloa ja onnea tuovalla tavalla. Ehkä minkään ei tarvitse tuhoutua, jos seuraan halujani.

Paljon ajatuksia ruoasta ja identiteeteistä

Kuva on omani

Kylläpä täällä käy paljon ihmisiä päivässä vaikka tällä hetkellä blogi tuntuukin ammottavan tyhjyyttään. Tervetuloa kuitenkin kaikille ja anteeksi se yleinen kaaos, joka täälläkin vallitsee. Sitä on nimittäin myös päässäni.

Tällä viikolla olen taas ollut jotenkin todella hukassa ja juureton ja sain kiinni siitä, mistä ongelmat pääosin kumpuavat. Isoin ongelma on se, että minä voin olla mitä vain. Mutta sehän on mahtavaa! No ei se ole, se häiritsee ja laittaa minut hyppimään eri identiteettien välillä. Juoksen ympyrää ja olen sitä ja tätä kuitenkaan tekemättä mitään kunnolla loppuun asti ja kohta juoksen jo seuraavaan minään. 

Nuorempana minulla oli jokin harrastus, johon sain upottaa tulisen taiteellisen itseilmaisuni. Maalasin isoin vedoin, kirjoitin maanisesti tarinoita, jotka sijoittuivat ei-minnekään. Tein musiikkia, tanssin, tein kirjansidontaa, valokuvasin, surautin ompelukoneella itselleni vaatteita ja minussa paloi luomisen liekki  Eikä se liekki ole mihinkään kadonnut, mutta nyt en enää osaa kohdentaa sitä oikein. Tämä on yksi syy miksi aloitin bloggaamisenkin taas uudestaan: minun on pakko kirjoittaa, pakko kuvata ja miettiä rajauksia kuviini. Pakko kehittää itseäni ja samalla jättää minusta jokin jälki muille. 

Tämä ei kuitenkaan selvästi riitä ja siksi astun jatkuvasti kylmään suohon yrittäessäni elää ja vanhentua edes jotenkin arvokkaasti. Järkevän itseilmaisun sijaan käytä tuota luomisvoimaa luodakseni itselleni erilaisia ruoka- ja liikuntaidentiteettejä ja tulevaisuuden näkymiä. Enkä minä kokonaan hukassa ole, se olisi liioittelua, mutta tätä ailahtelua tapahtuu riittävän usein, jotta se tekee elämäni hajanaiseksi ja pirstaleiseksi. Tein tiukemman dieettisuunnitelman, koska laihduttajaidentiteetti sanoi näin, mutta heti torstaina tuleva vaimoidentiteetti totesi, että en voi elää noin. 

Minun täytyy olla se tasainen kallio I:lle ja osoittaa, että laihtua voi järkevämmin kuin nääntymisrajoilla kituutellen. Tätä tuki urheilijaidentiteetti, joka haluaa jaksaa treenata joka päivä eikä se onnistu, jos kärvistelee liian pienillä ruokamäärillä. Päin vastoin, urheilijaidentiteetti haluaisin minun syövän paljon enemmän kuin mikä suurimmalle osalle identiteeteistäni tuntuu mukavalta. 

Kuva on omani

Perjantaina tavallinen pulliainen-minä nautti auringosta hyvän kirjan ja punaviinin kanssa ja lauantaina uusi minä vihasi tuota valintaa ja totesi, että ensi kerralla jätät alkoholin pois tuosta yhtälöstä, koska siitä ei vain tullut hyvä olo. Eilen raakavegaaniminä nousi esiin ja tutkin taas kaikkia raakavegaanien mitä syön päivässä-videoita suuren inspiraation tulen vallassa. Kuitenkin tämän kaiken päänsisäisen kaaoksen keskellä myös varsin pitkään poissa pysynyt ahmijaminä palasi ja vedinkin illalla itseeni ison rasvaisen pizzan, kolme tiramisua, vegaaneja nugetteja ja karkkia. Very raw vegan of me, jeps. Tähän maanantaihin vain heräsin vittuuntuneena tästä kaikesta enkä tällä hetkellä halua syödä yhtään mitään, koska en jaksa tätä, miten vaikeaa kaikki on. Miksi pääni on tällainen? 

Yksi iso ongelma on se, et tunnen suunnatonta vetoa kaikkeen äärimmäiseen, mistä olen kirjoittanut aiemminkin enkä tiedä miksi en jotenkin osaa päästää noista irti ja olla "tylsästi" keskiverto italialainen tavallisella terveellisellä ruokavaliolla. Sillä aina, kun pysähdyn ja kirjoitan itselleni ylös asioita, jotka oikeasti haluan elämääni, ne ovat joka ikinen kerta ne samat: haluan saavuttaa parhaimman fyysisen kuntoni ikinä, haluan lopettaa lähes kokonaan herkkujen ja alkoholin kuluttamisen, haluan edelleen laihtua noin 17 kiloa (samat kilot, joita olen yrittänyt laihduttaa koko tämän vuoden...), haluan urheilla päivittäin ja kokeilla myös uusia lajeja, haluan olla tasapainoinen ja rauhallinen kumppani I:lle, haluan olla laiminlyömättä kotiani ja kotitöitä...

Jos haluan lähes vuodesta toiseen samoja asioita, miksi en päämäärätietoisesti tavoittele niitä? Niinpä, en tiedä. Jos jotain hyvää on pakko löytää kaikesta niin se, että pelkästään kahden viikon aikana tekemäni HIIT-treenit näkyvät kehossani selvästi! Peppu on pyöristynyt ja muutenkin mahaa lukuunottamatta olen selvästi kiinteytynyt. Myös kunto on kohonnut isoin harppauksin eli urheilijaminä saa siis ehdottomasti jatkaa olemassaoloaan! Mutta ruokaminä on hukassa enkä tiedä muuta kuin sen, että haluaisin lomaa päästäni. 

 

Kuva on omani

Kun mietin I:tä, hänen kauniita kasvojaan ja paksua tummaa tukkaansa, hänen pehmeitä huuliaan ja lempeitä silmiään, haluan syödän niin terveellisesti ja puhtaasti kuin mahdollista ja antaa myös itselleni luvan nauttia syömistäni ruoista. Kun mietin hänen nauruaan, joka tuntuu lämpimältä kodilta keskellä kylmintä talvea, en halua kipuilla tuhannella kalorilla, vaan haluan panostaa ruoassa luomuun, lokaalisuuteen, väreihin ja makuihin, en puhtaasti kaloreihin tai makroihin. 

Kun mietin I:n omaa taistelua kontrollin ja viallisen kehonkuvan kanssa, haluan syödä tuntematta huonoa omaatuntoa ja haluan pystyä ottamaan suoraan kattilasta vielä yhden ison lusikallisen verran tekemääni ruokaa ihan vain, koska mieli teki vielä maistaa, vaikka söinkin juuri lautaseni tyhjäksi. Haluan näyttää hänelle miten kaunista ja tasapainoista elämä voi olla. Tätä olen halunnut jo vuosien ajan siihen kuitenkaan kykenemättä, koska juoksen ruokaidentiteetistä toiseen. 

Olen aina ajatellut, että laihduttaminen on se minun vaikein paikkani. Se taisteluni. Mutta nyt olen ymmärtänyt, että se oikea taistelu, se mistä täytyy päästää irti ja mistä täytyy opetella eroon eivät ole herkut tai urheilemattomuus, vaan nämä kaikki eri ruokaidentiteetit, jotka sumentavat pääni iloisen sirkusmusiikin raikuessa taustalla. Jos olisin pitäytynyt vain ja ainoastaan yhdessä identiteetissä, olisin jo päässyt tavoitteisiini vuosia sitten, mutta kun hösään ympäriinsä eikä kehonikaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja huomaan, miten paljon stressiä tämä aiheuttaa. Joillakin kai se voi toimia, että vaihtelee ruokailutottumuksia paljonkin, aineenvaihdunta pysyy liikkeellä jne., mutta minun kehoni laihtuu ja kiinteytyy parhaiten niin, että syön pääosin samoja ruokia ja tasaisin väliajoin pitkin päivää.

Ja miettikääpä tätä naurettavuutta, että kuvittelen elämästäni tulevan jotenkin tylsää, jos ruokailen ja urheilen tasaisesti pitkin viikkoa! Minähän jätin työni kirjaimellisesti kävelemällä heti aamusta pomon luokse ja ilmoittamalla, että tänään on muuten viimeinen työpäiväni. Ja seuraavana aamuna lensinkin jo Roomaan. Roomasta matkustin junalla kolmessa tunnissa Toscanaan ja nyt olen ollut täällä polttelevan auringon alla aina välillä tuntipalkkaisena töitä tehden ja toisinaan taas pelkästään elämästä nauttien. Vailla tarkkaa suunnitelmaa tulevasta. Eikä elämäni tule tasaantumaan silloinkaan, kun saamme I:n kanssa kaikki palat paikoilleen, sillä silloin tulen mitä luultavimmin matkustamaan sinne ja tänne ristiin hänen kanssaan ja meillä tulee arvatenkin olemaan vähintään kolme kotia eri puolilla maapalloa.

Jospa siis tekisinkin ruokailuista sen perustuskiven elämääni, elämäämme. Ehkä se oikeasti voi vain olla jotain tavallisen terveellistä tylsää, jotta minulla riittää energiaa kaikkeen siihen muuhun jännittävään ja yllättävään, jota elämä tuo tullessaan?

Kohta kotona

Lento takaisin Italiaan lähtee hieman vajaan tunnin kuluttua ja vatsassani poreilee iloinen odotus kotiinpaluusta. Haluan omieni luokse, olkoonkin typerää pakoa ja asioiden jättämistä kesken täällä Helsingissä.

Vatsaani täytti eilen lihava, rasvainen pizza, jonka ystäväni halusivat tarjota vielä viimeisenä päivänäni Helsingissä. Nyt se rasvainen pizza sulautuu osaksi jo valmiina olevia rasvataskuja ja muodostaa minuun vielä lisää selluliittia. Aamulla katsoin kauhuissani peiliin, mutta totesin helpotuksekseni, että solisluut näkyvät edelleen enkä muutenkaan ole lihonnut viittä kiloa eilisestä. Kasvot toki ovat turvonneet ja rumat, mutta onneksi saan käyttää maskia, kunnes saavun omaan pieneen kotiini ja loppupäivän olenkin vain sisällä ja urheilen rasvaa ulos. 

Tein eilen illalla valmentajani ruokasuunnitelmasta vieläkin kiristetymmän version, jolla olen loppuviikko, sillä sain eilen tietoa yhdestä työstä, jonka haluan ja sitä varten täytyisi näyttää niin hyvältä (lue: niin italialaiselta) kuin mahdollista heinäkuun alkaessa. Kokeilen siis loppuviikosta syödä noin 1100 kaloria per päivä ja katsoa, miten kehoni reagoi tuohon. Realistisesti muutos edelliseen itse kustomoimaani ruokavalioon ei ole kuin arviolta 200-300 kaloria vähemmän per päivä, mutta haluan silti olla hieman varuillani. Aineenvaihduntani jää helposti jumiin, joten ruoka-aineet täytyy valita huolella ja myös pientä food combining-metodia täytyy noudattaa. Lukeeko tätä kukaan sellainen, jolle tuo on tuttua ja toimivaa? Tiede kai on pääasiassa hieman ristiriitaista mieltä food combiningin hyödyistä. 

Joka tapauksessa odotan innolla kotiinpaluuta! Sain ystävältäni lahjaksi waist training-korsetin, joka on tehty nimenomaan liikuntaa varten ja aion ehdottomasti ottaa tuon käyttöön jo tänään. Aamukävelyihin tulee myös varmasti uutta puhtia, kun pääsee hikoilemaan ylimääräistä vettä pois mahasta. Rasvaahan tuollainen ei tietenkään polta, koska rasvanpolttoa on aika lailla mahdotonta tarkentaa vain tiettyyn kehon kohtaan. Mutta ainakin ylimääräinen vesi poistuu, ryhti paranee ja mikäli tuota käyttää vaatteiden alla vaikka lounastaessa niin varmasti tulee syötyä paljon vähemmän!

Kiitos Helsinki ihanasta kesästäsi, mutta nyt on aika palata oikeaan kotiin ♡

Kesäviikonlopusta viisaantuneena

Kuva on omani

Viikonloppu oli aivan ihana ja toisaalta myös alleviivasi taas sitä, mitä en halua elämääni eli juomista. Kävin lauantaina aikaisin aamusta tunnin kävelyllä ja nautin hiljaisena uinuvasta kesä-Helsingistä. Kymmeneksi menin kaupoille muutaman ystäväni kanssa ja löysin pari ihanaa kesävaatetta, koska huolimatta siitä, että en enää ole korkeimmassa painossani, niin valitettavasti iso osa kesävaatteistani ei yksinkertaisesti mahdu kokonaan päälle. Reiteni ovat niin isot. 

Perjantaina tuskailinkin tämän asian kanssa, kun sovittelin kesävaatteitani ja mietin, miten ihmeessä minulle on voinut käydä näin. Joka vuosi laihdun nimenomaan keväällä niin paljon, että kesällä minun harvemmin tarvitsee tuskastella, mutta nyt ehdin lihoa talvella niin paljon, että keväällä pudotettu paino ei tuonutkaan tarpeeksi suurta muutosta. Tästä syystä tuo lauantainen shoppailu tulikin tarpeeseen!

Oli kuitenkin mukavaa huomata kaupoilla, että en ole niin paljon isompi nyt, sillä vaatekoon nostaminen yhdellä riitti ja tajusin samalla, että aiemmat kesävaatteeni ovat oikeasti todella pieniä. Ja voi olla, että en enää tulekaan niihin mahtumaan ainakaan hetkeen, sillä olen treenannut kehoani paljon muodokkaammaksi lantiosta, joten koon S ja XS shortsit eivät ehkä enää koskaan tule ainakaan olemaan erityisen löysiä päälläni. Olen kai siis todistettavasti saanut ne tulokset, joita halusinkin, joten pitänee olla vain iloinen tästä kehityksestä.

Shoppailun jälkeen siirryimme auringon alle piknikille ja korkkasimme kuplivan. Ja voi, kun olisinkin osannut jättää juomisen tuolle tasolle... Jossain vaiheessa iltaa nimittäin ystäväni ehdotti Kaivohuoneelle siirtymistä ja otin kutsun vastaan ajatellen, että joisin siellä maksimissaan pari lasillista enkä yhtään enempää. Ja itse asiassa nyt kun tänään laskeskelin juomiani, niin en juonutkaan niin järkyttävää määrää, mitä olin ajatellut, mutta liikaa silti ottaen huomioon sen, miten huono toleranssini tällä hetkellä on. 

Rehellisesti sanottuna en siis muista Kaivohuoneelta paljoakaan muuta kuin yksittäisiä hetkiä ja minua harmittaa se, koska kesässä parasta on nimenomaan pelkästään oleminen ja ympäröivän tunnelman fiilistely. Mutta humalassa olessani minulle ei enää jää minkäänlaista muistiraitaa tuollaisesta, vaan koko ilta puuroutuu yhdeksi harmaaksi massaksi. Enkä edes muista olenko ollut oikeasti iloinen ja nauravainen tuon harmauden keskellä.

Kuva on omani

Myös kotimatka on aika hämärä ja sunnuntaina olin hämmästynyt huomatessani, että olinkin kotona jo puoli kahdeltatoista, vaikka oma päihtynyt ajantajuni olisi veikannut saapuneeni kotiin ehkä yhden tai kahden aikoihin. Sunnuntaina kylpyhuoneeseen hiipiessäni katsoin pientä töölöläistä eteistäni ja se näytti aivan Maija Vilkkumaan laululta siellä täällä lojuvine korkokenkineen ja henkarista pois tipahtaneine farkkutakkeineen. Eilinen olikin rauhallinen päivä: lojuin sängyssä hyvän kirjan parissa, torkuin ja illemmalla kävin tunnin kävelyllä. 

Näennäisesti viikonloppu oli siis ihana, mutta jotenkin nuo lauantain hetkittäiset tyhjät aukot muistissa ahdistavat. Ja uskoisin, että suurin osa ahdistuksen tunteista tulee siitä, millaisia aiemmat kesät ovat olleet ja jotenkin kai pelkään, että tästä kesästä tulisi samanlainen. Pariin edelliseen kesään liittyy siis typerää kännistä draamailua jopa muutaman kerran niin, että meitä on selvästi tuijotettu muista porukoista ja meille on hieman naureskeltu. 

Pahinta on ollut se, että suurin osa mukana olleista ei edes muista noita tilanteita niin kirkkaasti kuin minä ja muutama muu muistamme, joten viime kesät ovat piirtyneet muiden mieleen mahtavina kesinä, kun taas minulle itselleni etenkin viime kesä toi oikeasti aika paljon ahdistusta ja surua. Jotain perustavanlaatuista meni rikki eikä mielestäni mikään ole enää palautunut normaaliksi. Vaikka isoin murtuma on korjaantunut, pienet halkeamat ovat koko ajan läsnä. Ehkä ne ovat jonkinlainen jatkuva tietous siitä, miten pieleen asiat voivat mennä.

Yritän kuitenkin antaa itselleni luvan pitää edellistä viikonloppua pääosin onnistuneena kunhan en enää tulevina kesäviikonloppuina juo lähes ollenkaan! Katsoin eilen kuvia viime kesältä ja toisaalta ei kai ihme, että draamaa syntyi ja kesästä jäi varsin negativiinen kuva: olimme ystävieni kanssa kirjaimellisesti joka perjantai ja myös lauantai jossain puistossa istumassa ja juomassa. Kuvien aikaleimoja katsellessa kauhistelin huomatessani, että olimme saattaneet lopettaa perjantain juomingit kello yhden aikoihin yöllä eli lauantaina ja sitten olimme taas kolmen aikaan samana päivänä jossain istumassa skumppaa juodessa. Nyt voin kuitenkin tehdä kaiken toisin. 

Suhteeni I:n kanssa on muuttanut minua paljon ja nautin niistä muutoksista, joita se on tuonut tullessaan, mutta en ole uskaltanut antaa itselleni lupaa näyttää noita muutoksia. Olen kai pelännyt menettäväni ystäväni, sillä vaikka olenkin todella omistautunut kumppani, niin ystävät ovat minulle tärkeintä maailmassa ja hulluksihan siinä tulee, jos kaikki aika menisi pelkästään kumppanin kanssa!

Lähdenkin viikonlopusta viisastuneena eteenpäin ja opettelen "markkinoimaan" uutta minää siten, että kenenkään ei tarvitse pelätä sitä, että muuttuisin aivan tunnistamattomaksi. Terveellisesti eläminen ei tee minusta muita tuomitsevaa tiukkapipoa, vaan se tuo esiin parhaimman version minusta. Tänään palaan taas tähän omaan ihanaan aikuiseen elämääni terveellisen aamupalan ja HIIT-treenin muodossa kesästä oikeasti nauttien enkä piilottaen sitä alkoholin tai entisen minäni varjoon.

Oma tie jatkukoon!

Yök, yök, yök.... 

Söin eilen valmentajan ohjeiden mukaisesti ja tänään heräsin aivan järkyttävään oloon. Taas alleviivautui se, että minun kroppaani ei vain ole tehty "normaaliin" syömiseen vaan todella kevyt ja puhdas ruoka on parasta ravintoa keholleni. Ei voi edes puhua mistään treenauksen jälkeisestä turvotuksesta, kun vettä on kertynyt lihaksiin, sillä eilen "treenasin" vain kävelemällä. 

Jatkan siis omaa linjaani, mitä tulee ruokailuihon ja yritän tänään saada tehtyä jonkinlaista pelastustyötä eilisten kaloreiden ja hiilaripöhön poistamiseksi. Minun täytyy, täytyy, täytyy laihtua lauantaiksi tai vähintäänkin saada tämä hiivatin turvotus pois! Täytyy näyttää niin hyvältä kuin mahdollista...

Onnistumisia

Kuva on omani

Saavuin perjantai-iltapäivästä takaisin Helsinkiin ja hrrr, teki mieli kaivaa talvitakki esiin. Vaihdoin kuitenkin kotiin päästyäni rohkeasti mekkoon, punasin huuleni ja kipitin korkokengissäni terassille tapaamaaan ystäviäni. Oli aivan ihana ja rentouttava terassivisiitti ja kaksi lasia shamppanjaa sekä yksi siideri riitti koko loppupäiväksi. Kun kävelin kymmeneksi kotiin, tuntui siltä, että jalkani eivät edes koskettaneet asvalttiin ja leijuin kesäisessä Helsingissä kuin ilmassa viilettävä valkoinen poppelin siitepölypallo. Kaupassa käydessä mietin, miten ihmeessä olinkin niin humaltunut, kunnes muistin, että olin edellisen kerran syönyt kunnolla aamulla ennen lentoa. Kaupasta ostin niinkin laadukkaan iltapalan kuin vihiksen ja kotiin päästyäni en jaksanut tehdä muuta kuin pestä kasvoni ja syödä ja sen jälkeen oli pakko mennä nukkumaan.

Lauantaihin heräsin levänneenä ja onnellisena. Kävin lähes tunnin aamukävelyllä sumussa ja sitten olikin valmistautuminen kaksiin eri lakkiaisiin. Ja vaikka en olekaan mitenkään vanha ja omat lakkiaiseni olivat vain joitakin vuosia sitten, niin olo oli todella mummoinen, kun lakitetut lähtivät juhlistaan kohti keskustaa jatkoille ja itse kieltäydyin kutsusta, jotta pääsin asunnolleni rauhoittumaan hyvän kirjan parissa. Myös sunnuntaina aloitin aamuni kävelyllä ja miten paljon rakastankaan alkukesän aamujen tuoksua! Katselin hymyillen nuoria, jotka eivät olleet vielä edes käyneet nukkumassa ja olin kiitollinen siitä, että en lauantainakaan juonut muuta kuin pari lasillista kuplivaa ja menin aikaisin nukkumaan.

Olen kuitenkin lievästi sanottuna pettynyt siitä, että alkoholin dramaattinen vähentäminen ei ole ulkoisesti muuttanut yhtään mitään kehossani, vaikka niin moni mainostaa sitä, että alkoholin vähentäminen tai lopettaminen on laskenut painoa. Mutta muuten huomaan kyllä, että olen paljon virkeämpi ja oudot ylävatsan kipuilut ovat loppuneet, joten ei voi sanoa, ettei alkoholin vähentämisestä ole ollut mitään hyötyä. Aionkin ehdottomasti jatkaa tällä samalla linjalla!

 

Lauantain laiska ruoka eli Finduksen yrttiset uuni- ja grillikasvikset sekä härkistä. Suosittelen, jos laiskottaa!

Olen Suomessa vielä viikon verran, sillä tulevana viikonloppuna on pakko olla Helsingissä, mutta sitten olen suunnitellut lähteväni loppukesäkuuksi takaisin Italiaan. Heinäkuu on vielä auki eli saa nähdä, mihin tie vie... Muutaman mahdollisuuden olen avannut, mutta katsotaan, miten käy! Tällä hetkellä tuntuu jotenkin siltä, että elämä on ihanan helppoa ja palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Etenkin kunnon nopea kohoaminen sekä painon selvä tippuminen motivoivat jatkamaan ja ovat myös tuoneet tunteen siitä, että iso lohkare on siirretty vihdoinkin pois yltäni. Minua on pelottanut todella paljon se, että en laihtuisikaan vaikka siihen ei olekaan mitään lääketieteellistä syytä. Mutta kehot ovat välillä jännittäviä ja omani tuntien mihinkään ei voi luottaa.

Kuitenkin olen nyt Italiaan lähdön jälkeen oppinut uudella tavalla kuuntelemaan kehoani ja esimerkiksi huomasin, että päivälliseksi nautittu kuskus-kikherne-papu-burrito on jostain syystä sellainen annos, joka on pistänyt aineenvaihduntaa liikkeelle ja myös selvästi rauhoittanut vatsaa, sillä kaikenlainen turpoilu ja muu on loppunut. Niinpä sen sijaan, että olisin täksi viikoksi lähtenyt muuttamaan päivällistäni, totesin, että jatketaan tällä linjalla, josta kehoni on antanut peukun! Aamuturvotusta on ja se on turhauttavaa, koska haluaisin seurata oikeaa painoani enkä veden määrää, mutta aika nopeasti tuo turvotus laskee ja iltapäiväpainoni saattaakin olla jopa kaksi kiloa alempi kuin aamulla ottamani paino, vaikka olisin syönyt lounaankin.

Tuo aamuturvotus on kuitenkin laittanut minut kiinnittämään laihtumisessa enemmän huomiota siihen, miltä vaatteet tuntuvat päällä ja miltä oma keho tuntuu kuin siihen, mikä luku vaa'asta katsoo ja koska tämä on varmaankin se järkevin tapa mitata kehon edistymistä, niin en ole äärimmäisen pahoillani. Kaivoin esimerkiksi eilen kaapistani yhdet housut, joita en maaliskuussa saanut edes kiinni ja nyt tarvitsen kohta vyön, jotta ne eivät solahda liian alas, vaikka painoni on suurinpiirtein sama kuin tuolloin kohta kolme kuukautta sitten. Lisäksi erään lempilaukkuni olkahihna tuntuu tällä hetkellä ikävältä solisluuta vasten, jos laukku on täynnä, vaikka ennen Italiaan lähtöäni en tuntenut mitään.

Tänään minulla alkoi neljän viikon liikunta-, terveys- ja elämäntapavalmennus ja sekin tuntuu asettuvan juuri oikeaan kohtaan! Tällä hetkellä treenatessa olen täynnä energiaa ja olen myöa todella ylpeä siitä, että en ole sortunut viikonloppuherkutteluun, jota olen aiemmin lähinnä tehnyt siitä syystä, että "täytyy", koska viikonloppu. Vaikka oikeasti haluaisin syödä jonkun ruokaisan salaatin ja jälkiruoaksi Alpron tummasuklaajälkiruoan tuoreilla mansikoilla tai kirsikoilla. 

Paljon edistystä on siis tapahtunut ja nyt onkin tärkeää pitää tämä tahti yllä, sillä usein tässä kohtaa minua alkaa jotenkin ahdistamaan ja alan sabotoimaan itseäni. Pelkään, että muut reagoivat negatiivisesti muutoksiini tai että onnistumisista huolimatta ajan pian päin tiiliseinää ja hyvä eteneminen tyssää. Ja etenkin pelkään sitä, että minun suurimmat unelmani eivät toteutuisikaan, joten on ollut paljon helpompaa ikään kuin pitää itseni "kehoni vankina", jotta voi aina vedota siihen tekosyynä, miksi asiat eivät menneet niin kuin piti.

Mutta nyt minua ei pysäytä mikään!

Kesäkuu

Kuva on omani

Viikonloppu rynnisti ohi muutamassa lyhyessä hetkessä ja nyt on jo keskiviikko. Ja kesäkuu. Kesäkuu, mitä hemmettiä! Lähes puoli vuotta on vain kadonnut ja tuntuu siltä kuin olisin ehtinyt elää tätä vuotta vasta pari kuukautta. Ahdistavaa ja lisäksi harmittaa aivan käsittämättömän paljon, että uhrasin edelliseen työhöni (tai siis sitä edelliseen, jos tarkkoja ollaan...) mielenterveyteni, fyysisen terveyteni sekä aivan liian monta sumussa läpi puristettua kuukautta. Tuona aikana kerrytin kehooni kokonaisuudessaan järkyttävät kahdeksan kiloa ja tuosta määrästä puhtaasti rasvaa puristui ympärilleni neljä kiloa lisää.

1.6.2022. Ainoa asia, mikä tuo lohtua on se, että kesäkuusta voi tulla elämäni paras kuukausi, jos vain otan elämäni haltuun ja päätän, että tämä kuukausi tulee olemaan hyvien valintojen kuukausi. Huomaan, että olen taas lähtenyt monimutkaistamaan arkeani aivan liiaksi ja se tuo ahdistusta, koska en ehdi tekemään sellaisia asioita, jotka tuovat oikeasti iloa elämääni esimerkiksi lukemaan, kirjoittamaan paperiseen päiväkirjaani tai ihan vain olemaan. Onneksi kuitenkin ympärilläni on jatkuvasti ihmisiä, jotka nauraen pyytävät minua rauhoittumaan ja ihmettelevät, että kamalaa, onko elämä tosiaan noin hektistä Helsingissä. 

Aina, kun rauhoitun ja priorisoin vain muutamia iloa tuovia asioita, saan otteen elämästäni ja huomaan myös tulevani vakaammaksi kallioksi I:lle. Olen ollut etenkin viikonloppuna aluksi hänestä huolissaan, sitten hieman vihainen ja pettynyt, mutta nyt eilen ja tänään olen taas tuntenut rauhaa. Pidetään huolta meidän terveydestä. Kummankin huonot valinnat on jo tehty ja emme voi enää muuttaa menneitä päätöksiä, mutta voimme muuttaa kaiken tulevaisuuden osalta. Ei, en ole vihainen enkä pettynyt enää, enhän itsekään ole täydellinen. Rakastan sinua ja olen ylpeä sinusta ja siitä, miten pitkälle olet jo päässyt. Kiitos, että saan olla osa tätä matkaasi parhaimmaksi versioksi itsestäsi!

Tähän aamuun heräsin taas turvonneena ja väsyneenä ja tämä ahdistaa, sillä etenkään tuo aamuväsymys ei ole tavallista minulle. Mutta uskon matkaani ja siihen, että kun vain jatkan terveellisesti syömistä ja liikkumista, niin väsymyskin alkaa hiljalleen korjaantua. Tajusin myös, että olin unohtanut laittaa aamupalapuuron tekeytymään yöksi, joten joudunkin syömän lämmintä puuroa, mikä ei houkuttele yhtään, mutta jotain on syötävä. Olen ollut auttamassa erään tutun tilalla ja nuo työpäivät ovat käyneet treenistä, mutta tänään on vuorossa HIIT-treeni enkä malta odottaa! Toivon myös, että uudet treenivaatteeni saapuvat mahdollisimman pian, koska haluaisin uskaltaa postata teille muutaman body checkin...

Yleensä sanoisin pienin askelin matkaan tähän uuteen kuukauteen, mutta nyt sanon: rohkein, vakain ja itsevarmoin askelein kesäkuuhun!