ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ:
ʏᴏᴏᴀ - ʙᴏɴ ᴠᴏʏᴀɢᴇ
2:43 ────❍──── 4:21
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺
✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥
Aamupaino: 55,3 kg
Olen tänään avannut Bloggerin useaan kertaan ja aloittanut kirjoittamaan tekstiä, palannut Bloggerin etusivulle ja sulkenut netti-ikkunan. Avannut selaimen uudestaan, kirjautunut Bloggeriin, klikannut kesken jäänyttä postausta, sulkenut netti-ikkunan.....
Tällä viikolla on tapahtunut niin paljon. Uusi vuosi, uudenlaisia työtehtäviä, uudenlainen into laihduttamiseen, uudenlainen into uusiin sosiaalisiin tuttavuuksiin, uusi elämä, nytkö viimein...
Mieleeni muistui joulukuussa eräs Discordissa oleva haaste, jonka loin viime vuonna ja siitä tuli uskomattoman suosittu lyhyessä ajassa. Jopa niin suosittu, että muutamassa kuukaudessa en selvinnyt enää osallistujen määrästä yksin, vaan tarvitsin apua haasteen perustoimintojen ylläpitämiseen. Ja kaikki meni hyvin, kunnes Discord uudisti yhteisösääntönsä ja alkoi tarkkailla etenkin syömishäiriö-yhteisöjä todella tarkkaan, jolloin tuo meidän vaivalla luomamme yhteisö poistettiin ilman ennakkovaroitusta, samoin kaikkien 7-8 moderaattorin ja minun adminin käyttäjätunnukset.
Tuon jälkeen kyllästyin koko Discordiin. Todella toksiset, isot ja räikeän selvästi pro-anayhteisöt saivat kyllä jäädä, mutta meidän loppujen lopuksi kuitenkin aika pieni noin 40-50 henkilön itsensä kehittämisyhteisö oli liikaa?! Joulukuussa kuitenkin jokin outo magneetti veti minua puoleensa, kirjauduin pitkästä aikaa EDSF:iin ja otin yhteyttä yhteen haasteen moderaattoriin ajatellen, että olisin voinut tulla takaisin auttamaan yhteisön ja haasteen hoitamisessa. En kuullut mitään ennen kuin tällä viikolla, jolloin näin yhteisön, joka oli kyllä vaivalla rakennettu, mutta viime vuoden loka-marraskuusta lähtien moderaattorit olivat yksi kerrallaan kadonneet ja koko haaste oli kuivunut kasaan.
Huomasin kuitenkin, että haasteeseen aiemmin liittyneet olivat halukkaita herättämään sen uudelleen henkiin ja totesin, että tämä on toinen tilaisuuteni. Tilaisuuteni luoda ympäristö, jossa saamme olla sellaisia kuin olemme, mutta kuitenkin ilman liiallista sairaudella mässäilyä ja itsetuhoisuudessa vellomista. Ympäristö, joka tukee tuomaan esiin meistä kaikista osallistujista sen parhaimman mahdollisen version, mitä voimme olla.
Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen: uusin kanavia, uudistin ohjeistusta, tein valmiiksi moderaattoreiden työkalut tärkeimpänä ison excelin, johon merkitään osallistujien pisteitä, painoja ja painotavoitteita. Kokeilin myös elämäni ensimmäistää kertaa muokata bottia tervetuloa-viestin osalta ja onnistuin ilman, että tuhosin yhtään mitään, mikä suuri voitto! :D
Loppiaisena olikin relaunch ja nyt olemme taas päässeet vauhtiin! Tänään henkilö, joka oli käytänössä lähes yksin perustanut uuden yhteisön sen poistetun tilalle, ilmoitti, että hän kokee, että hänen aikansa on tullut ja hän ei enää koe tarvetta osallistua haasteeseen tai tuon yhteisön pyörittämiseen. Mikä oli tietenkin ristiriitaista: toisaalta olen todella onnellinen, että hän on niin "pitkällä", että hänen elämänsä sujuu paremmin ilman mitään kosketusta sh-asioihin tai -ihmisiin, mutta toisaalta tulin surulliseksi, koska ehdimme olla mukana samassa haasteessa lähes vuoden ja hän on aivan mahtava tyyppi!
Kuitenkin tuo hänen lähtönsä jotenkin sinetöi itselleni sen, että nyt olemme taas palanneet juurille ja että tuo joulukuinen tunne pesiytyi minuun jostain todella tärkeästä syystä. Olemme palannut taas siihen samaan pisteeseen, jossa aloitimmekin viime vuonna paitsi, että minulla on nyt niin paljon enemmän energiaa, aikaa ja tilaa yhteisön luomiselle ja ylläpitämiselle. Muistan, kun perustin viime vuonna tuon yhteisön ja mietin, että tämä on niin itsekästä: olin vuosi toisensa perään yrittänyt kotiutua Discordissa eri yhteisöihin, mutta niissä oli aina ollut jotain, mikä oli häirinnyt minua, joten minun "täytyi" perustaa omani.
Mutta en katunut sitä silloin ensimmäisellä kerralla enkä ole katunut nytkään. Kaikki merkit ovat näyttäneet suuntaa siihen, että minulla on paljon enemmän annettavaa kuin mitä olen edes halunnut ajatella. Olen aina pitänyt itseäni todella sulkeutuneena, ujona ja epäsosiaalisena ihmisenä, josta ei ole auttamaan tai johtamaan, mutta etenkin vuodesta 2021 lähtien on tuntunut siltä, että olen koko ajan avautunut enemmän ja enemmän. Ja viime vuonna huomasin sen, että kun vain avaan suuni ja kerron, mitä ajattelen ja miksi niin saan yllättäviltäkin henkilöiltä tukea. Yhtäkkiä minua alettiin kutsua vaikka minne ja ihmiset selvästi viihtyivät seurassani.
Tai ainakin ne, jotka ovat halunneet ottaa tämän sosiaalisemman minän vastaan. Sen sijaan tämä avautuminen on tietenkin ollut B:lle, O:lle ja K:lle suuri uhka, joka pahensi meidän välejämme. K on kuitenkin nyt "rauhoittunut" ja tuntuu olevan vilpittömän iloinen puolestani.
Joka tapauksessa, olen todella iloinen siitä, että tuo yhteisö ja haaste on taas elossa ja pyörii. On ollut niin ilahduttavaa lukea tänä viikonloppuja osallistujen kommentteja siitä, miten innoissaan he ovat siitä, että haaste on taas käynnissä ja yhteisö alkaa virkoamaan! Luen heidän antamaansa tukea toisilleen ja muistan, miksi huonoinakin päivinä puristin yksin läpi tuon haasteen ja yhteisön ylläpitämisessä: se, että minä itse en kuulunut mihinkään joukkoon ja perustin tuon yhteisön, tuo yhteen samanlaisia ihmisiä, jotka löytävät jopa uusia ystäviä toisistaan. Ja sitä on niin ihanaa katsoa. ♡
Ja miten täydelliseen kohtaan tämä taskussani kulkevan yhteisön uudelleen
herättäminen osuikaan, sillä.....
!!!!!!!!!!!!
53 päivää. Sitten olen Soulissa, I:n asunnossa. Hänen elämässään,
vaatehuoneessaan, makuuhuoneessaan, keittiössä, kauppalistalla,
kosmetiikkatuotteina kylpyhuoneen peilikaapissa... Kun perustin muutaman
vuoden tauon jälkeen blogin uudestaan vuonna 2020, minulla oli päällä kunnon
laihdutuskuuri, koska minun ja I:n oli määrä tavata ensimmäistä kertaa
kasvotusten tuon vuoden maaliskuussa, mutta kuinkas sitten kävikään... Silti
en voi uskoa, että tässä minä olen ja pääsen oikeasti I:n luokse, vaikka se
ainakin tällä kertaa tuleekin kestämään vain kolme kuukautta. Jos joku olisi
näyttänyt tuolle 2020 vuoden alun minälle tämän nykyisen blogini, en ikinä
olisi uskonut, että pääsisin näin pitkälle. Tiedän, että tämä matka tulee
olemaan kuolinisku niin monelle asialle, mutta olen siihen valmis.
Olen niin valmis.
Tämän suuren matkan innoittamana teinkin itselleni tänään uuden treeniohjelman, sillä nyt minun täytyy oikeasti panostaa rasvanpolttoon. Sanoin sitä jo eilen, mutta nyt tuo tarve on tulen palava! Mikäli pysyn noin 1100 kalorissa joka päivä, minun pitäisi olla hieman vajaassa 49 kilossa maaliskuun alussa. Ja minun on oikeasti onnistuttava tässä. Ei ole enää mitään syytä, miksi en onnistuisi ja antaisi kaikkeani. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan ja tiedän, että tulen olemaan ajoittain todella väsynyt ja surkea, mutta olen vieläkin surkeampi, jos olen tällainen pieni pullero Soulissa keväällä.
Tänään treeni oli siis rankka HIIT-treeni ja sen päälle painoilla vatsalihas- ja pepputreeni. Tästä se lähtee. Loppuelämäni. ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti