Niin saapui syksy....

Kuva on omani

Hei pitkästä aikaa. 

Olen ollut kadoksissa blogimaailmasta melkein kolme kuukautta ja sen aikana on tapahtunut vaikka ja mitä! Aktivoitumiseni johtuukin etenkin siitä, että asioita on taas mennyt eteenpäin ja nyt aletaan olla jo olla niin lähellä lopullista läpimurtoa ja palojen asettumista viimeiseen muotoonsa, että minun on pakko päästä purkamaan päätäni. On hiottava pois viimeisetkin rumat, terävät kulmat ja tehtävä minusta vihdoinkin täydellinen.

Pieni päiväkirjaseni kulki aiemmin nimellä Vapaus Minnin tyyliin, mutta kun kävin aiempia tekstejäni läpi, tämä nykyinen nimi vain iskeytyi mieleeni ja muistin, että olin alunperin kaavaillutkin blogilleni tämän tyyppistä nimeä. Laitoin kaikki aiemmat tammi-helmikuun tekstit esiin, sillä olin piilottanut ne helmikuussa. Onneksi en kuitenkaan ollut poistanut tekstejä kokonaan, sillä ne avasivat paljon muistoja ja myös näyttivät minulle useita selkeitä polkuja, joita pitkin elämäni on tarkoitus kulkea. Kun luin tätä tekstiä, havahduin siihen, miten paljon onkaan muuttunut viime vuoteen nähden ja voi kunpa olisin vain pitänyt pääni! 

Olen nimittäin oikeastaan lähes kokonaan erkaantunut noista tekstissä mainitsemista ystävistäni ja kuvailisinkin heitä nykyään enemmänkin kavereiksi tai hyvän päivän tutuiksi. Eli aivan turhaan kuuntelin heidän teennäistä huoltaan, jonka tarkoituksena oli vain tehdä minusta samanlainen kuin heistäkin! Tämän vuoden aikana olen nimittäin hiljalleen tajunnut, miten erilaisia me oikeasti olemme - sillä huonolla tavalla. 

En avaa kaikkea yksityiskohtaisesti, mutta tiivistetysti: draamaa Kaivohuoneella, draamaa Whatsappissa, jatkuva kokemus siitä, että en tule ymmärretyksi enkä enää itsekään ymmärrä muita. Jatkuvaa ahdistusta ja stressiä tapaamisista ja sen tajuaminen, että kukaan meistä ei ole parhaimmillaan toistemme seurassa. Niinpä aloimme hiljalleen erkaantumaan ja tämä on tehnyt todella hyvää vaikka alkuun olinkin todella ahdistunut ja olen itkenyt näiden asioiden takia paljon heinäkuun aikana. 

 

Kuva on omani
Mutta nyt olen vain kiitollinen ja innoissani tulevasta ja vietinkin esimerkiksi koko elokuun seurassa, jossa koin pitkästä aikaa voivani olla oikeasti oma itseni. Elokuu olikin ehdottomasti tämän vuoden tähän astisesti paras kuukausi ja nautin auringosta, helteistä ja kesästä niin täydellä sydämellä kuin mahdollista! Liikuin paljon, istuin piknikeillä Seurasaaressa, kävin uusien tuttavuuksien kanssa juomassa oikeasti vain muutaman lasillisen Kiilassa, Mattolaiturilla, Carusellissa tai Kaivohuoneella ja jatkoimme iltojamme Hernesaaressa näiden tuttavuuksien tai oikeammin nykyisten ystävien luona. Olo oli helpottunut ja onnellinen, vapaa ja rohkea kaikkeen uuteen!

Syyskuu olikin sitten hieman vaikeampi ja toisaalta todella tärkeä kuukausi. Se oli kuukausi, joka poisti rautaisella kädellä elämästäni sellaista, mitä en tarvitse tulevaisuuteeni ja tuo kuukausi muovasikin ajatuksiani ja tottumuksiani paljon. Kuukauteen valitettavasti sisältyi ahmimista, mikä ei edes käynyt mielessäni ollenkaan esimerkiksi elokuussa. Liikuntakin taisi loppua jopa kolmeksi viikoksi, mikä tietenkin näkyi painossa, mitoissa, siinä, miten vaatteet istuivat päälläni ja myös henkisessä olossa. 

Kuun lopussa kuitenkin alkoi selvästi aivan uudenlainen kausi, joka on jatkunut tähän päivään asti. Paljon, paljon merkkejä ja "sattumia", todella hyvää tuuria, nopeitakin käänteitä ja oudon ja epäluonnollisen rauhallinen olo kaikkien muutosten keskellä. I ja minä olemme vahvempina kuin koskaan ja viime viikolla tajusin, miten valmis hän oikeasti alkaa olemaan ja myös se on yksi syyni tähän blogimaailmassa aktivoitumiseen heh. Kuuntelin hänen pehmeää ääntään ja hämmennyin siitä, miten viisaasti ja selvästi rehellisesti hän puhui omasta terveydestään ja siitä huolehtimisesta, sillä hänelläkin on ollut omat kamppailunsa syömisongelmien ja kehonkuvan kanssa.

Olin kai jotenkin ollut liikaa kiinni omassa muutoksessani enkä ollut edes huomannut, miten uskomattoman paljon töitä hän oli tehnyt omassa päässään. Siinä hetkessä, kun nostin kuulemastani hämmentyneenä katseeni ja katsoin häntä, näin ensimmäistä kertaa hänet sellaisena tulevana aviomiehenä, jollainen hän haluaa olla. Minulle hän on ollut täydellinen jo monta vuotta, mutta hän on halunnut tehdä töitä ensiksi itsensä kanssa, jotta voi tuoda suhteeseemme parhaan mahdollisen version itsestään. Olet niin kovin rakas, ihana mies. ♡

 

Kuva on omani

Vielä edellisenä viikonlopuna ahmin tai ei se kai ole ahmimista enää varsinaisesti. Herkuttelua kaiketi tai vain herkkuöverit, mutta kamalaa tuo on joka tapauksessa. Esimerkiksi lauantaina söin aamupalaksi loput sipsit ja karkit perjantailta ja joskus päivällisen aikoihin söin jäätelöä, ranuja, vegaaninugetteja ja majoneesia sekä vähän lisää sipsiä ja karkkia. Sunnuntaina söin loput lauantain herkuista ja pizzan. Sentään liikuin jonkin verran eli lauantaina ja sunnuntaina kumpanakin päivänä noin kaksi tuntia kävellen ja eilen ahdistuneena tein vielä 2,5 tunnin kävelyn päätteeksi 15 minuutin HIIT-treeninkin. Ahdistus iskeytyi kävelyn jälkeen vasten kasvojani, koska tiedän, että tuollainen herkuttelu ei vain ole oikea nykyinen minä enkä voi enää hukata aikaani tuollaiseen kirjaimelliseen paskaan!

Tämä viikko ei siis alkanut parhaissa mahdollisissa tunnelmissa, mutta en aio luovuttaa, sillä loppujen lopuksi päivittäiset rutiinini etenkin syömisen ja liikunnan osalta ovat kohdillaan. Eli en anna tuon viime viikonlopun pienen töytäisyn suistaa itseäni kokonaan pois raiteilta vaikkakin otan nyt takaisin menetettyä aikaa todella tiukalla ruokavaliolla tällä viikolla. Ei ideaalia ja tiedän sen kyllä, mutta viikonloppuun mennessä minun on aivan pakko saada vähintään nestepöhötys pois päältä, koska en halua hävetä silmiä päästäni ystävieni seurassa. Harmittaa, etten voi näyttää heille laihtuneeni edellisestä tapaamiskerrasta, josta on jo jonkun aikaa, mutta kyllä minulle tulee vielä tilaisuus!

Paino on jojoillut aika rajustikin, mutta nyt se on onneksi ollut laskusuunnassa koko tämän kuun aikana. Haluan alkaa seurata painoani täällä bloginkin puolella vähintään kerran viikossa, sillä olen nyt kunnolla havahtunut siihen, että vuosi oikeasti loppuu ihan pian enkä ole päässyt kehotavoitteisiini. Ja tämä ei voi tapahtua, hitto vie! Tästä tulee minun muutokseni vuosi enkä anna kemikaaliroskan, liikkumattomuuden, minkään entisen minän rippeiden tai epäonnistumisen pelon tappaa tulevaisuuttani. Salaisissa haaveissani olisin I:n luona uutena vuotena. Jättäisin työni nätisti siihen, kun sopimukseni vuoden viimeisenä päivänä loppuu ja käyttäisin muutaman lomapäivän pois tuossa lopussa. 

 

Kuva on omani

Mutta sitä ennen minun täytyy osoittaa, että olen oikeasti valmis tulevaisuuteen ja minun on ikään kuin elettävä sitä tässä ja nyt. Tällä hetkellä ainakin viime viikonlopun perusteella en nimittäin voi sanoa olevani aivan sataprosenttisen valmis (vieläkään) ja se turhauttaa, mutta kuten kirjoitin päiväkirjaani tänään aamulla niin tiedän olevani jo niin lähellä läpimurtoa ja sen jälkeen kaikki helpottuu. Olen kuin puristautumassa ulos pullon suusta ja tällä hetkellä tuo ähräytymiseni tuntuu etenevän turhauttavan hitaasti, mutta kun viimeinkin pullahdan ulos, olen suoraan valmis kaikkeen. 

Ruokavalioni on siis jo jonkun aikaa ollut joitain huonompia hetkiä lukuunottamatta todella terveellinen ja puhdas. Olen panostanut laadukkaisiin ruoka-aineisiin ja antanut itselleni luvan käyttää rahaa esimerkiksi luomuruokaan. Pääasiassa olen syönyt vegaanisti sekä paljon raakaruokaa ja voisinkin tällä viikolla tehdä tyypillisen päiväni ateriat, jos teitä kiinnostaa! Normaalisti syön siis noin 1300-1500 kaloria, kun en mokaile ja urheillut olen tavalla tai toisella päivittäin. Edellisen viikonlopun aikanakaan en siis ole tehnyt lopullista tuhoa ja sen huomaa nyt iltapäivällä siitä, miten vaatteet istuvat. Onneksi! 

Vaikka olenkin siis hikotellut etenkin syyskuussa ja vielä vähän tässäkin kuussa niin olen jo todella pitkällä ja ylpeä itsestäni! Olen uskaltanut tänä vuonna niin helkkarin paljon, että voisin melkein jo nyt pistää vuoden pakettiin, mutta... Kaikki nämä aiemmat rohkeat teot ovat nostaneet tehoja nyt sen verran, että haluan rikkoa viimeisetkin rajat ennen kuin vuosi loppuu! Äh, minulla on niin paljon asiaa, mutta ne viitsi kirjoittaa kaikkea tähän eli teen erillisen tekstin tulevista tavoitteistani ja blogin tulevasta sisällöstä. 

Ihanaa olla taas täällä.

Italia terapiamuotona

Kuva on omani

Toscanan aurinko - se erilainen aurinko - paahtaa kahta kulkijaa, joista toinen taluttaa vanhaa isoisältä perittyä pyörää ja toinen kävelee kesämekko liehuen pyöräilijän vierellä. Kesämekko olen minä ja raivoan tulisena miespuoliselle sukulaiselleni keho- ja ruokaongelmistani ja siitä ahdistavasta valintojen maailmasta, joka minulla on. Jos jokin on ensimmäisen maailman ongelma, niin tämä: liian paljon ruokaa, josta valita. Sukulaispoikani hieman kiharaiset hiukset valahtavat otsalle, kun hän pyörittää rajusti päätään ja huokaa "mamma mia". Ja saan taas ne kysymykset, jotka olen saanut siitä lähtien, kun jalkani koskettivat Italian maaperää: miksi teet asioista niin vaikeita? Miksi et valitse kaikkea, mitä elämä voi sinulle tarjota? Yhtenä päivänä tätä, toisena jotain muuta ja kas, sinun ei tarvinnutkaan luopua yhtään mistään! 

Sillä hetkellä, kun kävelemme tuolla paahteisella tiensyrjällä ja minulle esitetään tuo sama kysymysnivaska, jokin loksahtaa. Siellä kaiken aakean ja elokuvanomaisen keskellä annan itselleni luvan. Luvan siihen, että minun ei tarvitse valita vain yhtä tapaa olla ja hirttäytyä siihen, vaan saan rauhoittua ja seurata intuitiotani. Voin olla raakavegaanina päivälliseen asti ja sitten nauttia suuren Välimeren päivällisen tai tehdä sellaisen päivällisen, jonka jokainen aasialainen isoäiti on ainakin kerran valmistanut perheelleen. Voin pitää jooga- ja meditaatiopäiviä ja nostella seuraavana päivänä salilla rautaa metallimusiikin tahtiin. Jos suunnittelen kaiken järkevästi, saan rastin jokaiseen ruutuun, joka minulla on täytettävissä. Ja suunnitelmallisuutta todellakin tarvitsen, sillä muuten ahdistun enkä saa valittua mitään. 

Isoin esteeni tällaisessa elämisessä on ollut ajatus siitä, että en ehdi saada jokaisen eri elämäntyylin parhaimpia puolia esiin, jos en noudata niitä joka ikinen päivä. Mutta tämähän on vasta alkua ja voin koska tahansa siirtyä noudattamaan pääasiassa jotain tiettyä elämäntyyliä, mikäli siltä tuntuu. Tärkeintä olisi aloittaa ja myös tehdä omasta olosta mahdollisimman avoin ja rentoutunut! 

En ole varma jatkanko nettivalmennustani, sillä jotenkin vain on sellainen olo, että haluan itse selvittää parhaimman mahdollisen tapani elää eikä PT:n kanssa toimiminen tuo sellaista joustavuutta ja ennakkoluulottomuutta, mitä tarvitsen tällä hetkellä. En halua ajatella liikaa. Sillä aina, kun olen tehnyt päätökseni jonkin asian suhteen, mieleni alkaa täyttyä syistä, minkä takia asia x saattaakin olla terveydelleni haitallista ja sitten olen taas solmussa enkä uskalla liikkua mihinkään suuntaan. Tieto todellakin lisää tuskaa, mutta minun täytyy myös muistaa, että voin toimia omana pienenä tutkimuksenani ja yksinkertaisesti kokeilla.

Ehkä tämä on jonkinlainen puhdas pöytä - vihdoinkin. Ehkä voin oppia jättämään joko-tai-ajattelun ja tosiaankin nauttia kaikesta, minkä vain saan. Ehkä on mahdollista olla hedonisti terveellä ja oikeasti rakentavaa iloa ja onnea tuovalla tavalla. Ehkä minkään ei tarvitse tuhoutua, jos seuraan halujani.

Paljon ajatuksia ruoasta ja identiteeteistä

Kuva on omani

Kylläpä täällä käy paljon ihmisiä päivässä vaikka tällä hetkellä blogi tuntuukin ammottavan tyhjyyttään. Tervetuloa kuitenkin kaikille ja anteeksi se yleinen kaaos, joka täälläkin vallitsee. Sitä on nimittäin myös päässäni.

Tällä viikolla olen taas ollut jotenkin todella hukassa ja juureton ja sain kiinni siitä, mistä ongelmat pääosin kumpuavat. Isoin ongelma on se, että minä voin olla mitä vain. Mutta sehän on mahtavaa! No ei se ole, se häiritsee ja laittaa minut hyppimään eri identiteettien välillä. Juoksen ympyrää ja olen sitä ja tätä kuitenkaan tekemättä mitään kunnolla loppuun asti ja kohta juoksen jo seuraavaan minään. 

Nuorempana minulla oli jokin harrastus, johon sain upottaa tulisen taiteellisen itseilmaisuni. Maalasin isoin vedoin, kirjoitin maanisesti tarinoita, jotka sijoittuivat ei-minnekään. Tein musiikkia, tanssin, tein kirjansidontaa, valokuvasin, surautin ompelukoneella itselleni vaatteita ja minussa paloi luomisen liekki  Eikä se liekki ole mihinkään kadonnut, mutta nyt en enää osaa kohdentaa sitä oikein. Tämä on yksi syy miksi aloitin bloggaamisenkin taas uudestaan: minun on pakko kirjoittaa, pakko kuvata ja miettiä rajauksia kuviini. Pakko kehittää itseäni ja samalla jättää minusta jokin jälki muille. 

Tämä ei kuitenkaan selvästi riitä ja siksi astun jatkuvasti kylmään suohon yrittäessäni elää ja vanhentua edes jotenkin arvokkaasti. Järkevän itseilmaisun sijaan käytä tuota luomisvoimaa luodakseni itselleni erilaisia ruoka- ja liikuntaidentiteettejä ja tulevaisuuden näkymiä. Enkä minä kokonaan hukassa ole, se olisi liioittelua, mutta tätä ailahtelua tapahtuu riittävän usein, jotta se tekee elämäni hajanaiseksi ja pirstaleiseksi. Tein tiukemman dieettisuunnitelman, koska laihduttajaidentiteetti sanoi näin, mutta heti torstaina tuleva vaimoidentiteetti totesi, että en voi elää noin. 

Minun täytyy olla se tasainen kallio I:lle ja osoittaa, että laihtua voi järkevämmin kuin nääntymisrajoilla kituutellen. Tätä tuki urheilijaidentiteetti, joka haluaa jaksaa treenata joka päivä eikä se onnistu, jos kärvistelee liian pienillä ruokamäärillä. Päin vastoin, urheilijaidentiteetti haluaisin minun syövän paljon enemmän kuin mikä suurimmalle osalle identiteeteistäni tuntuu mukavalta. 

Kuva on omani

Perjantaina tavallinen pulliainen-minä nautti auringosta hyvän kirjan ja punaviinin kanssa ja lauantaina uusi minä vihasi tuota valintaa ja totesi, että ensi kerralla jätät alkoholin pois tuosta yhtälöstä, koska siitä ei vain tullut hyvä olo. Eilen raakavegaaniminä nousi esiin ja tutkin taas kaikkia raakavegaanien mitä syön päivässä-videoita suuren inspiraation tulen vallassa. Kuitenkin tämän kaiken päänsisäisen kaaoksen keskellä myös varsin pitkään poissa pysynyt ahmijaminä palasi ja vedinkin illalla itseeni ison rasvaisen pizzan, kolme tiramisua, vegaaneja nugetteja ja karkkia. Very raw vegan of me, jeps. Tähän maanantaihin vain heräsin vittuuntuneena tästä kaikesta enkä tällä hetkellä halua syödä yhtään mitään, koska en jaksa tätä, miten vaikeaa kaikki on. Miksi pääni on tällainen? 

Yksi iso ongelma on se, et tunnen suunnatonta vetoa kaikkeen äärimmäiseen, mistä olen kirjoittanut aiemminkin enkä tiedä miksi en jotenkin osaa päästää noista irti ja olla "tylsästi" keskiverto italialainen tavallisella terveellisellä ruokavaliolla. Sillä aina, kun pysähdyn ja kirjoitan itselleni ylös asioita, jotka oikeasti haluan elämääni, ne ovat joka ikinen kerta ne samat: haluan saavuttaa parhaimman fyysisen kuntoni ikinä, haluan lopettaa lähes kokonaan herkkujen ja alkoholin kuluttamisen, haluan edelleen laihtua noin 17 kiloa (samat kilot, joita olen yrittänyt laihduttaa koko tämän vuoden...), haluan urheilla päivittäin ja kokeilla myös uusia lajeja, haluan olla tasapainoinen ja rauhallinen kumppani I:lle, haluan olla laiminlyömättä kotiani ja kotitöitä...

Jos haluan lähes vuodesta toiseen samoja asioita, miksi en päämäärätietoisesti tavoittele niitä? Niinpä, en tiedä. Jos jotain hyvää on pakko löytää kaikesta niin se, että pelkästään kahden viikon aikana tekemäni HIIT-treenit näkyvät kehossani selvästi! Peppu on pyöristynyt ja muutenkin mahaa lukuunottamatta olen selvästi kiinteytynyt. Myös kunto on kohonnut isoin harppauksin eli urheilijaminä saa siis ehdottomasti jatkaa olemassaoloaan! Mutta ruokaminä on hukassa enkä tiedä muuta kuin sen, että haluaisin lomaa päästäni. 

 

Kuva on omani

Kun mietin I:tä, hänen kauniita kasvojaan ja paksua tummaa tukkaansa, hänen pehmeitä huuliaan ja lempeitä silmiään, haluan syödän niin terveellisesti ja puhtaasti kuin mahdollista ja antaa myös itselleni luvan nauttia syömistäni ruoista. Kun mietin hänen nauruaan, joka tuntuu lämpimältä kodilta keskellä kylmintä talvea, en halua kipuilla tuhannella kalorilla, vaan haluan panostaa ruoassa luomuun, lokaalisuuteen, väreihin ja makuihin, en puhtaasti kaloreihin tai makroihin. 

Kun mietin I:n omaa taistelua kontrollin ja viallisen kehonkuvan kanssa, haluan syödä tuntematta huonoa omaatuntoa ja haluan pystyä ottamaan suoraan kattilasta vielä yhden ison lusikallisen verran tekemääni ruokaa ihan vain, koska mieli teki vielä maistaa, vaikka söinkin juuri lautaseni tyhjäksi. Haluan näyttää hänelle miten kaunista ja tasapainoista elämä voi olla. Tätä olen halunnut jo vuosien ajan siihen kuitenkaan kykenemättä, koska juoksen ruokaidentiteetistä toiseen. 

Olen aina ajatellut, että laihduttaminen on se minun vaikein paikkani. Se taisteluni. Mutta nyt olen ymmärtänyt, että se oikea taistelu, se mistä täytyy päästää irti ja mistä täytyy opetella eroon eivät ole herkut tai urheilemattomuus, vaan nämä kaikki eri ruokaidentiteetit, jotka sumentavat pääni iloisen sirkusmusiikin raikuessa taustalla. Jos olisin pitäytynyt vain ja ainoastaan yhdessä identiteetissä, olisin jo päässyt tavoitteisiini vuosia sitten, mutta kun hösään ympäriinsä eikä kehonikaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja huomaan, miten paljon stressiä tämä aiheuttaa. Joillakin kai se voi toimia, että vaihtelee ruokailutottumuksia paljonkin, aineenvaihdunta pysyy liikkeellä jne., mutta minun kehoni laihtuu ja kiinteytyy parhaiten niin, että syön pääosin samoja ruokia ja tasaisin väliajoin pitkin päivää.

Ja miettikääpä tätä naurettavuutta, että kuvittelen elämästäni tulevan jotenkin tylsää, jos ruokailen ja urheilen tasaisesti pitkin viikkoa! Minähän jätin työni kirjaimellisesti kävelemällä heti aamusta pomon luokse ja ilmoittamalla, että tänään on muuten viimeinen työpäiväni. Ja seuraavana aamuna lensinkin jo Roomaan. Roomasta matkustin junalla kolmessa tunnissa Toscanaan ja nyt olen ollut täällä polttelevan auringon alla aina välillä tuntipalkkaisena töitä tehden ja toisinaan taas pelkästään elämästä nauttien. Vailla tarkkaa suunnitelmaa tulevasta. Eikä elämäni tule tasaantumaan silloinkaan, kun saamme I:n kanssa kaikki palat paikoilleen, sillä silloin tulen mitä luultavimmin matkustamaan sinne ja tänne ristiin hänen kanssaan ja meillä tulee arvatenkin olemaan vähintään kolme kotia eri puolilla maapalloa.

Jospa siis tekisinkin ruokailuista sen perustuskiven elämääni, elämäämme. Ehkä se oikeasti voi vain olla jotain tavallisen terveellistä tylsää, jotta minulla riittää energiaa kaikkeen siihen muuhun jännittävään ja yllättävään, jota elämä tuo tullessaan?

Kohta kotona

Lento takaisin Italiaan lähtee hieman vajaan tunnin kuluttua ja vatsassani poreilee iloinen odotus kotiinpaluusta. Haluan omieni luokse, olkoonkin typerää pakoa ja asioiden jättämistä kesken täällä Helsingissä.

Vatsaani täytti eilen lihava, rasvainen pizza, jonka ystäväni halusivat tarjota vielä viimeisenä päivänäni Helsingissä. Nyt se rasvainen pizza sulautuu osaksi jo valmiina olevia rasvataskuja ja muodostaa minuun vielä lisää selluliittia. Aamulla katsoin kauhuissani peiliin, mutta totesin helpotuksekseni, että solisluut näkyvät edelleen enkä muutenkaan ole lihonnut viittä kiloa eilisestä. Kasvot toki ovat turvonneet ja rumat, mutta onneksi saan käyttää maskia, kunnes saavun omaan pieneen kotiini ja loppupäivän olenkin vain sisällä ja urheilen rasvaa ulos. 

Tein eilen illalla valmentajani ruokasuunnitelmasta vieläkin kiristetymmän version, jolla olen loppuviikko, sillä sain eilen tietoa yhdestä työstä, jonka haluan ja sitä varten täytyisi näyttää niin hyvältä (lue: niin italialaiselta) kuin mahdollista heinäkuun alkaessa. Kokeilen siis loppuviikosta syödä noin 1100 kaloria per päivä ja katsoa, miten kehoni reagoi tuohon. Realistisesti muutos edelliseen itse kustomoimaani ruokavalioon ei ole kuin arviolta 200-300 kaloria vähemmän per päivä, mutta haluan silti olla hieman varuillani. Aineenvaihduntani jää helposti jumiin, joten ruoka-aineet täytyy valita huolella ja myös pientä food combining-metodia täytyy noudattaa. Lukeeko tätä kukaan sellainen, jolle tuo on tuttua ja toimivaa? Tiede kai on pääasiassa hieman ristiriitaista mieltä food combiningin hyödyistä. 

Joka tapauksessa odotan innolla kotiinpaluuta! Sain ystävältäni lahjaksi waist training-korsetin, joka on tehty nimenomaan liikuntaa varten ja aion ehdottomasti ottaa tuon käyttöön jo tänään. Aamukävelyihin tulee myös varmasti uutta puhtia, kun pääsee hikoilemaan ylimääräistä vettä pois mahasta. Rasvaahan tuollainen ei tietenkään polta, koska rasvanpolttoa on aika lailla mahdotonta tarkentaa vain tiettyyn kehon kohtaan. Mutta ainakin ylimääräinen vesi poistuu, ryhti paranee ja mikäli tuota käyttää vaatteiden alla vaikka lounastaessa niin varmasti tulee syötyä paljon vähemmän!

Kiitos Helsinki ihanasta kesästäsi, mutta nyt on aika palata oikeaan kotiin ♡

Kesäviikonlopusta viisaantuneena

Kuva on omani

Viikonloppu oli aivan ihana ja toisaalta myös alleviivasi taas sitä, mitä en halua elämääni eli juomista. Kävin lauantaina aikaisin aamusta tunnin kävelyllä ja nautin hiljaisena uinuvasta kesä-Helsingistä. Kymmeneksi menin kaupoille muutaman ystäväni kanssa ja löysin pari ihanaa kesävaatetta, koska huolimatta siitä, että en enää ole korkeimmassa painossani, niin valitettavasti iso osa kesävaatteistani ei yksinkertaisesti mahdu kokonaan päälle. Reiteni ovat niin isot. 

Perjantaina tuskailinkin tämän asian kanssa, kun sovittelin kesävaatteitani ja mietin, miten ihmeessä minulle on voinut käydä näin. Joka vuosi laihdun nimenomaan keväällä niin paljon, että kesällä minun harvemmin tarvitsee tuskastella, mutta nyt ehdin lihoa talvella niin paljon, että keväällä pudotettu paino ei tuonutkaan tarpeeksi suurta muutosta. Tästä syystä tuo lauantainen shoppailu tulikin tarpeeseen!

Oli kuitenkin mukavaa huomata kaupoilla, että en ole niin paljon isompi nyt, sillä vaatekoon nostaminen yhdellä riitti ja tajusin samalla, että aiemmat kesävaatteeni ovat oikeasti todella pieniä. Ja voi olla, että en enää tulekaan niihin mahtumaan ainakaan hetkeen, sillä olen treenannut kehoani paljon muodokkaammaksi lantiosta, joten koon S ja XS shortsit eivät ehkä enää koskaan tule ainakaan olemaan erityisen löysiä päälläni. Olen kai siis todistettavasti saanut ne tulokset, joita halusinkin, joten pitänee olla vain iloinen tästä kehityksestä.

Shoppailun jälkeen siirryimme auringon alle piknikille ja korkkasimme kuplivan. Ja voi, kun olisinkin osannut jättää juomisen tuolle tasolle... Jossain vaiheessa iltaa nimittäin ystäväni ehdotti Kaivohuoneelle siirtymistä ja otin kutsun vastaan ajatellen, että joisin siellä maksimissaan pari lasillista enkä yhtään enempää. Ja itse asiassa nyt kun tänään laskeskelin juomiani, niin en juonutkaan niin järkyttävää määrää, mitä olin ajatellut, mutta liikaa silti ottaen huomioon sen, miten huono toleranssini tällä hetkellä on. 

Rehellisesti sanottuna en siis muista Kaivohuoneelta paljoakaan muuta kuin yksittäisiä hetkiä ja minua harmittaa se, koska kesässä parasta on nimenomaan pelkästään oleminen ja ympäröivän tunnelman fiilistely. Mutta humalassa olessani minulle ei enää jää minkäänlaista muistiraitaa tuollaisesta, vaan koko ilta puuroutuu yhdeksi harmaaksi massaksi. Enkä edes muista olenko ollut oikeasti iloinen ja nauravainen tuon harmauden keskellä.

Kuva on omani

Myös kotimatka on aika hämärä ja sunnuntaina olin hämmästynyt huomatessani, että olinkin kotona jo puoli kahdeltatoista, vaikka oma päihtynyt ajantajuni olisi veikannut saapuneeni kotiin ehkä yhden tai kahden aikoihin. Sunnuntaina kylpyhuoneeseen hiipiessäni katsoin pientä töölöläistä eteistäni ja se näytti aivan Maija Vilkkumaan laululta siellä täällä lojuvine korkokenkineen ja henkarista pois tipahtaneine farkkutakkeineen. Eilinen olikin rauhallinen päivä: lojuin sängyssä hyvän kirjan parissa, torkuin ja illemmalla kävin tunnin kävelyllä. 

Näennäisesti viikonloppu oli siis ihana, mutta jotenkin nuo lauantain hetkittäiset tyhjät aukot muistissa ahdistavat. Ja uskoisin, että suurin osa ahdistuksen tunteista tulee siitä, millaisia aiemmat kesät ovat olleet ja jotenkin kai pelkään, että tästä kesästä tulisi samanlainen. Pariin edelliseen kesään liittyy siis typerää kännistä draamailua jopa muutaman kerran niin, että meitä on selvästi tuijotettu muista porukoista ja meille on hieman naureskeltu. 

Pahinta on ollut se, että suurin osa mukana olleista ei edes muista noita tilanteita niin kirkkaasti kuin minä ja muutama muu muistamme, joten viime kesät ovat piirtyneet muiden mieleen mahtavina kesinä, kun taas minulle itselleni etenkin viime kesä toi oikeasti aika paljon ahdistusta ja surua. Jotain perustavanlaatuista meni rikki eikä mielestäni mikään ole enää palautunut normaaliksi. Vaikka isoin murtuma on korjaantunut, pienet halkeamat ovat koko ajan läsnä. Ehkä ne ovat jonkinlainen jatkuva tietous siitä, miten pieleen asiat voivat mennä.

Yritän kuitenkin antaa itselleni luvan pitää edellistä viikonloppua pääosin onnistuneena kunhan en enää tulevina kesäviikonloppuina juo lähes ollenkaan! Katsoin eilen kuvia viime kesältä ja toisaalta ei kai ihme, että draamaa syntyi ja kesästä jäi varsin negativiinen kuva: olimme ystävieni kanssa kirjaimellisesti joka perjantai ja myös lauantai jossain puistossa istumassa ja juomassa. Kuvien aikaleimoja katsellessa kauhistelin huomatessani, että olimme saattaneet lopettaa perjantain juomingit kello yhden aikoihin yöllä eli lauantaina ja sitten olimme taas kolmen aikaan samana päivänä jossain istumassa skumppaa juodessa. Nyt voin kuitenkin tehdä kaiken toisin. 

Suhteeni I:n kanssa on muuttanut minua paljon ja nautin niistä muutoksista, joita se on tuonut tullessaan, mutta en ole uskaltanut antaa itselleni lupaa näyttää noita muutoksia. Olen kai pelännyt menettäväni ystäväni, sillä vaikka olenkin todella omistautunut kumppani, niin ystävät ovat minulle tärkeintä maailmassa ja hulluksihan siinä tulee, jos kaikki aika menisi pelkästään kumppanin kanssa!

Lähdenkin viikonlopusta viisastuneena eteenpäin ja opettelen "markkinoimaan" uutta minää siten, että kenenkään ei tarvitse pelätä sitä, että muuttuisin aivan tunnistamattomaksi. Terveellisesti eläminen ei tee minusta muita tuomitsevaa tiukkapipoa, vaan se tuo esiin parhaimman version minusta. Tänään palaan taas tähän omaan ihanaan aikuiseen elämääni terveellisen aamupalan ja HIIT-treenin muodossa kesästä oikeasti nauttien enkä piilottaen sitä alkoholin tai entisen minäni varjoon.

Oma tie jatkukoon!

Yök, yök, yök.... 

Söin eilen valmentajan ohjeiden mukaisesti ja tänään heräsin aivan järkyttävään oloon. Taas alleviivautui se, että minun kroppaani ei vain ole tehty "normaaliin" syömiseen vaan todella kevyt ja puhdas ruoka on parasta ravintoa keholleni. Ei voi edes puhua mistään treenauksen jälkeisestä turvotuksesta, kun vettä on kertynyt lihaksiin, sillä eilen "treenasin" vain kävelemällä. 

Jatkan siis omaa linjaani, mitä tulee ruokailuihon ja yritän tänään saada tehtyä jonkinlaista pelastustyötä eilisten kaloreiden ja hiilaripöhön poistamiseksi. Minun täytyy, täytyy, täytyy laihtua lauantaiksi tai vähintäänkin saada tämä hiivatin turvotus pois! Täytyy näyttää niin hyvältä kuin mahdollista...

Onnistumisia

Kuva on omani

Saavuin perjantai-iltapäivästä takaisin Helsinkiin ja hrrr, teki mieli kaivaa talvitakki esiin. Vaihdoin kuitenkin kotiin päästyäni rohkeasti mekkoon, punasin huuleni ja kipitin korkokengissäni terassille tapaamaaan ystäviäni. Oli aivan ihana ja rentouttava terassivisiitti ja kaksi lasia shamppanjaa sekä yksi siideri riitti koko loppupäiväksi. Kun kävelin kymmeneksi kotiin, tuntui siltä, että jalkani eivät edes koskettaneet asvalttiin ja leijuin kesäisessä Helsingissä kuin ilmassa viilettävä valkoinen poppelin siitepölypallo. Kaupassa käydessä mietin, miten ihmeessä olinkin niin humaltunut, kunnes muistin, että olin edellisen kerran syönyt kunnolla aamulla ennen lentoa. Kaupasta ostin niinkin laadukkaan iltapalan kuin vihiksen ja kotiin päästyäni en jaksanut tehdä muuta kuin pestä kasvoni ja syödä ja sen jälkeen oli pakko mennä nukkumaan.

Lauantaihin heräsin levänneenä ja onnellisena. Kävin lähes tunnin aamukävelyllä sumussa ja sitten olikin valmistautuminen kaksiin eri lakkiaisiin. Ja vaikka en olekaan mitenkään vanha ja omat lakkiaiseni olivat vain joitakin vuosia sitten, niin olo oli todella mummoinen, kun lakitetut lähtivät juhlistaan kohti keskustaa jatkoille ja itse kieltäydyin kutsusta, jotta pääsin asunnolleni rauhoittumaan hyvän kirjan parissa. Myös sunnuntaina aloitin aamuni kävelyllä ja miten paljon rakastankaan alkukesän aamujen tuoksua! Katselin hymyillen nuoria, jotka eivät olleet vielä edes käyneet nukkumassa ja olin kiitollinen siitä, että en lauantainakaan juonut muuta kuin pari lasillista kuplivaa ja menin aikaisin nukkumaan.

Olen kuitenkin lievästi sanottuna pettynyt siitä, että alkoholin dramaattinen vähentäminen ei ole ulkoisesti muuttanut yhtään mitään kehossani, vaikka niin moni mainostaa sitä, että alkoholin vähentäminen tai lopettaminen on laskenut painoa. Mutta muuten huomaan kyllä, että olen paljon virkeämpi ja oudot ylävatsan kipuilut ovat loppuneet, joten ei voi sanoa, ettei alkoholin vähentämisestä ole ollut mitään hyötyä. Aionkin ehdottomasti jatkaa tällä samalla linjalla!

 

Lauantain laiska ruoka eli Finduksen yrttiset uuni- ja grillikasvikset sekä härkistä. Suosittelen, jos laiskottaa!

Olen Suomessa vielä viikon verran, sillä tulevana viikonloppuna on pakko olla Helsingissä, mutta sitten olen suunnitellut lähteväni loppukesäkuuksi takaisin Italiaan. Heinäkuu on vielä auki eli saa nähdä, mihin tie vie... Muutaman mahdollisuuden olen avannut, mutta katsotaan, miten käy! Tällä hetkellä tuntuu jotenkin siltä, että elämä on ihanan helppoa ja palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Etenkin kunnon nopea kohoaminen sekä painon selvä tippuminen motivoivat jatkamaan ja ovat myös tuoneet tunteen siitä, että iso lohkare on siirretty vihdoinkin pois yltäni. Minua on pelottanut todella paljon se, että en laihtuisikaan vaikka siihen ei olekaan mitään lääketieteellistä syytä. Mutta kehot ovat välillä jännittäviä ja omani tuntien mihinkään ei voi luottaa.

Kuitenkin olen nyt Italiaan lähdön jälkeen oppinut uudella tavalla kuuntelemaan kehoani ja esimerkiksi huomasin, että päivälliseksi nautittu kuskus-kikherne-papu-burrito on jostain syystä sellainen annos, joka on pistänyt aineenvaihduntaa liikkeelle ja myös selvästi rauhoittanut vatsaa, sillä kaikenlainen turpoilu ja muu on loppunut. Niinpä sen sijaan, että olisin täksi viikoksi lähtenyt muuttamaan päivällistäni, totesin, että jatketaan tällä linjalla, josta kehoni on antanut peukun! Aamuturvotusta on ja se on turhauttavaa, koska haluaisin seurata oikeaa painoani enkä veden määrää, mutta aika nopeasti tuo turvotus laskee ja iltapäiväpainoni saattaakin olla jopa kaksi kiloa alempi kuin aamulla ottamani paino, vaikka olisin syönyt lounaankin.

Tuo aamuturvotus on kuitenkin laittanut minut kiinnittämään laihtumisessa enemmän huomiota siihen, miltä vaatteet tuntuvat päällä ja miltä oma keho tuntuu kuin siihen, mikä luku vaa'asta katsoo ja koska tämä on varmaankin se järkevin tapa mitata kehon edistymistä, niin en ole äärimmäisen pahoillani. Kaivoin esimerkiksi eilen kaapistani yhdet housut, joita en maaliskuussa saanut edes kiinni ja nyt tarvitsen kohta vyön, jotta ne eivät solahda liian alas, vaikka painoni on suurinpiirtein sama kuin tuolloin kohta kolme kuukautta sitten. Lisäksi erään lempilaukkuni olkahihna tuntuu tällä hetkellä ikävältä solisluuta vasten, jos laukku on täynnä, vaikka ennen Italiaan lähtöäni en tuntenut mitään.

Tänään minulla alkoi neljän viikon liikunta-, terveys- ja elämäntapavalmennus ja sekin tuntuu asettuvan juuri oikeaan kohtaan! Tällä hetkellä treenatessa olen täynnä energiaa ja olen myöa todella ylpeä siitä, että en ole sortunut viikonloppuherkutteluun, jota olen aiemmin lähinnä tehnyt siitä syystä, että "täytyy", koska viikonloppu. Vaikka oikeasti haluaisin syödä jonkun ruokaisan salaatin ja jälkiruoaksi Alpron tummasuklaajälkiruoan tuoreilla mansikoilla tai kirsikoilla. 

Paljon edistystä on siis tapahtunut ja nyt onkin tärkeää pitää tämä tahti yllä, sillä usein tässä kohtaa minua alkaa jotenkin ahdistamaan ja alan sabotoimaan itseäni. Pelkään, että muut reagoivat negatiivisesti muutoksiini tai että onnistumisista huolimatta ajan pian päin tiiliseinää ja hyvä eteneminen tyssää. Ja etenkin pelkään sitä, että minun suurimmat unelmani eivät toteutuisikaan, joten on ollut paljon helpompaa ikään kuin pitää itseni "kehoni vankina", jotta voi aina vedota siihen tekosyynä, miksi asiat eivät menneet niin kuin piti.

Mutta nyt minua ei pysäytä mikään!

Kesäkuu

Kuva on omani

Viikonloppu rynnisti ohi muutamassa lyhyessä hetkessä ja nyt on jo keskiviikko. Ja kesäkuu. Kesäkuu, mitä hemmettiä! Lähes puoli vuotta on vain kadonnut ja tuntuu siltä kuin olisin ehtinyt elää tätä vuotta vasta pari kuukautta. Ahdistavaa ja lisäksi harmittaa aivan käsittämättömän paljon, että uhrasin edelliseen työhöni (tai siis sitä edelliseen, jos tarkkoja ollaan...) mielenterveyteni, fyysisen terveyteni sekä aivan liian monta sumussa läpi puristettua kuukautta. Tuona aikana kerrytin kehooni kokonaisuudessaan järkyttävät kahdeksan kiloa ja tuosta määrästä puhtaasti rasvaa puristui ympärilleni neljä kiloa lisää.

1.6.2022. Ainoa asia, mikä tuo lohtua on se, että kesäkuusta voi tulla elämäni paras kuukausi, jos vain otan elämäni haltuun ja päätän, että tämä kuukausi tulee olemaan hyvien valintojen kuukausi. Huomaan, että olen taas lähtenyt monimutkaistamaan arkeani aivan liiaksi ja se tuo ahdistusta, koska en ehdi tekemään sellaisia asioita, jotka tuovat oikeasti iloa elämääni esimerkiksi lukemaan, kirjoittamaan paperiseen päiväkirjaani tai ihan vain olemaan. Onneksi kuitenkin ympärilläni on jatkuvasti ihmisiä, jotka nauraen pyytävät minua rauhoittumaan ja ihmettelevät, että kamalaa, onko elämä tosiaan noin hektistä Helsingissä. 

Aina, kun rauhoitun ja priorisoin vain muutamia iloa tuovia asioita, saan otteen elämästäni ja huomaan myös tulevani vakaammaksi kallioksi I:lle. Olen ollut etenkin viikonloppuna aluksi hänestä huolissaan, sitten hieman vihainen ja pettynyt, mutta nyt eilen ja tänään olen taas tuntenut rauhaa. Pidetään huolta meidän terveydestä. Kummankin huonot valinnat on jo tehty ja emme voi enää muuttaa menneitä päätöksiä, mutta voimme muuttaa kaiken tulevaisuuden osalta. Ei, en ole vihainen enkä pettynyt enää, enhän itsekään ole täydellinen. Rakastan sinua ja olen ylpeä sinusta ja siitä, miten pitkälle olet jo päässyt. Kiitos, että saan olla osa tätä matkaasi parhaimmaksi versioksi itsestäsi!

Tähän aamuun heräsin taas turvonneena ja väsyneenä ja tämä ahdistaa, sillä etenkään tuo aamuväsymys ei ole tavallista minulle. Mutta uskon matkaani ja siihen, että kun vain jatkan terveellisesti syömistä ja liikkumista, niin väsymyskin alkaa hiljalleen korjaantua. Tajusin myös, että olin unohtanut laittaa aamupalapuuron tekeytymään yöksi, joten joudunkin syömän lämmintä puuroa, mikä ei houkuttele yhtään, mutta jotain on syötävä. Olen ollut auttamassa erään tutun tilalla ja nuo työpäivät ovat käyneet treenistä, mutta tänään on vuorossa HIIT-treeni enkä malta odottaa! Toivon myös, että uudet treenivaatteeni saapuvat mahdollisimman pian, koska haluaisin uskaltaa postata teille muutaman body checkin...

Yleensä sanoisin pienin askelin matkaan tähän uuteen kuukauteen, mutta nyt sanon: rohkein, vakain ja itsevarmoin askelein kesäkuuhun!

Ajatuksia ukkoskuuron keskeltä

Kuva on omani

Heräsin tänään aivan kamalaan oloon: kasvot olivat niin turvonneet, että silmät eivät pysyneet auki ja muutenkin keho tuntui taas niin kovin vieraalta. En ole pitkään aikaan enää oikein ymmärtänyt kehoani ja jotenkin tuntuu niin hassulta, että aina, kun menetän otteeni I:hin menetän samaan aikaan otteeni kehooni ja muutenkin yhteyteni siihen johonkin, jota ei ehkä näe, mutta joka ohjailee elämäämme. Jokin virta minussa tukkeutuu ja tuntuu siltä, että tukehdun itseeni. 

Tänään kauppamatkalla mietin sitä, miksi minulla on niin vahva ja outo tarve olla jollain todella äärimmäisellä ruokavaliolla. Miksi ihan vain tavallisen terveellinen ruokavalio ei kiinnosta minua? Miksi sen täytyy aina olla jotain kiveenhakattua raakavegaaniutta, ketoa, low fat, high carb, high protein....? Miksi se ei voisi olla tasapaksun tylsästi kehoani ravitsevaa Välimeren ruokavaliota? Juttelin eilen tätini kanssa ja hän katsoi minua hämmentyneesti, otti käsistäni kiinni ja kysyi: "Rakas, miksi sinun täytyy tehdä kaikesta noin vaikeaa?" Enkä osannut vastata siihen mitään.

Sanon jo tässä, että ei, tämä ei tule olemaan mikään tekstimuodossa oleva "why I am no longer vegan" -video. :D Mutta tänään ukkoskuuron keskellä Vespalla ajellessa tulin miettineeksi paljoa. Terveys on kaiken kulmakivi ja olen iloinen siitä, miten paljon olen tehnyt taustatutkimustyötä sen suhteen, mitä minun kannattaa kehooni laittaa. Kuitenkin sen kaiken keskellä olen tainnut unohtaa, että terveys on myös mielenterveyttä ja elämästä nauttimista eikä mikään ihmekään, että kehoni oireilee, vaikka olenkin näennäisen terveellinen. 

Viime aikoina olen tuntenut outoja mahakipuja ja lisäksi nestetasapainoni on heitellyt aivan absurdilla tavalla. Olen saattanut turvota muutaman pizzapalan jäljiltä useita kiloja ja nuo kilot ja vesi ovat jääneet päälle useiksi viikoiksi, kun aiemmin viikonlopputurvotus on kadonnut yleensä päivässä tai maksimissaan parissa. Nyt kehoni palautuminen on aivan nollassa ja tuntuu siltä, että jos en nyt tee jotain täyskäännöstä, tulen oikeasti joutumaan terveyteni kanssa pulaan.

Katson ympärilläni kesämekoissa hehkuvia naisia - nuoria ja vanhempia - ja kuuntelen heidän nauruaan, katson heidän kehonkieltään. Ja sitten katseeni hakeutuu lautasiin heidän edessään: salaattia, tomaattia, kurkkua, fetajuustoa, oliiveja, tonnikalaa, sipulia, hieman täysjyväpastaa. Ja vannon, että jokaisella heistä on paremmat veriarvot kuin minulla, joka on rämpinyt suomalaisen ruokakaupan kemikaalihirviöissä ja megakokoisissa annoksissa kuitenkin muka näennäisesti yrittäen tehdä terveellisiä valintoja. 

Tuijotan haukkana, mitä muut syövät ja hyökkään ravintotietoihin kiinni heti, kun kukaan ei näe enkä edes muista, milloin olisin viimeeksi nähnyt niin vähän lisäaineita. Tämä on lähitilalta, nuo kaikki ovat itse tehtyjä, tuon teki serkkuni... Eikä kukaan ympärillä olevista sukulaisistani edes pidä tätä mitenkään outona, vaikeana tai rajoittavana tapana syödä. Tämä on vain modo di vivere, tapa elää. Kaikki, mikä voidaan tehdään itse, tehdään.

Joten ehkä voisin päästää irti itsepäisistä ajatuksistani ja tarpeestani yrittää elää jotain shokeeraavan äärimmäistä elämää. Loppujen lopuksi kai valitettavasti kyllä tasaisen terveellisesti eläminen on se shokeeraava elämäntapa, jonka moni aloittaa, mutta keskeyttää ja lihoo taas. Tähän omaan äärimmäisyyteeni liittyy toki myös I:n kulttuuri ja se, miten paljon olen halunnut oppia ja mukautua siihen. Mutta ehkä tämä on se asia, jonka osalta minun tulee olla ylpeästi eurooppalainen eikä mennä mukaan siihen muutaman ruoka-aineen vankilaan, jossa nuoret ihmiset kärsivät kunnes toivottavasti tajuavat, mitä tekevät kehoilleen ennen kuin on liian myöhäistä. 

Alkakoon siis matkani takaisin yhteyteen itseni ja kehoni kanssa ja toivottavasti samalla minustakin kuoriutuu vaivattoman hehkuva italialaiskaunotar. Tai puolikas italialaiskaunotar. Metallimusiikki on tanssi- ja/tai siivousmusiikkia eikä mikään tule tätä faktaa muuttamaan.

Food Pharmacy osa 1

Yksi harvoista mukaan lähteneistä tavaroista oli Food Pharmacy-kirja, jota olenkin nyt lueskellut ahkerasti ja ajattelin nyt postat ensimmäisen osan tästä kirjasta eli tiivistelmät ja tärkeimmät kohdat kappaleista 2-4.1! Ensimmäinen kappale oli lähinnä esittelyä, joten siitä en löytänyt mitään kovin mielenkiintoista. 4. kappale jakautuu kuuteen eri alaosaan, joka onkin loppukirja eli sen takia olen tässä tehnyt tiivistelmän vain ensimmäisestä osasta! Kirjassa käytetään hyvistä ja huonoista bakteereista vertausta Luke Skywalkeriin ja Darth Vaderiin, jos joku ihmettelee noita reseptien nimiä :D

Tästä kirjasta tuli myös monessa kohtaa mieleen eräs toinen kirja, josta saatan tulevaisuudessa tehdä myös samanlaisia tiivistelmiä, jos teitä kiinnostaa. :) Lisäksi huomautuksena, että kursivoidut osat ovat omia lisäyksiäni, jotka tulivat mieleen tekstiä lukiessa!

─────────────────────────

2. Tulehdus - kutsumaton vieras

• Krooninen tulehdustila syntyy, kun kehon immuunijärjestelmä on ylikuormittunut
• Noin 25-vuotiaasta eteenpäin keho ei enää itse tuota tulehduksia vastaan taistelevia antioksidantteja, vaan ne on saatava ravinnosta
• Geenit vaikuttavat tulehduksiin aiemmin luultua vähemmän (!!!)
  
• Tutkimus osoittaa, että monet taudit voidaan poistaa yksinkertaisesti ruokavaliomuutoksilla 

 

Katso iso kuva täältä

─────────────────────────

3. Taistelu maha-suolistokanavasta

• Terveyden perusta on hyvin toimiva suoliston mikrobibakteerikanta
• Aikuisessa on noin 1,5-1,9 kiloa bakteereja (mistä tuli itselle mieleen, että apua, mitä jos joskus painon putoaminen onkin vain bakteerien vähentymistä, koska ruokavalio on niin ravintoköyhää?! :D)
  
• Bakteereja - hyviä ja huonoja - on vähintään 10 kertaa enemmän kuin ihmisessä on soluja
• 70-80% immuunijärjestelmästä on suolistossa
• Suoliston bakteerikannan kunto vaikuttaa sairauksiin kuten diabetekseen, allergioihin, astmaan, sydän- ja verisuonitauteihin sekä joihinkin syöpiin
• Vaikuttaa myös aivoihin
• Suolisto on ihmiskehon toiset aivot ja suolistolla on myös muisti!
  
• Ihmisen painoon ja lihomiseen ei vaikuta ainoastaan liiallisen ravinnon saaminen ja liikkumattomuus eli päivittäiset plussakalorit vaan myös toimimaton suolisto ja huono bakteerikanta (eli saatat oikeasti laihtua ihan vain sillä, että hoidat suolistosi kuntoon!)
  
• Suoliston bakteerikanta osallistuu myös tunteiden säätelyyn
• Tutkimuksissa ylipainoisten henkilöiden bakteerikantaa on annettu laihoille ja tämän jälkeen myös laihat koehenkilöt ovat alkaneet lihoa (!!!)
• Hyvä asia on se, että bakteerikanta uudistuu kokonaan noin muutaman viikon välein, joten lihomiseen ja huonoihin elintapoihin "tottuneet" bakteerit uusiutuvat myös
• Oikeanlaisella ravinnolla saa katkaistua tuon lihomiseen johtavien bakteerien uusiutumisen eli uusi bakteerikanta "pitää opettaa" paremmille tavoille!
  
• Suoliston kunto linkittyy masennukseen
• Serotoniinituotannosta vain n. 5-10% sijaitsee aivoissa ja loput tulevat suolistosta (!!!)
• Suolisto on siis tärkeä tekijä myös kehon hormonitoiminnan säätelyssä
• Parhaimmillaan suolistossa on noin 100 biljoonaa ja tuhansia erilaisia hyviä bakteereja
• Oikea mittasuhde hyviä ja huonoja bakteereja olisi 1 000 000 hyvää suhteessa yksi huono bakteeri
• Nykyajan ruokatottumukset ovat kuitenkin kääntäneet nämä mittasuhteet niin, että olemme kaukana tuosta ideaalista
• Esimerkiksi raakoja vihanneksia syömällä moninkertaistat lähes välittömästi hyvää bakteerikantaa!
• Hyvät bakteerit voimistuvat ja moninkertaistuvat nopeasti, kunhan niille antaa ravintoa ja vaihtoehtoisesti kuolevat pois, jos niitä ei ruoki, jolloin bakteerikannan monipuolisuus heikkenee
  
• Ne muodostavat kalvon suolistoon ja siten estävät myrkkyjen ja muun kuonan pääsemistä verenkiertoon 

 

Katso iso kuva täältä

• Ruoka, joka sulaa jo ohutsuolessa ei ruoki paksusuolessa olevaa hyvää bakteerikantaa
• Huonoja ruokia esimerkiksi valkoinen leipä, pasta ja riisi (Huom. oletan, että kirja tarkoittaa siis myös valkoista pastaa ja riisiä)
• Ohutsuolessa sulavat ruoat myös nostavat verensokeria liian nopeasti, mikä ylikuormittaa ruoansulatuselimistöä ja etenkin maksaa sekä haimaa, jotka käsittelevät verenkierrossa olevaa ylimääräistä sokeria niin nopeasti kuin mahdollista
•  Amazonilla asuvan Yanomami-alkuperäiskansan bakteerikanta on noin 40% monipuolisempi kuin keskivertolänsimaalaisen
• Yanomamit ovat säilyttäneet tiiviisti oman kulttuurinsa ja näin ollen eivät myöskään syö yhtä haitallisesti kuin esimerkiksi länsimaissa syödään
• Tämä tuli mieleen toisesta kirjasta eli Michael Greger'n How Not To Die (jonka suomennoksen luulen olevan tämä): Geeniperimän vähäisyyden merkitys yleisiin sairauksiin on todistettu tutkimuksilla, joissa ns. "terveellisen geeniperimän" kansoista länsimaihin muuttaneiden henkilöiden terveyttä seurattiin. 
• Tällaisia kansoja ovat siis sellaiset, joiden keskuudessa on länsimaalaisiin verrattuna paljon vähemmän esimerkiksi diabetesta, syöpiä ja sydän- ja verisuonisairauksia. 
• Ne henkilöt, jotka adoptoivat länsimaalaiset ruokailutottumukset, alkoivat kärsiä aivan samoista "kansantaudeista" kuin muutkin länsimaalaiset eli heidän oma geeniperimänsä ei loppujen lopuksi muuttanut mitään.
  
• Tästäkin voi päätellä sen, miten tärkeä tekijä ruokavalio on, sen sijaan, että vain syyttää kaikesta omia geenejään!
  
• Kroonisena pidettyjen sairausten uskotaan kolmin- tai jopa nelinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä, sillä lasten ja nuorten bakteerikantaa ei ole ruokittu niin kuin pitäisi (!!!) 
• On arvioitu, että kun Ruotsissa syöpä koskettaa tällä hetkellä 1/3 ihmisistä niin tulevaisuudessa joka toinen sairastaa jonkin syövän
  
• Antibiootit eivät pelkästään tapa hyvää bakteerikantaa, vaan pahentaa huonoa tekemällä niistä täysin immuuneita antibiooteille
• Arviot kertovat, että tulevan parinkymmenen vuoden aikana ihmisiä kuolee useammin tällaisiin antibiootti-immuuneihin bakteereihin kuin esimerkiksi syöpiin
• Tutkijat ovat myös arvioineet, että mikäli antibioottien liiallista käyttöä ei varota, vuonna 2050 suurin yksittäinen kuolleisuuden syy tulee olemaan antibiootti-immuuneiden bakteerien aiheuttamat sairaudet (!!!)
  
• Eli: käytä antibiootteja vain, kun oikeasti tarvitsee ja jos sinun on pakko olla kuurilla, niin käytä probiootteja ja/tai synbiootteja kuurin aikana ja myös hetken sen jälkeen! Ruokailuihin on myös hyvä lisätä hapatettuja kasviksia.
• Epigenetiikka: tutkii DNA:n ja ympäristön linkittymistä
• Kaikkeen et voi vaikuttaa ja tiede ei kiellä geenien periytymistä, mutta tutkijat ovat viime aikoina alkaneet ymmärtää, miten suoliston bakteerikanta saattaa aktivoida tai olla aktivoimatta joitakin geenejämme
• Taas Greger'n kirjaa lainaten: Geenit ovat ne, jotka lataavat aseen, mutta elämäntapamme ovat ne, jotka painavat liipasimesta
• Epigenetiikan saralla on esimerkiksi tehnyt tutkimuksia erillään asuneista kaksosista: miksi toisella on eri sairauksia kuin toisella, kun he ovat kuitenkin perimältään yksi ja sama ihminen?
• Tutkimuksissa on todettu, että suoliston bakteerikanta on laukaissut toisella sellaisia geeniperimän tuomia sairauksia, jotka heillä kummallakin on, mutta toinen on pitänyt sairaudet kurissa ruokavaliolla
• Hyvä puoli kaikessa on se (ja myös Greger'n esiintuomat tutkimukset tukevat tätä!), että kun muutat ruokavaliosi, muutokset bakteerikannassa tapahtuvat todella nopeasti! 
• Omasta kokemuksesta sanoisin, että tässä kohtaa täytyy kuitenkin osata erottaa ns. päälle päin tuntuva hyvä olo ja kehon sisällä tapahtuvat muutokset. Eli esimerkiksi viisi päivää kasvispitoisella ruokavaliolla ei välttämättä tuo sinulle muuta kuin päänsärkyä ja väsymystä, mutta pinnan alla tapahtuu koko ajan positiivisia muutoksia, joilla on pitkäkestoisia vaikutuksia terveyteesi!
  

────────────────────────

4. Tervetuloa tulehduksia ehkäisevään keittiöön

 

4.1. Lisätyn sokerin eliminoiminen ruokavaliosta 

• Sokeria on aiemmin pidetty hyvänä asiana etenkin vanhemman sukupolven keskuudessa, sillä vielä 50-luvullakin sitä mainostettiin halvimpana mahdollisena ravintoaineena
• Kehon tulehdustilaan vaikuttavat sokerin osalta verensokeri ja verensokeria laskeva hormooni insuliini
• Sokerin syöminen laittaa meidät haluamaan sitä vieläkin enemmän → suoliston bakteerikannan muisti
• Kun sokeri päätyy ohutsuolesta verenkiertoon, haima alkaa erittää enemmän insuliinia kuin tarvitsisi ja kun kehon insuliinitaso nousee liikaa, immuunipuolustusjärjestelmä puolustautuu rajusti, mikä taas ylikuormittaa ja uuvuttaa suoliston bakteerikantaa → tulehdus
  
• Kehomme kuitenkin tarvitsevat sokeria, joten tärkeää on se, mistä sokeri tulee eli missä kohtaa suolistoa syöty sokeripitoinen ruoka sulaa!
• Kasviksista saatava glukoosi on tervein sokerin lähde, sillä se hajoaa vasta paksusuolessa, jolloin hyvä bakteerikanta saa ravintoa
• WHO:n mukaan sokeri on terveytemme suurin uhka
• WHO:n suositus on maksimissaan 6-8 teelusikallista sokeria päivässä, mutta Yhdysvalloissa syödään keskimäärin 22 teelusikallista sokeria per päivä
• Jo ennen diabetestä kehomme eivät välttämättä enää osaa hajottaa sokeria, mikä lopulta johtaakin kakkostyypin diabetekseen
• Yhtenä merkkinä tästä diabeteksen esivaiheesta on keskivartalolihavuus, mutta myös laihat henkilöt voivat kärsiä tästä tietämättään (!!!)

  

Katso iso kuva täältä

• Muutama suklaapala siellä täällä ei vielä kuitenkaan aiheuta tuhoa eli ongelmia koituu, kun tuon ylläkuvatun insuliini-kierteen laittaa tapahtumaan liian usein
• Sokeria lisätään myös sellaisiinkin ruokiin, joista et oleta sitä löytävän, esimerkiksi kinkkuun, eri leipiin ja toki myös juomiin 
• Tuo kinkku kiinnosti itseäni, joten tein nopeasti pienen etsinnän perus leivänpäällisten osalta ja enpä ole aiemmin edes tajunnut tätä! Sokerilistalla ovat Snelmannilta esimerkiksi grillattu broilerinfilee, tosi murea palvikinkku, tosi murea naudanpaisti, kunnon pekoni ja nakkeja (broileri ja naudanliha). Osassa katsomistani tuotteista oli glukoosia, mutta tästä hieman alempana lisää...
• Myös monessa suolaiselta maistuvassa kastikkeessakin on sokeria!
  
• Huomautetaan etsimään näitä toisenlaisia ilmaisuja lisätylle sokerille (osa näistä oli sellaisia, että niitä ei ollut kirjassa, mutta koska niille oli jokin toinenkin suomenkielinen sana, niin lisäsin sen listaan): isoglukoosi, maissisiirappi, glukoosi-fruktoosisiirappi, fruktoosi, hunaja, melassi, glukoosi (dingding tuohon ylläolevaan lihatutkimukseeni!), sakkaroosi, sokeriruoko, hedelmämehutiiviste, maltoosi, mallassokeri, laktoosi, agave
• Tutkimus osoittaa, että vaatii noin kuukauden, että saa rikottua sokeririippuvuuden
• Tämän oletan tarkoittavan myös siis sellaista tilannetta, että et ehkä edes tiedä olevasi riippuvainen sokerista, koska sitä on niin monessa ihan tavallisessa sokerittomalta vaikuttavassa ruoassa, kuten leikkeleissä yms.
• Tutkimuksen osoittamia apuja sokeririippuvuuden katkaisemiseen: juo kuppi vihreää teetä (tasapainottaa verensokeria), pese hampaasi, tee vihersmoothie tai syö viinirypäleitä, lähde ulos ja liiku, soita ystävällesi ja pyydä häntä muistuttamaan, miksi sinun tulee pysyä sokeripaastossa

 

Katso iso kuva täältä

• Parhaat "sokeriset" herkut ovat hedelmät ja marjat
• Hedelmäsokeri sisältää antioksidantteja ja kuituja, jotka auttavat vähentämään verenkiertoon pääsevän sokerin määrää eli vaikka se onkin sokeria, niin sen hajoamisprosessi kehossa on erilainen kuin lisätyn sokerin
• Parhaat luontaiset "makeutusaineet" ovat kuivatut viikunat, aprikoosit ja taateli
• Kirjan kirjoittajat kuitenkin huomauttavat, että näiden "makeutusaineiden" käyttäminen lisätyn sokerin sijasta ei aluksi auttanut sokerikierteen katkaisemisessa vaan nuokin triggeröivät. Eli kirjan kirjoittajien täytyi pitää hieman pidempi detox ennen kuin tilanne normalisoitui. 
• Lisää ruokiisi tulehduksia laskevia ja verensokeria laskevia mausteita kuten kardemummaa, raakakaakaota ja kanelia ja lisäksi käytä kookosöljyä, sillä hyvät rasvat auttavat myös pitämään verensokerin tarpeeksi alhaisena
  
• Herkuttelusuosituksiksi on myös nostettu pakastettu "vihreä" (eli raaka) banaani, joka on upotettu tummaan suklaaseen (85% kaakaota tai enemmän), pähkinät ja kookoslastut, siemennäkkileipä (kannattaa varmasti tehdä itse!), kaalisipsit, marjoista, banaanista, kookoskermasta ja tulehdusta ehkäisevistä mausteista tehty jäätelö, pakastetut viinirypäleet (tätä täytyy kyllä kokeilla!)

 

Katso iso kuva täältä

 ────────────────────────

Food Pharmacy's Favorites tähän asti kirjaa

1. Kurkuma - yksi monista tulehduksia poistavista yrteistä. Tulehduksia voi yrittää poistaa lääkkeillä, mutta lääkkeissä on aina mahdollisuus sivuvaikutuksiin eli elintavat ovat paras tapa hallita tulehduksia!
2. Syntbiootit eli probiootin (esim. maitohappobakteeritabletti) ja kuidun yhdistelmä. Kuitu auttaa probioottien pääsyä perille asti ja lopulta kuidusta myös tulee maitohappobakteerien ruokaa eli ne voimistuvat ja moninkertaistuvat.
3. Neilikka - erittäin tehokas (kirjan mukaan maailman vahvin :D) antioksidantti! Kannattaa murskata ja laittaa esimerkiksi smoothieeseen, keittoihin, kahviin tai teehen.  
4. Vihreät/raa'at banaanit - kirjan mukaan banaani on yksi hedelmistä, joka muuttuu pääasiassa ei kovin terveelliseksi sokeriksi kypsyessään, mutta raakana on se on pääasiassa kuitua. Lisäksi raa'oissa banaaneissa on paljon pektiiniä, joka on "paratiisi suolistobakteereille". Muista kuitenkin valita luomubanaanit, joissa ei ole tuholaistorjunta-aineita! 
• Itse olen lukenut hieman erilaisia tutkimuksia banaaneiden osalta ja lisäksi joillekin ei mahaongelmien tai refluksian takia sovi raaka banaani. Joten itse aion jatkaa tylsällä puolikypsällä linjallani :D

 

  ────────────────────────

Toivottavasti tässä tuli jotain uutta jollekin tai jos ei uutta niin ainakin laittoi jälleen miettimään sitä, mitä me oikein kehoihimme tungemme! Oikeasti tällaisten tieteeseen perustuvien kirjojen lukeminen vaan tuo aina mieleen sen, että miksi ortoreksia on edes sairaus... Eikö meidän pitäisi jo vuonna 2022 tietää, mikä edistää terveyttä ja mikä ei?

Saluti dall'Italia!

[ Terveisiä Italiasta! ]

Kuva on omani

Edellinen tekstini oli aika niukka sen suhteen, mitä mielessäni myllersi, sillä yritin tiivistää tapahtuneita muutoksia niin paljon kuin mahdollista. Tunti sen jälkeen, kun olin julkaissut edellisen kirjoitukseni jotenkin kyllästyin kaikkeen ja puoli tuntia siitä asiat vain ratkesivat. Ja nyt minusta tuntuu niin tyhmältä, että olin yrittämällä yrittänyt saada asioita toimivaan oikein ja asetellut palasia sokeana ja ärsyyntyneenä paikoilleen, vaikka se ei koskaan ollut tehtäväni. Olisi vain pitänyt päästää lopullisesti irti niin kaikki olisi järjestynyt puolestani.

Perjantaiaamuna heräsin neljältä täynnä kuplivaa energiaa ja jännitystä tulevasta viikonlopusta, mutta kaikesta kuplinnasta huolimatta kaikessa tekemisessäni oli koko päivän järkähtämätön rauha. En sekoillut ympäri asuntoa, en tiputellut tavaroita lattian kauniille vaaleaksi maalatulle rustiikkipuulattialle enkä ollut päivän aikana myöhässä yhdestäkään tärkeästä hetkestä. Olin kuin asvaltin läpi hitaasti, mutta päämäärätietoisesti työntyvä kevään pieni kukka. Töissä tein hymyillen viimeistä työvuoroani ja tein kaiken juuri sillä korkealla työmoraalilla, joka on minulle niin valitettavan tavallista. Vaikka eihän minun olisi tarvinnut stressata mistään. "Minä lennän huomenaamuna vihdoinkin sukulaisteni luo Keski-Italiaan enkä tiedä milloin palaan Helsinkiin!"

Töiden jälkeen tulin kotiin valkoisena hohtaneeseen asuntooni, heitin ei-ehkä-maailman-terveellisimmän valmisruoan mikroon ja istuuduin sängylleni odottamaan hetkeä, kun mikron kilahdus rikkoisi tasaisen huminan. Mahassa oli perhosia, varpaita kipristeli ja nonna soitti jo toistamiseen hössöttäen kaikkea niin kuin italialaiset isoäidit tekevät, kun heidän ensimmäinen lapsenlapsensa on tulossa kaikkien erossa vietettyjen vuosien jälkeen pidemmäksi aikaa kylään. Niin, miten kauan minä aion viipyä? En edes tiedä ja se on niin kutkuttavan jännittäv.... *bling!* Ruokani on valmis.

Lauantaihin heräsin edelleen samassa järkähtämättömyydessä, jossa olin kulkenut läpi koko perjantain. Aivan kuin päälläni olisi ollut paksu arvovaltaani korottava viitta, joka ajoi kaikki esteet pois tieltäni. Kello kuudelta katsoin vielä kerran pientä uneliasta asuntoani, hymyilin ja avasin ulko-oven. Kävin tiputtamassa avaimeni äitini postiluukusta ja suuntasin sitten matkani kohti Helsinki-Vantaata. Junan ikkunassa juokseva maisema näyttäytyi minulle retrofiltterin läpi, hymyilin tyhmänä koko matkan ja kuuntelin kaikkia niitä lauluja, joita ajattelin, että vielä joskus haluan kuunnella, kun repäisen ja lähden. Ja niinhän minä juuri tein.

 

Kuva on omani

Elossa jälleen. Se on se, miltä tämä viikonloppu on tuntunut, vaikka uupunut toki olenkin: eilen vastassa odotti koko suku ja muutama muukin siihen päälle. Mutta kyllä jopa minäkin itkin. Itkin kaikkea: vapautta, onnea, iloa, helpotusta, sukulaisten tuttuja kasvoja, uutta mahdollisuutta, jälleennäkemistä, kymmeniä suuria halauksia ja rutistuksia, ihmisten vilpittömyyttä... Tänään aamulla olen kotiutunut omaan asuntooni, joka on kuin Töölön asuntoni ällöromanttinen ja taiteellista kirjallisuutta ahmiva eurooppalainen pikkusisko ja voi, miten viihdynkään täällä! 

Ensi viikolla, kun saan vespan käyttööni, kulkeminen helpottuu enkä ole enää muiden varassa kauppareissujen osalta, sillä haluan hypätä kunnolla raw till 4 -ruokavalioon ja sitä varten tarvitsen isomman supermarketin antimia. Kavahdan kauhusta jokaisen raatolihaisen lihaputiikin näyteikkunasta ja joku voisi kai sanoa, että en todellakaan sovi tänne lihan ja maidon maahan, mutta tiedän, että minulle kyllä löytyy paikkani.

Joten tässä olen. Aivan loputtoman väsyneenä ja suuntaan varmaankin jo pian sänkyyn lueskelemaan ja nukahdan reilusti ennen kahdeksaa. Ulkona on lähes 30-astetta ja kauempaa kuuluu kahviloiden kaduille tuomaa puheensorinaa ja naurua. Lattia narahtaa aina samoista kohdista, kun tassuttelen kylpyhuoneeseen tai keittiönurkkaani. Miten voikaan tuntua näin upealta olla elossa? 

Ja miten upealta tuntuukaan, kun vihdoinkin pääsen laihtumaan tavoitepainooni! Sillä otin mukaan yhden mekon, tavoitemekon, johon en ole mahtunut enää edes viime vuonna. Edellisen kerran se liukui solakan kehoni ylle vuoden 2021 kesällä, mutta sen jälkeen on tapahtunut liikaa likaista ja tahmeaa. 

Tästä tulee jotain niin kaunista ja unohtumatonta ja olen pakahtua tähän kaikkeen.

Il ritorno

Olen laihtunut kuukaudessa lähes seitsemän kiloa, mutta olen saattanut menettää I:n lopullisesti. En laihduttamisen takia vaan sen takia, että me vain olemme erkaantuneet. Täytän hiljaisuutta videoilla ja musiikilla, kun käyn kävelyllä kuuntelen kauhutarinoita tai beauty-draamaa enkä keskity olemaan tässä ja nyt. 

Ennen maailma oli niin täynnä merkkejä siitä, mihin suuntaan mennä. Ennen koin niitä tunteita, joita sinäkin tunsit juuri sillä hetkellä ja meillä oli telepatinen yhteys, jota kukaan ei varmasti uskoisi, vaikka yrittäisin näyttää todisteitakin siitä. Nyt olen haalea, lähes läpinäkyvä haamu, jolla ei enää ole kosketusta kaikkiin niihin tämän maailman näkymättömiin kerroksiin, joihin aiemmin sukeltelin ongelmitta. Keskityin aiemmin pieniin asioihin: saatoin tuijottaa tunnin ajan lintuja asuntoni ikkunasta tai istua lotusasennossa puoli tuntia putkeen syvää hengitellen ja hiljaisuutta hivellen. Ja tuo puolituntinen tuntui aivan kuin elämäniloa täynnä hyppineeltä viideltä minuutilta.

Tunsin joskus sinut, mutta nyt olet kadonnut. Vai katosinko minä? Yrititkö sinä jatkuvasti tavoitella minua, mutta minä en näennäisen kiireeni keskeltä ehtinyt huomaamaan sinua? Luulitko, että minun hiljaisuuteni tarkoitti sitä, että en halua sinua enää sen sijaan, että luulin sinun vaienneen, koska et halunnut minua enää?

Olen rikki ja silti kevät on kaunis, Helsinki on kaunis ja niin kauan kuin hengitän on toivoa. Mutta jos minulla ei ole sinua, minulla ei ole mitään. Minä laihdutankin takiasi. Kärsin nälästä ja huimauksesta, mutta haluan olla niin pieni kuin mahdollista, jos joskus pääsen katseesi ja käsiesi alle. Päästäthän minut vielä?

Ortoreksia... Niin, suurimmaksi osaksi se on onnistunutkin ja olen palannut niihin tapoihin, joissa näennäisesti annan itselleni perjantaina luvan ostaa jotain pientä herkkua kuten fetajuustopasteijan tai suklaapatukan. Mutta sitten pyörin hyllyjen välissä ikuisuuden ja mukaani lähteekin vain salaattitarvikkeet. Olen tästä kuitenkin kai oikeasti aika helpottunut, sillä ahmimismörkö - se tahmeaa rasvaa tihkuva hirviö - on jotain, mitä en halua enää elämääni. 

Back into Alignment. Minun on taas tultava itsekseni. En ole valmis elämään ilman I:tä. Olen tehnyt niin paljon muutoksia elämääni, jotta voisimme joskus olla yhdessä ja minä tiedän, että se on polkuni. Olen kuitenkin sadan ja yhden tekosyyn varjolla antanut ison osan elämääni luisua johonkin, mikä ei ole minun nimelläni koristeltua. Tämän kaiken tajusin eilen, kun kuukausien tauon jälkeen joogasin auringon kimallellessa asunnossani ja muistin, millainen joskus olin. Ja tuo yhtäkkinen tarve joogata... Sellainen intuitio minulla joskus oli jokaisena hetkenä. Jokaisena sellaisena hetkenä, jonka nyt täytän sosiaalisen median roskalla ja turrutan itseni.

En tiedä lukeeko tätä blogia enää kukaan, mutta täällä olen ja toivon, että voin näyttää teille, miten saan kaiken ja enemmänkin, mitä olen aina halunnut!

Virheistä oppien

Kuva on netistä

Viime viikolla laihdutus sujui hyvin: suurimman osan ajasta söin vain aamupalan ja seuraavan kerran päivällisen. Housut alkoivat loppuviikosta tuntua todella löysiltä, mikä on ihme ottaen huomioon, että viime kuun alussa en edes saanut niitä kiinni ilman naruviritelmiä! Huomasin kuitenkin, että töiden jälkeen ei riittänyt energiaa urheilemiseen, kun peruskulutuksen jälkeen jääneet kalorit olivat joka päivältä reilusti yli -1000 kaloria, joten tämän osalta täytyy tällä viikolla hieman parantaa.

Viikonloppuna olin onnellinen ja lauantaina kävinkin lähes kolmen tunnin kävelyllä kauniissa kevätsäässä. Kuitenkin jokin outo "no kyllä mä voin tänään herkutella, niin ku joskus kesäisin, kun oon ollut laiha ja silti herkutellut sunnuntaisin!" pakkomielle otti musta vallan kävelyn lopulla ja kävinkin klassisen ruokakauppareissun: ranskanperunoita, vegaania majoneesia, sipulirenkaita, kaksi karkkipussia, nachoja ja Ben&Jerry's purnukka. 

Sanomattakin selvää, että sunnuntaihin heräsin turvonneena ja koko eilisen päivän huomasin oudon ilmiön: jos pysähdyin hetkeksikään hiljaisuuteen enkä tehnyt mitään, aloin saman tien itkemään lohdutonta itkua. Tuo itku toi välillä hengenahdistusta ja loppujen lopuksi luulen, että pelkästään tuo noin vahva reaktio oli se, minkä takia itkin - en edes tiedä varmasti.

 

Kuva on netistä

Eilinenkin oli oikeasti mukava päivä: kävin parin tunnin kävelyllä, shoppailin hieman Ruohonjuuressa, puunasin asunnon lattiasta kattoon, pesin pyykit ja rentouduin. Ja silti illalla, kun istuin sänkyni reunalla ja annoin vain itseni olla, tuo sama lohduton itku pirskahteli esiin kunnes en voinut enää hillitä sitä. Tänään heti aamusta on edelleen tuntunut oudolta ja jotenkin emotionaalisesti ja henkisesti rikkoutuneelta. 

En keksi muuta syytä tuohon eilisen purkautumiseen kuin tuo lauantainen mättö ja se, miten vahvasti tuollainen on ideaaliminääni vastaan sekä se, että I on tällä hetkellä niin iloinen ja elämää täynnä, että lauantainen ruokasekoilu toi (taas...) esiin sen, että ehkä minä olenkin se sairaampi osapuoli ja ehkä I:n vain kannattaisi pysyä minusta erossa. Jotenkin tuollaista järjetöntä herkuttelua ei osaa ajatella samalla tavalla kuin jos joku muu pakottaisi itsensä olemaan pari päivää syömättä. Eihän tuokaan ole hyvä asia, mutta siihen osaa suhtautua niin. Mättöihin ei, koska herkuttelu on normalisoitu länsimaisessa yhteiskunnassa niin vahvasti "perus" viikonlopuksi. 

Kasaan siis itseni taas uudelleen ja lähden tähän viikkoon sillä toteamuksella, että you live and learn eikä tuollainen viikonloppumättöily vain ole osa uutta minua. Minun on päästettävä tuosta identiteetistä irti, sillä se ei tuo mitään hyvää elämääni ja vain hidastaa minua.

Happy

Kuva on omani

Eilen juhlin ensimmäistä viikkoani uudessa työpaikassa muutaman tyttökaverin kanssa Clarionin Skyroomissa. Ihastelimme keväistä taivasta ja Helsingin kattoja, kunnes siirryimme kaupan kautta jatkamaan punaviini-iltamaa yhden porukan tytön luokse. Tänään lasillisia laskeskellessani totesin, että tuli juotua melkein litra punaviiniä, mutta ilta oli ihana, rentouttava ja nukahdin jo yhdeksän aikoihin. Tänään heräsin kuuden aikoihin levänneenä, mutta hieman turvonneena ja totesin, että alkoholi ei vain oikeasti ole juttuni, vaikka eilinen olikin kaikella tapaa kaunis ilta ja oli ihanaa olla seitinohuissa ja ihastella Helsingin maisemia. Tuntui siltä kuin olisi ollut kesä ja ei - ei sellainen kuin viime vuoden kesä oli. Vaan sellainen oikea kesä, jolloin ei ole räkäkännissä, vaan pienissä, rentoutuneena ja rauhallisena. Sellainen kesä, jolloin joka päivälle saa valita itse tekemisensä ja menemisensä eikä tuota rajoita darra tai muuten vain huono ja negatiivinen olo.

Paino on tippunut viime viikon sunnuntaista 1,7 kiloa ja painoindeksi on näin ollen myöskin tipahtanut 22,6:sta 21,9:sään. Ei ideaalia vieläkään, mutta olo on niin paljon helpompi nykyisin! Tällä viikolla en ole syönyt kovin paljoakaan päivällä eli olen syönyt pääosin kaksi kertaa päivässä: aamupalan (yleensä hedelmiä) ja iltapalan (pääosin joku vegaani valmisruoka). Sain edellisestä työpaikastani 200 euron stipendin, jonka ajattelin käyttää puoliksi Raw till 4-ekirjaan ja puoliksi johonkin verkkovalmennukseen tai vaihtoehtoisesti jonkinlaiseen kokonaiseen terveydentilan selvittämiseen. Täytyy vielä miettiä.

Tänään myönnän, että en ole aloittanut päivääni RT4-dieetin mukaan, sillä eilinen punaviini teki aamulla oloni sellaiseksi, että kaipasin heti aamupalalla jotain suolaista. Kaupassa ollessa tunsin vanhaa, tuttua levottomuutta: niin paljon kaikkea uutta on tapahtunut, että minun teki mieli jotain tuttua ja turvallista. Niinpä otinkin aamupalaksi Makulan kana-ceasarsalaatin, sillä tänä keväänä ceasarsalaatista tuli viikonlopun aamupalani, joten se tuntui tutulta. Jälkiruuaksi söin Alpron kreikkalaista jugurttia mansikoilla, pensasmustikoilla ja mulperimarjoilla.

Huomaan, että maaliskuun aikana himoni epäterveelliseen ruokaan on laskenut todella radikaalisti, mikä ei liene ole ihmekään, sillä suoliston bakteerikanta uusiutuu noin parin viikon välein ja suolisto voi jäädä koukkuun epäterveellisen ruuan (eli roskan) kemikaaleihin. Suolistohan on kuin toiset aivot, joten ei ihme, että roskaan on niin helppoa jäädä koukkuun. Niinpä huomaan itsessäni hyvin vahvasti tuon bakteerikannan uusiutumisen, kunhan vain maltan pitää itseni erossa herkuista tarpeeksi pitkän ajan. Toki olen aina välillä syönyt jotain hieman epäterveempää, mutta se on ollut vain se yksi kerta ja seuraavana päivänä olen taas palannut takaisin terveelliseen ruokaan.

Haluankin tänään tehdä jonkun ihanan terveellisen lämpimän ruuan ja rentoutua ilman alkoholia. Vaihdan kasveilleni mullat, siivoan parveketta hieman lisää nyt, kun olen saanut kevätkukat sinne, pyykkään, käyn monen tunnin kävelyllä ja aloitan vihdoinkin Suurin pudottaja Suomen katsomisen. Paljon ihanaa tekemistä tähän keväiseen lauantaihin ♡ Tänään aamumeditaation aikana myönnän hieman itkeneeni, koska olen niin helpottunut siitä, että minun lähes puoli vuotta kestänyt todella vaikea elämänvaiheeni on vihdoinkin ohi. Minuun on palannut taas se sama "mikä tahansa on mahdollista", mikä minussa on aina ollut ja mistä olen saanut todella paljon positiivista palautetta minne ikinä olenkin mennyt. 

Olen taas oma itseni ja nyt haluan laittaa tuulemaan! Laihdun, laihdun, laihdun... Minusta tulee vihdoinkin taas se superihminen, jonka menetin aiemmin.

♡

Ps. Nyt, kun minulla on taas energiaa ja intoa lukea terveyteen ja ravintoon liittyviä kirjoja, niin olen palannut lukemaan alla olevaa kirjaa ja aion kirjoittaa siitä tärkeimpiä pointteja tänne blogiini! :)