torstai 12. tammikuuta 2023

Sekavia kuulumisia

En kestä: olen mahdollisesti taas tulossa kipeäksi! Heräsin tänään kurkku hieman kipeänä ja tuo tunne on aaltoillut niin, että välillä ei ole ollut ollenkaan kipua, mutta suurimman osan ajasta on tuntunut jonkinlainen möykky kurkussa. 

Syytän tästä etenkin maskittomuutta, sillä olen viime aikoina taas kulkenut ruuhka-aikaan julkisissa ilman FFP2-maskia ja näin kävi viimeeksikin, kun olin ilman maskia ruuhkassa. Tiedän, että varmaankin minun vain pitäisi antaa kehoni päivittää immuunijärjestelmäänsä uusilla bakteereille, mutta toisaalta minua hävettäisi, jos joutuisin taas ottamaan sairaslomaa. Vuodet 2020-21 olivat niin ihania, kun en ollut edes lievässä kurkkukivussa tai muussakaan taudissa kertaakaan noiden kahden vuoden aikana! 

Everything works out for me, everything works out for me.........

Olen nyt noudattanut tiukkaa ruokavaliota ja se on tavallaan ollut helppoa, mutta nälkä on kyllä päivisin ollut läsnä. Päivällinen on kuitenkin sen verran suuri, että iltaisin en tunne nälkää ja nukahdan aika hyvin. Tosin iltaisin olen välillä saanut kunnon energiapiikin, jonka luulisin johtuvan siitä, että päivän kokonaissaldo on ruoan osalta paljon alempi kuin aikaisemmin ja tällöin kehon on vaikeampaa rauhoittua ja rentoutua. Lisäksi eilen iltapäivällä tuli ensimmäistä kertaa oikeasti todella kevyt olo. Sellainen pyörryttävän, ihanan kevyt olo. 

Paino ei ole laskenut, mutta en hermostu siitä, koska niin tämä aina menee: aluksi kehoni totuttelee ja sitten yhtäkkiä laihdun todella, todella nopeasti! Nyt juon agave-sitruunateetä ja toivon, että saan tämän kurkkukivun loihdittua pois. Treenit ovat olleet aivan minimaaliset tällä viikolla ja tänäänkin piti vetää HIIT + salitreeni, mutta en tämän kurkkukivun takia uskaltanut. Ärsyttää! 

Rakas keho, yritä taistella tämä kipuisuus pois, lupaathan.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti