-1

Kuva on netistä

Laskettu aika oli tänään, mutta seilaamme luultavasti sen ohi ilman suurempia tapahtumia - siltä ainakin tuntuu juuri nyt. Joka tapauksessa, havahduin tähän blogin tekstin aiheeseen jo eilen, mutta mietin kirjoitanko asiasta mitään. Muistin kuitenkin sen tekstin, jonka kirjoitin tänne heinäkuussa ja pohdiskelin siinä sitä, että yksi bloggaamista nykyään hidastava asia on se, että aiemmin jaoin tänne paljon vapaammin, kun taas nykyään minusta tuntuu, että on oltava kunnon johdanto, aiheen esittely ja kaunis loppukaneetti. 

Sellaista minulla ei kuitenkaan juuri nyt ole eikä se haittaa - voin silti jakaa asian tänne ja ehkä kiittää itseäni joskus vuosien päästä siitä, että tallensin juuri tämän hetken, sillä tämä oli taas portti johonkin uuteen asiaan, josta en vielä kirjoitushetkellä tiennyt mitään. Mutta jaarittelut sikseen! Eli tajusin eilen, että olen menettänyt taas yhden ystävän. En tiedä onko menetys lopullinen vai ei, mutta juuri nyt kyseinen henkilö ei selvästi ole kiinnostunut minun elämästäni vilpittömästi. Hän on todella kilpailuhenkinen enkä tiedä miten löydän aina tällaiset ihmiset ympärilleni! Tämä kilpailuhenkisyys kuitenkin valitettavasti linkittyy kaikkeen siihen, mitä elämissämme teemme tai saamme. 

Mitä pidemmälle raskauteni on edennyt, sitä vähemmän hän on kysellyt kuulumisiani ja totta kai olen huomioinut muutosta, mutta silti tuo kunnon jysäys ja asiaan havahtuminen yllätti minut eilen. Tuntuu oudolta menettää joku useita vuosia elämässäni ollut henkilö juuri nyt, kun olen saamassa elämääni uuden pienen ihmisen. Ja toisaalta tuossa on kai jotain runollisen kaunista: yksi ovi jää taakse, kun kävelen toisesta sisään. 

Silti tilanne harmittaa, sillä en tietenkään voi olla aivan 100%:sen varma siitä, miksi tämä välirikko on tapahtunut. Minulla ja muutamalla ystävälläni on juuri tähän kilpailuhenkisyyteen liittyvät teoriamme, mutta totta kai nekin voivat olla vääriä. Lisäksi mietin kuumeisesti sitä, mitä voisin tehdä jatkossa toisin, jotta en vetäisi kerta toisensa jälkeen samanlaisia ihmisiä puoleeni. Olen tutustunut muutamiin uusiin ihmisiin ja myönnän, että välillä odotan koko ajan sitä, milloin kaikki lähtee taas kaatumaan väärään suuntaan ja se on todella inhottava tunne.

Mietin jatkuvasti mistä ihmiset löytävät kohtalaisen helppoja, draamavapaita ja kuitenkin riittävän läheisiä ystävyyssuhteita. Sellaisia, joissa mennään yhdessä eteenpäin eikä kaiveta itselleen ensiksi kuoppa ja sitten osoitella sieltä sormella kaikkia muita, joiden vika oma huono elämä on. Mitä minä teen niin väärin, että päädyn aina tällaisiin ystävyyssuhteisiin... 

Olen avoin sille, että tämä kyseinen henkilö palaa takaisin, mutta en tiedä osaanko enää nähdä ystävyyttämme samalla tavalla. Jos minun eteenpäin menemiseni on hänelle näin iso paikka niin ehkä meidän ei sitten kannata olla väleissä. Ehkä tämän tilan täytyi vain jäädä vapaaksi, jotta joku muu voi täyttää sen. Ehkä menettäisin enemmän, jos kyseinen henkilö olisi jäänyt elämääni. Se kaikki jäänee nähtäväksi.