Noh....... c': Viime viikko ei sittenkään mennyt niin kuin olin kuvitellut, sillä torstaina tuntui siltä, että maha suorastaan romahti yhtäkkiä päälle, ihan kuin T:n paino olisi kaksinkertaistunut yhdessä yössä. Hän alkoi selvästi myös liikkua alaspäin, mikä on aiheuttanut aika ajoin kovaa, säteilevää kipua. Olen ollut tuosta viime viikon torstaista lähtien todella väsynyt. Jopa niin väsynyt, että sunnuntaina I ja H lähtivät melkein koko päiväksi I:n vanhemmille, jotta sain vain levätä, mikä oli aluksi ihanaa, mutta joskus viiden aikoihin asunnon aavemaisuus alkoi ahdistaa.
Kärvistelin hieman yli kuuteen asti vaellellen levottomana huoneesta toiseen. Lopulta katsoin kännykästäni videoita I:stä ja H:sta, jolloin totesin touhuni olevan sekopäistä ja soitin I:lle pyytäen heitä tulemaan kotiin. Kun ulko-ovi avautui ja sisään astui paljon puhetta, H:n innokkaita juoksuaskeleita ja I:n naurua, asuntomme muuttui taas kodiksi ja minuun laskeutui rauha.
Väsymyksen ja vauvan asennon muuttumisen lisäksi olen yhtäkkiä tullut herkäksi todella monille ruoka-aineille ja voiteille ja tiedän, että tämä(kin) on aivan tavallista viimeisellä kolmanneksella, mutta tämä vain tuskastuttaa niin paljon.
Kävin tällä viikolla tiistaina verikokeissa ja kaikki muut tulokset näyttävät normaalilta paitsi, että rauta-arvot ovat jatkaneet huonontumista, samoin kolesteroli. Rautalisän annostusta nostettiin ja iho-ongelmien osalta katsotaan kosteusvoiteiden vaihtamista ja hetken aikaa eläinperäisten ruokien minimointia. Ei kokonaan poistamista, mutta minimointia ja korvaamista kasvipohjaisilla ruoka-aineilla, sillä olen havainnoinut etenkin ihon kutisemista ja kuumenemista maitotuotteiden ja kananmunan syönnin jälkeen. Rautalisän nosto saattaa vaikuttaa lisäksi myös levottomiin jalkoihin, jotka ovat tällä viikolla olleet aivan sie-tä-mät-tö-mät joka yö. Yleensä nuo ongelmat ovat loppuneet kunhan vain olen nukahtanut ja loppuyöstä herätessä en ole tuntenut enää tuota ongelmaa. Mutta nyt kihelmöinti ja jalkapohjien kuumuus piinaa aamuun asti.
Olen itkenyt paljon ja tuntuu absurdilta, että vielä vähän aikaa sitten olin niin itsevarma ja onnellinen. Liihotin kesämekossani ja minusta tuntui terveeltä, kauniilta ja elinvoimaiselta. Ja nyt olen jähmeä, levoton, väsynyt ja nukkunut viisi tuntia yössä vähintään kahdessa erässä, yleensä neljässä. Muutama yö sitten hyörin ja pyörin sängyssä ja juuri, kun olin nukahtamassa, H tuli itkien makuhuoneeseemme, koska oli nähnyt painajaista. I lähti varmasti enemmän kuin mielellään nukkumaan H:n viereen loppuyöksi.
Mielialani on vaihdellut todella paljon. Keskiviikko- ja torstai-iltana olen itkenyt tuntien ajan I:n sylissä ja hän on yrittänyt lohduttaa minua parhaansa mukaan, mutta en vain jotenkin saanut kiinni yhtään minkäänlaisista lohdun palasista. Eilen taas heräsin huonoista yöunista huolimatta iloisena, nautin kahdenkeskeisestä ajasta I:n kanssa ennen kuin H heräsi, kävin pitkällä, lähes kahden tunnin kävelyllä ja tunsin kuplivaa onnea koko päivän. Ehkä se, mitä tästä kaikesta voikin ottaa opiksi, on elää vain päivä kerrallaan, sillä selvästi en tiedä mitä huomenna tapahtuu. Ja nyt, toisin kuin aiemmin, teen oikeasti sovitut ruokavaliomuutokset ravitsemusterapeutin ohjeiden mukaisesti, jos se auttaisi edes vähän.
En halua tuntea oloani näin kamalaksi koko loppuraskauden ajan, vaan haluan nauttia tästä niin erityisestä ajanjaksosta. Enkä halua enää koskaan olla niin epäterve kuin mitä olin tämän raskauden alkaessa - niin loputtoman kiitollinen kuin edelleen olenkin siitä, että saimme tämän pienen ihmeen osaksi elämäämme! Ehkä osa tällä viikolla purkautuneesta itkusta onkin tullut siitä, että en anna itseni olla esimerkiksi ärsyyntynyt T:n mellakoinnista mahassani, kun yritän nukkua, sillä tiedän, että olen todella etuoikeutettu, kun saan kokea tämän kaiken.
Seuraamani tubettaja, ihana Hannah Alonzo päivitti muutama kuukausi sitten, että heidän perheensä hartaasti odottama tyttövauva menehtyi 21 raskausviikolla eikä syytä tiedetä vieläkään. Kyseessä oli heille jo toinen keskenmeno 7 kuukauden sisään. Tuota kautta päädyin lukemaan niin naisten kuin miestenkin kokemuksia siitä, miltä tuntuu menettää vauva niin pitkällä raskautta ja edelleen pelkkä ajatuskin kaikista niistä kokemuksista saa minut itkemään. En voi edes kuvitella... En halua kuvitella.
Niinpä kestän jokaisen potkun ja inhottavan asennon. Vaikka en nukkuisi ollenkaan, olen kiitollinen jokaisesta T:n liikahduksesta. Jokaisesta hänen hikastaan, jotka tunnen ja jotka saavat minut jostain syystä aina nauramaan. Loppujen lopuksi kaikki tässäkin tekstissä valittamani on yhden tekevää, vaikka tiedänkin, että jos olisin ollut terveempi tämän vuoden alussa niin raskaus olisi varmasti ollut monella tapaa helpompi. On kuitenkin täysin inhimillistä tuntea laajaa skaalaa ristiriitaisiakin tunteita eikä se tarkoita sitä, ettenkö voisi silti olla kiitollinen T:stä. Ihan yhtä lailla kuin pitkän työpäivän jälkeen kotiin raahautuva I ei kadu H:ta, vaikka juuri sillä hetkellä hän haluaisikin ennen kaikkea vain käydä suihkussa, syödä ja kaatua sänkyyn.
Sekava postaussotku, mutta tällä hetkellä niin on sekava kirjoittajakin. c': Pienin askelin eteenpäin ja toivon, että löydän jonkun helpotuksen fyysisiin oireisiini!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti