Kuva on netistäAloituspaino: 64,3 kiloa (BMI 24,5)
Aloituspainoindeksi on jotain aivan järkyttävää. Ahdistavaa. Pelottavaa. Surullista. Miten aiemmin kaunis, hoikka nuori nainen onkaan nyt puoli vuotta myöhemmin vain 1,3 kilon päässä siitä, että hänen painoindeksinsä nousee normaalipainosta lievään lihavuuteen? Ja voitteko uskoa, että silti, SILTI ihmiset hänen ympärillään kehuvat, miten terveeltä tuo likainen ihmisolento näyttää ja he ovat iloisia siitä, että tuon ahdistuneen "Alyse Parker/Raw Alignment"-vaihe loppui niin nopeasti viime vuonna, koska he olivat niin kovin huolissaan. Se, mitä itse haluaisin vain sanoa tuohon kaikkeen on (sorry not sorry) haistakaa pitkä pska!
En ole terve. En ole energinen tai itsevarma. Hiukseni ovat ohentuneet huomattavasti ja kirjaimellisesti ainoat housut, jotka enää mahtuvat ylleni ovat kahdet collegehousut ja yhdet treenihousut. Kaikki farkkuni ja muut housut eivät joko mene reisien puolesta välistä enää ylös tai sitten en pysty laittamaan nappia kiinni, vaan joudun tekemään ihmeellisen kuminauhasysteemin, jolla saan nappiosuuden kiinni. Ja siltikin olo on tukala ja pelkään koko ajan, et nappi poksahtaa irti.
Ja voin oikein kuvitella, miten kaikki teennäiset body positivity ihmiset kertoisivat minulle, miten ongelma ei ole suinkaan minä vaan minun vaatteeni, jotka täytyy sitten vain ostaa isommassa koossa ja blaah blaah. Vaaaalheeeeee!! Minä en yksinkertaisesti ole terve tällä hetkellä ja myös se "tavallinen terveellinen kotiruokakin" on useasti täynnä kaikkea vaarallisen koukuttavaa, mikä sekoittaa kehoni ja mieleni. Kaikki puolivalmisteet ja pastakastikkeet, paistoöljyt ja siihen päälle sitten vielä liha- ja maitotuotteet. Kuvottavaa ja surullista. Niin paljon kuolemaa lautasella ja kaikkea sellaista, mikä ei ole luonnollista kehoillemme.
Myöskään pasta ja tuollainen ei selvästi sovi keholleni, mutta viime syksynä muutaman kerran tapaamani ravitsemusterapeutti jopa suositteli kaiken muun viljan lisäksi leipää lämpimän aterian kylkeen. Mitä ihmettä?! Kiinnostaakin tietää, miltä kehoni oikeasti näyttää tämän kaiken turvotuksen ja mahdollisten allergioidenkin alla, koska uskon, että toki minulla on kamala kerros rasvaa (olemattomien) lihasteni ympärillä, mutta olen myös todella täynnä vettä ei-sopivien ruokien takia. Mutta nehän ovat terveellistä soul foodia, eikös....?
Kuva on netistäLupasin kirjoittaa hieman enemmän viime vuodestani eli aloitin vuoden 2021 surkeassa kunnossa, rasvaisena ja vailla minkäänlaisia rutiineja (vähän niin kuin nytkin, huomaan). Aloitin hyviin tapoihin totuttelun siten, että söin "herkkuja" eli puhdasta roskaa vain viikonloppuna, mutta silloinkin vain yhdellä aterialla eli muuten pidin aamu- ja iltapalani samanlaisina ja terveellisinä. Lisäksi toki oli viikonloppuja, jolloin en syönyt ollenkaan herkkuja ja nuo olivat yleensä sellaisia, että en viettänyt kenenkään ystäväni kanssa koko päivää. Aloitin kasvissyöjänä, mutta muistaakseni maaliskuussa siirryin lähes kokonaan kasvipohjaiseen ruokavalioon. Tosin tuotakin aiemmin olin ollut pelkällä kasvipohjaisella ruokavaliolla eli tuo ei sinänsä ollut minulle mitään uutta.
Sain erittäin hyvän ja toimivan ruokailurytmin ja huomasin, miten etenkin aamupala nautittuna nestemuodossa (smoothie tai mehu) toi päivääni paljon energiaa eikä minulle tullut koko päivän aikana ollenkaan minkäänlaisia iltapäiväväsymyksiä tai verensokerin heilahteluita, kun sitten söin lounaaksi pääasiassa hedelmiä, kasviksia, pähkinöitä ja itse tehdyn proteiinipatukan. Myös suolisto-ongelmat ja mahan turvotus lakkasi, kun söin helposti sulateltavia ruokia ja sellaisia ruokia, jotka tukevat suolistobakteereiden toimintaa.
Lähes kaikki mieliteot katosivat, pää toimi kirkkaasti, mieliala oli lähes koko ajan tasaisen positiivinen ja iloinen enkä miettinyt ruokaa juuri ollenkaan, koska minulla oli tuo oma tekemäni ateriasuunnitelma, joka yksinkertaisesti toimi. Hiljalleen loppukeväästä viikonlopun herkuttelutkin katosivat, mutta tämä taas lisäsi haluani kokeilla uudenlaisia reseptejä, joten en pitänyt sitä pahana asiana.
Treenasin oikeastaan aluksi vain HIIT-treenien muodossa (Chloe Ting ♡) varsin pitkään ja kun kuntoni maaliskuun aikoihin oli selvästi parantunut aloin lisäksi lenkkeilemään ja kävin salilla nostelemassa painoja, koska huomasin, että vaikka HIIT-treenit olivat mahtavia ja kuntoa nopeasti kohottavia, ne muokkasivat vain tiettyjä kehon kohtia eli etenkin reisiä. Halusin kuitenkin muotoa myös takapuoleen, lantion sivuille ja käsivarsiin, joten muokkasin näitä kohtia salilla. Lisäksi kävin pitkillä, ihanilla kävelyillä ja nukuin kunnolla, koska myös lepo on tärkeää! Varsinaisia kokonaan pysähtyneitä lepopäiviä minulla ei oikeastaan ollut enkä kokenut niille tarvetta, sillä rauhalliset kävelyt olivat tarpeeksi vähän kehoa rasittavia ja niinpä pystyinkin olemaan liikkeessä koko viikon.
Laihduin tammikuusta toukokuun loppuun hitaasti, mutta varmasti 9,1 kiloa ja olin niiiiin kovin onnellinen ja itsevarma vaikka ei tuo toki kilomäärällisesti ole ehkä suuri pudotus. Mutta ottaen huomioon sen, millaisista lähtökohdista aloitin tammikuussa niin muutos oli todella suuri ja silmin nähtävä. Esimerkiksi pepusta lähti mittoja yli 10 cm ja vatsan leveimmästä kohdasta lähes 20 cm!
Kun olin laihtunut tuon kilomäärän, laihtuminen jatkui omaa rauhallista tahtiaan ja tässä vaiheessa oli ehkä enemmänkin kyse kehon muokkaamisesta ja kiinteyttämisestä kuin laihtumisesta. Siitäkin huolimatta, että laihtumiseni oli siis heinäkuun lopussa jo aikalailla pysähtynyt, eräänä iltana keskustelun aiheeksi nousivat ruoka ja laihduttaminen. Ja silloin ystäväni kertoivat (tai sammalsivat humaltuneina), että he olivat todella huolissaan minusta, koska olin laihtunut niin paljon. En tiedä mikä minuun meni (syytän giniä...), mutta sanoin et kyllä minäkin olen välillä vähän huolissani, kun epäterveellinen ruoka ahdistaa niin paljon.
Kuva on netistäJa tuosta typerästä kommentista se sitten lähti. Kukaan ei edes antanut minun tarkentaa sitä, että minua ahdisti roskaruoka etenkin sen takia, että pelkäsin lihoavani taas takaisin siihen todella inhottavaan, epäterveelliseen ja ahdistuneeseen tilaan, missä olin vuoden alussa. En halunnut palata takaisin tuohon vankilaan, nyt kun olin päässyt kiinni siihen, miten ihanaa elämä voi oikeasti olla, kun elää puhtaalla ravinnolla ja liikkuu joka päivä. Ei, ystäväni alkoivat kiertää sanaa "ortoreksia" minun ympärilleni kuin punaista paksua lankaa enkä silloinkaan oikein ymmärtänyt, miksi tuo olisi huono asia enkä selvästi ymmärrä vieläkään.
Kuitenkin minua alkoi loppukesästä huolettaa se, että voi apua, olenko oikeasti sairas, sillä sitä en ihan vilpittömästi halunnut vaan halusin olla tervein mahdollisin versio itsestäni. Ystäväni olivat myös puhuneet anoreksiasta ja bulimiasta ja aloin miettiä, voinko minäkin oikeasti laihtua aivan luurangoksi lähes vahingossa? Eiväthän anoreksiaa sairastavat välttämättä näe kehoaan niin luisevina kuin miltä he oikeasti näyttävät. Yhtäkkiä tulevaisuuteni alkoi näyttää sairauden täyttämältä ja surulliselta ja niinpä tein ison, ison virheen, jota kadun vieläkin: aloin antaa muiden määritellä mitä söin ja mikä oli tervettä ja mikä ei.
Lokakuuhun mennessä olin mussuttanut itseeni jo seitsemän kiloa lisää puhdasta rasvaa enkä liikkunut enää muuten kuin rauhallisesti kävelemällä. Lokakuun alussa kävin myös ystävieni suosituksesta ravitsemusterapeutin luona, sillä olin todella hukassa itseni ja syömiseni kanssa. Kuinka yllättävää, että on hukassa, kun ei voi olla oma itsensä... Talven aikana huonot paheet pahenivat, masennuin, mikään ei enää kiinnostanut, luovutin kokonaan I:n suhteen, sillä en enää uskonut siihen, että voisin olla hänelle hänen ansaitsemansa tuleva vaimo. Olin taas ahdettuna vankilaan.
Ja tässä sitä ollaan. Olen lihonnut viime kesän alimmasta painosta ja kehosta järkyttävät 16,3 kiloa. Melkein 20 kiloa, mitä helvettiä! En vilpittömästi koskaan ajatellut paisuvani näin paljoa ja olen itsekin aivan hämilläni tästä. Tämän ei koskaan pitänyt olla minä. Minun piti katsoa tällaista vain televisiosta eikä tämän pitänyt olla minun tarinani ja jaksoni.
Nämä kilot olen toki huomannut, mutta jotenkin tämä on silti yhtäkkinen järkytys. Onneksi lihasprosenttini on edelleen keskivertoa korkeampi naiselle, joten kyllä täällä ihran ja veden alla on oikeasti myös treenamisen tulosta ja olen monista kohdista kehoa paljon kiinteämpi tällä hetkellä kuin mitä olin viime vuoden alussa etenkin reisistä. Kehoni on myös enemmän tiimalasin mallinen, mikä on ollutkin tavoitteeni.
Mutta onhan tämä silti melkein lamaannuttavan järkyttävää tajuta. Yli 16 kiloa....... Parikymppisenä, ilman lasten saantia. Aivan kamalaa. Mutta tänään heti aamulla kuitenkin silmiini osuivat sanat, jotka toimikoon tämän päivän mottona. Tämä oli nyt pohjani ja täältä noustaan ja kovempaa kuin koskaan aiemmin!
