Miten saada kipinä takaisin bloggailuun?

Kuva on netistä

Tämä viikko ei sitten alkanutkaan niin kuin olisin toivonut..... :') Maanantaihin heräsin jo lähtökohtaisesti ärtyneenä eikä mielialaani helpottanut se, että enemmän ja vähemmän kaikki tuntui menneen pieleen tuon päivän aikana. Illalla sitten taas kun muuten kaikki oli hyvin, huomasin olevani todella, siis todella surullinen ja jopa itkin jonkun aikaa. Se olikin todella rentouttava iltameditaatio!

Eilen onneksi tuntui jo aivan normaalilta vaikkakin minun on tehnyt aaltoilevasti mieli syödä vaikka ja mitä epäterveellistä ja tämä ärsyttää. Mutta hiljalleen kohti sitä, että suolistoni ei enää lähetä aivoilleni signaaleita juustoista ja punaisesta lihasta, vaan pääsen kiinni järkevämpään ja monipuolisempaan ruokailuun! Tavoitteeni ei kuitenkaan edelleenkään ole palata kokonaan vegaaniksi, vaan koostaa viikkoni vegaani-, kasvis- ja eläinpäivistä kahta ensimmäistä tietenkin painottaen.

Joka tapauksessa, olen pyöritellyt jo pitkään päässäni sitä harmia, etten jotenkin saa tänne enää postauksia samalla tavalla kuin joskus. Kyllä, arkeni on huomattavasti kiireisempää nyt, mutta oikeasti suurimmat kompastuskivet ovat päässäni. Aiemmin kirjoitin tämän päivän tai viikon hetkistä, en mitään akateemista esseetä siitä, miten noihin hetkiin liittyy sata ja yksi kerrostumaa eri elinvuosiltani. Tuntuu siltä, että olen itse tehnyt elämästäni niin monikerroksisen, että jokainen pienikin lause tarvitsee kaverikseen ison määrän kontekstia.

Ehkä olen seurannut liikaa somecancelointeja, koska minusta tuntuu myös, että sanoissani ei saa olla minkäänlaisia ristiriitaisuuksia, joita en itse tuo esiin ja selitä. Aivan kuin ihminen ei voisi muuttua vuosien aikana ja todeta, että joku asia, josta vannoi, että "ei ikinä", tuokin elämään paljon väriä ja iloa (case: minusta ei koskaan pitänyt tulla äitiä ja silti noin kolmen kuukauden päästä olen kahden lapsen äiti enkä voisi olla siitä kiitollisempi!). 

Myönnän myös, että äitiys ja ikä ovat asiat, jotka laittavat minut sensuroimaan itseäni ehkä kaikista eniten. Saatan ohittaa monet tunteeni ja ajatukseni vain siksi, koska ne eivät sovi nykyiseen roolitukseeni. Ihan kuin kukaan vanhempi olisi koskaan ollut täysin valmis kaikkeen ja olisi lopettanut kasvamasta kuin suurena puuna lapsien myötä. Kyllä, sinä muutut ja niin kuuluukin muuttua. Mutta ei, sinun ei pitäisi kokea painetta siitä, että sinun täytyy olla "valmis" ja että kaikki asiasi täytyy olla aivan 100%:sesti järjestyksessä ja hoidossa!

En usko, että tekstejä lukiessa te huomaatte minussa niin suurta muutosta, en tiedä, mutta huomaan itse eron siinä miltä kirjoittamisen aloittaminen tuntuu ja etenkin kuinka kauan yhden postauksen tekemiseen kuluu aikaa. Jo pidemmän aikaa olen hilloamalla hillonnut ja marinoinut tapahtuneita asioita ja sitten käyttänyt neljä tuntia siihen, että puran sitä kaikkea auki mahdollisimman järjestelmälliseen ja organisoituun muotoon. Ja totta kai, tällaisia spektaakkeleita on ollut aivan blogin alusta lähtien, mutta viimeisten vuosien ajan tuntuu siltä, että en ole muunlaisia postauksia kirjoittanutkaan. 

Se tunne, mikä minulla on, on, että aiemmin dokumentoin päiviäni ja hetkiäni. Nykyään dokumentoin todella syviä ajatuksia, analyyseja ja minulla täytyy olla jokin teema tai suurempi ajatus, jotta edes aloitan kirjoittamaan. Aivan kuin en vain voisi dokumentoida ihan tavallisia hetkiä vetämättä niistä mitään sen syvempiä analyyseja. Menen koherenttius edellä sen sijaan, että tekstini olisivat vain yksinkertaisesti havaintoja ja sen hetken tuntemuksia, joista ei tarvitse vetää mitään pitkän linjan jatkumoa. Ja hassua tässä on se, että kun katson sitä, miten operoin läppärini ulkopuolella, mitä vähemmän ylianalisoin ja ajattelen liikaa "oikeassa elämässäni", sitä enemmän analysoin kaikkea jostain syystä täällä blogin puolella. 

En tiedä vielä miten ajattelin lähteä purkamaan tätä ongelmaa, mutta tämä teksti yksistään on jo iso edistysaskel, sillä ajatukseni oli ensin olla kirjoittamatta tätä ennen kuin tiedän mitä teen seuraavaksi. Aijai, Minni, tuo juuri on se, mikä sinua ärsyttää ja harmittaa! :D Joten nyt päätin vetäistä niin sanotusti korkin irti ja antaa kuplivan virrata tähän tekstiin juuri sellaisena kuin se nyt sattuu tänään tässä hetkessä tulemaan ulos. 

Kuten blogin nimen vaihtuminen osoittaa, en voi millään tavalla oikeuttaa sitä, että tavoittelisin hampaat irvessä vakavaa ortoreksiaa - en oikeasti, vilpittömästi voi. Mutta minun täytyisi myös jotenkin antaa itseni olla sensuroimaton minä. Sellainen minä, joka ei vielä tiedä kaikkea ja kokeilee samalla asioista kirjoittaen ja niitä dokumentoiden. Puhtaasta ravinnosta, urheilusta ja terveydestä dokumentoiminen on ehdottomasti se, mitä haluaisin tehdä, mutta minun täytyy löytää siihen uusi tapa kaikkien niiden kunnon sh-vuosien aikana opittujen sijaan. 

Ja minun täytyy lopettaa ajattelemasta, että esimerkiksi epävarmuus terveydestäni tai epäonnistunut ateriasuunnitelma tekee minusta huonon äidin. Herranjumala, se kaikki mitä olet tänne jo jakanut yksistään kertoo, että et todellakaan ole täydellinen, mutta siitä huolimatta olet hoitanut työsi äitinä niin hyvin kuin olet pystynyt! En tiedä, katsotaan miten lähden etenemään. Yksi asia, jolla rikon taas tutun kaavani on se, että jätän tämän tekstin lopun roikkumaan. Se turhauttaa minua, mutta aina ei vain ole lopullisia vastauksia eikä se saa estää minua jakamasta!