Toscanan aurinko - se erilainen aurinko - paahtaa kahta kulkijaa, joista toinen taluttaa vanhaa isoisältä perittyä pyörää ja toinen kävelee kesämekko liehuen pyöräilijän vierellä. Kesämekko olen minä ja raivoan tulisena miespuoliselle sukulaiselleni keho- ja ruokaongelmistani ja siitä ahdistavasta valintojen maailmasta, joka minulla on. Jos jokin on ensimmäisen maailman ongelma, niin tämä: liian paljon ruokaa, josta valita. Sukulaispoikani hieman kiharaiset hiukset valahtavat otsalle, kun hän pyörittää rajusti päätään ja huokaa "mamma mia". Ja saan taas ne kysymykset, jotka olen saanut siitä lähtien, kun jalkani koskettivat Italian maaperää: miksi teet asioista niin vaikeita? Miksi et valitse kaikkea, mitä elämä voi sinulle tarjota? Yhtenä päivänä tätä, toisena jotain muuta ja kas, sinun ei tarvinnutkaan luopua yhtään mistään!
Sillä hetkellä, kun kävelemme tuolla paahteisella tiensyrjällä ja minulle esitetään tuo sama kysymysnivaska, jokin loksahtaa. Siellä kaiken aakean ja elokuvanomaisen keskellä annan itselleni luvan. Luvan siihen, että minun ei tarvitse valita vain yhtä tapaa olla ja hirttäytyä siihen, vaan saan rauhoittua ja seurata intuitiotani. Voin olla raakavegaanina päivälliseen asti ja sitten nauttia suuren Välimeren päivällisen tai tehdä sellaisen päivällisen, jonka jokainen aasialainen isoäiti on ainakin kerran valmistanut perheelleen. Voin pitää jooga- ja meditaatiopäiviä ja nostella seuraavana päivänä salilla rautaa metallimusiikin tahtiin. Jos suunnittelen kaiken järkevästi, saan rastin jokaiseen ruutuun, joka minulla on täytettävissä. Ja suunnitelmallisuutta todellakin tarvitsen, sillä muuten ahdistun enkä saa valittua mitään.
Isoin esteeni tällaisessa elämisessä on ollut ajatus siitä, että en ehdi saada jokaisen eri elämäntyylin parhaimpia puolia esiin, jos en noudata niitä joka ikinen päivä. Mutta tämähän on vasta alkua ja voin koska tahansa siirtyä noudattamaan pääasiassa jotain tiettyä elämäntyyliä, mikäli siltä tuntuu. Tärkeintä olisi aloittaa ja myös tehdä omasta olosta mahdollisimman avoin ja rentoutunut!
En ole varma jatkanko nettivalmennustani, sillä jotenkin vain on sellainen olo, että haluan itse selvittää parhaimman mahdollisen tapani elää eikä PT:n kanssa toimiminen tuo sellaista joustavuutta ja ennakkoluulottomuutta, mitä tarvitsen tällä hetkellä. En halua ajatella liikaa. Sillä aina, kun olen tehnyt päätökseni jonkin asian suhteen, mieleni alkaa täyttyä syistä, minkä takia asia x saattaakin olla terveydelleni haitallista ja sitten olen taas solmussa enkä uskalla liikkua mihinkään suuntaan. Tieto todellakin lisää tuskaa, mutta minun täytyy myös muistaa, että voin toimia omana pienenä tutkimuksenani ja yksinkertaisesti kokeilla.
Ehkä tämä on jonkinlainen puhdas pöytä - vihdoinkin. Ehkä voin oppia jättämään joko-tai-ajattelun ja tosiaankin nauttia kaikesta, minkä vain saan. Ehkä on mahdollista olla hedonisti terveellä ja oikeasti rakentavaa iloa ja onnea tuovalla tavalla. Ehkä minkään ei tarvitse tuhoutua, jos seuraan halujani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti